perjantai 25. tammikuuta 2013

Nam, porkkanaa!

Viime lauantaina tarvitsin itselleni ajanvietettä, koska Justin oli töissä enkä missään nimessä halunnut siivota koko taloa yksin. Jääkaapissa pussi porkkanoita ja homma selvä. Leipomaan! Mutta kuten 11 kysymyksen haasteessakin totesin, on rasittavaa kun sitä syömistä sitten riittää ja riittää kun tuhoajia on vain kaksi. Päätin siis tehdä levypiirakan sijaan vain muutaman annoksen. Samalla iskulla pääsin testaamaan uutta leipomusmuottia, alelöytö vain 2 eurolla :)

Voitelu pullomargariinilla ja korppujauhot kehiin.
 En muista mistä alkuperäinen resepti on peräisin, mutta käytännössä aineet on aina samat, että tuskin kenenkään tarvitsee vetää copyrighteja kehiin.


Porkkanamuffinssit/-piirakka

4            kananmunaa
4 dl        sokeria
4 dl        porkkanaraastetta
4,5 dl     vehnäjauhoja
3 tl         leivinjauhetta
1 tl         soodaa
4 tl         kanelia
200g      voita

1. Vaahdota munat ja sokeri.
2. Lisää porkkanaraaste.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen sulatetun voin kanssa.
4. Paista 200'c noin 15-20 min.

Tuon alkuperäisen ohjeen tein puolikkaana, mutta silti taikinaa tuli enemmän kuin oli tarkoitus. 6 annoksen lisäksi taikinasta riitti myös neljään reilunkokoiseen muffinssivuokaan. Porkkanaraastetta tuli reilusti, käytännössä puolikkaaseen taikinaan riittää yksi iso porkkana tai 1,5 normaalia. Lisäksi lisäsin omaan taikinaani kardemummaa (nam!) ja korvasin osan vehnäjauhoista kaurahiutaleilla. Tavallisen sokerin sijaan käytin fariinisokeria, koska sitä oli sopivasti pussin pohjalla (odottamassa kuivahtamista..).

Kuivat aineet keskenään.

Voi sulaksi mikrossa.

Sokerit ja kananmunat vaahdoksi.

Pehmeä kakkuvaahto on hyvä.

Kohoavat vain vähän uunissa.

Reilusti aineksia :)




Kuorrutus

100g     voita
100g     sulatejuustoa, esim. Philadelphia
250g     tomusokeria
1 tl        vaniljasokeria

1. Vaahdota voi ja sulatejuusto.
2. Lisää sokerit ja vatkaa kuohkeaksi.

Myös kuorrutuksen ohjeen tein puolikkaana, mutta sitä tuli ihan tajuttomasti liikaa. Melkein puolet tais mennä roskiin. Lisäksi sokerin määrä oli mielestäni huima, joten sitäkin vähensin. Makua toin kuorrutukseen lisää raastetulla sitruunankuorella sekä -mehulla. Kuorrutus ei mielestäni muutenkaan ollut erikoisen hyvää, nämä oli tällä kertaa pelkiltään paremman makuisia!

Ylimääräiset muffinssit

Ihana tuo muottipelti!

Jauhottaminen kannatti, tulivat nätisti ulos..

1 kommentti:

  1. Heippa Sanna! Olen seuraillut juttujasi jo jonkin aikaa, vaikken ole tullut kommentoineeksi. Näin heti ensimmäisellä kommentillani vinkkaankin sitten, että sinulle olisi blogissani tunnustus! :)

    VastaaPoista