tiistai 9. huhtikuuta 2013

Uutisvirtaa

Sen jälkeen kun muutin Hollantiin, en ole enää juurikaan seurannut uutisia. En Suomen uutisia mutta en myöskään Hollannin. Suomen uutisten seuraaminen vaatisi viitseliäisyyttä, pitäisi selata nettisivustoja päivittäin pysyäkseen jotenkin kärryillä ja Hollannin uutisten seuraaminen vaatisi vielä enemmän viitseliäisyyttä. Joskus kun satun esimerkiksi vahingossa kääntämään televisiokanavan oikeaan aikaan oikealla kanavalle, en yleensä ymmärrä sanaakaan. Tottakai jos seuraisi joka päivä uutisia, niin pysyisi ehkä paremmin perillä mitä tällä hetkellä mediassa tapahtuu. Samat uutiset kun ovat esillä yleensä vähintään pari päivää.

Suomessa Aamulehden selailu aamukahvin kanssa oli rutiini, jonka kautta pysyi jotenkin kärryillä mitä, missä, milloin. No jos olette ikinä nähneet hollantilaista sanomalehteä, kuten De Telegraaf, siis nimenomaan paperiversio tuosta lehdestä.. se näyttää 1900-luvun alkupuolelle jääneeltä. Sisältöön kantaaottamatta, ulkonäkö on suorastaan luotaantyöntävä ja sekava. En erota uutista toisesta. Joten myöskään lehtien kautta en pysy täällä uutisista perillä.

Pysyn uutisista oikeastaan perillä vain sosiaalisen median avulla. Vasta Riitan blogista tajusin, että hei, meillähän kuningatar luopuu kruunustaan! Facebookia en seuraa enää niin tiiviisti kuin pari vuotta sitten, mutta myös sen uutisvirta toimii tiedonlähteenä. Suomalaiset ystäväni kun jakavat tiiviisti itseään kiinnostavia ja kuohuttavia artikkeleita. Ja statuksista huomaa, mitä muuten elämässä tapahtuu.. kiva tietää, että Suomessa pelataan tällä hetkellä paljon tunteita kuohuttavaa jääkiekkoa. (Ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta ok.)

En ole oikeastaan kiinnittänyt suuresti huomiota tähän(kään) uutisointiin, että jossain koulussa on tapahtunut jotain ja nyt käytännössä vain työtään hoitanut, viaton opettaja? meinataan erottaa. (Tässä siis "faktat", jotka tiedän asiasta.) Mutta tänä aamuna kun asia oli jälleen esillä Facebookin uutisvirrassa, mielessäni vilahti ainoastaan:
"MIKÄ HELVETTI SUOMEA JA SUOMALAISIA VAIVAA?!"

En sano, että Hollannissa asiat olisivat paremmin, mutta kuten yllä jo totesin, elän täällä aikamoisessa lintukodossa, koska olen huomaamattani tai tietoisesti valinnut helpon tien olla juurikaan seuraamatta uutisia. Pää puskaan ja sitä rataa, seuraan vain omaa elämääni.

Jostain syystä tällaisia uutisia vaan ei ole jatkuvasti Hollannissa esillä. Niistä ei pidetä niin paljon melua, että ne tunkeutuisivat myös tällaisen tietämättömän tajuntaan.
Miksi Suomessa sitten.. uutisvirrassa on jatkuvasti väkivaltarikoksia ja turhia kuolemantapauksia? Tapauksia, joissa peruskansalaisen mukaan ei ole päätä eikä häntää, ei minkäänlaista oikeutta tai oikeudenmukaisuutta? Miksi Suomessa joku aina ristiinnaulitaan julkisesti? Ja mikä "meidän lapsia" vaivaa, jos heillä ei ole enää minkäänlaisia käytöstapoja tai suhteellisuudentajua?

Menipäs tämä nyt kauheaksi vuodatukseksi ja paasaamiseksi. Mutta joku tässä mättää ja pahasti. Siitä kertoo pelkästään se, että nämä uutiset ja tapaukset vyöryvät myös sellaisen (eli minun) silmille, joka ei edes seuraa uutisia. Onko se nyt sitten hyvä vai huono asia, mutta ainakaan nämä uutisoinnit eivät saa millään tavalla kaipaamaan Suomea.

