Työt alkaakin hallinnollisista syistä vasta 1.4. joten nyt vietän kotona vielä kaksi ylimääräistä viikkoa. Yhteensä siis lomailen kuukauden verran, ei passais valittaa mutta kummasti sitä jo kaipaa arkeen enemmän rytmiä. Hyväähän tässä lomassa on paljonkin, saa rentoutua ja tehdä asioita, joita on kaivannut viimeiset kuukaudet. Kuten kokkaamista, neulomista, lukemista, ystävien tapaamista, pyöräilyä ja lenkkeilyä.
Lisäksi saan "listalla" olleita asioita hoidettua, kuten hammaslääkärillä käynti ja veroilmoituksen tekeminen. Vaikkakin tänä vuonna sain Justinin houkuteltua kaikinpuolin pätevään ratkaisuun, eli ulkopuolinen asiantuntija täyttää meidän veroilmoitukset. Herättiin asiaan vaan vähän myöhään.. veroilmoitus pitää palauttaa ennen 1.4. ja se heppu tulee meillä käymään 25.3. kun ei ollut aiemmin vapaita aikoja. Tuo veroviidakko on kyllä aikamoista kahlaamista täällä(kin) ja varsinkin kun kielitaito sen osalta on ihan olematon. Vaikka osaan päivittäisiä juttuja hoitaa hyvin, niin kaikki eläkkeisiin, vakuutuksiin ja veroasioihin liittyvät kirjeet on täyttä hepreaa.
Viime vuonnahan sain joskus toukokuussa kirjeen, että saisin vielä veronpalautuksia vuodelta 2011 kunhan vaan täyttäisin tarvittavat lomakkeet. Täytin parhaan kykyni mukaan netin kautta lomakkeet ja odottelin pari kuukautta. Sitten tuli uusi kirje (ehkä syys-lokakuussa?) että täyttämiäni tietoja ei ole voitu käsitellä ja että joudun täyttämään uudestaan paperiversion. Yritin ottaa siitä tolkkua, mutta lopulta Justin ja sen veli Tom täytti sen niiden tietojen perusteella jotka annoin. Vieläkään en ole kuullut sieltä mitään eikä ole veronpalautuksia näkynyt tilillä. Pitäis varmaan soittaa ja kysyä, että mitä kuttua? Kummasti ei vaan yhtään houkuttele soittamaan ne kaikki kauhutarinat, joita olen täkäläisestä verovirastosta kuullut, niiden olemattomasta asiakaspalvelusta ja siitä, että kieltäytyvät puhumasta englantia. Itselleni tuolla vuodella 2011 ei ole kyllä mitään merkitystä, mutta toivottavasti se ammattilainen hoitaa viime vuoden veroasiat mallikkaasti, niin ettei niistä aiheudu sen enempää päänvaivaa.
Tosin lievää päänsärkyä aiheuttaa Justinin äiti tämän veroasian tiimoilta. Kuulemma kun veroja voi saada takaisin kaikista sairastamiseen liittyvistä kuluista, jos ne ylittävät tietyn summan vuodessa. Eli käytännössä myös matkakuluista jos on mennyt lääkärille tai sairaalaan, mutta eihän kukaan sellaisia seuraa vaan niistä pitää itse pitää kirjaa.. ja sitten kun on vuoden pitänyt kirjaa kaikista asiaan liittyvistä kuluista, niin voi laskeskella että mitkä on kokonaiskulut ja ylittääkö ne sen tietyn summan jne jne. Ymmärrän että tämä kaikki voi olla erittäin olennaista esimerkiksi pitkäaikaissairaille, joille esimerkiksi lääkärikulut on suuri osa arkea mutta ns. tällaiselle tavalliselle pulliaiselle, joka sairastaa flunssaa kerran pari vuodessa ja kävi sairaalassa viime vuonna vain koska viisaudenhampaat poistettiin nukutuksessa, niin en näe kauheasti järkeä. Justinin äiti tottakai sanoo, että onhan se iso työ (pitää kaikesta kirjaa), mutta kyllähän se kannattaa jos vaan jotain takaisin saa. Samaan syssyyn olen nyt viimeisen puolen vuoden aikana kuullut ainakin 20 kertaa siitä, kuinka saan ison osan matkakuluista takaisin siltä ajalta kun olin töissä Amsterdamissa, koska kuljin junalla ja verovirasto haluaa tukea julkisen liikenteen käyttöä. Jaapadaaba, tottakai sinne verolomakkeeseen nämä tiedot täytetään ja lisään mukaan kuitit siitä mitä olen maksanut, mutta olen enemmän tyyppiä, että olen jo kertaalleen sen maksanut, joten that money is already gone, don't worry about it. Joten jos nyt jotain veronpalautuksia tulee, niin ihan kiva mutta en suunnitele elämääni sen mukaan, mitä aion tehdä niillä tonnin veronpalautuksilla.. toisin kuin jotkut muut... Ach, saan anopista niin päänsäryn kun se jaksaa hössöttää ihan kaikesta. Se siitä taas, piti vähän avautua :)
