Kun herää yhtenä aamuna kolmelta, menee nukkumaan joskus vähän ennen yhdeksää, niin onko ihme että herää yössä kaksi kertaa ja viideltä ei todellakaan enää nukuta?
Mihin katosi rytmi ja ennen kaikkea pitkät aamut? Pohjolan yöttömään yöhön? Tosin oli täälläkin yhdeltä yöllä pimeää!
Luin opaskirjasta että saksalla ei kannata yrittää saada palvelua. Vaikka suurin osa tanskalaisista on opiskellut joskus saksaa koulussa ja maat on naapureita, niin asiakasta, joka aloittaa puhumalla saksaa niin katsotaan vähintään kieroon jossei nyt ihan kokonaan dissata röyhkeäksi.
Onneksi ei meille mikään ongelma, englanti kun tulee automaattisesti :)
Eilen italialaisessa ravintolassa ei ollut ollenkaan menua saatavilla muuten kuin tanskaksi. On jännä kuinka pään sisällä (hyvin piilossa) oleva ruotsi ja osittain ehkä hollantikin auttaa ymmärtämään tekstejä. Kyllä siinä ruokalistassakin tosin käännösapua tarvittiin. En olis meinaan ihan heti arvannut että ne sanat tarkoittavat jauhelihaa ja sipulia!
Ruokailun jälkeen käveltiin vielä kauppaan. Ei sillä että olisi jotain tarvittu mutta enemmänkin siksi että ulkomailla ruokakauppojen valikoimien tutkiminen on huippua. Tanskassa ainakin tämä kauppa noudatti suomalaisten supermarkettien valikoimaa. Iloisesti samassa kaupassa vaatteet, elintarvikkeet, juomat, kosmetiikka, eräretkitamineet ja elektroniikkaakin tais löytyä. Kaikkien elintarvikkeiden kohdalla valikoima kymmenen kertaa suurempi kuin Hollannissa.
Edellä mainitun lisäksi tunnetta "kotimatkasta" eli matkalla kotiin :D lisää se että täällä on hirmu suuri määrä suomalaisia tuotteita, ainakin karkkiosastolla! Hyllyt vilisee Fazeria ja Suomessa tehtyjä lakritseja ja salmiakkeja! Täydellistä kunnon suolainen salmiakin himoitsijalle. Myös hirveän monissa tuotteissa on mainittu myös suomeksi nimi ja käyttöohjeet. Hassua :) Hintataso on paljon kalliimpi kuin Hollannissa mutta en voi verrata vielä Suomeen kun ei ole minkäänlaista näppituntumaa paljonko siellä kaikki maksaa. Yritän siis välttää suurempia ostoshimotuksia nyt ja katsoa sitten Suomessa mitä raaskii ostaa. Niitten pakollisten apteekki-, meikki- ja bioskapussiostosten lisäksi!
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
lauantai 13. kesäkuuta 2015
Tunnelmia reissun päältä
Lauantaina herätys aamukolmelta. Puoli kuuden aikaan päästiin lähtemään ja sain tyytyväisenä ajaa ekan pätkän.. Liikenteessä ei ollut juuri ketään ja onneksi kuultiin radiosta ennen lähtöä että alkuperäisellä reittisuunnitelmalla on tie suljettu tietöiden vuoksi. Joten pientä kiertoreittiä ajettiin sujuvasti ylöspäin ja vaan kerran ajoin harhaan. 3km kiepillä selvittiin takaisin oikealle moottoritielle.
Kahden tunnin kuluttua lähdöstä pysähdyttiin ekan kerran ja vaihdettiin kuskia. Sopivasti ennen Saksan rajan ylitystä ja Justin ajoikin koko Saksan pätkän. Onneksi.. Siellä kun ei kaikilla tienpätkillä ole niitä nopeusrajoituksia, niin jengi ajaa just niin lujaa kuin tykkää. Olisin ollut helisemässä. Myös paljon tietöitä joiden ansiosta kaistat on ihan minimaalisen levyisiä ja mutkittelee miten sattuu. Saksan puolella pysähdyttiin kanssa kerran vessatauolle ja syömään lounaseväitä. Huomas taas kuinka mielellään maksaa vessakäynnistä, jos se takaa puhtaan ja siistin vessan.
Hampurin kohdalla seisottiin ruuhkassa pariin otteeseen. Tai ei edes seisottu (onneksi) vaan edettiin etananvauhtia. Justin tosiaan ajoi koko Saksan pätkän, eli pysähdyksineen noin 6 tuntia. Kun päästiin Tanskan puolelle, niin pysähdyttiin taas ja vaihdettiin taas kuskia.
Tai ei edes ihan heti, joten mulle jäi ajettavaksi viimeinen tunnin pätkä. Tanskan puolella tosi hyvät tiet ja rauhallista ajaa.
Saavuttiin tänne Odenseen vähän kolmen jälkeen. Mersun tankki riitti hyvin reiluun 800 km ja käytiin täällä tankkaamassa kun saavuttiin. Noin 88 euroa täydestä tankista, joten kympin verran enemmän kuin Hollannissa.
B&B Odense on siisti ja kodikas majapaikka. Tosin keskustaan on matkaa nelisen kilometriä joten mentiin autolla etsimään ruokapaikkaa. Osa syynsä sillä että täällä on satanut siitä lähtien kun saavuttiin mutta vielä enemmän sen takia että 9h matkan jälkeen on hieman veto poissa. Löydettiin kiva pieni italialainen ja syötiin tosi hyvät pitsat. Huomenna matka jatkuu kohti Ruotsia, Kööpenhaminan kautta tietysti.
Kirjoitusvirheistä ja muotopuoliudesta saa syyttää ihka ensimmäistä kännykkäpostausta 😊
Kahden tunnin kuluttua lähdöstä pysähdyttiin ekan kerran ja vaihdettiin kuskia. Sopivasti ennen Saksan rajan ylitystä ja Justin ajoikin koko Saksan pätkän. Onneksi.. Siellä kun ei kaikilla tienpätkillä ole niitä nopeusrajoituksia, niin jengi ajaa just niin lujaa kuin tykkää. Olisin ollut helisemässä. Myös paljon tietöitä joiden ansiosta kaistat on ihan minimaalisen levyisiä ja mutkittelee miten sattuu. Saksan puolella pysähdyttiin kanssa kerran vessatauolle ja syömään lounaseväitä. Huomas taas kuinka mielellään maksaa vessakäynnistä, jos se takaa puhtaan ja siistin vessan.
Hampurin kohdalla seisottiin ruuhkassa pariin otteeseen. Tai ei edes seisottu (onneksi) vaan edettiin etananvauhtia. Justin tosiaan ajoi koko Saksan pätkän, eli pysähdyksineen noin 6 tuntia. Kun päästiin Tanskan puolelle, niin pysähdyttiin taas ja vaihdettiin taas kuskia.
Tai ei edes ihan heti, joten mulle jäi ajettavaksi viimeinen tunnin pätkä. Tanskan puolella tosi hyvät tiet ja rauhallista ajaa.
Saavuttiin tänne Odenseen vähän kolmen jälkeen. Mersun tankki riitti hyvin reiluun 800 km ja käytiin täällä tankkaamassa kun saavuttiin. Noin 88 euroa täydestä tankista, joten kympin verran enemmän kuin Hollannissa.
B&B Odense on siisti ja kodikas majapaikka. Tosin keskustaan on matkaa nelisen kilometriä joten mentiin autolla etsimään ruokapaikkaa. Osa syynsä sillä että täällä on satanut siitä lähtien kun saavuttiin mutta vielä enemmän sen takia että 9h matkan jälkeen on hieman veto poissa. Löydettiin kiva pieni italialainen ja syötiin tosi hyvät pitsat. Huomenna matka jatkuu kohti Ruotsia, Kööpenhaminan kautta tietysti.
Kirjoitusvirheistä ja muotopuoliudesta saa syyttää ihka ensimmäistä kännykkäpostausta 😊
torstai 28. toukokuuta 2015
Autolla Hollannista Suomeen... Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta!
2 viikkoa loman alkuun.. meillä on tänä vuonna erilaiset lomasuunnitelmat kuin yleensä, mennään nimittäin autolla Suomeen. Ollaan aina toistaiseksi lennetty Suomeen ja vaan kerran aikaisemmin oltu ns. auto&teltta lomalla, silloin suunta oli Belgia, Luxemburg ja Ranska. Lentäminen on aina ollut se oikea vaihtoehto kun lomaa ei ole liikaa tuhlattavaksi matkoihin. Eikä meidän vanha autonrottelo varmaan edes selviäisi tuollaisesta pitemmästä matkasta.
Tänä vuonna on kuitenkin eri fiilikset. Olen ollut nyt yli vuoden samassa paikassa töissä, joten täydet lomat rullaa. Justin on nykyään yksityisyrittäjä, joten sen myötä meillä on nyt myös tuliterä Mercedes Vito-pakettiauto. On myös ollut jo aiempina vuosina, että olisi kiva mennä autolla Suomeen ja sitten viimeistään tyhjentää omat roinat äitin komeroista.
Varattiin molemmat lomaa töistä 2 viikkoa. Mun töiden kannalta parhaat loma-ajat on kesäkuussa ja sitten tokalle kierrokselle syyskuussa, kun perheelliset koululaisineen viettää lomaa heinä- ja elokuut. Justinilla ei ole niin väliä, se kun saa ne aina sovittua. Ja on oikeastaan kiva mennä Suomeen nyt ihan virallisesti kesällä, yleensä tullaan aina jälkijunassa ja puista jo lehdet karisee kun me vasta matkataan "kesälomalle". Tänä vuonna Justinkin pääsee todistamaan keskikesän juhlaa.
Epämääräinen suunnitelma oli alkujaan muotoa: Hollannista, Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin ja sieltä sitten laivalla yli Turkuun.
Tätä nykyä suunnitelma on edelleen sama, mitä nyt yksityiskohdat on tarkentuneet.
Lähdetään lauantaina hyvin varhain aamulla ajelemaan.
Ajetaan ensin Hollannin rajojen sisällä sopivalle korkeudelle ja mennään sitten rajan yli, suunta kohti Hampuria. Hampurista suunnataan vielä ylöspäin, kunnes ollaan Tanskassa. Tanskassa suuntana on Odense, josta olen varannut pikkiriikkisen kahden huoneen B&B:n. Alunperin suunnitelmana oli yöpyä Kööpenhaminassa, se kun vaikuttaa sellaiselta kaupungilta, johon olis kiva tutustua. Siinä vaiheessa kun rupesin googlettamaan ja kysymään majapaikkaa, niin kaikki oli joko täynnä tai sitten törkeän hintaisia. Sitten luovutin ja totesin että yövytään jossain muualla, pääseehän sinne Köpikseen pysähtymään matkalla. Ja jos se on tosi kiva, niin tekee vaikka viikonloppureissun joskus hamassa tulevaisuudessa (lentäen).
Yöpaikka löytyi siis Odensesta, joka vaikuttaa olevan mukavan kokoinen kaupunki sillä Tanskan "keskimmäisellä" saarella. Etten-Leurista Odenseen on noin 815 km ja ilman pysähdyksiä matkaan menisi 8h. Kyseinen paikka on myös H.C. Andersenin kotikaupunki ja sieltä löytyy linna ja eläinpuisto, jossa pääsis lisämaksulla (ja olemalla paikalla oikeaan aikaan) halailemaan kirahveja. Pieni kyynel tähän kohtaan ettei meidän aikataulut salli tätä kokemusta!
Kahden hengen huone jaetulla kylpyhuoneella maksaa 495 DKK eli noin 66.39 euroa. Aamupala lisämaksusta.
Seuraavana aamuna jatketaan matkaa kohti Kööpenhaminaa ja suunnitelmissa on pysähtyä siellä muutaman tunnin ajan. Kierrellä, katsella ja syödä. Kun lähdetään Odensesta kohti Kööpenhaminaa, niin matkalla on yksi julmetun pitkä silta, nimeltään Storebaelt tai jotain sinnepäin. Ylitys maksaa 33 euro. Tanskassa ei muuten taida olla teiden tullimaksuja ollenkaan, ainoastaan näiden siltojen kohdalla. Odensesta Kööpenhaminaan on noin 168km ja sen ajaa vajaassa kahdessa tunnissa.
Kööpenhaminasta jatketaan matkaa Ruotsin puolelle ja näitä kahta maata yhdistää toinen siltapaholainen, Oresund. Tämän sillan ylitys maksaa 47 euroa, joka on mielestäni ihan törkeä hinta.. mutta kai ne rakennuskulut on jotenkin takaisin ansaittava.
Ruotsin puolella meidän majapaikka sijaitsee Jönköpingissä, joka näyttää kartalla suhteellisen isolta maalaiskunnalta mutta googlailun perusteella Jönköping kaupunkina vaikuttaa aika pieneltä. Tai siis ainakin Tripadvisorin ravintola- ja nähtävyyssuositusten perusteella :D Vähän näyttää siltä ettei siellä ole sunnuntai-iltana auki mitään nakkikioskia suurempaa ravintolaa... Kööpenhaminasta Jönköpingiin on noin 332km ja matka-aika ilman pysähdyksiä 3,5h.
Mutta majapaikka siellä on sitten vähän nakkikioskia eksoottisempi. Yövytään nimittäin hevostilalla, jossa on ilmeisesti ratsastuskoulu ja/tai valmennusta, pieni antiikki/sisustustavaraputiikki, hevosia ja hevostallin yläpuolella 4 huonetta, myöskin B&B tyyliin. Arvostelujen perusteella eristys on huonoa ja yössä kuulee niin naapurin kuorsauksen kuin myös hevosten liikuskelun ja höristelyt. Hevosihmisenä odotan mielenkiinnolla ja Justin ei-niin-hevosihmisenä vielä enemmän mielenkiinnolla.. mutta uskallan väittää että ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Jotain erilaista! Ja huoneet siellä näyttää enemmän kuin hyviltä. Kahden hengen huone jaetulla kylpyhuoneella maksaa 600 SEK eli noin 64.95 euroa. Aamupala lisämaksusta.
Seuraavana aamuna matka jatkuu sitten Jönköpingistä Tukholmaan. Google mapsin perusteella lyhyin reitti näyttäisi olevan Linköpingin, Norrköpingin ja Södertäljen kautta Tukholmaan. Tuo reitti on 331km ja ilman pysähdyksiä 3,5h. Riippuen lähtöajasta ja matkan pysähdyksistä, saa nähdä mihin aikaan ollaan Värtahamnissa. Mietin tässä että fiksuinta on varmaan jättää auto satamaan ja siitä sitten suunnata joko kävellen tai julkisilla kaupungin keskustaan. Jos aikaa ja mielenkiintoa on. Tietääkö/muistaako joku kumman laivayhtiön satama on lähempänä keskustaa, Vikingin vai Siljan?
Tukholmasta meillä on varattuna laivamatka autopaketilla Turkuun. Lähtee illalla 19:30 ja saapuu seuraavana aamuna klo 7:00 Turkuun. Paluu on seuraavan viikon torstaina, myöskin iltalaivalla. Joten ehditään olla Suomessa 9 päivää. Me varattiin laivamatkat Tallink Siljalta, puhtaasti mun mieltymysten ja muistikuvien perusteella. En edes verrannut Vikingin hintoja. Hintoja oli jännä katsoa etukäteen, kun nettisivujen etusivulla mainostettiin kaikkia tarjouksia ja paketteja, mutta sitten kun menin katsomaan niin en nähnyt mitään alennuksia. Menomatka 2 hengelle, B-luokan hytissä 149 euroa ja auto 71 euroa. Paluumatka 2 hengelle, B-luokan hytissä 153 euroa ja auto 71 euroa. Vasta kun oikeasti varasin ja etenin maksuun asti, niin ruudulle rävähti pakettihinta 300 euro sis. verot ja muut maksut. Eli siis ihan tuntuva alennus, mutta niin jännä ettei sitä mainittu missään! Täällä Hollannissa ainakin on tottunut siihen että kaikki mahdolliset alennukset listataan näkyviin, jotta varmasti tietää paljonko on säästänyt ja voi kehua itseään, siitä kuinka hyvät kaupat tuli tehtyä!
Lisämainintana että varaus mahdollinen ainoastaan luottokortilla. Jonka itselle nyt vihdoin ja viimein tänä keväänä hankin, ihan vaan lomamatkoja helpottamaan.
Turusta eteenpäin ei ollakaan sitten tehty mitään suunnitelmia. Suorinta reittiä Tampereelle tietysti. 9 päivän aikana mahdollisimman paljon perhettä, ystäviä, saunomista, grillaamista, makkaraa ja uintia. Mökillä käyntiä ja mökkimäisissä olosuhteissa käyntiä, terkkuja iskän tynnyrisaunaan!
Paluumatkalle ei ole varattu vielä yhtään mitään majoitusta tai tehty sen enempää suunnitelmia. Pohdinnassa on että jaksaisko ajaa Tukholmasta Saksaan asti ja yöpyä vasta siellä. Mutta ajateltiin että katsotaan ensin miten menomatka sujuu ja päätetään sitten.
Tekstin lomassa mainittuna kuluja, jotka on nyt tiedossa. Varsinaista budjettia meillä ei ole.
Dieselkulut tulee tottakai, yritin etsiä dieselin hintoja eri maiden välillä, mutta en toistaiseksi löytänyt mitään luotettavaa tietoa. Jollain vinkkejä asiaan liittyen?
Sitten tulee tietysti ruokailut ja muut matkan aikana kulutettavat asiat, nähtäväksi jää uppoaako tähän reissuun tämän vuoden lomarahat.
Suunnitelmissa olis kyllä vielä syyskuussa lähteä jonnekin lämpimään :)
Tänä vuonna on kuitenkin eri fiilikset. Olen ollut nyt yli vuoden samassa paikassa töissä, joten täydet lomat rullaa. Justin on nykyään yksityisyrittäjä, joten sen myötä meillä on nyt myös tuliterä Mercedes Vito-pakettiauto. On myös ollut jo aiempina vuosina, että olisi kiva mennä autolla Suomeen ja sitten viimeistään tyhjentää omat roinat äitin komeroista.
