Työpaikkapukeutuminen Hollannissa

Sain Katrilta kysymyksen että minkälainen pukukoodi hollantilaisissa työpaikoissa on. Aluksi rupesin vain vastaamaan kommenttiin, mutta kun se venyi ja vanui, niin päätin samantien postata tästä aiheesta lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja tottakai perustuen vain omaan kokemukseeni, joten jälkikäteissyytöksiä ei oteta vastaan :) Työhaastattelupukeutumisesta puhuin jo vähän tässä postauksessa. 

Katri kyseli, että miten täällä pukeudutaan työpaikoilla.  
Voiko farkuissa mennä töihin? Ja ollaanko niinkuin Suomessa, että toimitusjohtajatkin kulkee farkuissa ja joskus hupparissakin?

Työpaikkapukeutuminen riippuu siitä työpaikasta ja sun omasta asemasta/työnkuvasta. Hollantilaiset mun mielestä on aika rentoja kaiken pukeutumisen suhteen, esimerkiksi hääjuhliin voi vieraat tulla puku päällä ja hienossa juhlamekossa tai sitten ihan vaan farkuissa ja t-paidassa. Molemmat on nähty..

Mutta työelämässä taitaa useimmissa paikoissa olla ihan business casual koodina. Eli farkut voi laittaa jos ne yhdistää kalliin kauluspaidan, kalliin neuleen ja siistien kenkien kanssa. Oman kokemuksen mukaan eli kaikissa mun Hollannin työpaikoissa on kaikki ns. pomot (eli ainakin toimitusjohtaja ja osastopäälliköt) aina olleet puku päällä. Mutta saman firman sisällä kaikki "alemman luokan" työntekijät voi hyvinkin olla farkuissa ja t-paidoissa.

Kaikissa työhaastatteluissa olen esimerkiksi ollut puku päällä, aina kauluspaita, mustat suorat housut ja jakku. Mutta sitten taas haastattelijoiden puvustus on vaihdellut, puvusta kukkamekkoon ja farkkuihin ja t-paitaan. Suosittelen silti menemään puku päällä, hollantilaisilla kun varsinkin on tapana tuomita osapuoli ensivaikutelman perusteella. Ja varsinkin ekat työpäivät kannattaa pelata varman päälle ja katsoa mitä työkavereilla on päällä.

Uusimmassa eli nykyisessä työpaikassani pukukoodi noudattelee toimistoväen osalta aikalailla business casualia, joidenkin kohdalla tosin lipsahtaen aina välillä casualin puolelle. On kuitenkin selkeä koodi, että aina asiakastapaamisiin mennään siististi business tyylillä, miehet kauluspaidoissa ja puvuissa. Mutta meidän toimistolla miehillä on joko puvun housut, chinot tai farkut, yläosana kauluspaita, neule tai siisti t-paita (yleensä aina jotain merkkiä). Lenkkareita tai huppareita ei siis näy. Naispuolisia kollegoita mulla on vain muutama, mutta noudatellaan samaa linjaa. Siistit housut (farkutkin ok) ja siisti pusero, voi olla kauluspaita, neulepusero tai paitapusero. Usein vielä neuletakin tai jakun kanssa. Itse olen ainoa, joka käyttää myös puolihameita ja mekkoja. Mutta yhdistän nekin siisteihin puseroihin ja nilkkureihin, aina sukkahousuilla. Paljaat jalat työpaikalla on musta jo aikamoinen moka.

Source

Edellisessä työpaikassani lentoyhtiön asiakaspalvelussa oli periaatteessa vapaa pukeutumistyyli, mutta business casualia suositeltiin ja usein muistutettiin, että siisti asiallinen pukeutuminen on suositeltavaa, sillä toimistolla käy paljon vieraita ja varsinkin emoyhtiölle halutaan näyttää vain fiksua ja filmaattista. Lisäksi edellisen työpaikan koulutuksessa tuotiin hyvin esille se, että tietynlainen pukeutuminen (ja itsestä huolehtiminen) luo myös tietynlaisen fiiliksen: lisää itsevarmuutta ja luottoa omaan ammattitaitoon. Myös silloin kun palvelet asiakasta puhelimitse, etkä nenätysten. Jokainen tietää varmasti sen eron, kun vertaa omaa fiilistä silloin kun on laittautunut vimpan päälle tai sitä kun makaa sohvalla kotiverkkareissa.

