Kotimaista tavaraa

On kotimaa ja synnyinmaa.
Synnyinmaa on itsestäänselvästi Suomi, kotimaakin on Suomi vaikka koti sijaitseekin Hollannissa.
Pariin kertaan on kysytty että meinaanko hakea Hollannin kansalaisuutta. Tällä hetkellä sillä ei oikeastaan olisi elämään mitään vaikutusta, kun molemmat maat kuuluu Euroopan Unioon. Ehkä Hollannin kansalaisuus helpoittaisi joidenkin virallisten asioiden hoitamista, mutta kansalaisuuden hakemista vastaan sotii sen kalleus ja ainakin näin päältäpäin katsottuna aikamoinen paperirumba.
Ja näillä eväillä on pärjännyt toistaiseksi hyvin. Tosin ajokortin ja passin uusiminen on vasta edessäpäin, samoin kun naimisiinmeno ja lapset.. ties millaiseen paperisotaan tässä vielä joutuu!

Mutta vaikka kotimaa on Suomi, niin silti kotimaisuus tarkoittaa tällä hetkellä hollantilaista.
Kotimaisen kun ainakin itse miellän tuotteeksi, joka tulee tämän oman maan rajojen sisäpuolelta. Kotimaista ostamalla tukee oman maan kansalaisia ja edesauttaa taloutta. Kotimaista suosimalla voi todennäköisesti luottaa siihen, että tuote tulee jostain läheltä jolloin kuljetuskustannukset ja -haitat on pienemmät kuin kauempaa rahdatulla.

Olen aiemminkin puhunut siitä kuinka ihastunut olen meidän pienten lähituottajien tuotteisiin. On mahtavaa ostaa tuotteita ja tietää tasan tarkkaan, että ne on rakkaudella kasvatettu 10 metriä tuonnepäin, tuolla pellolla. Kotimaisuus kunniaan, lähituotteita aina kuin mahdollista ja jos vielä luomuna saa, niin kyllä kiitos!
Kotimaisuus tuntuu olevan aikamoinen arvo. Tuotteesta ollaan valmiita maksamaan enemmän kun se on kotimainen. Varsinkin suomalaisille, suomalaisuus eli kotimaisuus on useimmiten voittamaton myyntivaltti.

Hehkutin tehneeni viikonlopun parhaan ostoksen, kun sain 50 tulppaanin nipun 5 eurolla. Kommenttina tähän että itse ostin 10 tulppaanin nipun samalla hinnalla.. mutta ne oli kyllä kotimaisia! No niinhän nämäkin oli, mutta suomalaiselle hollantilainen tulppaani ei ole kotimainen.. ainoastaan sille suomalaiselle, joka sattuu asumaan Hollannissa ;)
Suomalainen puhuu myös aina kuinka suomalainen mansikka on maailman parasta!
Taisin itsekin kuulua niihin ennen kuin maistoin meidän naapuritilan mansikoita.. toukokuusta lokakuuhun, aina täydellisiä, makoisia ja riittävän isoja!

Harmittavasti tähän hollantilaistumiseen kuuluu myös piheyden tarttuminen.. helposti tulee ostettua sitä, mikä on tarjouksessa tai mikä on helpoiten saatavilla. Eikä suinkaan aina katsottua sitä mikä on tuotteen kotimaa. Onneksi sentään voi lohduttautua sillä, että espanjalaiset tomaatit on täältä päin katsottuna melkein lähiruokaa.. ainakin verrattuna siihen mitä ne on suomalaisille! Pari tuhatta kilometriä pienempi välimatka tekee kummia..

Ikävöimisen arvoisia asioita

Joulukuun alussa käytiin Suomessa juhlistamassa itsenäisyyspäivää ja näiden perinteisten sukujuhlien aikana sain kertoilla kuulumisia, vastailla kysymyksiin uudesta työpaikasta ja yleisestä viihtymisestä. Eniten pohdintaa omassa päässä aiheutti kysymys, että mitä oikeastaan ikävöin Suomesta? Uskoakseni olen meidän suvussa ainoa, joka on näin pitkään asunut jossain ulkomailla, ollut poissa Suomesta ja rakentanut elämää omalla tahollaan erilaisen kaavan mukaan. Toki suvusta löytyy useampiakin opiskelijavaihtoon lähteneitä ja muutenkin maailmalla seikkailijoita. Yhtäjaksoista, "oikeaa elämää" Hollanissa on nyt takana jo reilut kaksi vuotta. Oikealla elämällä tarkoitan sitä pysyvää asumista, kun ei olla väliaikaisesti opiskelemassa tai lomailemassa. Kun tämä paikka on nyt se koti, jossa asun ja johon palaan lomalta. Suomessa ei ole enää kotia, on vain ihania kyläpaikkoja ja lomakohteita.