Varattiin molemmat lomaa töistä 2 viikkoa. Mun töiden kannalta parhaat loma-ajat on kesäkuussa ja sitten tokalle kierrokselle syyskuussa, kun perheelliset koululaisineen viettää lomaa heinä- ja elokuut. Justinilla ei ole niin väliä, se kun saa ne aina sovittua. Ja on oikeastaan kiva mennä Suomeen nyt ihan virallisesti kesällä, yleensä tullaan aina jälkijunassa ja puista jo lehdet karisee kun me vasta matkataan "kesälomalle". Tänä vuonna Justinkin pääsee todistamaan keskikesän juhlaa.
Epämääräinen suunnitelma oli alkujaan muotoa: Hollannista, Saksan ja Tanskan kautta Ruotsiin ja sieltä sitten laivalla yli Turkuun.
Tätä nykyä suunnitelma on edelleen sama, mitä nyt yksityiskohdat on tarkentuneet.
Lähdetään lauantaina hyvin varhain aamulla ajelemaan.
Ajetaan ensin Hollannin rajojen sisällä sopivalle korkeudelle ja mennään sitten rajan yli, suunta kohti Hampuria. Hampurista suunnataan vielä ylöspäin, kunnes ollaan Tanskassa. Tanskassa suuntana on Odense, josta olen varannut pikkiriikkisen kahden huoneen B&B:n. Alunperin suunnitelmana oli yöpyä Kööpenhaminassa, se kun vaikuttaa sellaiselta kaupungilta, johon olis kiva tutustua. Siinä vaiheessa kun rupesin googlettamaan ja kysymään majapaikkaa, niin kaikki oli joko täynnä tai sitten törkeän hintaisia. Sitten luovutin ja totesin että yövytään jossain muualla, pääseehän sinne Köpikseen pysähtymään matkalla. Ja jos se on tosi kiva, niin tekee vaikka viikonloppureissun joskus hamassa tulevaisuudessa (lentäen).
Yöpaikka löytyi siis Odensesta, joka vaikuttaa olevan mukavan kokoinen kaupunki sillä Tanskan "keskimmäisellä" saarella. Etten-Leurista Odenseen on noin 815 km ja ilman pysähdyksiä matkaan menisi 8h. Kyseinen paikka on myös H.C. Andersenin kotikaupunki ja sieltä löytyy linna ja eläinpuisto, jossa pääsis lisämaksulla (ja olemalla paikalla oikeaan aikaan) halailemaan kirahveja. Pieni kyynel tähän kohtaan ettei meidän aikataulut salli tätä kokemusta!
Kahden hengen huone jaetulla kylpyhuoneella maksaa 495 DKK eli noin 66.39 euroa. Aamupala lisämaksusta.
Seuraavana aamuna jatketaan matkaa kohti Kööpenhaminaa ja suunnitelmissa on pysähtyä siellä muutaman tunnin ajan. Kierrellä, katsella ja syödä. Kun lähdetään Odensesta kohti Kööpenhaminaa, niin matkalla on yksi julmetun pitkä silta, nimeltään Storebaelt tai jotain sinnepäin. Ylitys maksaa 33 euro. Tanskassa ei muuten taida olla teiden tullimaksuja ollenkaan, ainoastaan näiden siltojen kohdalla. Odensesta Kööpenhaminaan on noin 168km ja sen ajaa vajaassa kahdessa tunnissa.
Kööpenhaminasta jatketaan matkaa Ruotsin puolelle ja näitä kahta maata yhdistää toinen siltapaholainen, Oresund. Tämän sillan ylitys maksaa 47 euroa, joka on mielestäni ihan törkeä hinta.. mutta kai ne rakennuskulut on jotenkin takaisin ansaittava.
Ruotsin puolella meidän majapaikka sijaitsee Jönköpingissä, joka näyttää kartalla suhteellisen isolta maalaiskunnalta mutta googlailun perusteella Jönköping kaupunkina vaikuttaa aika pieneltä. Tai siis ainakin Tripadvisorin ravintola- ja nähtävyyssuositusten perusteella :D Vähän näyttää siltä ettei siellä ole sunnuntai-iltana auki mitään nakkikioskia suurempaa ravintolaa... Kööpenhaminasta Jönköpingiin on noin 332km ja matka-aika ilman pysähdyksiä 3,5h.
Mutta majapaikka siellä on sitten vähän nakkikioskia eksoottisempi. Yövytään nimittäin hevostilalla, jossa on ilmeisesti ratsastuskoulu ja/tai valmennusta, pieni antiikki/sisustustavaraputiikki, hevosia ja hevostallin yläpuolella 4 huonetta, myöskin B&B tyyliin. Arvostelujen perusteella eristys on huonoa ja yössä kuulee niin naapurin kuorsauksen kuin myös hevosten liikuskelun ja höristelyt. Hevosihmisenä odotan mielenkiinnolla ja Justin ei-niin-hevosihmisenä vielä enemmän mielenkiinnolla.. mutta uskallan väittää että ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Jotain erilaista! Ja huoneet siellä näyttää enemmän kuin hyviltä. Kahden hengen huone jaetulla kylpyhuoneella maksaa 600 SEK eli noin 64.95 euroa. Aamupala lisämaksusta.
Seuraavana aamuna matka jatkuu sitten Jönköpingistä Tukholmaan. Google mapsin perusteella lyhyin reitti näyttäisi olevan Linköpingin, Norrköpingin ja Södertäljen kautta Tukholmaan. Tuo reitti on 331km ja ilman pysähdyksiä 3,5h. Riippuen lähtöajasta ja matkan pysähdyksistä, saa nähdä mihin aikaan ollaan Värtahamnissa. Mietin tässä että fiksuinta on varmaan jättää auto satamaan ja siitä sitten suunnata joko kävellen tai julkisilla kaupungin keskustaan. Jos aikaa ja mielenkiintoa on. Tietääkö/muistaako joku kumman laivayhtiön satama on lähempänä keskustaa, Vikingin vai Siljan?
Tukholmasta meillä on varattuna laivamatka autopaketilla Turkuun. Lähtee illalla 19:30 ja saapuu seuraavana aamuna klo 7:00 Turkuun. Paluu on seuraavan viikon torstaina, myöskin iltalaivalla. Joten ehditään olla Suomessa 9 päivää. Me varattiin laivamatkat Tallink Siljalta, puhtaasti mun mieltymysten ja muistikuvien perusteella. En edes verrannut Vikingin hintoja. Hintoja oli jännä katsoa etukäteen, kun nettisivujen etusivulla mainostettiin kaikkia tarjouksia ja paketteja, mutta sitten kun menin katsomaan niin en nähnyt mitään alennuksia. Menomatka 2 hengelle, B-luokan hytissä 149 euroa ja auto 71 euroa. Paluumatka 2 hengelle, B-luokan hytissä 153 euroa ja auto 71 euroa. Vasta kun oikeasti varasin ja etenin maksuun asti, niin ruudulle rävähti pakettihinta 300 euro sis. verot ja muut maksut. Eli siis ihan tuntuva alennus, mutta niin jännä ettei sitä mainittu missään! Täällä Hollannissa ainakin on tottunut siihen että kaikki mahdolliset alennukset listataan näkyviin, jotta varmasti tietää paljonko on säästänyt ja voi kehua itseään, siitä kuinka hyvät kaupat tuli tehtyä!
Lisämainintana että varaus mahdollinen ainoastaan luottokortilla. Jonka itselle nyt vihdoin ja viimein tänä keväänä hankin, ihan vaan lomamatkoja helpottamaan.
Turusta eteenpäin ei ollakaan sitten tehty mitään suunnitelmia. Suorinta reittiä Tampereelle tietysti. 9 päivän aikana mahdollisimman paljon perhettä, ystäviä, saunomista, grillaamista, makkaraa ja uintia. Mökillä käyntiä ja mökkimäisissä olosuhteissa käyntiä, terkkuja iskän tynnyrisaunaan!
Paluumatkalle ei ole varattu vielä yhtään mitään majoitusta tai tehty sen enempää suunnitelmia. Pohdinnassa on että jaksaisko ajaa Tukholmasta Saksaan asti ja yöpyä vasta siellä. Mutta ajateltiin että katsotaan ensin miten menomatka sujuu ja päätetään sitten.
Tekstin lomassa mainittuna kuluja, jotka on nyt tiedossa. Varsinaista budjettia meillä ei ole.
Dieselkulut tulee tottakai, yritin etsiä dieselin hintoja eri maiden välillä, mutta en toistaiseksi löytänyt mitään luotettavaa tietoa. Jollain vinkkejä asiaan liittyen?
Sitten tulee tietysti ruokailut ja muut matkan aikana kulutettavat asiat, nähtäväksi jää uppoaako tähän reissuun tämän vuoden lomarahat.
Suunnitelmissa olis kyllä vielä syyskuussa lähteä jonnekin lämpimään :)
 |
| Storebaelt Bridge, source. |
maanantai 11. toukokuuta 2015
Kävijäryntäys
Kertokaa joku ihana mullekin, mihin kamalalle juorusivustolle mun blogi on linkitetty :D
Kauhea kävijäryntäys näkyy korkeana huippuna tilastoissa juurikin tänään vaikka blogia ei ole päivitetty kahteen kuukauteen..
mitä mitä, mistä tämä johtuu?
Jos joku tietää, linkatkaa mullekin.
Pikapäivityksenä kerrottakoon että hyvin menee, töissä on kiire ja vapaa-ajalla käyn salilla. Ja muuten löhöilen sohvalla. Päässä pyörivät postausideat on lähinnä sitä että mikä ärsyttää milläkin hetkellä.. esimerkiksi kuinka vaikeaa ihmisten on ymmärtää, että jos lähettää työsähköposteja ja kopioi mukaan joukon ihmisiä (säästääkseen omaa aikaansa, ettei jokaista tarvitse informoida erikseen), niin miksi suurin osa ihmisistä vastaa suoraan minulle eikä osaa napauttaa "vastaa kaikille" nappulaa ja puolet työajastani lähetän muiden ihmisten sähköposteja eteenpäin ja informoin milloin ketäkin milloin mistäkin.
Mukavaa maanantaita!
PS. Tämän säännöllisen viikkotyön ja aina vapaiden viikonloppujen seurauksena on näköjään Karvisen veroinen maanantai-inhotus. En ikinä ymmärtänyt sitä aikaisemmin.. mutta vuoden päivät kestänyt työsuhde on tehnyt tepposensa.
Iloisista uutisista mainittakoon myös että tämä vuoden työsuhde on vaihtunut/jatkunut kokoaikaisena vakituisena työsuhteena. Eli tässä sitten hamaan eläkeikään asti myydään.. venttiileitä? Mulla ei ole ammattisanastoa suomeksi :) In English that would be: Maritime valves!
Kauhea kävijäryntäys näkyy korkeana huippuna tilastoissa juurikin tänään vaikka blogia ei ole päivitetty kahteen kuukauteen..
mitä mitä, mistä tämä johtuu?
Jos joku tietää, linkatkaa mullekin.
Pikapäivityksenä kerrottakoon että hyvin menee, töissä on kiire ja vapaa-ajalla käyn salilla. Ja muuten löhöilen sohvalla. Päässä pyörivät postausideat on lähinnä sitä että mikä ärsyttää milläkin hetkellä.. esimerkiksi kuinka vaikeaa ihmisten on ymmärtää, että jos lähettää työsähköposteja ja kopioi mukaan joukon ihmisiä (säästääkseen omaa aikaansa, ettei jokaista tarvitse informoida erikseen), niin miksi suurin osa ihmisistä vastaa suoraan minulle eikä osaa napauttaa "vastaa kaikille" nappulaa ja puolet työajastani lähetän muiden ihmisten sähköposteja eteenpäin ja informoin milloin ketäkin milloin mistäkin.
Mukavaa maanantaita!
PS. Tämän säännöllisen viikkotyön ja aina vapaiden viikonloppujen seurauksena on näköjään Karvisen veroinen maanantai-inhotus. En ikinä ymmärtänyt sitä aikaisemmin.. mutta vuoden päivät kestänyt työsuhde on tehnyt tepposensa.
Iloisista uutisista mainittakoon myös että tämä vuoden työsuhde on vaihtunut/jatkunut kokoaikaisena vakituisena työsuhteena. Eli tässä sitten hamaan eläkeikään asti myydään.. venttiileitä? Mulla ei ole ammattisanastoa suomeksi :) In English that would be: Maritime valves!
tiistai 24. helmikuuta 2015
Vain Hollannissa, osa 2
Odottelen edelleen niitä viime viikon kuuluisia labratuloksia.
Lupasivat soittaa noin viikon päästä, joten odottelin puhelinsoittoa tänään tai huomenna..
Tänään tulin kotiin töistä noin vartin yli kuusi ja eteisen lattialla makaa siististi kirjekuori omalta lääkäriasemalta. Viesti kaikessa yksinkertaisuudessaan:
Yritimme soittaa sinulle, mutta emme saaneet yhteyttä.
Soita sinä meille.
Kirje on lähetetty eilen. Huomattakoon että, en todellakaan ole missannut yhtään puhelua eilisen tai tämän päivän aikana. Otin puhelimen palaveriinkin mukaan, ihan sen varalta, että jos soittavat.
Ensinnäkin: Valehtelevatko ne soittaneensa, jotta kenenkään ei tarvitsisi roikkua turhaan puhelimessa ja että soitan sitten kun on sopiva hetki?
Toiseksi: Jos ovat soittaneet, niin miksi se ei näy puhelimessani? Miksi eivät jättäneet puhelinvastaajaan viestiä?
Kolmanneksi: Eikö olisi fiksua soittaa toisen tai kolmannenkin kerran, jos kerran asiakkaalle on niin luvattu?
Neljänneksi: Kuka helvetti lähettää soittopyynnön virallisella kirjeellä?
Tää on taas niin tätä, Hollannin meininkiä.
Sama se vaikka en olisi nukkunut viikkoon kun olen vain murehtinut mahdollisia tuloksia (ei ole totta, mutta voisi olla) tai jos vaikka olisin työmatkalla ja tulisin vasta ensi viikolla kotiin, enkä siis näkisi sitä kirjettä kuin ensi viikolla. Tai mitä jos tarvisin pikaista hoitoa/lääkekuuria, mutta kirje hukkuisi postissa eikä kukaan ikinä soittaisi uudelleen.
Ja samaan syssyyn, jos vaivautuu lähettämään sen kirjeen, niin ne tuloksethan voisi vaikka näpytellä siihen kirjeeseen ja lisätä perään, että soita jos on kysyttävää.
Joopajoo.
Lupasivat soittaa noin viikon päästä, joten odottelin puhelinsoittoa tänään tai huomenna..
Tänään tulin kotiin töistä noin vartin yli kuusi ja eteisen lattialla makaa siististi kirjekuori omalta lääkäriasemalta. Viesti kaikessa yksinkertaisuudessaan:
Yritimme soittaa sinulle, mutta emme saaneet yhteyttä.
Soita sinä meille.
Kirje on lähetetty eilen. Huomattakoon että, en todellakaan ole missannut yhtään puhelua eilisen tai tämän päivän aikana. Otin puhelimen palaveriinkin mukaan, ihan sen varalta, että jos soittavat.
Ensinnäkin: Valehtelevatko ne soittaneensa, jotta kenenkään ei tarvitsisi roikkua turhaan puhelimessa ja että soitan sitten kun on sopiva hetki?
Toiseksi: Jos ovat soittaneet, niin miksi se ei näy puhelimessani? Miksi eivät jättäneet puhelinvastaajaan viestiä?
Kolmanneksi: Eikö olisi fiksua soittaa toisen tai kolmannenkin kerran, jos kerran asiakkaalle on niin luvattu?
Neljänneksi: Kuka helvetti lähettää soittopyynnön virallisella kirjeellä?
Tää on taas niin tätä, Hollannin meininkiä.
Sama se vaikka en olisi nukkunut viikkoon kun olen vain murehtinut mahdollisia tuloksia (ei ole totta, mutta voisi olla) tai jos vaikka olisin työmatkalla ja tulisin vasta ensi viikolla kotiin, enkä siis näkisi sitä kirjettä kuin ensi viikolla. Tai mitä jos tarvisin pikaista hoitoa/lääkekuuria, mutta kirje hukkuisi postissa eikä kukaan ikinä soittaisi uudelleen.
Ja samaan syssyyn, jos vaivautuu lähettämään sen kirjeen, niin ne tuloksethan voisi vaikka näpytellä siihen kirjeeseen ja lisätä perään, että soita jos on kysyttävää.
Joopajoo.
tiistai 17. helmikuuta 2015
Vain Hollannissa
Kävin tänään lääkärissä näiden vatsakipujen vuoksi. Otettiin muutama näyte, jotta voitaisiin sulkea pois ne tavallisimmat.
Mutta vain Hollannissa..
Wooot..
... siinä sitten näyteputkiloiden kanssa autolle ja toimittamaan omia näytteitä laboratoriokeskukseen analysoitavaksi.
Hollantilaisittain tehokasta kustannussäästöä vai mitä ihmettä?
Mutta vain Hollannissa..
Joo, tää purkki me analysoidaan täällä ihan itse.
Mutta nämä kaksi putkiloa sun pitäisi viedä tämän lähetelomakkeen kanssa laboratoriokeskukseen.
Ne siellä sitten analysoi ja tutkii nämä kaksi ja ilmoittaa meille tulokset.
Soitan sitten ensi viikolla että mitä niistä löytyi ja että mitä tehdään seuraavaksi, jos löytyy jotain tai jos ei löydy mitään.
Wooot..
 |
| Source |
... siinä sitten näyteputkiloiden kanssa autolle ja toimittamaan omia näytteitä laboratoriokeskukseen analysoitavaksi.
Hollantilaisittain tehokasta kustannussäästöä vai mitä ihmettä?
maanantai 16. helmikuuta 2015
Ei. En ole. Ehei, en varmasti. Juu, ei kuitenkaan. Prkl, jättäkää mut ja mun maha rauhaan!
Onks tää joku juttu, että kun on vakituisessa parisuhteessa ollut useamman vuoden ja on jo ylittänyt tietyn iän, niin joka hemmetin vaivaan tai ilmoitukseen, on kanssaihmisten reaktio sama..
Joo, ihmeellisiä mahakipuja ollut jo pari päivää.
--> Oot varmaan raskaana.
Eiköhän tää kuitenkin oo jotain muuta, kiitos vaan.
Eiku ihan varmasti oot raskaana.
Juu, en ole.
Moi! Mulla olis nyt vähän isompia uutisia, älä säikähdä.
--> Ootko raskaana?!
Eiku sitä vaan, että sain nyt sen työpaikan ulkomailta ja muutan elokuussa.
