Kulttuurien yhteentörmäyksiä perheen sisällä

Tiedättekö kun on syönyt (ihan) liikaa turkinpippureita ja suu on ihan tulessa, mutta ei pysty lopettamaan ennen kuin pussi on loppu. Tulee niin suomalainen olo. Ja töissäkin hymyilytti kun italialainen pomo nyrpisteli nenäänsä salmiakille :) Onneksi myös hollantilaiset syö salmiakkia samaa tahtia kuin suomalaiset. Täkäläinen drop vaan on omaan makuuni makeampaa kuin tavallinen suomalainen ja pitääkin aina katsoa että pussin kyljessä lukee zoute drop eli se parempi, suolaisempi.. josta verenpaine kiittää :D

Suomalainen olo tulee kanssa kun istuu anoppilan sohvalla keskustelemassa siitä, mikä on pielessä perhesuhteissa kun nykyään ei koko perheen voimin nähdä niin usein ja kommunikaatio ei pelaa. Siinä istuessa tulee helposti "ei kyllä tätäkään ikinä joutuisi kokemaan Suomessa" ja sanoinkin sen ihan suoraan. Sanoin myös ihan suoraan, että olen suomalainen ja olen ERILAINEN, enkä aio myöskään kaikkea itsessäni ja käyttäytymisessäni muuttaa sen takia että he odottavat minulta jotain muuta kuin mitä olen.

Justinin veli on kuulemma useampaan kertaan vetänyt herneen nenään siitä, että en ole hänen syntymäpäiväjuhlissaan viihtynyt enkä tarpeeksi jutellut ihmisten kanssa ja siitä että puoli vuotta sitten kaupungissa yhden tapahtuman aikana en ollut ilosta hihkuen pomppinut muiden mukana, vaan ollut hyvinkin omaan tapaani vähän syrjäänvetäytynyt ja omissa oloissani sivummalla. Kuulemma se on hänestä ihan törkeää käytöstä ja siitä hän oli edelleen nyt puoli vuotta tapahtuneen jälkeen loukkaantunut ja kuulemma sen takia me ei käyty pariskunnittain syömässä puoli vuotta sitten, koska hän ei vaan voinut sietää käytöstäni. Totesinpa sitten, että olen ollut vain oma itseni enkä todellakaan tiennyt että olemukseni on häntä niin syvästi loukannut. Samaan syssyyn totesin vielä, että voisit muuten kasvaa aikuiseksi, sillä eihän se nyt häntä kohtaan ole loukkaus/syytös/hänen ongelmansa jos en viihdy syntymäpäivillä tai tule toimeen hänen ystäviensä kanssa.

Source

Hänen tyttöystävänsä oli puolestaan sydänjuuriaan myöten loukkaantunut siitä kun en ollut ottanut heihin yhteyttä tyttöystävän isoäidin poismenon johdosta. Justin oli kyllä lähettänyt meidän molempien nimissä tekstiviestin veljelleen, mutta ei kuulemma riittänyt. Myös minun olisi pitänyt tämä tapahtuma huomioida ja meidän olisi pitänyt lähettää vähintään kortti pelkän tekstiviestin sijaan. Itse taas en ymmärrä, miksi lähettäisin suruvalittelut jos en ole tyttöystävän kanssa puhunut yli puoleen vuoteen (koska he ovat vältelleet kaikenlaisia kohtaamisia meidän ja muun suvun kanssa), en tuntenut isoäitiä enkä edes tyttöystävän vanhempia. Huomautin että jos ei olla missään tekemisissä toistemme kanssa ja koska et ole minun ystäväni, niin miksi juuri tässä tilanteessa ottaisin yhteyttä. Tottakai myös oma itsepäisyyteni näyttelee tässä roolia, mutta en vaan sillä hetkellä kokenut asiaa kovinkaan tärkeäksi ja jälkeenpäin kun asiasta paisui näin järjetön kohu, niin olen pitänyt itsepintaisesti kiinni siitä, että tuskin tyttöystävän velikään lähettää minulle korttia sitten kun oma mummoni kuolee.

