keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

26 vuotta!

Täytin eilen 26 vuotta. Vieläkään olo ei tunnu kauhean aikuiselta :) Tosin nämä työrintamalla jatkuvat haasteet vanhentavat vuosia ja olokaan ei kauhean koululaiselta tunnu, kun miettii että mistä löytäisi sen superhuipputyöpaikan. Aiheesta joskus lisää, koska nyt on paljon kivempia uutisia.

Nimittäin 26 vuoden aikana on tapahtunut tottakai paljon, mutta nyt pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään jotain mistä olen aina haaveillut.
Toki olen aikaisemmin istunut hevosen selässä ja köpötellytkin ehkä muutamia tunteja, mutta ikinä aikaisemmin en ole päässyt oikeille ratsastustunneille ratsastuskouluun. Mutta niinpä vain Justin tempaisi ja keksi mielettömän lahjan..

http://www.harjunopk.fi/folders/Images/Banneri_ratsastustunti.jpg
Source
Perinteisten (hyvin kauniit kylläkin!) korvakorujen lisäksi sain nimittäin lahjaksi 5 x ryhmäratsastustunnin. Olin (ja edelleenkin!) ehkä enemmän kuin innoissani :) Täällä meilläpäin kun noita hevosia on joka paikassa ja ratsastuskoulujakin joka kulmalla, niin ainainen haave ei ole päässyt täällä hautautumaan. Pikemminkin päinvastoin. Ja nyt ilokseni totesin, että ratsastustunnit ovat täällä huomattavasti halvempaa lystiä kuin Suomessa.

http://www.ratsastus.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/ratsastajainliitto/embeds/ratsastajainliittowwwstructure/1b6fd2a6a91ad9f5a160a462b4cabe15052e0f00.jpg
Source
 Joten jos tykkään tuosta tallista ja ratsastaminen alkaa sujua, niin ehkä vihdoinkin löydän itselleni mukavan harrastuksen! Lienee tarpeetonta mainita, että kävin tänään jo erikoisliikkeessä katselemassa ja ostamassa kengät. Lyhytvartiset kumisaapasmaiset jalkineet tosin, joten jos ei ratsastus olekaan niin jees, niin onpahan hyvät puutarhakengät ;) Sovittelin myös housuja, mutta totesin, että järki käteen ja vasta parin kerran jälkeen uudestaan kauppaan, jos siltä tuntuu.

http://www.ratsutalli.info/files/2213/1679/9046/etusivukuva.jpg
Source
 Mutta siis jee! Ratsastamaan, hopotihoo! Ja mielenkiintoista opetella ratsastussanastoa hollanniksi..

10 kommenttia:

  1. Paljon onnea! Gefeliciteerd!
    Ihanan lahjan sait. Miehesi taitaa tuntea sinut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tainnut Justinille mennä vinkit perille :) vaikka yllätys olikin iso! En yhtään osannut odottaa mitään näin huippua :)

      Poista
  2. Mahtava homma. Justinille iso propsit :)
    En ehkä ole kertonut, mutta vaarisi oli ratsujääkäri ja tuli erinomaisesti toimeen kopukoiden kanssa. Toivotaan, että harrastus lähtee sujumaan...

    Etkä putoa kovin monta kertaa :)

    t. Isu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on verenperintönä jotain luonnonlahjakkuutta :) Ja ei siitä putoamisesta kai mitään haittaa ole.. kuhan ei vaan luita hajois! :)

      Poista
  3. Vau, ihana lahja, tsemppia uuteen harrastukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Raportoin asiasta ihan varmasti vielä kerran jos toisenkin!

      Poista
  4. Ratsastaminen on tosiaan huomattavasti halvempaa taalla kuin ainakin paakaupunkiseudulla Suomessa. Vaihdoin pari viikkoa sitten tallia ja tuntihinnaksi kilahti 17,50 mutta tuolla rahalla saa todella paljon opettajan huomiota ja hyvia vinkkeja - nain ainakin Paardensportcentrum de Steeghissa!

    Saanko tiedustella missa pain ratsastat?

    Todennakoisesti eri sanojen oppiminen vie jonkun verran aikaa jos et niita suomeksi osaa mutta talla paasee varmaan alkuun:

    Teugels = Ohjat
    Zadel = Satula
    Beugels = Jalustimet
    Singel = Satulavyo
    Draf = ravi
    Galop = laukka
    Binnenbeen = "sisajalka", eli myotapaivaan ratsastaessa oikea, ja vastapaivaan ratsastaessa vasen jalka
    Buitenbeen = edellinen mutta painvastoin

    Mitakohan noita muita olisi mita olisi hyva tietaa. Omasta kokemuksesta voi sanoa etta jotkut opettajat puhua pulputtaa vaikka et ymmarra ja sitten ihmettelevat miksi et tee kuin kysytaan, mutta parin tunnin harjottelulla sekin tulee paranemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisavinkkina halpoja ratsastusvaatteita varten on Decathlon (http://www.decathlon.nl/). Bestissa, Eindhovenin lahella, on ainakin yksi kauppa jossa mielettoman hyvat hinnat. Ratsastushousut irtosivat 19,95 eurolla! :)

      Poista
    2. Tuolla tallilla missä nyt meinaan aloittaa, ryhmätunnit vaihtelee 11,50-12,50 välillä ja yksityistunnin saa jo 25 eurolla! Asun Etten-Leurissa ja täällä on tuo tallikin. Onneksi ratsastaminen on kuitenkin aika käytännönläheistä, että voi yrittää katsoa muilta mallia jos ei heti ymmärrä mitä pyydetään.. ja kyllä se sanastokin toivon mukaan nopeasti karttuu :)

      Poista