No onpahan ainakin jotain odotettavaa sitten myöhemmin syksyllä.
--> Voi ihanaa, ootko raskaana?
Öö, eiku me varattiin vihdoinkin lomamatka.
Koska en ole ikinä ollut raskaana enkä ole juurikaan perehtynyt asiaan, mutta valaiskaa nyt joku mua. Ei kai hemmetti raskauden oireisiin kuulu vatsakipu?
Tai sitten mulla on vaan todella epäluuloisia työkavereita sattunut tänne Hollantiin. Tämän hetkiset vatsakivut kun aiheutti täsmälleen samat reaktiot työkavereissa kuin kaksi vuotta sitten hotellilla.
FYI: en ole raskaana, en ole ajatellut tulla raskaaksi nyt ja tällä menolla en myöskään pihahda sanallakaan mihinkään suuntaan, ennen kuin se prkl vauva on ulkona ja osaa itse sanoa heiheit.
Kaikella kunnioituksella ja rakkaudella, mutta kai nyt tämän ikäisen ihmisen elämässä voi muutakin tapahtua?
Joo, ihmeellisiä mahakipuja ollut jo pari päivää.
--> Oot varmaan raskaana.
Eiköhän tää kuitenkin oo jotain muuta, kiitos vaan.
Eiku ihan varmasti oot raskaana.
Juu, en ole.
Moi! Mulla olis nyt vähän isompia uutisia, älä säikähdä.
--> Ootko raskaana?!
Eiku sitä vaan, että sain nyt sen työpaikan ulkomailta ja muutan elokuussa.
No onpahan ainakin jotain odotettavaa sitten myöhemmin syksyllä.
--> Voi ihanaa, ootko raskaana?
Öö, eiku me varattiin vihdoinkin lomamatka.
Koska en ole ikinä ollut raskaana enkä ole juurikaan perehtynyt asiaan, mutta valaiskaa nyt joku mua. Ei kai hemmetti raskauden oireisiin kuulu vatsakipu?
Tai sitten mulla on vaan todella epäluuloisia työkavereita sattunut tänne Hollantiin. Tämän hetkiset vatsakivut kun aiheutti täsmälleen samat reaktiot työkavereissa kuin kaksi vuotta sitten hotellilla.
FYI: en ole raskaana, en ole ajatellut tulla raskaaksi nyt ja tällä menolla en myöskään pihahda sanallakaan mihinkään suuntaan, ennen kuin se prkl vauva on ulkona ja osaa itse sanoa heiheit.
Kaikella kunnioituksella ja rakkaudella, mutta kai nyt tämän ikäisen ihmisen elämässä voi muutakin tapahtua?
 |
| Source |
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Ei karnevaaleja, ei ystävänpäivää.. vaan maailman paras kotiviikonloppu!
Täällä useimmat ihmiset juhlivat tällä hetkellä ihan hulluina karnevaaleja ja aika monet ihmiset oli ihan intopiukassa eilen ystävänpäivätohinoista. Me taas ollaan nautittu maailman parhaasta viikonlopusta, ilman mitään velvoitteita tai pakotteita.
Normaalisti yksi päivä viikonlopusta menee siihen, että olen hevostelemassa puoli päivää ja toisen puolikkaan siitä päivästä siivoan kotona. Se toinen päivä yleensä taas on jotain pakko käydä kaupoilla/kahvittelemassa/ulkona syömässä/jotain kivaa yhdessä.. eli siis pakko _tehdä_ jotain!
Koska hevostelemiset jäi tältä viikonloput väliin, syystä että hevosteluystävä oli muissa tapahtumissa koko viikonlopun, päätin (osittain myös rahallisesti suht tiukan kuukauden suhteen) että mitä jos ei koko viikonloppuna tekiskään yhtään mitään pakollista. Oltaisiin vain yhdessä, rennosti ja chillaten. Lataisi vähän akkuja kotosalla ja tekisi jotain sellaista, mihin ei ikinä tunnu riittävän aikaa. Niinkuin esimerkiksi pyyhkisi pölyjä kaikkien mahdollisten pintojen päältä, niinkuin eilen! Ihan parasta :) kun ei ollut pakko mutta kerrankin oli aikaa.
En tasan ole ikinä ollut mikään hullua rymistelyä ja remuamista rakastava, joten karnevaalit jäi tänäkin vuonna suosiolla väliin. Ystävänpäivä on täällä enemmän sellainen amerikkalaistyylinen rakastavaisten päivä ja jostain syystä suomalainen ystävänpäivä vetoaa omiin fiiliksiin paljon enemmän. Ja tuntuu hassulta että kukkakimput maksaa tuplasti enemmän kuin normaalisti vain yhden päivän takia. Tarkoitus oli ett syötäisiin vain kotona hyvin ja jätettäisiin lahjomiset vähemmälle. Reilun kuukauden päästä juhlistetaan kuitenkin taas vuosipäivää, panostetaan siihen sitten enemmän.
Sain kuitenkin Justinilta rasiallisen käsintehtyjä konvehteja ja ihanan kortin, joten omasta puolestani tarjosin meille eilen mahtavat take away-sushit illalliseksi.
Eilen aamulla heräsin lauantaiseen tapaan salille, sen jälkeen nautittiin pitkän kaavan mukaan aamupalaa. Rupesin kaikessa rauhassa siivoilemaan, todellakin pyyhkien kaikki mahdolliset pölypaikat, keittiön purkit ja purnukat täyttäen ja vielä olohuoneen ilmettä keväistäen. Tykkään vaihdella meidän kasvien, kynttilöiden, tarjottimien ym. sisustusesineiden paikkoja tasaisin väliajoin. Kun alakerta oli puunattu viimeisen päälle, raahustin imurin kanssa yläkertaan ja löysin Justinin kuorsaamasta sängyltä :D Sen sijaan että olisin vetänyt herneen nenään, jätin imurin käytävälle ja kömmin tyytyväisenä peiton alle. Reilu tunti torkkumista lämpimässä, kerkeehän sitä loput siivoamaan myöhemminkin.
Myöhemmin haettiin tosiaan takeaway sushit ja oli kyllä harvinaisen positiivinen kokemus! Useemminkin voisi hakea sushia sen lauantaisen pitsan sijaan. Sohvalla katsottiin peräti kaksi leffaa ja nautittiin oikein perinteisestä lauantai-illasta ilman kummempaa härdelliä.
Tänään nukuttiin pitkään, ilman herätyskelloa kahdeksaan asti ja sitten Sparks herätti. Tönäisin Justinin avaamaan Sparksille oven pihalle ja sen jälkeen vielä tyytyväisenä 2,5 tuntia lisäunta.
Ei huonompaa vaihtelua, yleensä aina on kello soimassa kun on sitä sun tätä hoidettavana.
Tänään loput siivoukset, pyykin pyöritystä ja pyöräilemässäkin käytiin. Ihana auringonpaiste ja vihdoinkin tuntuu siltä että kyllä se kevät ja kesä sieltä tulee. Jotenkin kauhean raskaita nää viimeiset kuukaudet olleet. Tuntuu että parin viimeisen vuoden ajan nää talvikuukaudet on olleet raskaampia kuin aikaisemmin. Hassua sinänsä, kun kuvittelisi että Suomessa asuessa siitä olisi ollut enemmän haittaa, kun siellä se pimeyden aika on vielä pari kuukautta pidempi.
Pitää ehkä useammin ottaa agendaan tämmöinen tyhjä viikonloppu. Ei ole huuhaata, että joskus on hyvä vaan olla <3
Normaalisti yksi päivä viikonlopusta menee siihen, että olen hevostelemassa puoli päivää ja toisen puolikkaan siitä päivästä siivoan kotona. Se toinen päivä yleensä taas on jotain pakko käydä kaupoilla/kahvittelemassa/ulkona syömässä/jotain kivaa yhdessä.. eli siis pakko _tehdä_ jotain!
Koska hevostelemiset jäi tältä viikonloput väliin, syystä että hevosteluystävä oli muissa tapahtumissa koko viikonlopun, päätin (osittain myös rahallisesti suht tiukan kuukauden suhteen) että mitä jos ei koko viikonloppuna tekiskään yhtään mitään pakollista. Oltaisiin vain yhdessä, rennosti ja chillaten. Lataisi vähän akkuja kotosalla ja tekisi jotain sellaista, mihin ei ikinä tunnu riittävän aikaa. Niinkuin esimerkiksi pyyhkisi pölyjä kaikkien mahdollisten pintojen päältä, niinkuin eilen! Ihan parasta :) kun ei ollut pakko mutta kerrankin oli aikaa.
En tasan ole ikinä ollut mikään hullua rymistelyä ja remuamista rakastava, joten karnevaalit jäi tänäkin vuonna suosiolla väliin. Ystävänpäivä on täällä enemmän sellainen amerikkalaistyylinen rakastavaisten päivä ja jostain syystä suomalainen ystävänpäivä vetoaa omiin fiiliksiin paljon enemmän. Ja tuntuu hassulta että kukkakimput maksaa tuplasti enemmän kuin normaalisti vain yhden päivän takia. Tarkoitus oli ett syötäisiin vain kotona hyvin ja jätettäisiin lahjomiset vähemmälle. Reilun kuukauden päästä juhlistetaan kuitenkin taas vuosipäivää, panostetaan siihen sitten enemmän.
Sain kuitenkin Justinilta rasiallisen käsintehtyjä konvehteja ja ihanan kortin, joten omasta puolestani tarjosin meille eilen mahtavat take away-sushit illalliseksi.
Eilen aamulla heräsin lauantaiseen tapaan salille, sen jälkeen nautittiin pitkän kaavan mukaan aamupalaa. Rupesin kaikessa rauhassa siivoilemaan, todellakin pyyhkien kaikki mahdolliset pölypaikat, keittiön purkit ja purnukat täyttäen ja vielä olohuoneen ilmettä keväistäen. Tykkään vaihdella meidän kasvien, kynttilöiden, tarjottimien ym. sisustusesineiden paikkoja tasaisin väliajoin. Kun alakerta oli puunattu viimeisen päälle, raahustin imurin kanssa yläkertaan ja löysin Justinin kuorsaamasta sängyltä :D Sen sijaan että olisin vetänyt herneen nenään, jätin imurin käytävälle ja kömmin tyytyväisenä peiton alle. Reilu tunti torkkumista lämpimässä, kerkeehän sitä loput siivoamaan myöhemminkin.
Myöhemmin haettiin tosiaan takeaway sushit ja oli kyllä harvinaisen positiivinen kokemus! Useemminkin voisi hakea sushia sen lauantaisen pitsan sijaan. Sohvalla katsottiin peräti kaksi leffaa ja nautittiin oikein perinteisestä lauantai-illasta ilman kummempaa härdelliä.
Tänään nukuttiin pitkään, ilman herätyskelloa kahdeksaan asti ja sitten Sparks herätti. Tönäisin Justinin avaamaan Sparksille oven pihalle ja sen jälkeen vielä tyytyväisenä 2,5 tuntia lisäunta.
Ei huonompaa vaihtelua, yleensä aina on kello soimassa kun on sitä sun tätä hoidettavana.
Tänään loput siivoukset, pyykin pyöritystä ja pyöräilemässäkin käytiin. Ihana auringonpaiste ja vihdoinkin tuntuu siltä että kyllä se kevät ja kesä sieltä tulee. Jotenkin kauhean raskaita nää viimeiset kuukaudet olleet. Tuntuu että parin viimeisen vuoden ajan nää talvikuukaudet on olleet raskaampia kuin aikaisemmin. Hassua sinänsä, kun kuvittelisi että Suomessa asuessa siitä olisi ollut enemmän haittaa, kun siellä se pimeyden aika on vielä pari kuukautta pidempi.
Pitää ehkä useammin ottaa agendaan tämmöinen tyhjä viikonloppu. Ei ole huuhaata, että joskus on hyvä vaan olla <3
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
Kotimaista tavaraa
On kotimaa ja synnyinmaa.
Synnyinmaa on itsestäänselvästi Suomi, kotimaakin on Suomi vaikka koti sijaitseekin Hollannissa.
Pariin kertaan on kysytty että meinaanko hakea Hollannin kansalaisuutta. Tällä hetkellä sillä ei oikeastaan olisi elämään mitään vaikutusta, kun molemmat maat kuuluu Euroopan Unioon. Ehkä Hollannin kansalaisuus helpoittaisi joidenkin virallisten asioiden hoitamista, mutta kansalaisuuden hakemista vastaan sotii sen kalleus ja ainakin näin päältäpäin katsottuna aikamoinen paperirumba.
Ja näillä eväillä on pärjännyt toistaiseksi hyvin. Tosin ajokortin ja passin uusiminen on vasta edessäpäin, samoin kun naimisiinmeno ja lapset.. ties millaiseen paperisotaan tässä vielä joutuu!
Mutta vaikka kotimaa on Suomi, niin silti kotimaisuus tarkoittaa tällä hetkellä hollantilaista.
Kotimaisen kun ainakin itse miellän tuotteeksi, joka tulee tämän oman maan rajojen sisäpuolelta. Kotimaista ostamalla tukee oman maan kansalaisia ja edesauttaa taloutta. Kotimaista suosimalla voi todennäköisesti luottaa siihen, että tuote tulee jostain läheltä jolloin kuljetuskustannukset ja -haitat on pienemmät kuin kauempaa rahdatulla.
Olen aiemminkin puhunut siitä kuinka ihastunut olen meidän pienten lähituottajien tuotteisiin. On mahtavaa ostaa tuotteita ja tietää tasan tarkkaan, että ne on rakkaudella kasvatettu 10 metriä tuonnepäin, tuolla pellolla. Kotimaisuus kunniaan, lähituotteita aina kuin mahdollista ja jos vielä luomuna saa, niin kyllä kiitos!
Kotimaisuus tuntuu olevan aikamoinen arvo. Tuotteesta ollaan valmiita maksamaan enemmän kun se on kotimainen. Varsinkin suomalaisille, suomalaisuus eli kotimaisuus on useimmiten voittamaton myyntivaltti.
Hehkutin tehneeni viikonlopun parhaan ostoksen, kun sain 50 tulppaanin nipun 5 eurolla. Kommenttina tähän että itse ostin 10 tulppaanin nipun samalla hinnalla.. mutta ne oli kyllä kotimaisia! No niinhän nämäkin oli, mutta suomalaiselle hollantilainen tulppaani ei ole kotimainen.. ainoastaan sille suomalaiselle, joka sattuu asumaan Hollannissa ;)
Suomalainen puhuu myös aina kuinka suomalainen mansikka on maailman parasta!
Taisin itsekin kuulua niihin ennen kuin maistoin meidän naapuritilan mansikoita.. toukokuusta lokakuuhun, aina täydellisiä, makoisia ja riittävän isoja!
Harmittavasti tähän hollantilaistumiseen kuuluu myös piheyden tarttuminen.. helposti tulee ostettua sitä, mikä on tarjouksessa tai mikä on helpoiten saatavilla. Eikä suinkaan aina katsottua sitä mikä on tuotteen kotimaa. Onneksi sentään voi lohduttautua sillä, että espanjalaiset tomaatit on täältä päin katsottuna melkein lähiruokaa.. ainakin verrattuna siihen mitä ne on suomalaisille! Pari tuhatta kilometriä pienempi välimatka tekee kummia..
Synnyinmaa on itsestäänselvästi Suomi, kotimaakin on Suomi vaikka koti sijaitseekin Hollannissa.
Pariin kertaan on kysytty että meinaanko hakea Hollannin kansalaisuutta. Tällä hetkellä sillä ei oikeastaan olisi elämään mitään vaikutusta, kun molemmat maat kuuluu Euroopan Unioon. Ehkä Hollannin kansalaisuus helpoittaisi joidenkin virallisten asioiden hoitamista, mutta kansalaisuuden hakemista vastaan sotii sen kalleus ja ainakin näin päältäpäin katsottuna aikamoinen paperirumba.
Ja näillä eväillä on pärjännyt toistaiseksi hyvin. Tosin ajokortin ja passin uusiminen on vasta edessäpäin, samoin kun naimisiinmeno ja lapset.. ties millaiseen paperisotaan tässä vielä joutuu!
Mutta vaikka kotimaa on Suomi, niin silti kotimaisuus tarkoittaa tällä hetkellä hollantilaista.
Kotimaisen kun ainakin itse miellän tuotteeksi, joka tulee tämän oman maan rajojen sisäpuolelta. Kotimaista ostamalla tukee oman maan kansalaisia ja edesauttaa taloutta. Kotimaista suosimalla voi todennäköisesti luottaa siihen, että tuote tulee jostain läheltä jolloin kuljetuskustannukset ja -haitat on pienemmät kuin kauempaa rahdatulla.
Olen aiemminkin puhunut siitä kuinka ihastunut olen meidän pienten lähituottajien tuotteisiin. On mahtavaa ostaa tuotteita ja tietää tasan tarkkaan, että ne on rakkaudella kasvatettu 10 metriä tuonnepäin, tuolla pellolla. Kotimaisuus kunniaan, lähituotteita aina kuin mahdollista ja jos vielä luomuna saa, niin kyllä kiitos!
Kotimaisuus tuntuu olevan aikamoinen arvo. Tuotteesta ollaan valmiita maksamaan enemmän kun se on kotimainen. Varsinkin suomalaisille, suomalaisuus eli kotimaisuus on useimmiten voittamaton myyntivaltti.
Hehkutin tehneeni viikonlopun parhaan ostoksen, kun sain 50 tulppaanin nipun 5 eurolla. Kommenttina tähän että itse ostin 10 tulppaanin nipun samalla hinnalla.. mutta ne oli kyllä kotimaisia! No niinhän nämäkin oli, mutta suomalaiselle hollantilainen tulppaani ei ole kotimainen.. ainoastaan sille suomalaiselle, joka sattuu asumaan Hollannissa ;)
Suomalainen puhuu myös aina kuinka suomalainen mansikka on maailman parasta!
Taisin itsekin kuulua niihin ennen kuin maistoin meidän naapuritilan mansikoita.. toukokuusta lokakuuhun, aina täydellisiä, makoisia ja riittävän isoja!
Harmittavasti tähän hollantilaistumiseen kuuluu myös piheyden tarttuminen.. helposti tulee ostettua sitä, mikä on tarjouksessa tai mikä on helpoiten saatavilla. Eikä suinkaan aina katsottua sitä mikä on tuotteen kotimaa. Onneksi sentään voi lohduttautua sillä, että espanjalaiset tomaatit on täältä päin katsottuna melkein lähiruokaa.. ainakin verrattuna siihen mitä ne on suomalaisille! Pari tuhatta kilometriä pienempi välimatka tekee kummia..
