tiistai 15. tammikuuta 2013

Talvi yllätti jälleen Hollannin

Tänne tuli talvi. Ja kaikki on tietysti ihan sekaisin :)

Edes lumi ei paranna meidän puutarhan yleisilmettä
 Justin on tänään Roosendaalissa töissä. Normaalisti matkaan menee 15 minuuttia, tänään 50. Meidän autossa ei ole talvirenkaita, niin kuin ei useimmissa muissakaan autoissa täällä. Liikenne on sekaisin. Jo eilen tuli NS:ltä (paikallinen VR) sähköpostia, että junia kulkee vähemmän ja ihmisten on syytä varautua ruuhkiin. Koska lunta tuli yön aikana odotettua enemmän ja sitä tulee edelleen pyryttämällä, niin voi olettaa, että ruuhkia on hieman oletettua enemmän. Tänään aamulla klo 8.30 kaikilla Hollannin teillä oli yhteensä 1007 km liikenneruuhkaa. Liikenneuutisten mukaan parhaimmissa paikoissa lunta on tullut yli 20cm.

Onneksi ei tartte tyhjentää roskiksia tänään.
Mulle piti tänään tulla ystävä kylään, syömään lounasta ja juoruamaan. Sain jo aamuyhdeksältä viestiä, että ei taida onnistua, koska hän ei uskalla lähteä ajamaan. Matkaa on alle 20km. Mutta toisaalta ymmärrän hyvin, ei itseänikään huvita lähteä edes lähikauppaan, edes kävellen saatikka sitten autolla (joka tosin on Justinilla tällä hetkellä).

Pakkasta on muutama aste, öisin enemmän. Lunta on tullut hiljalleen eilisestä lähtien ja tätä talvikeliä on luvassa tämän viikon loppuun ainakin.

Kauhee lumivalli oven edessä.. misson mun lumilinko?
 Meidän kotikatua on nyt reilun viikon verran laitettu "kuntoon". Koska kyseessä on ollut bouwweg eli siis tie rakennusalueella, niin sille ei ole ikinä laitettu päällystettä ja tie on yhtä kuoppaa kuorma-autojen jäljiltä. Myöskään virallisia parkkipaikkoja ei ole ollut. Työ aloitettiin 7.1. ja kerkesivät viime viikon aikana kaivaa kadun auki, kaivella kuoppia ja täyttää niitä hiekalla. Kuulin myös, että olivat (jälleen) vahingoittaneet jotain vesiputkia tms., koska naapurissa oli ollut vesivahinko.  Normimeinkinä. Perjantaina olivat töissä vain puolipäivää ja eilen joku taisi käydä jotain tekemässä, mutta häipyi aika nopeasti. Tänään ei ole näkynyt ketään. No joo, onhan siellä aika kylmä ja luntakin on ja kaikkee. Eikai sitä nyt kukaan töitä tekis :) Veikkaisin, että tie on valmis toukokuuhun mennessä.

Ei ole kauheasti työmiehiä näkynyt.
 Eilen ei tullut postia ollenkaan ja veikkaan, että ei tule tänäänkään. Ei se oo niin justiinsa tämmösissä ääriolosuhteissa. Lunta ja kaikkee.

Ei ole muuten postimiehen jalanjälkiä.
 Tuntuu hassulta katsoa asioita hieman eri perspektiivistä. Suomessa on ollut lunta nyt reilun kuukauden (?) ja kuulen vaan kaikilta tutuilta, kuinka hiihtävät innoissaan ja elämä rullaa normaalisti. Suomessa pakkanen ja lumi kuuluu talveen, siihen on totuttu ja jokainen osaa varautua. Bussit kulkee, autot on sähkötolpissa ja tiet puhdistetaan joka aamu ennen kukonlaulua. Kaupoissa myydään oikeasti talvivaatteita jokapäiväiseen käyttöön, ne toppatakit eivät ole erikoisvaruste vain hiihtolomia varten niinkuin täällä.