Ensimmäisessä työpaikassani täällä Hollannissa sain työvaatteet hotellin puolesta, tai siis puserot ja essun. Kengät ja housut on täällä omat. Jaksan aina ihmetellä sitä täällä, kuinka tarjoilijoilla on aina omat housut ja kengät.. Suomessa kun on tiukkaan määritelty, millaisilla kengillä saa tehdä töitä ja millaisilla työkengillä saa esimerkiksi olla ravintolan keittiössä. Täällä vetää tarjoilijat kepeästi omissa lenkkareissa. Muistan kyllä että hotellin keittiössä kokeilla oli kyllä työkengät. En sitten tiedä miten tarjoilijat on niin eri, kun ihan samalla tavalla siellä kuitenkin huseerataan veitsien, kuumien pannujen ja liukkaiden rasvalattioiden seassa. Mutta Hollannissa on tosi yleistä, että työpaikalta (siis niissä paikoissa joissa käytetään univormua) vain paidan. Esimerkiksi siis kaupoissa ja ravintoloissa. Kustannuskysymys? Kuka tietää.

Hassua on myös, että täällä ei myöskään kaikki lääkärit, hammaslääkärit, terveydenhoitajat ja assistentit välttämättä käytä ollenkaan univormua. Sairaalassa mun mielestä kyllä, mutta esimerkiksi meidän omalla terveysasemalla ja hammaslääkärin vastaanotolla henkilökunta hiihtelee ihan omissa vaatteissaan. Yleensä lääkärin valkoinen takki roikkuu naulassa työhuoneen nurkassa. Hammashoitajatkin on omissa vaatteissaan, mutta kyllä niillä sentään kumihanskat ja suusuojukset on :)

Lyhyesti ja ytimekkäästi totean vielä lopuksi, että työhaastatteluissa kannattaa aina pelata varman päälle ja pistää se puku. Ja hyvin nopeaan ekan työviikon aikana selviää, mitä muut töissä käyttää ja sitä voi sitten huoletta kopioida.

Meidän töissä...

Meillä töissä:
* on joustavat työajat
* kuunnellaan musiikkia ja lauletaan ääneen jos huvittaa
* heitellään ja potkitaan stressipalloja
* kiroillaan tarpeen vaatiessa, mutta nauretaan paljon enemmän
* kiusataan ja kiusoitellaan, mutta autetaan toisia AINA
* tehdään töitä paljon ja ahkerasti
* lounastauoilla urheillaan, käydään kaupassa, tilataan ruokaa tai syödään tylsästi omia eväitä (minä)
* perjantaisin juodaan päivän päätteeksi olutta
* suunnitellaan biljardipöydän/pöytäjaliksen/leipägrillin/uunin hankintaa jotta meidän avokonttorihuone olisi entistä viihtyisämpi
* syödään paljon ja puhutaan ruoasta vielä enemmän
* ei aina vastata puhelimeen
* puhutaan paljon lapsista, kulttuurieroista belgialaisten ja hollantilaisten välillä sekä kiusoitellaan italialaista pomoa italialaisesta ruoasta/jalkapallosta/perheestä

Meillä töissä on kivaa! Ja tottakai kiire ja työtehtävät/deadlinet painaa päälle. Mutta ihan näin kuluneen kahden viikon perusteella..

Miksi kukaan ei kertonut että miesvaltaisilla aloilla työskentely on kivempaa ja ero huomattava? Tai sitä että miehet on työkavereina reilumpia kuin naiset?

Vietän selkeästi kuherruskuukautta uuden työpaikkani kanssa.
(No worry folks, kyllä se tästä taas tasaantuu.)