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Ikävöimisen arvoisia asioita
Joulukuun alussa käytiin Suomessa juhlistamassa itsenäisyyspäivää ja näiden perinteisten sukujuhlien aikana sain kertoilla kuulumisia, vastailla kysymyksiin uudesta työpaikasta ja yleisestä viihtymisestä. Eniten pohdintaa omassa päässä aiheutti kysymys, että mitä oikeastaan ikävöin Suomesta? Uskoakseni olen meidän suvussa ainoa, joka on näin pitkään asunut jossain ulkomailla, ollut poissa Suomesta ja rakentanut elämää omalla tahollaan erilaisen kaavan mukaan. Toki suvusta löytyy useampiakin opiskelijavaihtoon lähteneitä ja muutenkin maailmalla seikkailijoita. Yhtäjaksoista, "oikeaa elämää" Hollanissa on nyt takana jo reilut kaksi vuotta. Oikealla elämällä tarkoitan sitä pysyvää asumista, kun ei olla väliaikaisesti opiskelemassa tai lomailemassa. Kun tämä paikka on nyt se koti, jossa asun ja johon palaan lomalta. Suomessa ei ole enää kotia, on vain ihania kyläpaikkoja ja lomakohteita.
Sama kysymys esitettiin uudelleen tällä viikolla kun olin kahden Suomi-naisen kanssa tiistai-iltana Bredassa syömässä. Onko jotain Suomessa tai Suomeen liittyvää, mitä on oikeasti ikävä?
Oma vastaukseni on varmaan aika yksiselitteinen. Ei oikeastaan.
Ei ole mitään sellaista mitä on oikeasti ikävä.
Koti kun on koti, oli se missä tahansa. Koti on siellä missä on hyvä olla ihan sellaisenaan. Elää sitä tavallista arkea päivästä toiseen.
En osaa kaivata suomalaista ruokaa, täältä kun löytyy melkein jokaiselle ruoalle/ruoka-aineelle melkein vastaava korvaava tuote. Ja ne täällä arki-ruoaksi muodostuneet on ihan yhtä hyviä kuin mitä Suomessa söisin, useimmiten vielä parempia, terveellisempiä ja ennenkaikkea halvempia! Ja sitä suuremmalla innolla niitä himoittuja asioita syön sitten Suomessa.. Saarioisten amerikkalaiset suolakurkut, HK:n herkkumaksamakkara, mustamakkara ja hernekeitto!
Tottahan sitä joskus harmittelee että miksi Suomessa on niin paljon erilaisia laktoosittomia tuotteita kun täältä ei saa muita kuin maitoa ja joskus ehkä jogurttia. Tai miksi Suomessa on kymmeniä erilaisia proteiinituotteita sun muita terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja täällä ei ole mitään. Ja sitten taas järki käteen ja katse kaupanhyllyille. Jos haluan syödä terveellisesti, niin se onnistuu täällä ihan peruselintarvikkeillakin! Ei aina tarvitse kikkailla :)
Kuvittelin ikävöiväni saunaa mutta olen nyt reilun kuukauden käynyt aktiivisesti salilla ja siellä on sauna. En vaan ole vielä kertaakaan saanut aikaiseksi mennä saunomaan.. kun ei sille kuitenkaan nyt niin kova tarve ole. Joten kun ehdotettiin että lähdettäisiinkö Rotterdamin merimieskirkolle joku kerta saunomaan, niin tottakai! Mutta enemmänkin on kyse mukavasta seurasta ja siitä että tekee vaihteeksi jotain muuta, kuin siitä varsinaisesta saunomisesta.
Aikani asiaa pähkäiltyäni vastaus on kuitenkin, että todennäköisesti jos jotain kaipaan, niin sitä samanhenkisyyttä mitä voi toisten suomalaisten kanssa tuntea. Samankaltaista huumoria ja kulttuurinymmärrystä. Sitä ettei aina tarvitse ihmetellä ja kummastella ja arvioida, että voi vaan olla. Sitä että joku ymmärtää, että on paljon mukavampaa istua bussissa jos joku ei tunge viereen istumaan jos muuallakin on tilaa. Se etttä joku ymmärtää, että ei todellakaan kadulla tai lenkkipolulla tarvitse tuntemattomille moikkailla. Että on ihan ok joskus sanoa suoraan mitä ajattelee. Ettei aina tarvitse puhua ja smalltalkata, jos ei oikeasti ole mitään puhuttavaa. On ihan ok vaan olla ja istua hiljaa. Toinen suomalainen ymmärtää useimmiten myös sen tarpeen aina silloin tällöin vetäytyä syrjään, että saa hetken aikaa olla ihan rauhassa. Ja kukaan muu ei voi ikinä ymmärtää muumimukien hienoutta, sitä että Fazerin suklaa on maailman parasta, Novitan langasta kudottuja villasukkia, karjalanpiirakoita, ruisleipää ja korvapuusteja. Tai sitä kuinka lunta voi inhota sydämensä kyllyydestä (varsinkin jos sitä sataa täällä) mutta on outoa jos Suomessa ei ole talvella lunta. Koska se nyt vaan kuuluu asiaan.
Ja on aika siistiä puhua kieltä, jota maailmassa puhuu vain muutama muu miljoona ihminen! Aina toimiva salakieli ;) Mutta en kaipaa sitä että saisin päivittäin puhua Suomea. Voinhan aina kommunikoida salakielellä niin halutessani. En kaipaa suomenkielistä televisiota, kirjoja tai lehtiä. Tottakai aina jos niitä on saatavilla, on se vain mukavaa ekstraa!
Mutta tulen niin hyvin toimeen näinkin!
Perhe ja ystävä on tottakai oma lukunsa. Tottakai heitä on ikävä. Ja nähdään ihan liian harvoin, koska kerran tai pari vuodessa nyt on vaan armottoman vähän.
Mutta kun asiaa ei pohdi liikaa, ei tule myöskään tarvetta kieriskellä itsesäälissä ja ihmisikävässä.
Sitäpaitsi totuushan on että mulla on täällä myös perhe ja ystäviä. Huomattavasti pienempi piiri kuin Suomessa mutta tekemistä niissäkin riittää :)
Sama kysymys esitettiin uudelleen tällä viikolla kun olin kahden Suomi-naisen kanssa tiistai-iltana Bredassa syömässä. Onko jotain Suomessa tai Suomeen liittyvää, mitä on oikeasti ikävä?
Oma vastaukseni on varmaan aika yksiselitteinen. Ei oikeastaan.
Ei ole mitään sellaista mitä on oikeasti ikävä.
Koti kun on koti, oli se missä tahansa. Koti on siellä missä on hyvä olla ihan sellaisenaan. Elää sitä tavallista arkea päivästä toiseen.
En osaa kaivata suomalaista ruokaa, täältä kun löytyy melkein jokaiselle ruoalle/ruoka-aineelle melkein vastaava korvaava tuote. Ja ne täällä arki-ruoaksi muodostuneet on ihan yhtä hyviä kuin mitä Suomessa söisin, useimmiten vielä parempia, terveellisempiä ja ennenkaikkea halvempia! Ja sitä suuremmalla innolla niitä himoittuja asioita syön sitten Suomessa.. Saarioisten amerikkalaiset suolakurkut, HK:n herkkumaksamakkara, mustamakkara ja hernekeitto!
Tottahan sitä joskus harmittelee että miksi Suomessa on niin paljon erilaisia laktoosittomia tuotteita kun täältä ei saa muita kuin maitoa ja joskus ehkä jogurttia. Tai miksi Suomessa on kymmeniä erilaisia proteiinituotteita sun muita terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja täällä ei ole mitään. Ja sitten taas järki käteen ja katse kaupanhyllyille. Jos haluan syödä terveellisesti, niin se onnistuu täällä ihan peruselintarvikkeillakin! Ei aina tarvitse kikkailla :)
Kuvittelin ikävöiväni saunaa mutta olen nyt reilun kuukauden käynyt aktiivisesti salilla ja siellä on sauna. En vaan ole vielä kertaakaan saanut aikaiseksi mennä saunomaan.. kun ei sille kuitenkaan nyt niin kova tarve ole. Joten kun ehdotettiin että lähdettäisiinkö Rotterdamin merimieskirkolle joku kerta saunomaan, niin tottakai! Mutta enemmänkin on kyse mukavasta seurasta ja siitä että tekee vaihteeksi jotain muuta, kuin siitä varsinaisesta saunomisesta.
Aikani asiaa pähkäiltyäni vastaus on kuitenkin, että todennäköisesti jos jotain kaipaan, niin sitä samanhenkisyyttä mitä voi toisten suomalaisten kanssa tuntea. Samankaltaista huumoria ja kulttuurinymmärrystä. Sitä ettei aina tarvitse ihmetellä ja kummastella ja arvioida, että voi vaan olla. Sitä että joku ymmärtää, että on paljon mukavampaa istua bussissa jos joku ei tunge viereen istumaan jos muuallakin on tilaa. Se etttä joku ymmärtää, että ei todellakaan kadulla tai lenkkipolulla tarvitse tuntemattomille moikkailla. Että on ihan ok joskus sanoa suoraan mitä ajattelee. Ettei aina tarvitse puhua ja smalltalkata, jos ei oikeasti ole mitään puhuttavaa. On ihan ok vaan olla ja istua hiljaa. Toinen suomalainen ymmärtää useimmiten myös sen tarpeen aina silloin tällöin vetäytyä syrjään, että saa hetken aikaa olla ihan rauhassa. Ja kukaan muu ei voi ikinä ymmärtää muumimukien hienoutta, sitä että Fazerin suklaa on maailman parasta, Novitan langasta kudottuja villasukkia, karjalanpiirakoita, ruisleipää ja korvapuusteja. Tai sitä kuinka lunta voi inhota sydämensä kyllyydestä (varsinkin jos sitä sataa täällä) mutta on outoa jos Suomessa ei ole talvella lunta. Koska se nyt vaan kuuluu asiaan.
Ja on aika siistiä puhua kieltä, jota maailmassa puhuu vain muutama muu miljoona ihminen! Aina toimiva salakieli ;) Mutta en kaipaa sitä että saisin päivittäin puhua Suomea. Voinhan aina kommunikoida salakielellä niin halutessani. En kaipaa suomenkielistä televisiota, kirjoja tai lehtiä. Tottakai aina jos niitä on saatavilla, on se vain mukavaa ekstraa!
Mutta tulen niin hyvin toimeen näinkin!
Perhe ja ystävä on tottakai oma lukunsa. Tottakai heitä on ikävä. Ja nähdään ihan liian harvoin, koska kerran tai pari vuodessa nyt on vaan armottoman vähän.
Mutta kun asiaa ei pohdi liikaa, ei tule myöskään tarvetta kieriskellä itsesäälissä ja ihmisikävässä.
Sitäpaitsi totuushan on että mulla on täällä myös perhe ja ystäviä. Huomattavasti pienempi piiri kuin Suomessa mutta tekemistä niissäkin riittää :)
perjantai 28. marraskuuta 2014
Tahdon
Tasa-arvoisuus ja ihmisoikeudet.
Jokaisella ihmisellä on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Jokaisella on myös oikeus todistaa ja vahvistaa rakkautensa toiseen ihmiseen ihan julkisesti.
En ole jaksanut väitellä asiasta kenenkään kanssa, en lukea tai seurata keskusteluja, en vertailla vastaan tai puolesta argumentteja. Ohimennen silmiin osui Facebookissa myös niitä homoavioliittojen vastustajia ja heidän kommenttejaan.
Mun mielestä kun asiassa ei ole juurikaan keskusteltavaa.
Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
3. artikla
Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
7. artikla
Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.
12. artikla
Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.
16. artikla
(1) Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.
(2) Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.
(3) Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.
Lähde
You get my point.
Jokaisella ihmisellä on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Jokaisella on myös oikeus todistaa ja vahvistaa rakkautensa toiseen ihmiseen ihan julkisesti.
En ole jaksanut väitellä asiasta kenenkään kanssa, en lukea tai seurata keskusteluja, en vertailla vastaan tai puolesta argumentteja. Ohimennen silmiin osui Facebookissa myös niitä homoavioliittojen vastustajia ja heidän kommenttejaan.
Mun mielestä kun asiassa ei ole juurikaan keskusteltavaa.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
1. artiklaKaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.
3. artikla
Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
7. artikla
Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.
12. artikla
Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.
16. artikla
(1) Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.
(2) Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.
(3) Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.
Lähde
You get my point.
 |
| Lähde |
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Takaisin satulaan
Kun Arno kuoli heinäkuun alussa niin yllättäen, täysin varoittamatta, en oikeastaan osannut suhtautua asiaan. Tottakai olin surullinen ja kyyneleitä tuli vuodatettua useampaankin kertaan. Ensimmäiset kerrat tallilla tuli nieleskeltyä eikä tiennyt mitä ajatella kun näki kaikki Arnon varusteet roikkumassa samalla paikalla kuin aina ennenkin mutta hevosta ei vaan enää ollutkaan. Tallilta tuttujen ihmisten kanssa asiasta puhuttiin tottakai usein mutta oli vaikea pukea omia ajatuksia sanoiksi. Edelleen se on vaikeaa. Sitä jotenkin vaan ajatteli että tapahtunutta ei voi enää muuksi muuttaa, voi vain hyväksyä ja jatkaa eteenpäin. Käytiin elokuun alussa katsomassa uutta hevosta mutta kun 2,5 tunnin ajomatkan jälkeen päästiin perille, niin selvisi että hevonen ei ollut vielä ikinä aikaisemmin ollut satulan alla. Ei siis mitenkään sopiva terapiahevoseksi lapsille. Voisi tietysti puhua melko suuresta väärinymmärryksestä, en tiedä mistäköhän ne sitten mahtoi puhelimessa puhua, hevosen omistaja ja meidän terapeutti.
Nyt vasta useamman kuukauden jälkeen on käynyt selväksi kuinka ainutlaatuinen Arno oli ja kuinka vaikeaa on korvata jotain niin ainutlaatuista. Terapeutti etsii edelleen seuraajaksi sopivaa hevosta, mutta vaatimukset on tottakai kovat. Niin hevosen kuin lastenkin turvallisuuden takia.
Ei sellaista niin vain löydy.
Ja nyt vasta näiden useiden kuukausien jälkeen voin rehellisesti todeta ymmärtäväni kuinka ison osan Arno ehti viedä mun sydämestä sen reilun kuukauden aikana. Kuinka ihana voikaan olla hevonen, joka tulee luokse pyytämättä, joka osoittaa luottamusta ja on niin rehellinen, kuin itsepäinen hevonen voi olla. Kuinka mua harmittaa se kuinka lyhyt meidän aika oli yhdessä. Kuinka paljon olisin voinut vielä Arnolta oppia ja kuinka olisin halunnut olla Arnoa kohtaan vielä parempi ja rakastavampi, jos olisin vaan tiennyt kuinka nopeasti kaikki on ohi.
En kuukausiin halunnut nousta hevosen selkään. Vaikka kuinka houkuteltiin ja tarjottiin. Se ei vaan tuntunut oikealta. Jännitti ja pelotti. Kuinka suuren kolauksen itsetunnolle tuottaa hevosen kuoleminen ratsastuksen aikana. Vaikka eihän mulla ollut mitään tekemistä koko asian kanssa. Kyse oli vain järkyttävän huonosta tuurista. Tai kuten ystäväni äiti totesi; ehkä meidän pitäisi pikemminkin olla otettuja siitä että Arno luotti meihin niin paljon, että kuoli meidän seurassa.
No joka tapauksessa, lokakuun alussa olin vihdoin niin pitkällä että nousin ystäväni hoitohevosen selkään. Myös tämä hevonen on terapiahevonen, joten luottamuspohja oli kunnossa. Mutta silti se jännitti! Kierros toisensa jälkeen käyntiä kentän ympäri. Niin tuttua mutta silti niin outoa. Viikottain sen jälkeen aina kun mentiin hevosten luokse, niin ratsastin 20-30 minuuttia.
Muutaman kerran jälkeen vuorossa oli maastoratsastus tallilla, jossa en itse ollut aiemmin käynyt mutta ystävä kylläkin. Sinne mentäessä olin innoissani. Vasta kun piti nousta hevosen selkään, niin iski hirveä jännitys, melkeinpä paniikki. Tottakai hevonen sen aistii eikä se tehnyt asiaa mitenkään helpommaksi. Ohjaajan neuvomana nojasin rennosti taaksepäin ja yritin olla jännittämättä. Kuulemma ulospäin näytti ihan siltä että homma oli hallussa. Näytin rennolta, istuin hyvin ja pidin hevosen kurissa.
Mutta oman pään sisällä oli paniikki valloillaan ja tunteet vaihteli laidasta laitaan, pää oli täynnä kuvia siltä onnettomuusillalta. Verinen hevonen tien varressa makaamassa ja itse neuvottomana vieressä.
Sen maastoratsastuksen aikana en osannut juurikaan rentoutua. Lähinnä olin helpottunut kun koko homma oli ohitse, tuli nimenomaan se fiilis: Jes, mä tein sen! Eli yksi este selätetty.
Vaikka ei ollutkaan kivaa, niin silti olin varma että tästä se taas lähtee ja seuraavalla kerralla on paljon kivempaa. En kuitenkaan ollut valmis luopumaan harrastuksesta, josta tykkään niin paljon. Ratsastus kun on jotain mistä olen haaveillut pienestä pitäen ja olen ollut niin tyytyväinen siihen, että aloitin, vaikkakin näin vanhempana.
Varasin samantien yksityistunnin sieltä ratsastuskoululta, jossa aiemmin otin tunteja. Opettajana oli onneksi tuttu tyttö, siltä ajalta kun aloitin ratsastuksen. Oli suhteellisen terapeuttista selittää tuntemattomalle ihmiselle, joka kuitenkin ymmärtää täysin, kaiken sen mitä oli tapahtunut. Ratsastin sillä tutulla hevosella, jolla olin aiemminkin tunneilla ratsastanut ja itseluottamus kohosi heti pari pykälää ylöspäin. Ratsastus oli taas kivaa! Laukata en vielä uskaltanut mutta askel kerrallaan.