Tomin (Justinin veli siis) tyttöystävä myös kyseenalaisti aika törkeästi oman päätökseni muuttaa asumaan Hollantiin vain Justinin takia. Sanoin että tässä maassa on paljon asioita ja tapoja, joiden suhteen en ole mitenkään fani mutta teen niitä silti, koska ne vähän kuin kuuluvat asiaan. Sanoin myös että mitä kaueammin täällä asun, niin sitä enemmän totun hollantilaisiin tapoihin ja mitä enemmän olen asioihin tottunut, niin sitä "luonnollisemmilta" ne tuntuu. Hän näihin sitten totesi melkoisen halveksuvasti "no taitaa olla vuosisadan rakkaustarina, jos pelkästään Justinin takia kestät tätä kaikkea". En tiedä oliko loukkaus enemmän minua vai Justinia kohtaan, mutta totesin vaan että niin on.

Source

On hämmentävää olla tilanteessa, jossa toinen osapuoli ei ymmärrä eikä hyväksy sitä että on erilaisia kulttuureita, joihin kuuluu erilaisia tapoja ja erilainen käytöskulttuuri. Justinin vanhemmat on jo hyväksyneet mut sellaisena kuin olen. Ei varmasti helppoa heillekään mutta tietävät, että olen mitä olen. Tom ja Karen taas eivät ymmärrä ja hyväksy, ja varsinkaan Karen ei edes halua ymmärtää tai hyväksyä. Ollaan niin eri maailmoista kuin olla ja voi. Mutta siinä missä annan toisen rehottaa sellaisena kukkasena kuin on ja haluaa olla, niin hän kyseenalaistaa sen mitä olen ja miksi olen. Ärsyttää, vituttaa ja harmittaa. Yritän kuitenkin katsoa asian yli, yrittää tehdä vähän enemmän heille mieliksi (eli teeskennellä kuuluvani joukkoon) ja toivoa että hekin sopeutuvat siihen, että en ole hollantilainen ja tiettyjä juttuja on multa ihan turha odottaa. En muutenkaan ole erityisen sosiaalinen, niin sellainen hollantilainen feikkiystävällisyys ja tekokiinnostus raivostuttaa.

Sanoin työhaastattelussakin että olen vaikea ihminen tutustua, en anna itsestäni helposti enkä heti kaikkea, vaan ystävystyminen ja tutustuminen vaatii enemmän aikaa. Parisuhteet vaan toimii vähän eri tavalla. Yksi ihana ihminen tuo mukanaan 20 muuta ja niistä vaan on pakko oppia tykkäämään.. tai edes sietämään. Ensimmäinen viikko töissä on mennyt hyvin, todella hyvin! Pidän työkavereista. Jokainen selkeästi kunnioittaa toistaan, jokainen tekee työnsä ja auttaa tarvittaessa toisiaan. Kaikki selkeästi ymmärtävät sen että olen suomalainen ja vähän erilainen, mutta toisaalta fuusio, joka tuolla vajaa vuosi sitten tapahtui ja yhdisti hollantilaisen ja belgialaisen työyhteisön toisiinsa, on myös heille opettanut että jokaisen kulttuurin kasvatti on vähän erilainen. Jopa hollantilaisissa ja belgialaisissa on paljon eroja, vaikka niin lähellä ovatkin toisiaan. Tykkään myös siitä, että selkeästi haluavat tutustua muhun mutta kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, että olisin kuulusteltavana vaan pikemminkin antavat tilaa sille, että saan itse osallistua keskusteluun niin halutessani. Myös työtehtävät on haastavia, hyvällä tavalla ja silti ihanan rentoa työskentelyä verrattuna lentoyhtiöön. Tietynlainen paine ja deadline on läsnä, mutta täällä osataan myös rentoutua. Sitä kun ei tapahtunut lentoyhtiössä ikinä. Ja on hauska ajatella, että edellisessä työssä keskityin lennättämään ihmisiä ympäri maailmaa ja nyt uudella työlläni mahdollistan sen, että suuret laivat pystyvät seilaamaan ympäri valtameriä toiselle puolelle maapalloa.

Tästä tuli taas vähän tällainen sillisalaatti postaus. Mutta tuo lauantain perhekeskustelu (josta ei tainnut olla kenellekään mitään hyötyä, mitä nyt toimi jonkunlaisena eye openerina kaikille osapuolille) on pyörinyt päässä ja töistäkin halusin kertoa kuulumisia sen verran, että hyvin menee!

Source