maanantai 16. syyskuuta 2013

Katse tulevaan

Vanhassa työpaikassa on nyt jäljellä 2 viikkoa ja jos hyvin käy, niin tein viime lauantaina viimeisen viikonloppuvuoron. Tosin työvuorot on taas vaihtuneet sen verran vinhaa vauhtia, että voihan sinne jonkun vuoron vielä lykätäkin. Mutta näillä näkymin duunia on vanhassa paikassa tarjolla 4 päivää tällä viikolla ja 4 seuraavalla. Ja sitten se on the end, loppu, einde jne. Voisin päästellä jonkunasteisia riemunkiljahduksia, mutta jos ei nyt kuitenkaan vielä :D Poksautetaan sitten viimeisen työpäivän kunniaksi shamppanjapullo, joka on odottanut jääkaapissa hyvää hetkeä. (Sehän piti siis juoda uuden työpaikan kunniaksi, mutta se juhliminen jotenkin jäi ja nyt Justin on varannut meille 5 ruokalajin illallisen yhteen huippuravintolaan, niin juhlitaan siellä sitten.)

Ja kyllä äiti, olen edelleen tietoinen, että ensimmäisen työpaikan saaminen täällä oli todellinen lottovoitto ja ei ole mitään syytä morkata paikkaa ja sen ihmisiä. Vaikka meininki on välillä ollut villin lännen puoleista, niin oonpahan saanut olla töissä ja ansainnut siitä palkkaakin. Joten en rupea kauheasti vinkumaan, mutta totean vain että odotan innolla uutta työpaikkaa ja uutta yritystä.

Uusi työpaikkani on kansainvälinen yritys, jossa kollegoita on noin 11 eri Euroopan maasta. Toimipisteessä, johon menen töihin, on työntekijöitä noin 550. Työpaikan virallinen kieli on englanti ja lisäksi omassa työssäni pääsen myös puhumaan suomea. Suomalaisia asiakkaita siis, jee! :)

Pääsen (vielä enemmän) omalle alalle töihin, sillä uudessa työpaikassani palvelen lentomatkustajia. Koulutukseltani olen matkailun restonomi ja lisäksi vaihto-oppilasvuoden aikana erityisesti opiskellut aviation industry -kursseja. Käy!

Uusi työpaikkani toimii 24/7 mutta omalla osastollani työskennellään periaatteessa vain maanantaista perjantaihin, toimistoaikoihin. Poikkeuksia tottakai tulee, mutta pääsääntöisesti saan tulevaisuudessa olla viikonloput vapaalla. Ei myöskään enää yömyöhään työskentelyä tai epäsäännöllistä työvuorojen kiertoa. Tervetuloa uusi säännöllinen viikkorytmi!

Työsopimukseni on 40 tuntia viikossa ja palkka parempi kuin nykyisessä paikassa. Kokoaikainen työsoppari takaa myös loman kertymisen ja sairausloman palkan. Nykyisessä työpaikassani kun en saa palkkaa, jos olen kipeänä kotona. Parasta kokoaikaisessa sopparissa on se, että töitä varmasti on jokaiselle viikolle ja kk-palkka taattu. Nyt työt ja palkka on olleet aikamoista onnenkauppaa, toisinaan ihan hirveästi töitä ja toisina viikkoina vaan muutama hassu vuoro, jotka vaikuttaa heti palkkaan.

Koska rakastan selkeyttä ja järjestelmällisyyttä, niin olin ihan liekeissä kun sain Labour Conditions ja Personnel Handbook luettavakseni. Ei sillä että ne olisivat niin antoisaa luettavaa, mutta ainakin nyt on selkeitä ohjenuoria joita noudattaa ja kirjallisia opuksia, joiden puoleen kääntyä kun jotain tietoa tarvitsee. Lisäksi ylimääräisiin kysymyksiin on vastattu täsmällisesti ja kannustettu kysymään kaikkea mahdollista. Lienee turhaa erikseen osoittaa kuinka eri meininkiä kuin esim. nykyisessä työpaikkassani :)

Kun työt alkaa 4.10. niin ensimmäinen kuukausi käytetään pelkästään kouluttamiseen ja perehdyttämiseen. Onhan tässä kokonainen uusi systeemi ja tuotekatalogi opeteltavana.. Joka viikko opituista asioista järjestetään testit ja jos ei pysy tahdissa mukana, niin se on sitten auttamatta potku persauksiin. Onpahan hyvä syy opiskella ahkerasti! Ensimmäisen 4-6 viikon jälkeen siirrytään käytännön harjoitteluun, niin että joku mentoroi koko ajan vieressä. Sitä sitten ehkä kuukauden verran ennen kuin juniorin annetaan ruveta hommiin itsenäisesti.