Tämän jälkeen olen ottanut toisenkin yksityistunnin (ja silloin uskalsin myös taas laukata!) ja käynyt toisenkin kerran maastoratsastamassa. Itseasiassa viime viikonloppuna kolmen muun suomalaisen naisen kanssa! Lisäksi aina kun käydään hevosia hoitamassa, jos vaan tilaisuus on, niin ratsastan myös hetken sillä ystäväni hevosella.
Huomasin jo toisen yksityistunnin aikana että en enää jännitä niin paljoa ja pään sisällä on taas tilaa nauttia ratsastuksesta. Vielä enemmän tunne vahvistui tuon edellisen maastoratsastuksen aikana.
Muistot (myöskään ne inhottavat siltä illalta) ei ole mihinkään kadonneet, mutta nyt vihdoin tuntuu että on aika siirtyä eteenpäin. Vaikka yritin sitä jo silloin kuukausia sitten uskotella itselleni, niin nyt se vasta taitaa olla toteuttamiskelpoinen ajatus. Nyt sitten vielä kun löytyisi meille uusi sopiva terapiahevonen! Sitä odotellessa nautin satunnaisista ratsastuskerroista ja säännöllisestä hevoshoidosta, meidän pieni pippurinen Shetlander kun on saanut mun jakamattoman huomion Arnon kuoleman jälkeen :) Vaikka Isie onkin pieni, niin se osaa olla varsinainen äkäpussi! Sitä kivemmalta siis tuntui kun pyöräiltiin sunnuntaina Justinin kanssa tallille ja käytiin laitumella katsomassa hevosia, niin Isie tuli heti luokse ja osoitti että "Hei, sä oot niiiiin mun kaveri!" Nuohoamaan ja kiehnäämään. Osoitti myös mieltään toisia hevosia kohtaan, että ei tartte tulla lähemmäs koska tää on mun ihminen ja mun pitää nyt saada huomiota :) Ihana höpö!
Nyt vasta useamman kuukauden jälkeen on käynyt selväksi kuinka ainutlaatuinen Arno oli ja kuinka vaikeaa on korvata jotain niin ainutlaatuista. Terapeutti etsii edelleen seuraajaksi sopivaa hevosta, mutta vaatimukset on tottakai kovat. Niin hevosen kuin lastenkin turvallisuuden takia.
Ei sellaista niin vain löydy.
Ja nyt vasta näiden useiden kuukausien jälkeen voin rehellisesti todeta ymmärtäväni kuinka ison osan Arno ehti viedä mun sydämestä sen reilun kuukauden aikana. Kuinka ihana voikaan olla hevonen, joka tulee luokse pyytämättä, joka osoittaa luottamusta ja on niin rehellinen, kuin itsepäinen hevonen voi olla. Kuinka mua harmittaa se kuinka lyhyt meidän aika oli yhdessä. Kuinka paljon olisin voinut vielä Arnolta oppia ja kuinka olisin halunnut olla Arnoa kohtaan vielä parempi ja rakastavampi, jos olisin vaan tiennyt kuinka nopeasti kaikki on ohi.
 |
| Source |
No joka tapauksessa, lokakuun alussa olin vihdoin niin pitkällä että nousin ystäväni hoitohevosen selkään. Myös tämä hevonen on terapiahevonen, joten luottamuspohja oli kunnossa. Mutta silti se jännitti! Kierros toisensa jälkeen käyntiä kentän ympäri. Niin tuttua mutta silti niin outoa. Viikottain sen jälkeen aina kun mentiin hevosten luokse, niin ratsastin 20-30 minuuttia.
Muutaman kerran jälkeen vuorossa oli maastoratsastus tallilla, jossa en itse ollut aiemmin käynyt mutta ystävä kylläkin. Sinne mentäessä olin innoissani. Vasta kun piti nousta hevosen selkään, niin iski hirveä jännitys, melkeinpä paniikki. Tottakai hevonen sen aistii eikä se tehnyt asiaa mitenkään helpommaksi. Ohjaajan neuvomana nojasin rennosti taaksepäin ja yritin olla jännittämättä. Kuulemma ulospäin näytti ihan siltä että homma oli hallussa. Näytin rennolta, istuin hyvin ja pidin hevosen kurissa.
Mutta oman pään sisällä oli paniikki valloillaan ja tunteet vaihteli laidasta laitaan, pää oli täynnä kuvia siltä onnettomuusillalta. Verinen hevonen tien varressa makaamassa ja itse neuvottomana vieressä.
Sen maastoratsastuksen aikana en osannut juurikaan rentoutua. Lähinnä olin helpottunut kun koko homma oli ohitse, tuli nimenomaan se fiilis: Jes, mä tein sen! Eli yksi este selätetty.
Vaikka ei ollutkaan kivaa, niin silti olin varma että tästä se taas lähtee ja seuraavalla kerralla on paljon kivempaa. En kuitenkaan ollut valmis luopumaan harrastuksesta, josta tykkään niin paljon. Ratsastus kun on jotain mistä olen haaveillut pienestä pitäen ja olen ollut niin tyytyväinen siihen, että aloitin, vaikkakin näin vanhempana.
Varasin samantien yksityistunnin sieltä ratsastuskoululta, jossa aiemmin otin tunteja. Opettajana oli onneksi tuttu tyttö, siltä ajalta kun aloitin ratsastuksen. Oli suhteellisen terapeuttista selittää tuntemattomalle ihmiselle, joka kuitenkin ymmärtää täysin, kaiken sen mitä oli tapahtunut. Ratsastin sillä tutulla hevosella, jolla olin aiemminkin tunneilla ratsastanut ja itseluottamus kohosi heti pari pykälää ylöspäin. Ratsastus oli taas kivaa! Laukata en vielä uskaltanut mutta askel kerrallaan.
Tämän jälkeen olen ottanut toisenkin yksityistunnin (ja silloin uskalsin myös taas laukata!) ja käynyt toisenkin kerran maastoratsastamassa. Itseasiassa viime viikonloppuna kolmen muun suomalaisen naisen kanssa! Lisäksi aina kun käydään hevosia hoitamassa, jos vaan tilaisuus on, niin ratsastan myös hetken sillä ystäväni hevosella.
Huomasin jo toisen yksityistunnin aikana että en enää jännitä niin paljoa ja pään sisällä on taas tilaa nauttia ratsastuksesta. Vielä enemmän tunne vahvistui tuon edellisen maastoratsastuksen aikana.
Muistot (myöskään ne inhottavat siltä illalta) ei ole mihinkään kadonneet, mutta nyt vihdoin tuntuu että on aika siirtyä eteenpäin. Vaikka yritin sitä jo silloin kuukausia sitten uskotella itselleni, niin nyt se vasta taitaa olla toteuttamiskelpoinen ajatus. Nyt sitten vielä kun löytyisi meille uusi sopiva terapiahevonen! Sitä odotellessa nautin satunnaisista ratsastuskerroista ja säännöllisestä hevoshoidosta, meidän pieni pippurinen Shetlander kun on saanut mun jakamattoman huomion Arnon kuoleman jälkeen :) Vaikka Isie onkin pieni, niin se osaa olla varsinainen äkäpussi! Sitä kivemmalta siis tuntui kun pyöräiltiin sunnuntaina Justinin kanssa tallille ja käytiin laitumella katsomassa hevosia, niin Isie tuli heti luokse ja osoitti että "Hei, sä oot niiiiin mun kaveri!" Nuohoamaan ja kiehnäämään. Osoitti myös mieltään toisia hevosia kohtaan, että ei tartte tulla lähemmäs koska tää on mun ihminen ja mun pitää nyt saada huomiota :) Ihana höpö!
 |
| Arno <3 |
torstai 21. elokuuta 2014
Aikuistumispohdintoja
Olen ehkä vihdoinkin aikuistunut hieman.
Huomasin sen tänään kun ajoin täysin harhaan.
Justin leikataan tänään sairaalassa (tai jos hyvin käy, niin tätä kirjoittaessa on leikattu jo) ja vein sen sinne puoli kahdeksitoista. Tällä kertaa olisin todennäköisesti saanut jäädä paikalle hengailemaan kun kukaan ei missään vaiheessa sanonut että lähdepäs nyt kotiin siitä, me soitetaan sitten. Mutta kun aina aikaisemmin on käsketty kotiin, niin nyt en ottanut mitään viihdykettä mukaan ja painelin suoraan autolle jahka potilas oli kärrätty huoneesta ulos.
Koska siellä sairaalassa ei kuitenkaan nyt ihan joka päivä tule käytyä, niin olin vähän epävarma siitä osaanko ajaa takaisin kotiin. Justin sanoi että seuraat vaan Roosendaal kylttejä, niin kyllä se Etten-Leur siellä jossain vaiheessa näkyy.
Kun lähdin sairaalan parkkipaikalta, niin oma järki olisi sanonut risteyksessä että käänny oikealle, sinne suuntaan mistä tultiinkin. Mutta seurasin fiksuna tietysti kokeneemman neuvoja ja päädyin täysin väärälle motarille.
Mutta sen aikuistumisen huomaa siinä, että en suinkaan mennyt paniikkiin vaan totesin, että no ajetaan sitten vähän ylimääräistä. Aikaisemmin samassa tilanteessa kun olisin samantien ollut stressihiki päällä ja naama punaisena.
Ja kyllähän sieltäkin motarilta muutaman mutkan (ja liittymän) kautta pääsinkin oikealle motarille ja kyltti Etten-Leur tuli vastaan.
Mutta kuten todettu, tuommoisista asioista sen huomaa että jotain on päähän tarttunut vuosien varrella. Ja elämänkokemuksen karttuminenhan on automaattisesti aikuistumista, eikö?
Samaan syssyyn aikuistumisen kanssa voi pistää myös sen, että tunnen oikeasti vastuuta työstäni. Viime kerralla kun olin pari päivää lomalla töistä, niin en katsonut kertaakaan työsähköpostia. Sehän kostautui heti kun tulin takaisin. Kaikki kun ei välttämättä tajua että "out of office, please send your email to the following address" todellakin tarkoittaa sitä mitä siinä lukee. Viime kerralla yksi tilaus myöhästyi pahan kerran ja tottakai oma vika eikä suinkaan sen tavarantoimittajan, joka ei lähettänyt uutta sähköpostia eri osoitteeseen. Äsken kävin nimittäin kurkkaamassa myös sen työsähköpostin ja kyllä, samanlainen sähköpostihan siellä oli odottamassa. Se(kään) tilaus ei olisi todennäköisesti liikahtanut mihinkään ennen ensi viikkoa jos en olisi nyt lähettänyt sitä eteenpäin työkavereille, joista joku toivottavasti ottaa asian hoitaakseen. Oletteko muuten koskaan miettineet että miksi ne kaikki muut ihmiset on cc, jos kirjeenvaihto on pääasiassa kahden ihmisen välillä? Ihan vaan pikku vinkkinä, että ei kukaan huvikseen pistä puolta firmaa cc:hen vaan kyllä niillä kaikilla on joku funktio siinä hommassa. Että kannattaa mieluummin näpäyttää sitä "reply to all" nappulaa..
Olen nyt pohtinut tätä asiaa jo useampaankin kertaan kuluneiden viikkojen aikana ja olen entistä vakuuttuneempi seuraavasta.
Tässä maailmassa on aika paljon kusipäitä. Itsekeskeisiä kusipäitä, jotka ajattelee ja tavoittelee vain omaa etuaan, välittämättä muista ihmisistä. Mutta nekin kusipäät on jollekin toiselle isiä, äitejä, puolisoja, lapsia, työkavereita ja sukulaisia. Joten nekin ihmiset, joista en pidä (haluaisin sanoa inhoan, mutta se tuntuu liian vahvalta) on jollekin muulle rakkaita.
Mutta koska mun ei suinkaan tarvitse olla kaikkien kaveri, kaikkien ei tarvitse tykätä musta eikä mun tarvitse tulla kaikkien kanssa toimeen, voin rauhassa lopettaa sen turhan yrittämisen, että kaikkia kohtaan pitäisi olla ystävällinen. Olen karvaasti huomannut sen, kuinka juurikin nämä kusipääihmiset käyttävät toisten avuliaisuutta ja ystävällisyyttä hyväkseen. He myös satuttavat tahallaan tai tahattomasti ihmisiä, koska eivät ajattele nenäänsä pidemmälle tai koska satuttamalla toisia, vahvistavat omaa egoaan ja valta-asemaansa. On pieniä polkupyöriä ja maasto-autoja, tai kaarnalaivoja ja öljytankkereita.
Tästä syystä olen todennut että, voin myös olla täysin neutraali ja välinpitämätön ihmisiä kohtaan, joista en pidä. Tulen paljon onnellisemmaksi jos jaan omaa välittämistäni ja rakkauttani niitä muutamaa ihmistä kohtaan, jotka haluavat tehdä saman minulle.
Me ihmiset ollaan niin erilaisia, että on täysi mahdottomuus tulla kaikkien kanssa toimeen. Mulla on aina ollut vaikeuksia eriarvoisuuden hyväksymisessä ja siitä syystä yritänkin ajatella avoimesti monista asioista. Tähän liittyy myös se, että pyrin hyväksymään muut sellaisina kuin he ovat. Vasta vähän aikaa sitten olen oikeasti tajunnut, että voin hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat mutta se ei silti tarkoita että jokaisen ihmisen kohdalla pitäisi nähdä erityistä vaivaa. Jokaisen kanssa ei tarvitse yrittää olla kaveri. On myös oman itsenä arvostamista että keskittyy niihin ihmisiin joiden kanssa on hyvä olla.
Kuten tästä tekstistäkin huomaa, mun ajatukset tästä aiheesta on edelleen aikamoista sillisalaattia. Koska tykkään hirveästi näistä lainauksista, jaan niitä tähänkin muutaman.
Kaikki nämä ystävyyteen ja muihin ihmisiin liittyvät pohdinnat, liitän myös aikuistumiseen ja ennen kaikkea henkiseen kasvamiseen. Tosin on jokseenkin turhauttavaa yrittää määritellä jotenkin omaa elämänfilosofiaa kun ajatukset rönsyilee ja kasvaa, enkä halua elää selkeän kuution sisällä, jossa kaikki on mustavalkoista. Onneksi ihminen ei ole koskaan valmis ja on lupa muuttua.
Huomasin sen tänään kun ajoin täysin harhaan.
Justin leikataan tänään sairaalassa (tai jos hyvin käy, niin tätä kirjoittaessa on leikattu jo) ja vein sen sinne puoli kahdeksitoista. Tällä kertaa olisin todennäköisesti saanut jäädä paikalle hengailemaan kun kukaan ei missään vaiheessa sanonut että lähdepäs nyt kotiin siitä, me soitetaan sitten. Mutta kun aina aikaisemmin on käsketty kotiin, niin nyt en ottanut mitään viihdykettä mukaan ja painelin suoraan autolle jahka potilas oli kärrätty huoneesta ulos.
Koska siellä sairaalassa ei kuitenkaan nyt ihan joka päivä tule käytyä, niin olin vähän epävarma siitä osaanko ajaa takaisin kotiin. Justin sanoi että seuraat vaan Roosendaal kylttejä, niin kyllä se Etten-Leur siellä jossain vaiheessa näkyy.
Kun lähdin sairaalan parkkipaikalta, niin oma järki olisi sanonut risteyksessä että käänny oikealle, sinne suuntaan mistä tultiinkin. Mutta seurasin fiksuna tietysti kokeneemman neuvoja ja päädyin täysin väärälle motarille.
Mutta sen aikuistumisen huomaa siinä, että en suinkaan mennyt paniikkiin vaan totesin, että no ajetaan sitten vähän ylimääräistä. Aikaisemmin samassa tilanteessa kun olisin samantien ollut stressihiki päällä ja naama punaisena.
Ja kyllähän sieltäkin motarilta muutaman mutkan (ja liittymän) kautta pääsinkin oikealle motarille ja kyltti Etten-Leur tuli vastaan.
Mutta kuten todettu, tuommoisista asioista sen huomaa että jotain on päähän tarttunut vuosien varrella. Ja elämänkokemuksen karttuminenhan on automaattisesti aikuistumista, eikö?
Samaan syssyyn aikuistumisen kanssa voi pistää myös sen, että tunnen oikeasti vastuuta työstäni. Viime kerralla kun olin pari päivää lomalla töistä, niin en katsonut kertaakaan työsähköpostia. Sehän kostautui heti kun tulin takaisin. Kaikki kun ei välttämättä tajua että "out of office, please send your email to the following address" todellakin tarkoittaa sitä mitä siinä lukee. Viime kerralla yksi tilaus myöhästyi pahan kerran ja tottakai oma vika eikä suinkaan sen tavarantoimittajan, joka ei lähettänyt uutta sähköpostia eri osoitteeseen. Äsken kävin nimittäin kurkkaamassa myös sen työsähköpostin ja kyllä, samanlainen sähköpostihan siellä oli odottamassa. Se(kään) tilaus ei olisi todennäköisesti liikahtanut mihinkään ennen ensi viikkoa jos en olisi nyt lähettänyt sitä eteenpäin työkavereille, joista joku toivottavasti ottaa asian hoitaakseen. Oletteko muuten koskaan miettineet että miksi ne kaikki muut ihmiset on cc, jos kirjeenvaihto on pääasiassa kahden ihmisen välillä? Ihan vaan pikku vinkkinä, että ei kukaan huvikseen pistä puolta firmaa cc:hen vaan kyllä niillä kaikilla on joku funktio siinä hommassa. Että kannattaa mieluummin näpäyttää sitä "reply to all" nappulaa..
Olen nyt pohtinut tätä asiaa jo useampaankin kertaan kuluneiden viikkojen aikana ja olen entistä vakuuttuneempi seuraavasta.
 |
| Source |
Mutta koska mun ei suinkaan tarvitse olla kaikkien kaveri, kaikkien ei tarvitse tykätä musta eikä mun tarvitse tulla kaikkien kanssa toimeen, voin rauhassa lopettaa sen turhan yrittämisen, että kaikkia kohtaan pitäisi olla ystävällinen. Olen karvaasti huomannut sen, kuinka juurikin nämä kusipääihmiset käyttävät toisten avuliaisuutta ja ystävällisyyttä hyväkseen. He myös satuttavat tahallaan tai tahattomasti ihmisiä, koska eivät ajattele nenäänsä pidemmälle tai koska satuttamalla toisia, vahvistavat omaa egoaan ja valta-asemaansa. On pieniä polkupyöriä ja maasto-autoja, tai kaarnalaivoja ja öljytankkereita.
