keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Maaliskuun teemana: HelloFresh!

Maaliskuu on ollut meillä kokeilukuukausi ruoan suhteen. Sattumalta (ja onneksi) myös minun kotikuukauteni ja kuukausi, jolloin fyysiseen hyvinvointiin on kiinnitetty enemmän huomiota. Maaliskuun teemana on ollut HelloFresh!



Viikot 10, 12 ja 13 meillä on syöty jonkun muun valitsemia ruokia, kädestä pitäen itse tehtyä mutta raaka-aineista, jotka on meidän kotiovelle kannettu ruokalähetin toimesta.

Helmikuun puolivälissä, jonain iltana kun minä sairastin sohvalla ja Justin katseli telkkaria, meidän ovikello soi. Justin meni avaamaan ja kuulin että siellä jotain kaupusteltiin. Justin ei huudellut mua mukaan geimeihin mutta viipyi kyllä pitkään. Kunnes lopulta saapui takaisin olohuoneeseen ja selitti innoissaan tilanneensa meille ruokalähetyksen. Voitte kuvitella mun ilmeen.. jaa, että mitä teit. Ja vielä multa kysymättä! No annoin mahdollisuuden selittää, mutta miehiseen tyyliin tiedonanto oli vähän vajaa, joten lisäinformaatiota surffasin yrityksen nettisivuilta. 

Laatikko on standardikokoa ja meillä se on ollut melko täysi tai sitten vain puolillaan. Tykkäisin ehkä enemmän kätevistä paperikasseista :) Vaikka onkin ollut kiva saada tuollainen lahjalaatikko tiistaisin ja innolla tutkailla mitä sieltä löytyy.



Eli siis HelloFreshin liikeidea on toimittaa asiakkaan kotiovelle laatikollinen ruoka-aineita, joista voi valintansa mukaan valmistaa 3 tai 5 ateriaa. Raaka-aineet lasketaan pääluvun mukaan ja meidän raaka-aineet tuli tietenkin aina kahdelle. Mutta myös yksin asuvat voi laatikkoa tilata, kuin myös isommat perheet. Meille tuli 3 viikon ajan boksi, jonka raaka-aineista sai loihdittua 3 ateriaa per laatikko/viikko. Kuten sanottu myös 5 aterian mahdollisuus on olemassa. Boksi on mahdollista tilata pelkästään kasvisversiona ja tavallisissakin bokseissa on aina vähintään 1 pelkkä kasvisateria. Ruoka-aineiden mukana tulee reseptivihkonen, josta voi tulkata mm. miten raaka-aineet pitää säilyttää, missä järjestyksessä ateriat tulee syödä jotta raaka-aineiden käytettävyys on optimaali ja tietysti se, miten ateriat valmistetaan.

Viikon 12 aineksia, etualalla pinaatti.




Tämä oli sen puuttuvan fenkolin hyvittelijä.


750g kirsikkatomaatteja, olkaa hyvä.




Niitä parempia munia.
 Suomessa tämä liikeidea kulkee ilmeisesti ruokakassi-nimellä ja googlettamalla löysin heti parikin firmaa. Esim. tämä ja tämä. En tiedä onko Hollannissa muita firmoja kuin tämä  HelloFresh, mutta firmana tuntuu toimivan ja palvelu on oikeasti hyvää. Meidän ensimmäisestä boksista puuttui raaka-aineiden joukosta fenkeli ja kun raportoin siitä, niin seuraavassa boksissa oli ylimääräinen lahjus: valkosipuli-yrttikastike. Myös heidän Facebook-sivuiltaan saa vastauksen/kommentin kysymyksiin nopeasti ja puhelimella kun ollaan oltu yhteydessä, niin helppous ja nopeus on ollut kiitettäviä. Lisäksi heitä selkeästi kiinnostaa asiakastyytyväisyys, sillä sähköpostitse on tyytyväisyys- ja palautekyselyitä tullut täytettyä jo muutama.

HelloFreshin ja muiden samaa palvelua tarjoavien firmojen myyntivalttina on helppous. Ei tarvitse itse miettiä mitä ruokaa laittaa, ei tarvitse käydä kaupassa, tulee syötyä monipuolisesti ja paljon kasviksia, myös sellaisia ruoka-aineita, joita ei tule niin helposti poimittua ruokakaupasta mukaan. HelloFresh väittää myös olevansa edullisempi kuin jos samat raaka-aineet hakisi kaupasta itse. Tästä ollaan vähän eri mieltä, varsinkin kun meillä on tapana ostaa lihaa silloin kun se on tarjouksessa ja pistää pakkaseen. Tottakai jotkut erikoisemmat ja kalliimmat raaka-aineet maksaa kaupassa paljon, mutta silloin niitä tulee ostettua koko purkki/tölkki/rasia kerralla jolloin hinta on suhteutettuna ok. HelloFresh toimittaa esim. mausteet, siemenet, pähkinät, pastat, riisit ym. valmiiksi annospakattuina, jolloin kaappiin ei jää mitään seuraavaa kertaa varten. Tottakai kätevää jos ei tykkää tai pysty säilöä samanlaista varastoa kuin esimerkiksi me :) HelloFresh boksi maksaa kahdelle hengelle 3 ateriaa viikossa 39 euroa ja ensimmäisen laatikon sai puoleen hintaan kokeilutarjouksena. Meidän mielestä suhteellisen hinnakasta ruokaa, varsinkaan kun laatikko ei millään vähentänyt meidän tavallisen kauppalaskun hintaa. Koska laatikosta tulee vain 3 ateriaa, niin viikon 4 ateriaa pitää kuitenkin väsätä itse ja ostaa sitä varten ainekset..