Source

Kulttuurien yhteentörmäyksiä perheen sisällä

Tiedättekö kun on syönyt (ihan) liikaa turkinpippureita ja suu on ihan tulessa, mutta ei pysty lopettamaan ennen kuin pussi on loppu. Tulee niin suomalainen olo. Ja töissäkin hymyilytti kun italialainen pomo nyrpisteli nenäänsä salmiakille :) Onneksi myös hollantilaiset syö salmiakkia samaa tahtia kuin suomalaiset. Täkäläinen drop vaan on omaan makuuni makeampaa kuin tavallinen suomalainen ja pitääkin aina katsoa että pussin kyljessä lukee zoute drop eli se parempi, suolaisempi.. josta verenpaine kiittää :D

Suomalainen olo tulee kanssa kun istuu anoppilan sohvalla keskustelemassa siitä, mikä on pielessä perhesuhteissa kun nykyään ei koko perheen voimin nähdä niin usein ja kommunikaatio ei pelaa. Siinä istuessa tulee helposti "ei kyllä tätäkään ikinä joutuisi kokemaan Suomessa" ja sanoinkin sen ihan suoraan. Sanoin myös ihan suoraan, että olen suomalainen ja olen ERILAINEN, enkä aio myöskään kaikkea itsessäni ja käyttäytymisessäni muuttaa sen takia että he odottavat minulta jotain muuta kuin mitä olen.

Justinin veli on kuulemma useampaan kertaan vetänyt herneen nenään siitä, että en ole hänen syntymäpäiväjuhlissaan viihtynyt enkä tarpeeksi jutellut ihmisten kanssa ja siitä että puoli vuotta sitten kaupungissa yhden tapahtuman aikana en ollut ilosta hihkuen pomppinut muiden mukana, vaan ollut hyvinkin omaan tapaani vähän syrjäänvetäytynyt ja omissa oloissani sivummalla. Kuulemma se on hänestä ihan törkeää käytöstä ja siitä hän oli edelleen nyt puoli vuotta tapahtuneen jälkeen loukkaantunut ja kuulemma sen takia me ei käyty pariskunnittain syömässä puoli vuotta sitten, koska hän ei vaan voinut sietää käytöstäni. Totesinpa sitten, että olen ollut vain oma itseni enkä todellakaan tiennyt että olemukseni on häntä niin syvästi loukannut. Samaan syssyyn totesin vielä, että voisit muuten kasvaa aikuiseksi, sillä eihän se nyt häntä kohtaan ole loukkaus/syytös/hänen ongelmansa jos en viihdy syntymäpäivillä tai tule toimeen hänen ystäviensä kanssa.

Source

Hänen tyttöystävänsä oli puolestaan sydänjuuriaan myöten loukkaantunut siitä kun en ollut ottanut heihin yhteyttä tyttöystävän isoäidin poismenon johdosta. Justin oli kyllä lähettänyt meidän molempien nimissä tekstiviestin veljelleen, mutta ei kuulemma riittänyt. Myös minun olisi pitänyt tämä tapahtuma huomioida ja meidän olisi pitänyt lähettää vähintään kortti pelkän tekstiviestin sijaan. Itse taas en ymmärrä, miksi lähettäisin suruvalittelut jos en ole tyttöystävän kanssa puhunut yli puoleen vuoteen (koska he ovat vältelleet kaikenlaisia kohtaamisia meidän ja muun suvun kanssa), en tuntenut isoäitiä enkä edes tyttöystävän vanhempia. Huomautin että jos ei olla missään tekemisissä toistemme kanssa ja koska et ole minun ystäväni, niin miksi juuri tässä tilanteessa ottaisin yhteyttä. Tottakai myös oma itsepäisyyteni näyttelee tässä roolia, mutta en vaan sillä hetkellä kokenut asiaa kovinkaan tärkeäksi ja jälkeenpäin kun asiasta paisui näin järjetön kohu, niin olen pitänyt itsepintaisesti kiinni siitä, että tuskin tyttöystävän velikään lähettää minulle korttia sitten kun oma mummoni kuolee.