Tästä syystä olen todennut että, voin myös olla täysin neutraali ja välinpitämätön ihmisiä kohtaan, joista en pidä. Tulen paljon onnellisemmaksi jos jaan omaa välittämistäni ja rakkauttani niitä muutamaa ihmistä kohtaan, jotka haluavat tehdä saman minulle.
Me ihmiset ollaan niin erilaisia, että on täysi mahdottomuus tulla kaikkien kanssa toimeen. Mulla on aina ollut vaikeuksia eriarvoisuuden hyväksymisessä ja siitä syystä yritänkin ajatella avoimesti monista asioista. Tähän liittyy myös se, että pyrin hyväksymään muut sellaisina kuin he ovat. Vasta vähän aikaa sitten olen oikeasti tajunnut, että voin hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat mutta se ei silti tarkoita että jokaisen ihmisen kohdalla pitäisi nähdä erityistä vaivaa. Jokaisen kanssa ei tarvitse yrittää olla kaveri. On myös oman itsenä arvostamista että keskittyy niihin ihmisiin joiden kanssa on hyvä olla.
Kuten tästä tekstistäkin huomaa, mun ajatukset tästä aiheesta on edelleen aikamoista sillisalaattia. Koska tykkään hirveästi näistä lainauksista, jaan niitä tähänkin muutaman.
 |
| Source |
 |
| Source |
 |
| Source |
Kaikki nämä ystävyyteen ja muihin ihmisiin liittyvät pohdinnat, liitän myös aikuistumiseen ja ennen kaikkea henkiseen kasvamiseen. Tosin on jokseenkin turhauttavaa yrittää määritellä jotenkin omaa elämänfilosofiaa kun ajatukset rönsyilee ja kasvaa, enkä halua elää selkeän kuution sisällä, jossa kaikki on mustavalkoista. Onneksi ihminen ei ole koskaan valmis ja on lupa muuttua.
 |
| Source |
tiistai 5. elokuuta 2014
Ihme ja kumma
Aamuisin sen huomaa kun herää ja nousee ylös. Enää ei olekaan valoisaa jo varttia vaille kuusi, aurinko heräilee vasta samaan aikaan kuin mekin ja päivä kirkastuu siitä melko nopeasti. Mutta olen nyt jo parina aamuna pysähtynyt kuinka nopeasti tämäkin kesä on mennyt. Nyt on jo elokuu ja perisuomalaisena koululaisten rytmiin tottuneena se tarkoittaa, että se oikea kesä on jo melkein ohi kun koulutkin alkaa. Vaikka kuinka tietää, että ainakin täällä on vielä parin kuukauden verran edessä aurinkoisia päiviä ja viipyvän kesän tuntua. Puhumattakaan siitä, että omaan kesälomaankin on vielä 6 viikkoa aikaa!
Kesä on (jälleen kerran) hiipinyt ohi ihan huomaamatta. Täällä ei ole ollut pitkiä sikamaisia helteitä, vain muutamia satunnaisia hellepäiviä. Muuten lämpötila pysyttelee 25 molemmin puolin ja on sellainen leppoisa sää. Joka päivälle luvataan sadetta, mutta sekin toteutuu vaan kerran tai kaksi viikossa. Toisaalta sää nyt ei sinällään paljon toimistotyöntekijää hetkauta. Ikkunasta avautuu joka päivä sama maisema, joka on konttorin sijainnista johtuen harvinaisen harmaata teollisuutta, joka ei paljon inspiroi oli sitten auringonpaiste tai sade.
Koska ei ole ollut pidempää lomajaksoa eikä ole oikein tehnyt mitään erityistä, niin arki rullaa omalla painollaan eteenpäin. Päivät ja viikot kuluu huomaamatta. Äiti tosin totesi hyvin, että on hyvä jos arjen osaa ottaa sellaisena kuin se on. Koska sitähän se elämä on, arkea ja (hyvin satunnaista) juhlaa.
Mitä tässä puolentoista kuukauden aikana sitten on tapahtunut?
Muutamia asioita, jotka on herättänyt oikein kunnolla miettimään. Varsinkin omia ihmissuhteita ja sitä, mikä on mulle tärkeää.
Heinäkuun alussa täytin 27 vuotta. Oman "vanhuuden" huomaa konkreettisesti siinä kuinka kaikki ystävät, tutut ja tutuntutut menee naimisiin, saa lapsia ja ostaa oman talon. Sitten siinä itse hiljaa pienessä mielessään miettii, että pitäiskö munkin, mutta ei kai tässä iässä nyt vielä ja mihin tässä oikeen on kiire, hyvin ehtii "sitten parin vuoden päästä".
Rakas hevosystäväni Arno kuoli muutama päivä syntymäpäiväni jälkeen. Melkoisen dramaattisesti vielä meidän maastolenkin aikana. Sen jälkeen en ole ollut hevosen selässä. Kylläkin melkein joka viikonloppu hevosia hoitamassa. Tuntuu että vaivihkaa rupeaa rimakauhu nostamaan päätään ratsastuksen suhteen, jos en kohta pääse hevosen selkään. Mutta uusi hevonen on vasta haussa ja ratsastustallia karsastan jostain syystä tällä hetkellä. Ehkä pitäisi suosiolla ottaa yksityistunti ja taas totutella omaan tahtiin kuinka se sujuu. Arnon kuolema on lähentänyt välejä joidenkin ihmisten kanssa ja joidenkin ihmisten reaktioita olen lähinnä ihmetellyt (tai siis sitä, että mitään reaktiota ei tule). Vaikka kyseessä onkin "vain" hevonen, niin harvemmin kuitenkaan kukaan kuolee omien silmien edessä ja sen lyhyen ajan, joka ehdittiin olla yhdessä, meistä tuli ihan parhaat kaverit.
Sain kaksi kappaletta maailman ihanimpia ystäviä Suomesta kylään ja tajusin, että ei ystävyyssuhteita voi tekemällä tehdä. Kun jonkun ihmisen kanssa kolahtaa ja sama taajuus löytyy, kun voi nauraa ja itkeä yhdessä, ja luottaa toiseen sataprosenttisesti, niin ystävyys säilyy läpi vuosien. Se säilyy ja sen tietää olevan olemassa, vaikka yhteyttä pidettäisiin vain satunnaisesti. Juttu jatkuu siitä mihin jäätiin vaikka edellisestä tapaamisesta olisi vuosi tai enemmän. Oikeiden ystävyyssuhteiden aikuisällä luominen on käsittämättömän vaikeaa. Vähän niinkuin parisuhteissakin, mitä enemmän ikää ja historiaa on takana, sitä suurempi painolasti ihmisellä itsellään on ja on onnen kauppaa jos löytää toisen ihmisen, joka hyväksyy kaiken sen mitä toinen ihminen mukanaan tuo.
On ollut ihanaa huomata kuinka ollaan Justinin kanssa selkeästi päästy meidän alkuvuoden kriisistä yli ja ollaan taas entistä paremmin toistemme tukena ja seurana. Olen onnellinen ja tyytyväinen meidän suhteeseen ja omaan elämääni. Tähän arkeen, joka rullaa ihan itsestään.
Meidän Sparksille on käynyt köpelösti, mutta missä, miten ja koska on arvoitus. Meillä on täällä jo parin viikon ajan ollut karvainen pieni potilas, jota hoivataan aamuin illoin. Pari viikkoa sitten huomattiin Sparksin olevan hirveän apaattinen ja se tila paheni muutamassa päivässä "sairaalakuntoon". Lääkärissä todettiin yli 40 asteen kuume ja iso, syvä haava mahassa. Mistä se haava on tullut, ei voi tietää, mutta lääkäri epäilee että Sparks on jäänyt johonkin roikkumaan. Haava oli itsessään iso mutta se reikä ihon alla vielä isompi. Sparks oli tehohoidossa 3 päivää, jonka aikana haava puhdistettiin nukutuksessa, nesteytettiin, lääkittiin ja kaikinkeinoin koitettiin saada elämää pieneen ressukkaan. Sparks syö edelleen kaksi kertaa päivässä antibioottia ja lisäksi kerran päivässä tulehduksenestolääkettä ja kipulääkettä. Haava puhdistetaan kaksi kertaa päivässä betadineshampoolla, salvataitokset päälle ja siteet ympärille. Lisäksi kissalla on puku, joka muistuttaa ihan vauvanbodya. Kuinka yllättävää että Sparks ei voi sietää kyseistä asua.. mutta ei ole vaihtoehtoa. Kertaalleen tikit on jo laitettu uudelleen.
Haava ja reikä on onneksi pienentyneet jo paljon ja kissa voi paljon paremmin. Mutta hoitoa jatketaan ja viikottain käydään vähintään kerran lääkärissä. Tämän kuukauden paskamaisin erä onkin mukavan suuret eläinlääkärilaskut.
Mutta kuten Justin omalle äidilleen totesi, tuo kissa on kuin oma lapsi ja sitä tekee kaikkensa että kaverin saa kuntoon. Ja kun Sparks oli 3 päivää tehohoidossa, niin koko ajan sitä ihmetteli että missä se nyt on kun ei näy. Niin tottunut on siihen, että meidän lisäksi täällä pyörii pieni nelijalkainen.
Töissä menee hyvin. Ensimmäinen kehityskeskustelu oli viime viikolla ja sain pelkästään positiivista palautetta. Kuinka ovat erittäin tyytyväisiä siihen kuinka olen edennyt, ottanut nyt jo enemmän vastuuta kuin alunperin puhuttiin ja kuinka nopeasti olen sopeutunut sekä oppinut asioita. Niin hassua kuin se onkin, viihdyn tässä työpaikassa ehkä paremmin kuin missään muualla ikinä aikaisemmin. Ja hassuahan se on siis siksi, että kyseessä on kokonaan eri maailma, kuin mitä olen ikinä opiskellut tai kokeillut. Joten suosittelen lämpimästi omalta mukavuusalueelta poistumista ja riskin ottamista.. se kannattaa!
Ja sit tietty ne kaikki arjen jutut..
Ollaan grillattu pariin kertaan. Hoidettu puutarhaa päivittäin ja satoa tulee lähinnä tomaattien ja vihreiden papujen muodossa. Ollaan käyty pyöräilemässä (joskaan ei tarpeeksi) ja joka viikonloppu olen viettänyt vähintään muutaman tunnin hevosten kanssa. Lähes joka päivä töiden jälkeen laitetaan ruokaa ja siivotaan keittiö. Töissä joka arkipäivä 8-17, päivittäin saa vuorotellen nauraa ja kiristellä hampaita. Olen pikkuhiljaa ostellut pieniä purkkeja yms. käteviä juttuja lomaa varten. Ostin myös suojakertoimella 50 varustettua aurinkorasvaa.. saa nähdä millainen punanahka palautuu Tunisiasta. Joka päivä ajattelen blogia, että tästäkin haluaisin kirjoittaa mutta en ikinä saa aikaiseksi. Ja joka ikinen päivä (elämän tappiin asti) kiroan autoilevia idiootteja (ja tästä nyt ainakin on pakko tehdä oma postaus!!!).
Tämmöistä tänne, mitäs sulle?
Kesä on (jälleen kerran) hiipinyt ohi ihan huomaamatta. Täällä ei ole ollut pitkiä sikamaisia helteitä, vain muutamia satunnaisia hellepäiviä. Muuten lämpötila pysyttelee 25 molemmin puolin ja on sellainen leppoisa sää. Joka päivälle luvataan sadetta, mutta sekin toteutuu vaan kerran tai kaksi viikossa. Toisaalta sää nyt ei sinällään paljon toimistotyöntekijää hetkauta. Ikkunasta avautuu joka päivä sama maisema, joka on konttorin sijainnista johtuen harvinaisen harmaata teollisuutta, joka ei paljon inspiroi oli sitten auringonpaiste tai sade.
Koska ei ole ollut pidempää lomajaksoa eikä ole oikein tehnyt mitään erityistä, niin arki rullaa omalla painollaan eteenpäin. Päivät ja viikot kuluu huomaamatta. Äiti tosin totesi hyvin, että on hyvä jos arjen osaa ottaa sellaisena kuin se on. Koska sitähän se elämä on, arkea ja (hyvin satunnaista) juhlaa.
Mitä tässä puolentoista kuukauden aikana sitten on tapahtunut?
Muutamia asioita, jotka on herättänyt oikein kunnolla miettimään. Varsinkin omia ihmissuhteita ja sitä, mikä on mulle tärkeää.
Heinäkuun alussa täytin 27 vuotta. Oman "vanhuuden" huomaa konkreettisesti siinä kuinka kaikki ystävät, tutut ja tutuntutut menee naimisiin, saa lapsia ja ostaa oman talon. Sitten siinä itse hiljaa pienessä mielessään miettii, että pitäiskö munkin, mutta ei kai tässä iässä nyt vielä ja mihin tässä oikeen on kiire, hyvin ehtii "sitten parin vuoden päästä".
Rakas hevosystäväni Arno kuoli muutama päivä syntymäpäiväni jälkeen. Melkoisen dramaattisesti vielä meidän maastolenkin aikana. Sen jälkeen en ole ollut hevosen selässä. Kylläkin melkein joka viikonloppu hevosia hoitamassa. Tuntuu että vaivihkaa rupeaa rimakauhu nostamaan päätään ratsastuksen suhteen, jos en kohta pääse hevosen selkään. Mutta uusi hevonen on vasta haussa ja ratsastustallia karsastan jostain syystä tällä hetkellä. Ehkä pitäisi suosiolla ottaa yksityistunti ja taas totutella omaan tahtiin kuinka se sujuu. Arnon kuolema on lähentänyt välejä joidenkin ihmisten kanssa ja joidenkin ihmisten reaktioita olen lähinnä ihmetellyt (tai siis sitä, että mitään reaktiota ei tule). Vaikka kyseessä onkin "vain" hevonen, niin harvemmin kuitenkaan kukaan kuolee omien silmien edessä ja sen lyhyen ajan, joka ehdittiin olla yhdessä, meistä tuli ihan parhaat kaverit.
Sain kaksi kappaletta maailman ihanimpia ystäviä Suomesta kylään ja tajusin, että ei ystävyyssuhteita voi tekemällä tehdä. Kun jonkun ihmisen kanssa kolahtaa ja sama taajuus löytyy, kun voi nauraa ja itkeä yhdessä, ja luottaa toiseen sataprosenttisesti, niin ystävyys säilyy läpi vuosien. Se säilyy ja sen tietää olevan olemassa, vaikka yhteyttä pidettäisiin vain satunnaisesti. Juttu jatkuu siitä mihin jäätiin vaikka edellisestä tapaamisesta olisi vuosi tai enemmän. Oikeiden ystävyyssuhteiden aikuisällä luominen on käsittämättömän vaikeaa. Vähän niinkuin parisuhteissakin, mitä enemmän ikää ja historiaa on takana, sitä suurempi painolasti ihmisellä itsellään on ja on onnen kauppaa jos löytää toisen ihmisen, joka hyväksyy kaiken sen mitä toinen ihminen mukanaan tuo.
On ollut ihanaa huomata kuinka ollaan Justinin kanssa selkeästi päästy meidän alkuvuoden kriisistä yli ja ollaan taas entistä paremmin toistemme tukena ja seurana. Olen onnellinen ja tyytyväinen meidän suhteeseen ja omaan elämääni. Tähän arkeen, joka rullaa ihan itsestään.
Meidän Sparksille on käynyt köpelösti, mutta missä, miten ja koska on arvoitus. Meillä on täällä jo parin viikon ajan ollut karvainen pieni potilas, jota hoivataan aamuin illoin. Pari viikkoa sitten huomattiin Sparksin olevan hirveän apaattinen ja se tila paheni muutamassa päivässä "sairaalakuntoon". Lääkärissä todettiin yli 40 asteen kuume ja iso, syvä haava mahassa. Mistä se haava on tullut, ei voi tietää, mutta lääkäri epäilee että Sparks on jäänyt johonkin roikkumaan. Haava oli itsessään iso mutta se reikä ihon alla vielä isompi. Sparks oli tehohoidossa 3 päivää, jonka aikana haava puhdistettiin nukutuksessa, nesteytettiin, lääkittiin ja kaikinkeinoin koitettiin saada elämää pieneen ressukkaan. Sparks syö edelleen kaksi kertaa päivässä antibioottia ja lisäksi kerran päivässä tulehduksenestolääkettä ja kipulääkettä. Haava puhdistetaan kaksi kertaa päivässä betadineshampoolla, salvataitokset päälle ja siteet ympärille. Lisäksi kissalla on puku, joka muistuttaa ihan vauvanbodya. Kuinka yllättävää että Sparks ei voi sietää kyseistä asua.. mutta ei ole vaihtoehtoa. Kertaalleen tikit on jo laitettu uudelleen.
Haava ja reikä on onneksi pienentyneet jo paljon ja kissa voi paljon paremmin. Mutta hoitoa jatketaan ja viikottain käydään vähintään kerran lääkärissä. Tämän kuukauden paskamaisin erä onkin mukavan suuret eläinlääkärilaskut.
Mutta kuten Justin omalle äidilleen totesi, tuo kissa on kuin oma lapsi ja sitä tekee kaikkensa että kaverin saa kuntoon. Ja kun Sparks oli 3 päivää tehohoidossa, niin koko ajan sitä ihmetteli että missä se nyt on kun ei näy. Niin tottunut on siihen, että meidän lisäksi täällä pyörii pieni nelijalkainen.
Töissä menee hyvin. Ensimmäinen kehityskeskustelu oli viime viikolla ja sain pelkästään positiivista palautetta. Kuinka ovat erittäin tyytyväisiä siihen kuinka olen edennyt, ottanut nyt jo enemmän vastuuta kuin alunperin puhuttiin ja kuinka nopeasti olen sopeutunut sekä oppinut asioita. Niin hassua kuin se onkin, viihdyn tässä työpaikassa ehkä paremmin kuin missään muualla ikinä aikaisemmin. Ja hassuahan se on siis siksi, että kyseessä on kokonaan eri maailma, kuin mitä olen ikinä opiskellut tai kokeillut. Joten suosittelen lämpimästi omalta mukavuusalueelta poistumista ja riskin ottamista.. se kannattaa!
Ja sit tietty ne kaikki arjen jutut..