Tällä viikolla tuli meidän viimeinen HelloFresh ja lopetettiin tilaus suhteelliseen lyhyeen kolmesta eri syystä. Laatikko pitää muuten vastaanottaa vähintään 2 kertaa ennen kuin tilauksen saa peruuttaa, mutta jäsenyys on joustava ja viikkoja voi pistää pauselle aina kun haluaa. Eli meilläkin oli viikko 11 tauolla kun ei haluttu boksia, joista yksikään aterioista ei kuulostanut houkuttelevalta.

Koska tämä on ollut mun kotikuukausi, olen myös kokannut lähes joka päivä ja olen tehnyt jokaisen meidän HelloFresh aterioista. Mun ykkössyy tilauksen lopettamiselle on se, että jokaisen aterian tekeminen kestää mielestäni liian kauan. Arkena kun ruoka saisi olla valmista puolessa tunnissa, mutta vaikka reseptien aika vaihtelee välillä 25-40 min niin silti joka päivä olen huseerannut keittiössä melkein tunnin. Eli valmisteluaika on huimasti aliarvioitu. Tähän vaikuttaa esimerkiksi se, että reseptit (ja osa raaka-aineista) on ennestään tuntemattomia, joten reseptin pänttäämiseen ja seuraamiseen menee aikaa. Koska kaikki raaka-aineet on niin puhtaita kuin mahdollista, niin niitä ei ole millään tavalla esikäsitelty. Ei siis pesty tai pilkottu tai puhdistettu (joitain poikkeuksia lukuunottamatta). Joten jo esivalmisteluun menee tovi. Lisäksi reseptit on melko monivaiheisia ja ateria saattaa sisältää parikin eri komponenttia.

Reseptejä saa joskus lukea pariinkiin kertaan ennen kuin suurinpiirtein selviää että mitä tehdä. Ja uskallan väittää ettei näistä ihan keittotaidoton kyllä helpolla selviäisi, sen verran tulkinnanvaraa on joskus jätetty..


 Justinin syy taas on se, että laatikko on kuitenkin melko hintava eikä tarjoa meille oikeastaan mitään hyötyä. Osataan molemmat laittaa ruokaa ja syödään muutenkin vaihtelevasti, joten ei välttämättä tarvita opastusta ruoka-aineissa ja kokkaamisessa. Ruonlaitto kestää liian kauan arkisin verrattuna meidän arkiresepteihin, jotka on tosta noin vaan valmiita. Ja kaupasta saadaan samat raaka-aineet ja jopa paremmat vähemmällä rahalla. Vaikka raaka-aineiden laatu on ollut hyvää, varsinkin kasvisten kohdalla ja esim. kananmunat ja tonnikala sitä parempaa ja eettisempää laatua, niin meitä on molempia vähän nyppinyt laatikon proteiinit. Eli liha, kala ja kana. Ensinnäkin proteiinin määrä on vähäinen, melko tarkalleen aina 100g per nenä eli 200g yhteensä. Kun taas kasvisten määrä jokaisessa ruoassa on valtava. Ihan ok sinällään mutta 207cm miestä ei kauaa pidetä tyytyväisenä 100g:lla lihaa tai kalaa..  Ollaan esimerkiksi syöty erittäin maittavaa currya kanakoivilla, mutta currya oli valtava määrä ja pieniä koipia vain 2 per nenä. Toinen esimerkki on couscous kananpaloilla, mutta couscousia olisi riittänyt neljälle (samoin kuin sitä currya) mutta kananpaloja sai tosissaan metsästää. Lisäksi erityisesti broileri proteiinina on herättänyt närää, sillä pienissä koivissa on kyllä makua mutta ei juurikaan lihaa syötäväksi ja broilerinfileet taas oli suhteellisen rääppäisiä, joten puhdistuksen jälkeen ei niistäkään jäänyt kovin paljoa jäljelle. Siinä mielessä laatikon hinta häiritsee, kun kasvikset on kuitenkin halvempia kuin proteiini ja proteiini, joka laatikosta löytyy saisi olla jo valmiiksi puhdistettua, jotta syötävää tosiaan olisi edes se 100g per nenä eikä se mitä puhdistushävikistä jää jäljelle.

