perjantai 7. joulukuuta 2012

Meidän koti

Meidän koti on omakotitalo, joskin Suomen standardien mukaan tällaista kutsuttaisiin varmaan rivitaloksi. Talot kun on rakennettu riviin kylki kyljessä. Tässä meidän rivissä on muistaakseni 9 taloa. Jokainen talo on kuitenkin periaatteessa omansa ja sisältä jokainen on tehnyt omat ratkaisunsa. Lisäksi kulmissa olevat talot ovat vähän eri näköisiä kun keskellä olevat, kulmatalot on myös ostohinnaltaan kalliimpia - ovat yleensä myös vähän isompia. Meidän talo on tussenwoning eli molemmilla puolilla on talo. Valokuvia ei valitettavasti ole vielä ulkoapäin. Sää ei ole kauheasti suosinut :( Luulin, että pelastuisin räntäpaskalta muuttamalla pois Suomesta, mutta toisin kävi.. Toivottavasti sulaa pian pois!

Keväällä 2012

Meidän kodissa on 3 kerrosta. Alakerrassa eli maan tasalla on eteishalli, josta lähtee portaat ylempiin kerroksiin. Eteishallissa on myös wc ja sähkökomero. Eteishallista ovi johtaa olohuoneeseen, joka on keittiön kanssa yhtä suurta tilaa. Keittiön ikkunat on etuoven puolella ja olohuoneen lasiovet johtaa takapihalle. Keittiö on syvennyksessä, keittiönpöytä toimii tilanjakajana olohuoneen ja keittiön välillä. Myöhemmin keittiöntason jatkeeksi rakennetaan baarisaareke, jonka ääressä sitten syödään. Keittiönpöytä on meidän vanhasta kodista ja Justinin tekemä.

Keittiö ja ovi eteiseen
Alakerrassa (beneden) on normaalin olohuonevarustuksen lisäksi komero, joka on rakennettu portaiden alle. Tuolla komerossa on vesipumppu, joka lämmittää käyttöveden sekä lattialämmityksen. Meillä ei ole ollenkaan pattereita vaan koko talo lämpiää lattialämmityksen avulla. Teknisiä yksityiskohtia on turha multa kysellä :) Mutta ainakin toistaiseksi homma toimii, koska täällä on mun kokemuksen mukaan huomattavasti lämpimämpää kuin keskiverto hollantilaiskodissa. Asiaan toki saattaa vaikuttaa se, että nämä talot valmistuivat keväällä 2012.

Vanhaan kotiin hankittu sohva sopii tännekin :)

Kesällä 2012
Yläkerrassa (boven) on yksi iso makuuhuone ja toinen pienempi. Lisäksi kylpyhuone, jossa suihku ja wc. Myös kylpyammeen saa, mutta ei toistaiseksi ole houkutellut. Pohjapiirrustuksien mukaan yläkerrassa kuuluisi olla kolme makuuhuonetta, mutta rakennusvaiheessa päätettiin jättää yksi ovi ja väliseinä pois. Isompi makuuhuone on mahtava! Jos olisi 3 makuuhuonetta, niin kaikki olisi melkoisen pieniä. Meidän makuuhuoneessa on sängyn lisäksi lipasto sekä iso vaatekaappikompleksi. Pienempi makuuuhuone on tällä hetkellä yhdistetty työ- ja vierashuone. Kalustus on tosin vielä kesken. Huoneesta löytyy yhden hengen sänky sekä kirjahylly/arkistokaappi.

Uusi sänky!

Täydennetty vaatekaappirivistö :)
Kylpyammeen paikalla
Suihku

Ylimmässä kerroksessa eli op zolder on pelkkää avointa tilaa tällä hetkellä. Sisustukseen kuuluu meidän vanha sänky, biljardipöytä, "varasto"vaatekaappi sekä pesukone. Tilaa on rakentaa ainakin 2 huonetta, mutta eivät tällä hetkellä ole kovin ajankohtaisia.

Kaiteet edelleen maalaamatta
Paljon tyhjää tilaa..

3 kommenttia:

  1. Kiva näköinen toi teidän koti! Ja tsemppiä sinne byrokratian viidakkoon...

    VastaaPoista
  2. voi että miten ihana ja iso koti teillä on :)
    ja kaikki näyttää niin uudeltakin tai onhan se kyllä uusi jos valmistui nyt keväällä :D
    tässä kyllä iskee asuntokateus ja olis ihanaa olla ylimääräistä tilaa jonne majoittaa paremmin yökyläileviä vieraita...


    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille! :)

    Juuri heitettiin vitsillä appivanhemmille, että jos myytäisiin tämä pois ja ostettaisiin uusi, kun rupeaa olemaan niin vanha ;) Etten-Leuriin rakennetaan jatkuvasti uusia taloja, joten täytyy toivoa että palvelut kasvaa niiden mukana.

    Meillä on kyllä ihanan paljon tilaa, täytyy myöntää! Varsinkin siivotessa sen huomaa... :D Onhan se kätevää jos joku tulee kylään, niin voi yöpyä täällä meillä eikä tarvitse mennä hotelliin. Tosin en tiedä odotanko kauhulla vai riemulla, jos kaikki sukulaiset päättävät ensi vuoden aikana tulla kylään...

    VastaaPoista