Ensin suhaillaan iltapäivällä Etten-Leurista junalla Schipholille, josta AY846 lentää Helsinkiin. Helsingissä odotellaan puolitoista tuntia, jonka jälkeen pikkupurkki numerolla AY2269 lennättää meidät Pirkkalaan. I-HA-NAA!
Tampere <3
![]() |
Source |
Seuraavanlaisia suunnitelmia on jo tehty:
* Hierojalle!
Vuosi sitten kun asuin Tampereella, kävin säännöllisesti joka viikko hieronnassa. Tampereella on vissiin parikin hierontakoulua (tai oli ainakin joskus) ja itse kävin Tampere-taloa vastapäätä Yliopistonkadulla. Kyseisessä oppikoulussa asiakaspalvelun laatu ei päätä huimaa (parikin kertaa ollut hieman kyseenalaista toimintaa varauksien järjestelyjen suhteen), mutta oppilaat osaavat kuitenkin asiansa ja hinta on halpa. Hollannista en ole samanlaista koulusysteemiä löytänyt (en tiedä missä täällä toimivat hierojat kouluttavat itsensä?!), joten myös hieronnassa käyminen on jäänyt. Hieronta kun on mielestäni normaalihinnoissaan aikas kallista, sitä voi verrata kampaajalla käyntiin tai kuntosalin kuukausimaksuun.. mutta kampaajalla käydään pääsääntöisesti 4-8 vkon välein ja kuntosalilla vaikka joka päivä!
* Mustaamakkaraa!
Ja noin sata muuta ruokaa, jota on pakko saada. Salmiakkia, ruisleipää, lättyjä, kaalilaatikkoa, nakkikastiketta.. grillimakkaraa ja munkkirinkilä! Ja ainakin pariin kertaan ravintolaan syömään.. vaikka Nordicin ruisreino ja The Grillissä joku pihvi. Etanatkin houkuttelisi, kun niitä ei täällä niin usein listalla näy. Me niin tullaan Suomeen ruokalomalle :)
![]() |
Source |
Oma äitini ei ole millään muotoa innostunut huvipuistolaitteiden vemputuksista, joten mulle ja Justinille jää kunnia pistää liki 5-vuotiaan veljenpojan pää pyörälle. Eiköhän se onnistu :)
Source |
Hei, 7v. koululainen! Mihin tää maailma oikein menee, viimeksihän punapäinen tyttövauva jokelteli tyytyväisenä viltillä..
![]() |
Source |
Paras työporukka koskaan ikinä.. ja vuosien saatossa tytöt on menneet naimisiin ja saaneet lapsia. Kaikilla on työpaikka vaihtunut, kun kyseistä puljua ei ole enää olemassakaan. Mutta hauskat muistot yhdistää ja on hauska verestää kuulumisia!
* Ystävät ja sukulaiset
Parhaan ystävän kanssa kaksi tapaamista sovittu etukäteen. Pikkuveljen kanssa ehkä syömään tai jotain muuta mukavaa, keilaamassakin ollaan käyty aiemmin muutamaan kertaan. Mökille, kylään, kahville.. kaikkia olis ihana nähdä! Tässä toisaalta toivois, että ihmiset ottais itse yhteyttä ja kertoisivat että mitä, missä, milloin kyläily sopii :)
* Yyteriin?
Justin halajaa rannalle, mutta mulla on jonkunlaiset epäilykset Suomen sään suhteen. Voi olla että siellä on jo aika syksyinen meininki? Ainakin muutamista Facebook päivityksistä ja kuvista päätellen. Pitää varmaan kuitenkin varmuuden vuoksi pakata uikkari mukaan.
* Ostoksille!
Halajan rohmuamaan Citymarketin hyllyt tyhjiksi.. Hollantiin mukaan kun on ainakin saatava: villalankaa uusia sukkia varten, Lumenen meikkipuuteria ja pari kajalkynää, 1-2 uutta muumimukia (lisää vaaleanpunaisia!), biojätesäkkejä (ne Pirkan on vaan niin paljon parempia), tiskirättirullia ja magnesiumia.
Anoppi hajotti joku aika sitten pinon keskikokoisia kulhoja meidän kaapista, joten ajattelin myös katsoa josko Suomesta löytyisi jotain kivaa. Samaan syssyyn vois tietysti katsoa jos löytyisi korvike myös sille Teeman lautaselle, jonka Justinin veli hajotti. (Onkohan näillä jotain meidän astioita vastaan?)
![]() |
Source |
![]() |
Source |
![]() |
Source |
Melkein unohdin...
* Saunaan!!!