Sitä kyllä kaipaan, että saisin oikeasti puhua ihmisten kanssa ja kysyä, että mitä sulle kuuluu. Facebookin uutisvirta tai muutama whatsapp-viesti kun ei oikeasti kerro yhtään mitään.

Okei, kiva tietää, että susta on tullut urheiluhullu, mutta onko oikeasti niin, että sun elämässä ei tapahdu mitään muuta. 

Okei, sun elämässä on kaikki ihan kamalaa, mutta voisitko joskus oikeasti päivittää statuksesi niin, että se kertoisi jotain. 

Jep, sun elämässä _tapahtuu_, koska päivität Facebookkia tunnin välein, mutta onko lounaasi oikesti jakamisen arvoinen? 

Ne ihmiset, joiden elämästä kaipaan tietoa, eivät päivitä Facebookia juuri ollenkaan. Tai ne pienet päivitykset eivät kerro tarpeeksi.

Hei Niina, voisitko ruveta pitämään blogia, jotta mäkin tietäisin minkälainen teidän uusi koti on ja mitä te siellä meinaatte remontoida?

Hei Tuulia, mikä tää Kanadan juttu nyt on? Ja miten sun työ/työharjoittelu ym. kuviot menee? Koska tuutte tänne?

Perhe ja sukulaiset, laittakaa kuvia teidän lapsista ja tyttöystävistä, kissoista ja koirista. Onnittelut tulevista vauvoista ja häistä. Olisi kiva olla mukana teidän arjessa ja nähdä aina silloin tällöin. 

Eipä mulla sitten muuta. Tässä vielä tämän hetken uutiset:
Viikonloppuna käytiin etsimässä puutarhaan laattoja. Mä haluaisin ihan sileät, mutta Justin haluaa vähän karkeamman näköiset. Vielä ei olla tilattu mitään, mutta meillä on pohjapiirrustus mitä halutaan tehdä. Kohta pitää ruveta kaivamaan.

Sunnuntaille on luvattu +21, vihdoinkin! Nyt on luotto kova, että kevät tulee ja rytinällä. Ens viikolla ollaan joka päivä yli 15 asteen lämpölukemissa. Jee!

Töitä riittää, ehdottomasti hyvä asia.
Viisaudenhammasleikkauksesta on jo melkein kokonaan toivuttu. (Mitä nyt eilen sinne toiseen reikään meni jotain ruokaa enkä ole vieläkäääään saanut sitä pois.)

Hyvää tiistaita, mulla on tänään vapaapäivä!
http://rlv.zcache.com/i_have_a_busy_day_of_being_stunning_speckcase-p176005150426361208b2s8e_400.jpg
Kuva



7 kommenttia:

  1. Niin tuttua! Mäkin kun olen bloggaillut ulkomailta, niin kaikki kyllä tiesivät miten mulla menee, mutta itse en tiennyt mitään mitä muiden elämissä tapahtuu. Voisivat edes blogiin kommentoida, jos ei muuten jaksa/viitsi...

    Ja nuo 20x päivässä Facen päivittäjät (tai ihan jokaisen kuvan ym jakavan) ovat niiiiin ärsyttäviä. Onneksi ne se poistettua newsfeedistä ;-)

    Hyvä että hammasleikkaus meni hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä miettii, että onko se mun velvollisuus pitää yhteyttä, koska mähän tässä olen se, joka on muuttanut pois.. mutta toisaalta, ei ystävyys ole vain yhden kauppa :) Ja toisin kuin monet luulee, niin arki on täälläkin kiireistä ja aikaa tiettyihin asioihin liian vähän!

      Pitäisi varmaan käydä oma Facebookin kaverilista läpi ja poistaa suosiolla ne, kenen kuulumiset ei todellakaan kiinnosta :)

      Poista
  2. Luulen, että suomea ja suomalaisia vaivaa sama kansantauti nimeltä yleinen typeryys. Sitä kyllä tosin esiintyy aika samoissa määrin Hollannissakin, taitaa olla vähän joka paikan juttu.