Mutta palatakseni tuohon alkuun, niin kaipaan päiviini enemmän tekemistä. Ja varsinkin sellaista organisoitua tekemistä. Että olisi joka päivälle joku meno, joka vaatisi suihkun, meikkiä ja siistit vaatteet. Kamalaa sanoa ääneen, mutta taidan jo kaivata töihin! Tästä vedettäköön johtopäätös että 2 viikon loma on enemmän kuin tarpeeksi akkujen lataamiseen, täydelliseen irrottautumiseen ja rentoutumiseen. Varsinkin nyt kun on maanantai ja ulkona ei edes paista aurinko, niin voisin ihan hyvin olla toimistossa. Noh, 2 viikkoa menee varmasti nopeasti.. varsinkin kun tämän viikon lopulla on aihetta juhlaan :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viranomaisasiat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. maaliskuuta 2014
Maanantai..
Tunnisteet:
argh,
arki,
Hollanti,
to do,
työjuttuja,
ulkomaille muutto,
viranomaisasiat
Sijainti:
Etten-Leur, Alankomaat
torstai 25. huhtikuuta 2013
Verovirasto aka Belastingdienst
Alkuviikosta panikoin, kun en ollut vielä saanut Suomesta veroehdotusta. Luettuani Facebookista kaikkien kavereiden hehkutuksia veronpalautuksista, suuntasin osoitteeseen vero.fi ja yritin epätoivoisesti löytää jonkun sähköisen asioinnin linkin, jota kautta voisin lukea veroehdotukseni netin kautta. No ihan turhaahan se oli, kun ei se ole mahdollista. Mikä on mun mielestä aika älytöntä. Jos veroehdotuksen muutokset voi palauttaa netin kautta, niin miksi sitä koko ehdotushöskää ei ole saatavilla netin kautta?
Törmäsin kuitenkin veretseisauttavaan tietoon siitä, että ulkomaille muuttava suomalainen on muuttovuoden ja sitä seuraavat 3 vuotta verovelvollinen Suomeen. Siis mitä, pitääkö mun jumalauta maksaa veroja sekä Hollantiin että Suomeen? Tietojen hamuamisen jälkeen totesin, että aika epätodennäköistä. EU-maiden sisällä (ja kenties joidenkin muidenkin maiden?) kun tuplaverotusta ei ole. Eli maksan veroni vain Hollantiin ja Suomen verotoimistolle voin/joudun ilmoittaan ne tiedot, mutta veroja en joudu maksamaan kahteen kertaan. Mutta esimerkiksi jos Suomeen olisi jäänyt talo tai muuta omaisuutta, niin siitä joutuisin edelleen maksamaan veroja Suomeen. Hah, onneksi ei ole omaisuutta, on vain velkaa :)
Apuja kysyessäni sain monta ystävällistä vinkkiä tutkia vero.fi -sivustoa. Kiitos vaan, mutta ymmärtääkö joku oikeasti että mitä niiden tekstit tarkoittaa? Pääpiirteissään ymmärrän ehkä joo, mutta aina tuntuu löytyvän joku poikkeus sääntöön ja mistä sitä tietää, päteekö just tämä laki omalla kohdalla. Otinkin hyvään talteen kansainvälisen henkilöverotuksen palvelunumeron, mutta ainakaan näillä näkumin en joudu sinne tänä vuonna soittamaan.
Sain nimittäin veroehdotuksen päivän vai kaksi sen panikoinnin jälkeen. Ihan postissa tuli perille, harvinaisen ryppyisenä mutta kuitenkin. Joulukuussa tulee pieni summa palautuksia Suomen tilille, jee! Kuulemma sinne voisi ilmoittaa myös kansainvälisen tilinumeron, mutta mitä suotta kun Suomen tili on kuitenkin edelleen olemassa ja käytössä.