Vasemmalla jäte ja oikealla pannuun menevä.

Kolmas ja ehkä kaikkein merkittävin syy on kuitenkin se, että ruoat on valitettavasti melko mauttomia. Mausteita ei ole käytetty riittävästi ja tottakai ruoan maku on "puhdas" mutta kummasti tulee sellainen olo, että syö päivästä toiseen samaa jos mikään ei maistu miltään. Ei tietenkään pidä kaikkien ruokien kohdalla paikkaansa, mutta osa on ollut kyllä ihan täyttä huttua. Ja tottakai nyt olen ruvennut lisäämään omalla tuntumalla mausteita mukaan, kun ollaan pariin kertaan syöty mautonta muonaa mutta sekin tuntuu tyhmältä, koska kaikkien ruokien reseptit pitäisi olla just eikä viimeisen päälle oikein.

Mitä me sitten ollaan syöty?
Viikolla 10 ruokalistalla oli:
- kurpitsa-linssicurrya kanankoivilla (hyvää!)
- kalapaketti sitruunalla, fenkolilla ja palsternakalla (hyvää, mutta tosi työläs)
- pastaa lehtikaalipestolla ja gorgonzolalla (ihan kamalan makuista)

Viikolla 12:
- kananreisifilettä täysjyvä couscousilla ja kesäkurpitsasalaattia (hyvää!)
- tonnikalapastaa kirsikkatomaattikastikkeella (mautonta)
- perunatortillaa pinaatilla ja juustolla (työläs eikä mitenkään erikoinen maualtaan)

Tällä viikolla kokeillaan vielä:
- Hollantilaista jauheliha-linssivuokaa, johon tulee pekoninpalasia, punakaalia ja purjoa
- Kalafile päällystettynä punaisella tapenadella, uusia perunoita ja munakoisoratatouillea
- Risotto orzosta(ikinä kuullut tai syönyt? en minäkään!) kaalisekoituksella ja sienillä

Että sellaista sitten. Saatte vielä myöhemmin jatko-osan aiheesta parilla reseptillä höystettynä :)
Eet smakelijk!

Kesäkurpitsarucolasalaattia yhdessä couscousin kanssa. On siellä niitä kananpalojakin jossain.. :)

6 kommenttia:

  1. Oi oi nauroin ääneen tolle "Jaa, että mitä teit"-kommentille, kun voin niin kuvitella mielessä sen sun äänen sävyn ja Justinin ei niin kattavan vastauksen.. :D

    VastaaPoista
  2. Mä kuulin orzosta ensimmäistä kertaa amerikkalaisesta ruokalehdestä pari kuukautta sitten, ja löysinkin sitten sitä kaupasta. Ilmeisesti kreikkalainen juttu. Mutta risottoa en kyllä ihan heti siitä rupeaisi valmistamaan; itse käytin sitä pastasalaatissa.

    Mulla on välillä tullut mieli kokeilla tuollaista palvelua, mutta veikkaan, että olisin lopulta siitä samaa mieltä kuin te. Hyödyllinen varmaan niille, jotka eivät saa aikaiseksi kokata itse muuten ja syövät epäterveellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jäi nyt orzo-risotto toiseen kertaan, Justinilla oli jo perjantaihin mennessä mennyt hermo viikon HelloFresh sapuskoihin ja syötiin fish&chips -settiä :) Vois ehkä olla ideaa kokeilla tuota orzoa johonkin muuhun kuin tuohon valmiiksi kehiteltyyn reseptiin, ehkä internetin ihmeellinen maailma tarjoaa maukkaampia reseptejä. Millaista se orzo sitten on? Käytitkö sitä pastasalaatissa pastan korvikkeena vai lisänä?

      Tätä palvelua suosittelisin ihmisille, jotka osaavat kyllä kokata, mutta eivät jaksa käydä kaupassa ja miettiä ajatuksella mitä syövät. Kun ainakaan nuo reseptit eivät kaikki ihan avuttomille kokkaajille soveltuisi :) ehkä siinäkin olis vähän tuotekehittelyn paikka. Tulipahan kokeiltua, vaikka ei ihan meidän jutuksi muodostunutkaan!

      Poista
    2. Mä korvasin sillä pastan. Vaikutti siis maun ja suutuntuman perusteella ihan normaalilta pastalta, joka on vain puristettu riisin muotoiseksi. Mun salaattiin tuli orzon lisäksi rucolaa, kirsikkatomaatteja ja mozzarellapalloja. :)

      Poista
    3. Kiitos vinkistä, pidän mielessä :) Tuo vaikuttaa kaikessa yksinkertaisuudessaan paljon houkuttelevammalta kuin se reseptivihon ohje!

      Poista