    Mie oon itse lehtiä lukemalla oppinut aika paljon Hollantia, onhan se raastavaa tabletti kädessä käännellä, mutta palkitsee. Tosin luen helppoja lehtiä kuten metro ja muita roskelehtiä, kieli ei ole niin typerän kirjallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typeryyttähän nyt löytyy joka paikasta, sitä en kiellä! Mutta kuten tossa postauksessani selitin, niin suomalaisten uutisten kohdalla se pomppaa silmiin ja Hollannissa taas pystyn niitä jotenkuten välttelemään, koska eivät ole niin suuresti esillä.

      Olen aikaisemmin blogannut hollannin oppimistavoista ja lukeminen on tottakai yksi niistä :)

      Poista
  3. Toi on niin totta, että vähiten Facebookia tuntuvat päivittävän aina ne ihmiset, joista haluaisi kuulla eniten. Kaiken lisäksi vielä kun asuu ulkomailla, niin osa ihmisistä jättää kutsumatta tapahtumiin, joihin muuten kutsuisi, kun "ei se kumminkaan pääse" (vaikka joskushan sitä Suomessakin tulee käytyä, miksei vaikka silloin kun jotain tapahtuu...). Ja sitten jää kokonaan saamatta tieto esim. kavereiden uudesta kodista tai valmistumisesta tai jotain.

    Suomen uutisista mulla taas tulee Jenkkien jälkeen lähinnä olo, että ihanaa, että Suomessa ongelmat ovat yleensä vain tätä tasoa, yksittäisten opettajien irtisanomisia teinityttöjen joukkoraiskauksien sijaan, että Suomessa murhat vielä OVAT uutisia eivätkä ö-mappiin haudattuja jokapäiväisyyksiä, ja että keskimäärin ihmisten reagointi niihin on oman oikeustajuni mukaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, tuo on tosi hyvä pointti, että eri asioiden uutisarvo eri puolilla maailmaa on erilainen! Ja ylipäätänsä se, että ihmiset reagoivat on hyvä asia. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että tilanne voisi tosiaan olla sekin, että kaikkea "tätä" pidettäisiin ihan jokapäiväisenä.

      Mistä ne sitten siellä Jenkeissä uutisoivat?

      Mulla on tällä hetkellä jonkunlainen viha-rakkaussuhde meneillään Facebookin kanssa. Käytän sitä, koska haluan tietää mitä ihmisille kuuluu ja sitten raivostuttaa, kun ihmiset jakaa sellaisia asioita, jotka ei oikeasti kiinnosta pätkääkään. Ja juuri kuten yllä todettiin, että ne ihmiset, joista haluaisin kuulla, eivät jaa mitään kun taas toiset jakavat liiankin kanssa. Tavallaan ymmärrän jos ihmiset jättävät kutsumatta ("ne asuu siellä kaukana, eivätkä kuitenkaan pääse") mutta olisihan se kiva tietää, mitä tapahtuu missäkin ja minkä takia.

      Poista
    2. Meidän paikallislehtemme laati yleensä tapoista ja murhista vain sellaisia hyvin pieniä kahden lauseen artikkeleita, ja etusivulle nämä pääsivät vain pari kertaa, mm. silloin kun saatiin kiinni sarjamurhaaja, joka oli kidnapannut ja sitten tappanut vuoden sisään viisi eri patikoijaa vuoristoreiteillä.

      Sen sijaan etusivuja viime aikoina on vaivannut korruptioskandaalit. Puolet koululautakunnasta sekä iso osa paikalliskoulujen rehtoreista erotettiin, kun kävi ilmi, että nämä olivat kannustaneet oppilaita lunttaamaan valtakunnallisissa kokeissa, jotta koulujen yleisarvosanat nousisivat (ja sitä mukaa heidän oma tulospalkkionsa...). Ymmärrän kyllä ihan hyvin, että tämä on etusivun uutinen. Suomen "yksi opettaja erotettiin"-skandaaliin verrattuna vähän eri luokkaa.

      Ja nyt kun kirjoitin tämän, niin tsekkasin, mitä paikallislehden nettiversiossa on nostettu ykkösotsikoksi, ja heti sieltä tuli vastakkainen esimerkki siihen, mitä kirjoitin: "Man dies after being shot in luxury vehicle on I-20". Näköjään ohiajaja on moottoritiellä ampunut ihan summamutikassa toisen auton kuskin vauhdista kuoliaaksi, ja motiiviksi arvellaan, että ammuttu ajoi luksusautoa, jonka hinta kaupassa on noin puoli miljoonaa taalaa.

      Poista