Tällä hetkellä päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin verot Hollannissa. Olen nyt saanut kaksi palkkaa ja kaksi palkkalaskelmaa, mutta vaikka kuinka sitä tavaan, niin en ymmärrä että maksanko veroja automaattisesti palkastani vai en. Näyttäisi siltä, että en maksa, mikä todellakin saa täällä verenpaineen nousemaan. En nimittäin halua ensi vuonna useamman tonnin laskua verotoimistolta. Näiden asioiden pohtiminen ja "järjestäminen" on suhteellisen mielenkiintoista.. Miksi tämä on näin vaikeaa ja miksi kukaan ei voi vaan ystävällisesti toimittaa sellaista selkeää infopakettia kotiin?! Mulla kun on se BSN-numero, joka toimii veronumerona ja sosiaaliturvanumerona, ja ties minä, niin luulis nyt hemmetti että ne verottaisivat automaattisesti.
Mutta asia on siis nyt selvityksen alla. Ts. Justin saa luvan selvittää asian jonkun kanssa ja jotain kautta :>
Nyt mun pitäisi ruveta maalamaan puutarhalaattoja.. tältä osin tulossa jonkunlainen kuvapostaus parin viikon sisällä. Stay tuned!
Törmäsin kuitenkin veretseisauttavaan tietoon siitä, että ulkomaille muuttava suomalainen on muuttovuoden ja sitä seuraavat 3 vuotta verovelvollinen Suomeen. Siis mitä, pitääkö mun jumalauta maksaa veroja sekä Hollantiin että Suomeen? Tietojen hamuamisen jälkeen totesin, että aika epätodennäköistä. EU-maiden sisällä (ja kenties joidenkin muidenkin maiden?) kun tuplaverotusta ei ole. Eli maksan veroni vain Hollantiin ja Suomen verotoimistolle voin/joudun ilmoittaan ne tiedot, mutta veroja en joudu maksamaan kahteen kertaan. Mutta esimerkiksi jos Suomeen olisi jäänyt talo tai muuta omaisuutta, niin siitä joutuisin edelleen maksamaan veroja Suomeen. Hah, onneksi ei ole omaisuutta, on vain velkaa :)
| Source |
Sain nimittäin veroehdotuksen päivän vai kaksi sen panikoinnin jälkeen. Ihan postissa tuli perille, harvinaisen ryppyisenä mutta kuitenkin. Joulukuussa tulee pieni summa palautuksia Suomen tilille, jee! Kuulemma sinne voisi ilmoittaa myös kansainvälisen tilinumeron, mutta mitä suotta kun Suomen tili on kuitenkin edelleen olemassa ja käytössä.
Tällä hetkellä päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin verot Hollannissa. Olen nyt saanut kaksi palkkaa ja kaksi palkkalaskelmaa, mutta vaikka kuinka sitä tavaan, niin en ymmärrä että maksanko veroja automaattisesti palkastani vai en. Näyttäisi siltä, että en maksa, mikä todellakin saa täällä verenpaineen nousemaan. En nimittäin halua ensi vuonna useamman tonnin laskua verotoimistolta. Näiden asioiden pohtiminen ja "järjestäminen" on suhteellisen mielenkiintoista.. Miksi tämä on näin vaikeaa ja miksi kukaan ei voi vaan ystävällisesti toimittaa sellaista selkeää infopakettia kotiin?! Mulla kun on se BSN-numero, joka toimii veronumerona ja sosiaaliturvanumerona, ja ties minä, niin luulis nyt hemmetti että ne verottaisivat automaattisesti.
| Source |
Nyt mun pitäisi ruveta maalamaan puutarhalaattoja.. tältä osin tulossa jonkunlainen kuvapostaus parin viikon sisällä. Stay tuned!