Uudessa työssä tulee siis olemaan pitkiä työpäiviä, varsinkin kun pitkä työmatka lasketaan mukaan mutta olen melko vakuuttunut, että tää on nyt tähän väliin just se oikea juttu mulle. Olen ihan superinnoissani ja toivon, että kaikki on oikeasti just niin hienoa kuin miltä vaikuttaakin.

http://www.piz18.com/wp-content/uploads/2011/10/Every-Story-has-an-End-but-in-life-every-End-is-Just-a-new-Beginning.png
Source

12 kommenttia:

  1. Onhan se tosiaan aika lottovoitto saada maahanmuuttajana toita kun on paikallisiakin niin paljon tyottomana, mutta jokaisella olisi hyva olla sellaista tyota josta nauttii edes jonkun verran :) Eli toivotaan etta tyot maistuvat!

    Olen itsekin etsimassa uutta tyopaikkaa kolmen ahkerointivuoden jalkeen ja toivottavasti talla kertaa natsaisi lahempana omaa osaamista ja tykkaamista. Valitettavasti oman alan tyopaikat ovat lahinna Amsterdamissa, ja itse kun asun Ossissa, tyomatkaa kertyisi autolla tunti ilman ruuhkaa ja varmaan kaksi tuntia ruuhkan kanssa. Pitaa katsella joko Utrechtissa nappaisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, oman alan töitä ei tässä ihan lähellä kyllä ole. Joten nyt tulevaisuudessa työmatkaakin kertyy reilusti, mutta toivotaan että työ on niin mukavaa, ettei reissaaminen ja pitkät päivät haittaa :) Tässä vakaassa uskossa ainakin olen tällä hetkellä!

      Poista
  2. Kuullostaa hyvältä! Kuinka pitkä työmatka sulle kertyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pitkä.. noin 2 tuntia suuntaansa eli 4 tuntia päivässä kun julkisilla matkustaa. Omalla autolla matka saattaisi taittua nopeammin, mutta ruuhkaassa istuminen ei houkuttele yhtään.. puhumattakaan siitä, että junassa voin sentään lukea/neuloa/blogata/chillata/nukkua sen sijaan että silmät viirussa tuijottaisin liikennettä :)

      Poista
    2. Juu tuttu fiilis. Mulla olis 10-15 minuuttia työmatka autolla, mutta kyseessä on juuri se kaupungin poikki menevä kaikista ruuhkaisin väylä, joten istun mielummin 25 minuuttia bussissa kun meen sinne hullujen hollantilaisten sekaan autoilemaan :D.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Vitsit mä oon niin liekeissä sun puolesta!!!!!!!! <3 :)

    VastaaPoista
  5. Plus että mistä hitosta mä pystyn seuraan sun blogia häh???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Sun blogi on kanssa bloggerissa, eikö? Voit luoda omien seurattavien blogien listan.. muistaakseni ihan siinä perusnäkymässä on vasemmalla palkissa lukuluettelo ja sen alla linkki "lisää". Sitten voit pamauttaa siihen tämän blogin url:n ja kappas, kaikki päivitykset näkyy automaattisesti sun lukulistalla.

      Poista
  6. Tosi hieno juttu tuo uusi työpaikka ja kuulostaa kyllä tosiaan enemmän sun jutulta. Eivätkö epäröineet tuota työmatkaa, kun sinut palkkasivat (kun usein täällä tuntuu olevan niin, että ei pääse edes haastatteluun, jos asuu liian kaukana, esim. yli 50km päässä)?

    Sari R'daal

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät juurikaan. Pariin kertaan varmistelivat, että miten aion matkustaa ja koenko pitkän työmatkan ongelmaksi, mutta toisaalta kokevat tärkeämmäksi sen, että olen ihan liekeissä koko paikasta ja työmahdollisuudesta heillä :)

      Poista