Ollaan grillattu pariin kertaan. Hoidettu puutarhaa päivittäin ja satoa tulee lähinnä tomaattien ja vihreiden papujen muodossa. Ollaan käyty pyöräilemässä (joskaan ei tarpeeksi) ja joka viikonloppu olen viettänyt vähintään muutaman tunnin hevosten kanssa. Lähes joka päivä töiden jälkeen laitetaan ruokaa ja siivotaan keittiö. Töissä joka arkipäivä 8-17, päivittäin saa vuorotellen nauraa ja kiristellä hampaita. Olen pikkuhiljaa ostellut pieniä purkkeja yms. käteviä juttuja lomaa varten. Ostin myös suojakertoimella 50 varustettua aurinkorasvaa.. saa nähdä millainen punanahka palautuu Tunisiasta. Joka päivä ajattelen blogia, että tästäkin haluaisin kirjoittaa mutta en ikinä saa aikaiseksi. Ja joka ikinen päivä (elämän tappiin asti) kiroan autoilevia idiootteja (ja tästä nyt ainakin on pakko tehdä oma postaus!!!).
Tämmöistä tänne, mitäs sulle?
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Se (pieni) ero Hollannin ja Belgian välillä
Sitä jotenkin ennen muinoin aina kuvitteli että Belgia ja Hollanti on yhtä ja samaa. Kun on sama kieli ja samat ruokamieltymykset, samat maisemat ja aina välillä ei edes tiedä, kummassa maassa on. Raja kun kulkee siellä sun täällä ja varsinkin täällä Hollannin eteläosassa, on rajan yli menty ihan huomaamatta.
Sitten sitä erehtyi kuvittelemaan että Belgialla ei ole mitään omaa. Puolet maasta on irtautunut Hollannista ja toinen puoli on ranskalaisten valloittamaa. Tai siltä ainakin tuntuu kun katsoo kartan kielijakaumaa. Belgialaiset on tunnettuja paksuista ranskalaisistaan reilun majoneesin kera, mutta niinhän se on myös hollantilaisten kansallisruokaa. Ja ne kuuluisat suklaat ja vohvelit, olisko kuitenkin enemmän Ranskan peruja?
Kaikkea sitä kuvittelee. Nyt kun on 3 kuukautta tehnyt töitä yrityksessä, jossa puolet työntekijöistä on hollantilaisia ja puolet belgialaisia.. kummasti on karissut suurimmat luulot ja realiteetti iskenyt näpeille!
Jo pelkästään työsopimuksen ehdot ja erilaiset työhön liittyvät käytännöt on erilaisia. Siinä missä Hollannissa on muutama hassu virallinen juhlapäivä, niin Belgiassa niitä virallisia juhlapäiviä on melkein joka kuukausi. Tätä meilläkin sitten kompensoidaan niin, että lomapäiviä on Hollannin työsopparissa enemmän mutta kaikkien virallisten juhlapäivien kanssa, belgialaiset on ihan yhtä paljon vapaalla. Kun Hollannissa kaikki juhlapyhät ja lomat on juhlittu kesäkuuhun mennessä, niin belgialaisilla ne jatkuu ympäri vuoden. Belgialaiset sairaslomalaiset saa rahaa valtiolta kun taas Hollannissa työnantaja maksaa.
Belgialaiset on niuhoja. Ainakin mitä tulee hollannin kielen käyttöön. Belgialaisten mielestä Hollannissa kieltä ei opeteta tarpeeksi ja sen myötä hollantilaiset on auttamattomasti huonompia ja sivistymättömämpiä kielenkäyttäjiä. Kielioppivirheet ja puolihuolimattomat lauserakenteet ja ns. puhekielen ilmaukset käy samantien belgialaisten korvaan. (Voitte kuvitella minkälaista tuskanhikeä pukkaa aina kun pitää toimiston sisällä käydä sähköpostikeskustelua. Puhuessa en jaksa niin välittää.)
Belgialaiset on myös varautuneempia kuin hollantilaiset. Tämän tosin kuulin jo ennen kuin aloitin, työhaastattelussa kun aiheesta juteltiin. Siinä missä hollantilaiset on aina samantien "gezellig! feestje!" on belgialainen varautuneempi ja juttu ei luista ilman vastapuolen aktiivista osanottoa. Ainakaan heti.. ja keskenään he on tietysti samantien samaa sakkia.
Koska olen selkeästi "ulkopuolinen" eli en kuulu kumpaakaan leiriin, en ole juurikaan kokenut ongelmia työyhteisössä. Lähinnä jatkuva kinailu on meidän tiimin sisällä kun on 2 belgialaista ja 2 hollantilaista myyntiedustajaa. Me assarit ollaan siinä välillä ja varsinkin kun ollaan molemmat naispuolisia, niin lähinnä hymistellään ja nauretaan vuorotellen molemmille osapuolille. Riippuen kummalta puolelta tulee parempaa läppää :)
Vaikka kieli on periaatteessa sama, niin Hollannin hollantia ymmärrän silti paljon paremmin kuin Belgian flaamia, joka on siis hollantia, jota puhutaan Belgian yläosassa Vlaanderin alueella. Myös sanoissa on paljon eroavaisuuksia, sanat lausutaan Belgian puolella eri tavalla ja myös merkityksissä on eroja. Camping on belgialaisittain cAmping ja hollantilaisittain cÄmping. Hollannin kielessä lainataan paljon sanoja englannista ja lausuminen menee usein sinne englannin suuntaan, kun taas Belgian puolella sanoja lainataan ranskasta.
Belgian puolella sanovat toisilleen U, kun taas Hollannissa U käyttäminen on selkeästi teitittelyä, tuntemattomia ja vanhempia ihmisiä kohtaan. Belgialaiset työkaveritkin puhuttelee toisiaan U, mutta toisaalta jos sanon je/jij niin ei kukaan (pomoa lukuunottamatta!) kurtistellut kulmiaan. Yritänkin aina ison pomon kanssa muistaa että U on kova juttu.. tai sitten ylipäätään välttelen puhumista hänen seurassaan ;D
Hollantilaiset on työntekijöinä rennompia. Kunhan hommat tulee tehtyä, niin välillä voi jauhaa 10min ihan paskaa. Omasta kokemuksestani tuntuu myös että hollantilaiset on työntekijöinä vähän vilunkipeliin taipuvaisia eikä välttämättä kaikkein luotettavimpia. Hollantilainen tekee mieluiten itselleen helpoimman kautta, jos jonkun homman voi ohjeistaa jollekin toiselle, niin yleensä niin tapahtuu.. ja se ohjeistuskin jätetään yleensä puolitiehen. Jos jotain menee vikaan, niin hollantilainen katsoo ensimmäisenä, että kukas muu tässä oli mukana ja että voisko he olla tästä vastuusta. Vilunkipeliin viittaa myös se, että hollantilaiskollegat on jo useamman kerran valehdelleet/neuvoneet valehtelemaan asiakkaalle päin naamaa kun taas belgialainen lähin esimies toteaa, että parempi hoitaa homma helpoimman ja yksinkertaisemman kautta. Ei tarvitse valehdella, mutta ei myöskään kertoa jokaista yksityiskohtaa. Kunhan homma hoituu hyvin ja asiakas on tyytyväinen. Belgialaiset kollegat on myös innokkaampia neuvomaan ja opastamaan kun hollantilainen toteaa, että kyllähän sä nyt ton osaat kun vähän itse etsit.
Disclaimerina todettakoon, että tämä on täysin puolueellinen, oma mielipiteeni, joka on tässä työkokemuks(i)en myötä tällaiseksi muodostunut. Että herne nenään taas.
On mukavaa, että työyhteisö ei ole yhdestä puusta veistetty. Tässä saa nauttia molempien hyvistä (ja huonoista puolista) eikä ole vain yhtä ainoaa, oikeaa tapaa tehdä tulosta. Oma luonteeni taitaa soveltua paremmin belgialaisten joukkoon mutta on hauskaa, että työpaikallakin voidaan nauttia hollantilaisten GEZELLIG!-meiningistä. Muutenhan se olis pelkkää raatamista ;) Ja tottakai lähin esimies kun on puoliksi italialainen, niin siitä saadaan lisää vettä myllyyn. Puhumattakaan siitä yhdestä oudosta suomalaisesta.
 |
| Source |
 |
| Source |
 |
| Nederlandse patat |
Kaikkea sitä kuvittelee. Nyt kun on 3 kuukautta tehnyt töitä yrityksessä, jossa puolet työntekijöistä on hollantilaisia ja puolet belgialaisia.. kummasti on karissut suurimmat luulot ja realiteetti iskenyt näpeille!
Jo pelkästään työsopimuksen ehdot ja erilaiset työhön liittyvät käytännöt on erilaisia. Siinä missä Hollannissa on muutama hassu virallinen juhlapäivä, niin Belgiassa niitä virallisia juhlapäiviä on melkein joka kuukausi. Tätä meilläkin sitten kompensoidaan niin, että lomapäiviä on Hollannin työsopparissa enemmän mutta kaikkien virallisten juhlapäivien kanssa, belgialaiset on ihan yhtä paljon vapaalla. Kun Hollannissa kaikki juhlapyhät ja lomat on juhlittu kesäkuuhun mennessä, niin belgialaisilla ne jatkuu ympäri vuoden. Belgialaiset sairaslomalaiset saa rahaa valtiolta kun taas Hollannissa työnantaja maksaa.
Belgialaiset on niuhoja. Ainakin mitä tulee hollannin kielen käyttöön. Belgialaisten mielestä Hollannissa kieltä ei opeteta tarpeeksi ja sen myötä hollantilaiset on auttamattomasti huonompia ja sivistymättömämpiä kielenkäyttäjiä. Kielioppivirheet ja puolihuolimattomat lauserakenteet ja ns. puhekielen ilmaukset käy samantien belgialaisten korvaan. (Voitte kuvitella minkälaista tuskanhikeä pukkaa aina kun pitää toimiston sisällä käydä sähköpostikeskustelua. Puhuessa en jaksa niin välittää.)
 |
| Source |
Belgialaiset on myös varautuneempia kuin hollantilaiset. Tämän tosin kuulin jo ennen kuin aloitin, työhaastattelussa kun aiheesta juteltiin. Siinä missä hollantilaiset on aina samantien "gezellig! feestje!" on belgialainen varautuneempi ja juttu ei luista ilman vastapuolen aktiivista osanottoa. Ainakaan heti.. ja keskenään he on tietysti samantien samaa sakkia.
Koska olen selkeästi "ulkopuolinen" eli en kuulu kumpaakaan leiriin, en ole juurikaan kokenut ongelmia työyhteisössä. Lähinnä jatkuva kinailu on meidän tiimin sisällä kun on 2 belgialaista ja 2 hollantilaista myyntiedustajaa. Me assarit ollaan siinä välillä ja varsinkin kun ollaan molemmat naispuolisia, niin lähinnä hymistellään ja nauretaan vuorotellen molemmille osapuolille. Riippuen kummalta puolelta tulee parempaa läppää :)
 |
| Source |
Belgian puolella sanovat toisilleen U, kun taas Hollannissa U käyttäminen on selkeästi teitittelyä, tuntemattomia ja vanhempia ihmisiä kohtaan. Belgialaiset työkaveritkin puhuttelee toisiaan U, mutta toisaalta jos sanon je/jij niin ei kukaan (pomoa lukuunottamatta!) kurtistellut kulmiaan. Yritänkin aina ison pomon kanssa muistaa että U on kova juttu.. tai sitten ylipäätään välttelen puhumista hänen seurassaan ;D
 |
| Source |
Disclaimerina todettakoon, että tämä on täysin puolueellinen, oma mielipiteeni, joka on tässä työkokemuks(i)en myötä tällaiseksi muodostunut. Että herne nenään taas.
 |
| Source |
 |
| Source |
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Suuri, rakas ystävä: Arno
Saanko esitellä, ystäväni Arno..
Arno on reilu parikymppinen Haflinger. Arno on työkseen terapiahevonen, joka auttaa erilaisista ongelmista/vaikeuksista kärsiviä lapsia ja nuoria. Esimerkiksi puhevaikeuksista kärsiviä lapsia, autismia sairastavia jne. Arno työskentelee pääsääntöisesti maanantaista torstaihin ja pari kertaa kuukaudessa myös lauantaisin.
Koska Arno on terapiahevonen, jolta vaaditaan paljon kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja leppoista askellusta, niin Arno ei saa tarpeeksi pitkäkestoista liikuntaa. Arno on hyvin yhteistyökykyinen ja innokas työskentelijä, mutta osaa olla myös itsepäinen ja näyttää mieltään. Mieluiten Arno työskentelee yhden lempi-ihmisen kanssa ja sitten kun Arnon on voittanut puolelleen, niin Arno on valmis tekemään kaikkensa tuon ihmisen eteen.
Näillä hienoilla myyntipuheilla mut houkuteltiin kokeilemaan Arnoa. Kuulemma Arno tarvitsee ihmisen, jonka kanssa voi rakentaa hyvän luottamussuhteen ja sitä kautta jaksaa paremmin omassa työssään. Arno tarvitsee säännöllistä liikuntaa ja perustaitojen hiontaa. Asioita, joita terapiaan tulevat lapset eivät voi antaa ja joihin firman työntekijöillä ei ole aikaa/halua.
Arnon paras kaveri on Frutske, vuonohevonen (norjanvuonohevonen), hollanniksi Fjordenpaard. Myös Frutske on terapiahevonen. Frutskea on jo useamman vuoden ratsastanut Marloes, jonka tunnen Justinin isän kautta. He olivat joku aika sitten jutelleet ja oli tullut puheeksi, että minäkin ratsastan ja Marloes oli ilmeisesti kertonut tilanteesta, että Arnolle etsitään vakituista ratsastajaa viikonlopuille. 1 + 1 = 2.
Me ollaan Arnon kanssa nyt kolme kertaa tavattu ja hierottu tuttavuutta. Ollaan myös jo pariin kertaan käyty metsälenkillä ja reenattu kentällä. Oman sydämeni olen menettänyt jo tälle laiskanlötkeälle mutta ah, niin itsepäiselle herralle. Arno kenties tarvitsee vielä vakuuttelua sen suhteen, että olen sen kaveri. Vaikka minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut, niin tottakai yhteistyöhalukkuus ja erityisesti apujen kuunteleminen kehittyy sitä enemmän, mitä enemmän tullaan tutuiksi.
Ensimmäisen kuukauden eli tämän kesäkuun saan reenata, tutustua ja mutustella ilmaiseksi, että onko tämä mun juttu. Heinäkuun alusta sitten saan myös rahallisesti osallistua eli maksaa 50 euroa kuukaudessa "vuokraa". Ei huono diili, kun periaatteessa saisi käydä niin usein kun haluaa, kunhan pitää mielessä terapian aikataulut ja sen asiakkaat. Mutta toistaiseksi käydään Marloesin kanssa yhdessä, kerran viikkoon.
Käyn edelleen ratsastustunnilla tallilla kerran viikossa, mutta nyt huomaa ihan selkeästi sen eron, mikä on tuntiratsastuksessa ja siinä jos on oma hevonen. Meillä ei Arnon kanssa ole aikarajoituksia, voidaan reenata kaikenlaista tarpeen mukaan ja ajan kanssa, käydä metsälenkeillä ja milloin mitäkin. Meillä menee Marloesin kanssa helposti 3-4 tuntia kerralla ja aika menee ihan huomaamatta. Kyllä siinä jää auttamatta tuntiratsastus toiseksi, mutta toisaalta on hyvä reenata myös ihan opastuksen alaisena ja saada sitä jatkuvaa kommenttia, kaikesta mitä tekee. Mulla on nyt kolmas ratsastuksenopettaja tämän vuoden aikana, enkä tiedä onko tämä nykyinen vähän turhan kriittinen ja ankara. Viimekin tunnilla sai jonkun pikkutytön itkemään kun hän ei halunnut laukata mutta opettaja vaatimalla vaati.. No tunteja on kuukauden verran jäljellä, ennen kuin tallilla alkaa kesäloma.
Lisäksi samaa tallipihaa asuttaa Mila, joka on terapiayrityksen omistajan oma hevonen, eikä millään tavalla sopiva terapiahevoseksi sekä Issy, joka on hieman liian lihava shetlanninponi, mutta myös lauhkea kuin lammas lasten kanssa. Issyä käytetään myös terapiassa pienten lasten kanssa.
Hevoset asustavat maatilalla, jossa on lisäksi lehmiä ja muita asiaankuuluvia eläimiä sekä pieni leirintäalue ja muutama vuokrattava mökki. Terassi (ravintola?) jne. Täydellisen idyllinen paikka ja olen ollut aika fiiliksissä tässä pari viimeistä viikkoa, että olen saanut tällaisen onnenpotkun ja löytänyt kokonaan uuden jutun itselleni :) Tänään lähti myös tilaukseen uudet ratsastushousut. Hevosten kanssa vietetty aika kun on tuplaantunut ellei liki triplaantunut, ja sen huomaa varusteistakin. Vielä kun löytäis jostain ratsastussaappaat näille mun mahtipohkeille! Välineurheilua tämäkin..
Arno on reilu parikymppinen Haflinger. Arno on työkseen terapiahevonen, joka auttaa erilaisista ongelmista/vaikeuksista kärsiviä lapsia ja nuoria. Esimerkiksi puhevaikeuksista kärsiviä lapsia, autismia sairastavia jne. Arno työskentelee pääsääntöisesti maanantaista torstaihin ja pari kertaa kuukaudessa myös lauantaisin.
Koska Arno on terapiahevonen, jolta vaaditaan paljon kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja leppoista askellusta, niin Arno ei saa tarpeeksi pitkäkestoista liikuntaa. Arno on hyvin yhteistyökykyinen ja innokas työskentelijä, mutta osaa olla myös itsepäinen ja näyttää mieltään. Mieluiten Arno työskentelee yhden lempi-ihmisen kanssa ja sitten kun Arnon on voittanut puolelleen, niin Arno on valmis tekemään kaikkensa tuon ihmisen eteen.
Näillä hienoilla myyntipuheilla mut houkuteltiin kokeilemaan Arnoa. Kuulemma Arno tarvitsee ihmisen, jonka kanssa voi rakentaa hyvän luottamussuhteen ja sitä kautta jaksaa paremmin omassa työssään. Arno tarvitsee säännöllistä liikuntaa ja perustaitojen hiontaa. Asioita, joita terapiaan tulevat lapset eivät voi antaa ja joihin firman työntekijöillä ei ole aikaa/halua.