Tunnisteet:
argh,
Hollanti,
ihmettelyä,
sopeutuminen,
työjuttuja,
ulkomaille muutto,
viranomaisasiat
Sijainti:
Etten-Leur, Alankomaat
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Viranomaiskiukku
Olen itse tehnyt niin monta vuotta jo töitä asiakaspalvelualalla, että näen punaista lähes joka kerta kun saan jossain ylimielistä, töykeää, epäasiallista -you name it- asiakaspalvelua. Mutta koska huono palvelu on lähes enemmän sääntö kuin poikkeus, niin en jaksa joka kerta repiä peliverkkareita. Vaikka pitäisi kylläkin, jos jokainen meistä oikeasti rupeaisi vaatimaan hyvää palvelua niin ehkä jotain tapahtuisikin asian saralla. Tässä ei muuten maalla ole mitään väliä, sekä Hollannissa että Suomessa saa sekä hyvää että huonoa palvelua, riippuu millainen tuuri käy.
Mutta tässä viranomaisasioiden viidakossa, on tullut jo muutamaan kertaan mieleen, että asiakaspalvelukoulutus ei tekisi kyllä näille virastohiirille yhtään pahaa. Esimerkiksi eilen kun asioimme gemeenten kanssa. Tottakai rouva hoiti vain virkaansa ja teki vain työtään, kun käski hankkimaan apostillen ja käski itse ottaa selvää miten asia tulee hoitaa. Mutta olisi tottakai ollut kohteliasta hymyillä edes kerran ja toivottaa tervetulleeksi maahan.
Lähetin sähköpostia eilen Haagin suurlähetystöön ja sain tänään aamulla vastauksen. Kuulemma apostillen saa suomalaiseen asiakirjaan vain maistraatista. Ulkoasiainministeriön nettisivujen mukaan edustajistot kuitenkin tarjoavat notaaripalveluita. Mutta ok, eivät siis tämän asian kaltaisia.
Soitin siis Sisä-Suomen maistraattiin Tampereen yksikköön. Ensimmäinen numero ei ikinä vastannut, toinen kylläkin. Langan päässä taisi olla herra Suominen, joka kuulosti tasan siltä että häntä ei vähempää voisi kiinnostaa. Keskustelu meni suurinpiirtein näin:
Minä: Muutin Alankomaihin tämän viikon alussa ja kävin rekisteröitymässä kaupungintalolla eilen. Mukanani oli ote väestörekisteristä. He kuitenkin haluavat paperiin apostillen, ennen kuin voivat sen kokonaan hyväksyä. Eli miten tämän kanssa pitäisi nyt toimia?
Herra Suominen: No täältähän sen saa. 11 euroa maksaa.
Minä: Mutta miten saan sen sieltä, kun asun nyt täällä Hollannissa?
Herra Suominen: Niin joo-o. No lähetä postilla.
Minä: Entäs se maksu sitten? Laitanko rahaa kirjekuoreen?
Herra Suominen: Eeeei.. siitä tulee sitten lasku.
Minä: No mihin osoitteeseen tämä sitten lähetetään?
Herra Suominen: Sisä-Suomen maistraatti..... Tampereen yksikkö.... TL 682 (kohottelin kulmiani tässä vaiheessa, kunnes tajusin, että herra tarkoittaa varmaan PL), 33100 Tampere (tarkistaessani myöhemmin postinumero on kuitenkin 33101)... niin ja voishan siihen laittaa vielä sen notaariasiat, niin se ei sitten seilaa täällä meillä edestakaisin.
Minä: Tarvisikohan mukaan laittaa sitten saatekirje?
Herra Suominen: Joo voishan se hyvä olla. Ja laskutusosoite ja palautusosoite.
Minä: Laitanko mukaan palautuskuoren myös vai laskutatteko sen sitten siinä samalla?
Herra Suominen: No voithan sä sen laittaa.
Minä: Kiitos ja hei.
Herra Suominen: *klik*
Voitte siis uskoa kuinka mielettömän hyvä fiilis tästä puhelusta jäi. Voi jee, oikeasti. Tuli vähän semmoinen olo, että viitsiikö tuota ainoaa virallista dokumenttia edes lähettää Suomeen vai jääkö se sille tielle? Mutta pakkohan se on, joten seuraava kysymys on, että millainen laskutuslisä tuohon pamahtaa? Normaali hinta 11 €, postikuluja 5€, laskutuslisää (toimistokuluja) 9 €...
Ihmettelen myös, miksi se nainen, jolta tuon väestörekisteriotteen hain, ei voinut vinkata, että ehkä paperiin kannattaisi hankkia apostille? Mutta hän toimi kuten viranomaiset yleensäkin. Jokaisesta asiasta pitää itse ottaa selvää ja osata kysyä/vaatia. Toivon silti, että joku olisi tästäkin asiasta voinut vinkata etukäteen.