Kuinka moni työskentelee tänään etänä?
 Ja sitten urheana suomalaisena tässä istun 4 seinän sisällä, koska niistä ainoista edes vähän talvikenkiä muistuttavista saappaista hajosi eilen vetoketju. Oh, the irony.

Sparks on samaa mieltä.

6 kommenttia:

  1. Ai vitsi tästä lumeastako tuo postin tulemattomuus johtuu? Odotan just nyt kriittisellä viimehetkellä paria pakettia ja kirjettä saapuviksi ennen lomalle lähtöä ja oon tänään ja eilen käynyt kurkkimassa postilaatikkoa varmaan joka tunti ja ei oo tullut yhtään mitään, ei edes mainoksia :D

    Huh kyllä on koko Hollanti taas niin sekaisin kun vähän tuprutti lunta :D

    VastaaPoista
  2. Heh, tuo hollantilaisten kykenemättömyys pärjätä lumen kanssa on kyllä koomista. Näin yhtenä talvena kuika ihmiset kävelivät flipflopeissa ja ballerinoissa ilman sukkia ja lunta oli 5 senttiä maassa. Saatto olla hieman kylmä :P Luulisi, että se tuntoaisti kertoisi, että nyt kannattaisi laittaa jotkut ei-niin-avonaiset-kengät, mutta ilmeisesti sekään ei ole kertonut, että lumi on kylmää :)

    - Audrey

    VastaaPoista
  3. Meille tuli loppuviimein eilen posti, vain 5 tuntia tavallista myöhempään :) Ne mainokset (joita tavallisesti tulee joka päivä) kyllä uupuvat edelleen. Toivottavasti teidänkin posti kulkee ja saat ne odottamasi kirjeet/paketit!

    "Suomalaiset Hollannissa" - Facebook ryhmässä käydään tällä hetkellä aika mielenkiintoista keskustelua talvipukeutumisesta. Sen perusteella voisi väittää, että me suomalaiset ollaan paljon hollantilaisia tarkempia talvipukeutumisen suhteen ja enemmän kylmänherkkiä. Hollantilaiset on tainneet vuosien saatossa karaistua enemmän kuin me ja siksi kulkevat paljon vähemmissä vaatteissa. Suomalaisille on vaan tainnut iskostua pienestä pitäen, että vaatteita pitää olla paljon jotta ei tule paleltumia :) Tottakai olosuhteet on vähän erilaisia ja tässä näkyy hyvin se mihin ollaan totuttu. Hyvin voidaan heidän pukeutumiselleen naureskella, mutta voihan olla että heillä ei edes ole kylmä! Itse laitan kyllä pipon päähän ja hanskat käteen..

    VastaaPoista
  4. Hei, blogissani sinulle haaste, tartu kiinni, jos kiinnostaa :)

    http://sixribbons.blogspot.nl/2013/01/11-kysymysta.html

    VastaaPoista
  5. Kiva blogi! :) Tuota liikenneruhkatilannetta naureskeltiin myös miehen kanssa aamusella. Ihan käsittämätön. :D Illalla mies kuitenkin kertoi, että oli lukenut/kuullut jostain, et ruuhkia on vasta myös alettu mittaamaan eri tavalla, jolloin niistä luvuista saadaan dramaattisemman kuuloiset. Eli esim. liikennevaloissa jos seisoo paljon autoja, se lasketaan ruuhkaksi nykyisin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos! :)
    En tiedä miten niitä edes mittaillaan, eri radiokanavathan kertoo ruuhkista joko minuutteina tai kilometreinä. En tiedä kuka niitä mittaa ja millä perusteella, liikennekameroiden avulla? Eikä millään järjellä liikennevaloissa seisominen voi olla liikenneruuhka :D Tai no, ehkä se tuntuu siltä, jos seisoo puoli tuntia paikallaan.. Ei muuten ainakaan mun hahmotuskyky riitä siihen, että liikenneruuhkaa on yli 1000 km.. että mitä se oikeasti tarkoittaa, muuta kuin että vähän joka tie on tukossa :)

    VastaaPoista