Tomin (Justinin veli siis) tyttöystävä myös kyseenalaisti aika törkeästi oman päätökseni muuttaa asumaan Hollantiin vain Justinin takia. Sanoin että tässä maassa on paljon asioita ja tapoja, joiden suhteen en ole mitenkään fani mutta teen niitä silti, koska ne vähän kuin kuuluvat asiaan. Sanoin myös että mitä kaueammin täällä asun, niin sitä enemmän totun hollantilaisiin tapoihin ja mitä enemmän olen asioihin tottunut, niin sitä "luonnollisemmilta" ne tuntuu. Hän näihin sitten totesi melkoisen halveksuvasti "no taitaa olla vuosisadan rakkaustarina, jos pelkästään Justinin takia kestät tätä kaikkea". En tiedä oliko loukkaus enemmän minua vai Justinia kohtaan, mutta totesin vaan että niin on.

Source

On hämmentävää olla tilanteessa, jossa toinen osapuoli ei ymmärrä eikä hyväksy sitä että on erilaisia kulttuureita, joihin kuuluu erilaisia tapoja ja erilainen käytöskulttuuri. Justinin vanhemmat on jo hyväksyneet mut sellaisena kuin olen. Ei varmasti helppoa heillekään mutta tietävät, että olen mitä olen. Tom ja Karen taas eivät ymmärrä ja hyväksy, ja varsinkaan Karen ei edes halua ymmärtää tai hyväksyä. Ollaan niin eri maailmoista kuin olla ja voi. Mutta siinä missä annan toisen rehottaa sellaisena kukkasena kuin on ja haluaa olla, niin hän kyseenalaistaa sen mitä olen ja miksi olen. Ärsyttää, vituttaa ja harmittaa. Yritän kuitenkin katsoa asian yli, yrittää tehdä vähän enemmän heille mieliksi (eli teeskennellä kuuluvani joukkoon) ja toivoa että hekin sopeutuvat siihen, että en ole hollantilainen ja tiettyjä juttuja on multa ihan turha odottaa. En muutenkaan ole erityisen sosiaalinen, niin sellainen hollantilainen feikkiystävällisyys ja tekokiinnostus raivostuttaa.

Sanoin työhaastattelussakin että olen vaikea ihminen tutustua, en anna itsestäni helposti enkä heti kaikkea, vaan ystävystyminen ja tutustuminen vaatii enemmän aikaa. Parisuhteet vaan toimii vähän eri tavalla. Yksi ihana ihminen tuo mukanaan 20 muuta ja niistä vaan on pakko oppia tykkäämään.. tai edes sietämään. Ensimmäinen viikko töissä on mennyt hyvin, todella hyvin! Pidän työkavereista. Jokainen selkeästi kunnioittaa toistaan, jokainen tekee työnsä ja auttaa tarvittaessa toisiaan. Kaikki selkeästi ymmärtävät sen että olen suomalainen ja vähän erilainen, mutta toisaalta fuusio, joka tuolla vajaa vuosi sitten tapahtui ja yhdisti hollantilaisen ja belgialaisen työyhteisön toisiinsa, on myös heille opettanut että jokaisen kulttuurin kasvatti on vähän erilainen. Jopa hollantilaisissa ja belgialaisissa on paljon eroja, vaikka niin lähellä ovatkin toisiaan. Tykkään myös siitä, että selkeästi haluavat tutustua muhun mutta kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, että olisin kuulusteltavana vaan pikemminkin antavat tilaa sille, että saan itse osallistua keskusteluun niin halutessani. Myös työtehtävät on haastavia, hyvällä tavalla ja silti ihanan rentoa työskentelyä verrattuna lentoyhtiöön. Tietynlainen paine ja deadline on läsnä, mutta täällä osataan myös rentoutua. Sitä kun ei tapahtunut lentoyhtiössä ikinä. Ja on hauska ajatella, että edellisessä työssä keskityin lennättämään ihmisiä ympäri maailmaa ja nyt uudella työlläni mahdollistan sen, että suuret laivat pystyvät seilaamaan ympäri valtameriä toiselle puolelle maapalloa.

Tästä tuli taas vähän tällainen sillisalaatti postaus. Mutta tuo lauantain perhekeskustelu (josta ei tainnut olla kenellekään mitään hyötyä, mitä nyt toimi jonkunlaisena eye openerina kaikille osapuolille) on pyörinyt päässä ja töistäkin halusin kertoa kuulumisia sen verran, että hyvin menee!

Source