Oh well. Life ain't suppose to be easy.

![]() |
| Kuva |
Tunnisteet:
argh,
suurlähetystö,
ulkomaille muutto,
viranomaisasiat
Sijainti:
Etten-Leur, Alankomaat
tiistai 4. joulukuuta 2012
Maahan rekisteröityminen
Tänään hoidin osan kaikista virallisista asioista liittyen tähän maastamuuttoon ja maahanmuuttoon. Meillä oli sovittu afspraak eli tapaaminen gemeenten eli kaupungin kanssa tänään puoli neljältä. Ennakkoilmoituksen mukaisesti mukaan tarvittiin syntymätodistus sekä todistus naimattomuudesta. Tähän jo etukäteen varautuneena olin hakenut omasta maistraatista dokumentin, jonka nimi on "Extract from the population information system in Finland". Todistaa sekä syntymäpaikan että naimattomuuden. Lisäksi mukana oli voimassaoleva passi. Mukana tarvitsee olla myös se henkilö, jonka luokse muutat, koska hän allekirjoittaa paperin, jonka mukaan saat siinä osoitteessa asua. En ole siis koditon ;) Justin oli mukana ja nyt asumme virallisesti yhdessä. Lekker samen wonen dus.
Yllätyksenä tuli kuitenkin, että tuo maistraatin dokumentti olisi pitänyt todistaa oikeaksi apostillella. Viimeksi rekisteröityessäni niin ei tarvinnut tehdä, joten tuli vähän puskista tuo. Rekisteröityminen on nyt tältä erää kunnossa, mutta gemeente edellyttää, että toimitan saman dokumentin sinne takaisin apostillella varustettuna. Lähetin suurlähetystöön sähköpostia, että saanko apostillen sieltä. Toivottavasti vastaavat pian ja homma onnistuu sitä kautta, sillä ensi maanantaina olisi hyvä tilaisuus käydä Haagissa. Thomas eli Justinin veli lähtee lomalle Gambiaan ensi maanantaina ja tarkoitus olisi viedä hänet kentälle. Haag olisi vähän niinkuin matkan varrella Amsterdamista palattaessa.
Suomen päähän tein virallisen muuttoilmoituksen Postin kautta, jonka kautta tiedot päivittyvät myös maistraattiin. Lisäksi tein ilmoituksen Kelaan, koska kyttäävät siellä suhteellisen tarkkaan tuota oikeutta Suomen sosiaaliturvaan. Kelaan lähetin myös kysymyksen, että pitääkö Kela-kortti (+ Eurooppalainen sairausvakuutuskortti) palauttaa ja mihin osoitteeseen. Omaan vakuutusyhtiööni Pohjolaan lähetin viestin, jossa kerroin muutosta ja irtisanoin vakuutuspakettini. Myös pankkiin (OP) lähetin viestin, jossa kerroin muutosta ja varmistelin, että eihän se vaikuta asiakkuuteen. Toivon mukaan olen nyt ainakin tärkeimmät viralliset asiat muistanut hoitaa..
Periaatteessa maahan rekisteröityminen edellyttää oman kotikunnan lisäksi rekisteröitymistä IND:n, mutta koska olen sen jo kertaalleen tehnyt, ei kaupungintalon neiti tiennyt, että pitääkö myös sinne rekisteröityä uudestaan. Pitäisi siis soittaa heille ja kysyä. Myös BSN-numeroni (vastaa Suomen sosiaaliturvatunnusta) pysyy samana, joten sen suhteen olen selvillä vesillä. Ilman tuota numeroa on melkeinpä mahdotonta tehdä mitään virallisia asioita, kuten avata pankkitili, puhelinnumero tai ottaa sairausvakuutus.
Toinen virallinen ja erittäin tärkeä asia täällä hoidettavaksi on sairausvakuutus. Jokaisella maassa asuvalla on pakko olla sairausvakuutus, koska muuten hoitoa ei saa. Sairausvakuutusfirmoja on lukuisia, viimeksi asuessani olin vakuutettu CZ:n kautta. Nyt ajattelin ottaa vakuutuksen CZdirectin kautta, joka on periaatteessa sama firma mutta tarkoitettu nuorille ihmisille ja kaikki vakuutusasiat tulee hoitaa internetin kautta. Heillä ei siis ole varsinaista asiointipistettä missään. Katselin tänään eri vaihtoehtoja ja oma vakuutukseni tulee todennäköisesti olemaan noin 107 euroa kuukaudessa. Mutta lähetin heille tänään muutaman kysymyksen sähköpostitse ja toivottavasti saan pian vastauksen. Tärkein kysymys on ehkä se, että onko mitään mahdollisuutta saada vakuutusta nyt joulukuun ajaksi vai joudunko olemaan ilman vakuutusta joulukuun loppuun, koska uusi vakuutuskausi alkaa 1.1.2013. Nyt ehkä kaduttaa, että irtisanoin vakuutukseni jo Suomesta.