Arnon paras kaveri on Frutske, vuonohevonen (norjanvuonohevonen), hollanniksi Fjordenpaard. Myös Frutske on terapiahevonen. Frutskea on jo useamman vuoden ratsastanut Marloes, jonka tunnen Justinin isän kautta. He olivat joku aika sitten jutelleet ja oli tullut puheeksi, että minäkin ratsastan ja Marloes oli ilmeisesti kertonut tilanteesta, että Arnolle etsitään vakituista ratsastajaa viikonlopuille. 1 + 1 = 2.
Me ollaan Arnon kanssa nyt kolme kertaa tavattu ja hierottu tuttavuutta. Ollaan myös jo pariin kertaan käyty metsälenkillä ja reenattu kentällä. Oman sydämeni olen menettänyt jo tälle laiskanlötkeälle mutta ah, niin itsepäiselle herralle. Arno kenties tarvitsee vielä vakuuttelua sen suhteen, että olen sen kaveri. Vaikka minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut, niin tottakai yhteistyöhalukkuus ja erityisesti apujen kuunteleminen kehittyy sitä enemmän, mitä enemmän tullaan tutuiksi.
Ensimmäisen kuukauden eli tämän kesäkuun saan reenata, tutustua ja mutustella ilmaiseksi, että onko tämä mun juttu. Heinäkuun alusta sitten saan myös rahallisesti osallistua eli maksaa 50 euroa kuukaudessa "vuokraa". Ei huono diili, kun periaatteessa saisi käydä niin usein kun haluaa, kunhan pitää mielessä terapian aikataulut ja sen asiakkaat. Mutta toistaiseksi käydään Marloesin kanssa yhdessä, kerran viikkoon.
Käyn edelleen ratsastustunnilla tallilla kerran viikossa, mutta nyt huomaa ihan selkeästi sen eron, mikä on tuntiratsastuksessa ja siinä jos on oma hevonen. Meillä ei Arnon kanssa ole aikarajoituksia, voidaan reenata kaikenlaista tarpeen mukaan ja ajan kanssa, käydä metsälenkeillä ja milloin mitäkin. Meillä menee Marloesin kanssa helposti 3-4 tuntia kerralla ja aika menee ihan huomaamatta. Kyllä siinä jää auttamatta tuntiratsastus toiseksi, mutta toisaalta on hyvä reenata myös ihan opastuksen alaisena ja saada sitä jatkuvaa kommenttia, kaikesta mitä tekee. Mulla on nyt kolmas ratsastuksenopettaja tämän vuoden aikana, enkä tiedä onko tämä nykyinen vähän turhan kriittinen ja ankara. Viimekin tunnilla sai jonkun pikkutytön itkemään kun hän ei halunnut laukata mutta opettaja vaatimalla vaati.. No tunteja on kuukauden verran jäljellä, ennen kuin tallilla alkaa kesäloma.
Lisäksi samaa tallipihaa asuttaa Mila, joka on terapiayrityksen omistajan oma hevonen, eikä millään tavalla sopiva terapiahevoseksi sekä Issy, joka on hieman liian lihava shetlanninponi, mutta myös lauhkea kuin lammas lasten kanssa. Issyä käytetään myös terapiassa pienten lasten kanssa.
Hevoset asustavat maatilalla, jossa on lisäksi lehmiä ja muita asiaankuuluvia eläimiä sekä pieni leirintäalue ja muutama vuokrattava mökki. Terassi (ravintola?) jne. Täydellisen idyllinen paikka ja olen ollut aika fiiliksissä tässä pari viimeistä viikkoa, että olen saanut tällaisen onnenpotkun ja löytänyt kokonaan uuden jutun itselleni :) Tänään lähti myös tilaukseen uudet ratsastushousut. Hevosten kanssa vietetty aika kun on tuplaantunut ellei liki triplaantunut, ja sen huomaa varusteistakin. Vielä kun löytäis jostain ratsastussaappaat näille mun mahtipohkeille! Välineurheilua tämäkin..
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Lomalle Tunisiaan
... lähtöön 109 päivää!
Lähtölaskenta alkoi reilu viikko takaperin kun vihdoin saatiin päätettyä, että minne lähdetään ja lomarahat poltteli pankkitilillä. Hollannissa maksetaan lomarahat aina toukokuun tilissä ja mullekin oli jo mukavasti kertynyt, vaikka ei ollut kuin kahdelta kuukaudelta. Kamala verotushan (muistaakseni 48%) syö siitä suurimman osan, mutta oli sentään vähän ylimääräistä peruskuukausipalkan lisäksi.
Meillähän kesäloman suunnittelu alkoi jo tammikuussa ja tottakai suunnitelmat (varsinkin ajankohta) on tässä matkan varrella kerinnyt vaihtumaan pariinkiin kertaan, kun työpaikkakin vaihtui. Ulkosuomalaisen ongelmana on se, että lähes aina haluaa (ja joutuu) lähtemään Suomeen lomalle. Vaikka Suomi onkin ihana, niin ei siellä kuitenkaan samanlaista lomafiilistä saa kuin Turkissa rannalla makaamalla. Tänäkin vuonna sain muutaman purnaavan kommentin, että eikö tulla ollenkaan Suomeen.. mutta haluttiin oikealle lomalle :) Mennään joulukuussa itsenäisyyspäivän aikoihin Suomeen, silloin on meidän suvun perinteiset itsenäisyyspäivänjuhlat (jotka olen lahjakkaasti jo useampana vuonna missannut). Tänä vuonna äitini järjestää kyseiset kekkerit, päästäkseen helpolla 60v. synttäreiden juhlinnasta :) Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Joten ei kesäistä Suomea siis tänä vuonna.
Meidän loma ajoittuu nyt syyskuun loppuun, eli ollaan virallisesti lomalla töistä 19.9-1.10 ja Tunisiassa sitten 20-27.9. Siellä pitäisi olla vielä silloin ihanan lämmintä, vajaa +30'c on aika passeli.
Meidän aikaisemmat yhteiset lomat on olleet reissuja Suomeen tai sitten auto+telttalomia tässä lähialueilla: Belgia, Luxemburg ja Ranska. Ei olla siis koskaan vielä oltu aurinkolomalla yhdessä.
Joten sellaiselle haluttiin nyt ehdottomasti. Mieluiten johonkin kauaspois, Curacao ja Meksiko on sellaisia must-kohteita, joihin on vielä pakko päästä. Mutta tällä kertaa rajattiin kohteet tähän lähietäisyydelle, viikon pakettimatka, kiitos.
Kohdevaihtoehtoja oli muutamia: Kreikka, Portugali, Espanja, Turkki, Tunisia ja Egypti. Hyvin nopeasti todettiin että parhaiten meidän makuun sopivat vaihtoehdot löytyy Turkista tai Tunisiasta. Haluttiin all inclusive-loma, 4-5 tähden hotellissa, mieluiten hotellissa, josta löytyy myös wellness-palveluja, uima-altaalla ja rannan välittömässä läheisyydessä. Mieluummin rauhallinen kuin menevä kohde, mutta toisaalta olis kiva jos edes vähän kaupunkimaiseen ympäristöön pääsee suht helposti kävellen, pyörällä tai bussilla. Plussaa olisi ollut jos hotelli olisi ollut vain aikuisille, mutta sitä ei nyt tähän hätään löytynyt.
All inclusive-loma sen takia, että voi hyvillä mielin lähteä lomalle kun tietää että kulut on katettu jo etukäteen. Tottakai lomaa varten säästetään vielä kulutusrahaa, mutta jos vaikka käykin niin, että auto hajoaa 2 viikkoa ennen matkaa, niin ei mene loma sen takia pilalle. Se auto kun on pakko korjata, vaikka mikä olisi. Muuten kun ei pääse töihin... Tykkään myös siitä ajatuksesta, ettei jokaista ateriaa varten tarvitse erikseen lähteä etsimään ruokapaikkaa. Voi hyvinkin olla niin, että käydään loman aikana parina päivänä muualla lounaalla ja parina iltana ulkona syömässä, mutta pakko ei ole lähteä mihinkään. Eikä olla sellaisia, että sitten ajateltaisiin all inclusivesta maksetun rahan menevän hukkaan. Tässähän on kyse pakettilomasta ja meidän paketti oli hyvänhintainen. Joten fiiliksen mukaan mennään paikan päällä.
Haluttiin lomalta ennen kaikkea rentoutumista ja makaamista, eli sitä ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Rannalla makaamista kirjan kanssa, uimista ja aurinkorasvan kanssa lotraamista. Tottakai kohteessa kiertelyä mutta en kaipaa kattavaa kulttuuripläjäystä. Kyllä siinä ihmisten ihmettelemisessä on ihan tarpeeksi :)
Olen muistaakseni kaksi kertaa aiemmin ollut pakettimatkalla. Joskus muinoin Aurinkomatkojen kyydissä Kreikan Kos-saarella ja sitäkin ennen Deturin matkassa Egyptissä. Nyt haluttiin nimenomaan tunnetun matkanjärjestäjän matka, en varmaan voi liikaa korostaa tätä kriteeriä "helppo pakettimatka". Matkustetaan Arkella, joka kuuluu TUI konserniin ja ainakin Finnmatkat Suomessa sujahtaa saman puljun alle. Googlettelin huvikseni myös suomalaisia matkanjärjestäjiä siinä vaiheessa kun oltiin jo valittu Tunisia, mutta ilmeisesti tällä hetkellä ainoastaan Detur järjestää Tunisiaan matkoja. Liekö liian elähtänyt kohde, joka ei enää kiinnosta suomalaisia? Mene ja tiedä.
Me matkustetaan Amsterdamista Enfidhaan, Arken omilla lomalennoilla. Enfidhasta bussikuljetus Port el Kantaouihin, jossa majoitutaan 4 tähden hotelliin. Varattiin vielä superior-huonekin, kun Justinin sydän ei sykähtänyt perinteisemmälle tunisialaiselle sisustukselle. Superior-huoneet on remontoituja ja moderneja. Hotellista löytyy oma wellness-kylpylä/osasto <3 Siihen ainakin varaan lomabudjetista osan, että pääsen hemmoteltavaksi! Pari ravintolaa, pari baaria, pari uima-allasta, erilaisia aktiviteetteja ja urheilujuttuja. Eiköhän me siellä viikko lilluta euforiassa.
Tunisiasta tiedän vaan ne perusjutut mitkä olen nopsaan lukaissut eri matkasivustoilta. Veikkaan että kokemuksena tulee olemaan samantapainen kuin Egypti. Ja Egyptistä (10 vuoden takaa) on ainakin ihan hyvät muistot, pitää muistaa opetella taas suhtautumaan siihen kaupankäyntiin ja tinkaamiseen :D Jos kellään on hyviä vinkkejä Tunisiaa varten, niin kaikki otetaan mielellään vastaan! Ilmeisesti viisumia ei tarvita (kumpikaan meistä, Justin olis tarvinnut viisumin Turkkiin!) ja rahaa ei saa viedä tai tuoda maasta, joten sitä pitää sitten vaihtaa siellä. Ja 98% muslimiväestö ei arvosta, jos hilluu vähäpukeisena muualla kuin rannalla tai uima-altaalla. Check.
Kuvituksena hotellin markkinointikuvia, poimittuna Internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja kun kuitenkin kiinnostaa, niin matkan hinnaksi tuli pyöristettynä 619 euro per nenä, sisältäen matkat, majoituksen, all inclusive-ruokailut, 20kg matkalaukun molemmille + käsimatkatavara ja paremman (tilavamman) istumapaikan lentokoneessa.
Joko saa tehdä aamukamman?
Lähtölaskenta alkoi reilu viikko takaperin kun vihdoin saatiin päätettyä, että minne lähdetään ja lomarahat poltteli pankkitilillä. Hollannissa maksetaan lomarahat aina toukokuun tilissä ja mullekin oli jo mukavasti kertynyt, vaikka ei ollut kuin kahdelta kuukaudelta. Kamala verotushan (muistaakseni 48%) syö siitä suurimman osan, mutta oli sentään vähän ylimääräistä peruskuukausipalkan lisäksi.
Meillähän kesäloman suunnittelu alkoi jo tammikuussa ja tottakai suunnitelmat (varsinkin ajankohta) on tässä matkan varrella kerinnyt vaihtumaan pariinkiin kertaan, kun työpaikkakin vaihtui. Ulkosuomalaisen ongelmana on se, että lähes aina haluaa (ja joutuu) lähtemään Suomeen lomalle. Vaikka Suomi onkin ihana, niin ei siellä kuitenkaan samanlaista lomafiilistä saa kuin Turkissa rannalla makaamalla. Tänäkin vuonna sain muutaman purnaavan kommentin, että eikö tulla ollenkaan Suomeen.. mutta haluttiin oikealle lomalle :) Mennään joulukuussa itsenäisyyspäivän aikoihin Suomeen, silloin on meidän suvun perinteiset itsenäisyyspäivänjuhlat (jotka olen lahjakkaasti jo useampana vuonna missannut). Tänä vuonna äitini järjestää kyseiset kekkerit, päästäkseen helpolla 60v. synttäreiden juhlinnasta :) Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Joten ei kesäistä Suomea siis tänä vuonna.
Meidän loma ajoittuu nyt syyskuun loppuun, eli ollaan virallisesti lomalla töistä 19.9-1.10 ja Tunisiassa sitten 20-27.9. Siellä pitäisi olla vielä silloin ihanan lämmintä, vajaa +30'c on aika passeli.
 |
| Source |
Joten sellaiselle haluttiin nyt ehdottomasti. Mieluiten johonkin kauaspois, Curacao ja Meksiko on sellaisia must-kohteita, joihin on vielä pakko päästä. Mutta tällä kertaa rajattiin kohteet tähän lähietäisyydelle, viikon pakettimatka, kiitos.
Kohdevaihtoehtoja oli muutamia: Kreikka, Portugali, Espanja, Turkki, Tunisia ja Egypti. Hyvin nopeasti todettiin että parhaiten meidän makuun sopivat vaihtoehdot löytyy Turkista tai Tunisiasta. Haluttiin all inclusive-loma, 4-5 tähden hotellissa, mieluiten hotellissa, josta löytyy myös wellness-palveluja, uima-altaalla ja rannan välittömässä läheisyydessä. Mieluummin rauhallinen kuin menevä kohde, mutta toisaalta olis kiva jos edes vähän kaupunkimaiseen ympäristöön pääsee suht helposti kävellen, pyörällä tai bussilla. Plussaa olisi ollut jos hotelli olisi ollut vain aikuisille, mutta sitä ei nyt tähän hätään löytynyt.
All inclusive-loma sen takia, että voi hyvillä mielin lähteä lomalle kun tietää että kulut on katettu jo etukäteen. Tottakai lomaa varten säästetään vielä kulutusrahaa, mutta jos vaikka käykin niin, että auto hajoaa 2 viikkoa ennen matkaa, niin ei mene loma sen takia pilalle. Se auto kun on pakko korjata, vaikka mikä olisi. Muuten kun ei pääse töihin... Tykkään myös siitä ajatuksesta, ettei jokaista ateriaa varten tarvitse erikseen lähteä etsimään ruokapaikkaa. Voi hyvinkin olla niin, että käydään loman aikana parina päivänä muualla lounaalla ja parina iltana ulkona syömässä, mutta pakko ei ole lähteä mihinkään. Eikä olla sellaisia, että sitten ajateltaisiin all inclusivesta maksetun rahan menevän hukkaan. Tässähän on kyse pakettilomasta ja meidän paketti oli hyvänhintainen. Joten fiiliksen mukaan mennään paikan päällä.
 |
| Source |
Olen muistaakseni kaksi kertaa aiemmin ollut pakettimatkalla. Joskus muinoin Aurinkomatkojen kyydissä Kreikan Kos-saarella ja sitäkin ennen Deturin matkassa Egyptissä. Nyt haluttiin nimenomaan tunnetun matkanjärjestäjän matka, en varmaan voi liikaa korostaa tätä kriteeriä "helppo pakettimatka". Matkustetaan Arkella, joka kuuluu TUI konserniin ja ainakin Finnmatkat Suomessa sujahtaa saman puljun alle. Googlettelin huvikseni myös suomalaisia matkanjärjestäjiä siinä vaiheessa kun oltiin jo valittu Tunisia, mutta ilmeisesti tällä hetkellä ainoastaan Detur järjestää Tunisiaan matkoja. Liekö liian elähtänyt kohde, joka ei enää kiinnosta suomalaisia? Mene ja tiedä.
 |
| Source |
 |
| Source |
Kuvituksena hotellin markkinointikuvia, poimittuna Internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja kun kuitenkin kiinnostaa, niin matkan hinnaksi tuli pyöristettynä 619 euro per nenä, sisältäen matkat, majoituksen, all inclusive-ruokailut, 20kg matkalaukun molemmille + käsimatkatavara ja paremman (tilavamman) istumapaikan lentokoneessa.
Joko saa tehdä aamukamman?
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Puutarha 2014
 |
| Maaliskuussa |
 |
| Talven jäljiltä... |
 |
| Kasvunvaraa on |
 |
| Tuleekohan tästä ikinä mitään... |
 |
| Sleeping beauty |
 |
| Toukokuun lopussa.. |
 |
| Vadelmaa |
 |
| Ruohosipuli kukkii |
 |
| Rosmariini |
 |
| Timjami |
 |
| Marokkolaista minttua |
 |
| Kurpitsaa :) |
 |
| Vihreitä papuja, istutettu siemenenä viikko sitten!! |
 |
| Salaattia, itse siemenistä kylvettynä. |
 |
| Sokeriherneet, myöskin viikko sitten siemenenä maahan laitettu! |
 |
| Kummasti se viherpeukalo kuoriutuu esiin iän mukana :) |
 |
| Kirsikkatomaatteja ja surinamilaista chiliä |
 |
| Taimet ostettu valmiina kun omat idätyssaldo jäi hieman kehnoksi näiden osalta.. |
 |
| Kun kurpitsa muutti kasvimaalle, sai raparperi itselleen kodin. |
 |
| Ei enää epämääräisiä puukasoja keskellä pihaa <3 |
 |
| Keltainen orvokki on lahja anopilta, keskimmäinen kaupasta ja oikealla istutettu siemenistä, odotan innolla että minkälaista kukkaa sieltä puskee. |
 |
| Laventeli <3 |
 |
| Tällä puolellakin on herätty eloon, varsinkin noi hortensiapuskat on ihan valtavat! |
Tässä siis lyhyesti ja ytimekkäästi se, miksi ei ole enää aikaa blogata ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)