Vakuutusasioiden jälkeen listalla on uuden puhelimen ja liittymän hankinta. Niin monien asioiden hoitaminen tuntuu olevan Hollannissa paljon hankalampaa kuin Suomessa, mutta yritän pitää mielessä että kaikki on vaan erilaista ja sen takia tuntuu hankalalta. Kyllä tähänkin tottuu. Vielä kun oppisivat että viralliset dokumentit, jotka on tarkoitettu ulkomaalaisten asioiden hoitamiseen, olisi hyvä olla vaikka englanniksi eikä aina vaan hollanniksi :) No petraantuupahan oma kielitaito nopeammin!
Tänään haettiin jo joulutunnelmaa kotiin Intratuinista ja huomenna vietetään Sinterklaasia. Kyllä tämä tästä!

| Joulutunnelmaa Intratuinista |
lauantai 17. marraskuuta 2012
Lähtövalmistelut, osa: Asiapaperit
Vanha passini olisi vanhentunut 15.7.2013 eli ensi vuoden kesänä. Totesin, että on parempi uusia passi nyt ja sitten voi huoletta matkustaa seuraavat 5 vuotta. Ja on yksi asia vähemmän murehdittavana heti alkuun, kun on varmasti muutenkin sopeutumisen kanssa ajateltavaa.
Hollannista käsin passin uusiminen onnistuu Suomen suurlähetystössä Haagissa, mutta maksu on huomattavasti korkeampi kuin jos passin uusii Suomessa. Myös toimitusaika on pidempi. Hollannissa suurlähetystön kautta passin uusiminen maksaa 120 euroa (+matkustuskulut Haagiin, jos ei asu siellä) ja toimitusaika on 2-4 viikkoa (7vrk valmistusaika + postin kulkuun varattava aika). Varoittavat myös suurlähetystön sivuilla, että hollantilaisissa valokuvaamoissa otetut kuvat ovat eri kokoisia/eri säännöillä otettuja kuin Suomessa, joten Suomessa eivät hyväksy niitä valokuvia. Mahdollisimman hankalaksi ja kalliiksi on siis ulkosuomalaisten asiat tehty!
Suomessa passin uusiminen maksaa 54 euroa ja sen voi tehdä kätevästi paikallisella poliisiasemalla. Suosittelevat nykyään kovasti etukäteen ajanvarausta ja niin suosittelen minäkin.. jonotettuani reilun tunnin sitä, että pääsen jättämään "hakemuksen". Varsinaista hakemustahan ei enää tarvitse täyttää. Mukaan vain oikeanlainen valokuva ja vanha passi. Virkailija poimii sieltä tiedot, kysyy muistaakseni yhteystiedot ja sitten otetaan sormenjäljet skannerilla. Enää ei siis pääse painamaan sormia musteeseen ;D
Koska vanhassa passissani on Hollannin viranomaisten antama tarra, joka kertoo minun rekisteröityneen maahan virallisesti, niin sain pitää vanhan passini. Se mitätöitiin (hyvin rumasti leikkaamalla palasia irti) uuden passin haun yhteydessä. Vanhan passin saa pitää vain pätevällä syyllä, joita ovat esimerkiksi voimassa oleva oleskelulupa tai viisumi passissa.
Uusi passini saapui myös alle viikossa, joten passin uusiminen jonkun pidemmän Suomen loman yhteydessä tulevaisuudessa olisi kenties myös mahdollista? Kannattaa sitä ainakin kysyä. Edelleen tuo suurlähetystön hinta on mielestäni törkeä!
Valokuvat hankin Valokuvaamo Klikistä, joka sijaitsee Tampereella ortodoksikirkkoa vastapäätä eli hyvin lähellä poliisiasemaa. Opiskelija-alennus ratkaisi tämän heidän hyväkseen ja kuvasta tuli oikein onnistunut. Paljon parempi kuin edellinen passikuvani, joka on suoraan sanoen ärsyttänyt, joka kerta kun olen lentänyt jonnekin.
Passin uusimisen yhteydessä kävin myös maistraatissa. Ensimmäisen kerran kun muutin Hollantiin virallisesti, niin rekisteröitymiseen vaadittiin virallinen asiapaperi, joka todistaa esimerkiksi kansalaisuuden ja sen, että olen naimaton. Passi ei siis riittänyt asiapaperiksi vaan tarvittiin myös tuollainen ote väestörekisteristä leimoineen. Hain nyt samanlaisen paperin maistraatista varmuuden vuoksi, vaikka en tiedäkään tarvitaanko sitä tällä kertaa rekisteröitymisen yhteydessä.Ote väestörekisteristä maksaa jokusen euron, en muista tarkkaan maksoinko tästä paperista minkä verran, mutta todennäköisesti 5 euroa. Ei se sen kalliimpaa ole.
Maassahan saa olla 3kk ilman rekisteröitymistä, jonka jälkeen tarvitsee olla virallisesti maan kirjoilla. Rekisteröityminen ja BSN-numero (vastaa Suomen sosiaaliturvatunnusta) ovat edellytyksenä mm. pankkitilin avaamiselle ja vakuutuksen saamiselle. Myöskään töitä ei voi tehdä ilman BSN-numeroa. Eli vaikka EU:n kansalaisena ei suoranaisesti tarvitse oleskelulupaa tai työlupaa, niin ei maahan silti voi vain muuttaa asumaan. Aina kun on oikeuksia ja velvollisuuksia :)

| Uusi ja vanha vierekkäin. Vanhasta puuttuu kulma ja sisäsivulta poistettiin siru saksimalla. |
Uusi passini saapui myös alle viikossa, joten passin uusiminen jonkun pidemmän Suomen loman yhteydessä tulevaisuudessa olisi kenties myös mahdollista? Kannattaa sitä ainakin kysyä. Edelleen tuo suurlähetystön hinta on mielestäni törkeä!
| Uuden passin sisällä on mm. kuvia Suomen eläimistöstä! Hauska idea :) |
Valokuvat hankin Valokuvaamo Klikistä, joka sijaitsee Tampereella ortodoksikirkkoa vastapäätä eli hyvin lähellä poliisiasemaa. Opiskelija-alennus ratkaisi tämän heidän hyväkseen ja kuvasta tuli oikein onnistunut. Paljon parempi kuin edellinen passikuvani, joka on suoraan sanoen ärsyttänyt, joka kerta kun olen lentänyt jonnekin.
| Jähmeä passikuvailme.... |
Passin uusimisen yhteydessä kävin myös maistraatissa. Ensimmäisen kerran kun muutin Hollantiin virallisesti, niin rekisteröitymiseen vaadittiin virallinen asiapaperi, joka todistaa esimerkiksi kansalaisuuden ja sen, että olen naimaton. Passi ei siis riittänyt asiapaperiksi vaan tarvittiin myös tuollainen ote väestörekisteristä leimoineen. Hain nyt samanlaisen paperin maistraatista varmuuden vuoksi, vaikka en tiedäkään tarvitaanko sitä tällä kertaa rekisteröitymisen yhteydessä.Ote väestörekisteristä maksaa jokusen euron, en muista tarkkaan maksoinko tästä paperista minkä verran, mutta todennäköisesti 5 euroa. Ei se sen kalliimpaa ole.
Maassahan saa olla 3kk ilman rekisteröitymistä, jonka jälkeen tarvitsee olla virallisesti maan kirjoilla. Rekisteröityminen ja BSN-numero (vastaa Suomen sosiaaliturvatunnusta) ovat edellytyksenä mm. pankkitilin avaamiselle ja vakuutuksen saamiselle. Myöskään töitä ei voi tehdä ilman BSN-numeroa. Eli vaikka EU:n kansalaisena ei suoranaisesti tarvitse oleskelulupaa tai työlupaa, niin ei maahan silti voi vain muuttaa asumaan. Aina kun on oikeuksia ja velvollisuuksia :)
Tunnisteet:
lähtövalmistelut,
suurlähetystö,
ulkomaille muutto,
viranomaisasiat
Sijainti:
Tampere, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)