Sama kysymys esitettiin uudelleen tällä viikolla kun olin kahden Suomi-naisen kanssa tiistai-iltana Bredassa syömässä. Onko jotain Suomessa tai Suomeen liittyvää, mitä on oikeasti ikävä?

Oma vastaukseni on varmaan aika yksiselitteinen. Ei oikeastaan.
Ei ole mitään sellaista mitä on oikeasti ikävä.
Koti kun on koti, oli se missä tahansa. Koti on siellä missä on hyvä olla ihan sellaisenaan. Elää sitä tavallista arkea päivästä toiseen.

En osaa kaivata suomalaista ruokaa, täältä kun löytyy melkein jokaiselle ruoalle/ruoka-aineelle melkein vastaava korvaava tuote. Ja ne täällä arki-ruoaksi muodostuneet on ihan yhtä hyviä kuin mitä Suomessa söisin, useimmiten vielä parempia, terveellisempiä ja ennenkaikkea halvempia! Ja sitä suuremmalla innolla niitä himoittuja asioita syön sitten Suomessa.. Saarioisten amerikkalaiset suolakurkut, HK:n herkkumaksamakkara, mustamakkara  ja hernekeitto!

Tottahan sitä joskus harmittelee että miksi Suomessa on niin paljon erilaisia laktoosittomia tuotteita kun täältä ei saa muita kuin maitoa ja joskus ehkä jogurttia. Tai miksi Suomessa on kymmeniä erilaisia proteiinituotteita sun muita terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja täällä ei ole mitään. Ja sitten taas järki käteen ja katse kaupanhyllyille. Jos haluan syödä terveellisesti, niin se onnistuu täällä ihan peruselintarvikkeillakin! Ei aina tarvitse kikkailla :)

Kuvittelin ikävöiväni saunaa mutta olen nyt reilun kuukauden käynyt aktiivisesti salilla ja siellä on sauna. En vaan ole vielä kertaakaan saanut aikaiseksi mennä saunomaan.. kun ei sille kuitenkaan nyt niin kova tarve ole. Joten kun ehdotettiin että lähdettäisiinkö Rotterdamin merimieskirkolle joku kerta saunomaan, niin tottakai! Mutta enemmänkin on kyse mukavasta seurasta ja siitä että tekee vaihteeksi jotain muuta, kuin siitä varsinaisesta saunomisesta.

Aikani asiaa pähkäiltyäni vastaus on kuitenkin, että todennäköisesti jos jotain kaipaan, niin sitä samanhenkisyyttä mitä voi toisten suomalaisten kanssa tuntea. Samankaltaista huumoria ja kulttuurinymmärrystä. Sitä ettei aina tarvitse ihmetellä ja kummastella ja arvioida, että voi vaan olla. Sitä että joku ymmärtää, että on paljon mukavampaa istua bussissa jos joku ei tunge viereen istumaan jos muuallakin on tilaa. Se etttä joku ymmärtää, että ei todellakaan kadulla tai lenkkipolulla tarvitse tuntemattomille moikkailla. Että on ihan ok joskus sanoa suoraan mitä ajattelee. Ettei aina tarvitse puhua ja smalltalkata, jos ei oikeasti ole mitään puhuttavaa. On ihan ok vaan olla ja istua hiljaa. Toinen suomalainen ymmärtää useimmiten myös sen tarpeen aina silloin tällöin vetäytyä syrjään, että saa hetken aikaa olla ihan rauhassa. Ja kukaan muu ei voi ikinä ymmärtää muumimukien hienoutta, sitä että Fazerin suklaa on maailman parasta, Novitan langasta kudottuja villasukkia, karjalanpiirakoita, ruisleipää ja korvapuusteja. Tai sitä kuinka lunta voi inhota sydämensä kyllyydestä (varsinkin jos sitä sataa täällä) mutta on outoa jos Suomessa ei ole talvella lunta. Koska se nyt vaan kuuluu asiaan.

Ja on aika siistiä puhua kieltä, jota maailmassa puhuu vain muutama muu miljoona ihminen! Aina toimiva salakieli ;) Mutta en kaipaa sitä että saisin päivittäin puhua Suomea. Voinhan aina kommunikoida salakielellä niin halutessani. En kaipaa suomenkielistä televisiota, kirjoja tai lehtiä. Tottakai aina jos niitä on saatavilla, on se vain mukavaa ekstraa!
Mutta tulen niin hyvin toimeen näinkin!

Perhe ja ystävä on tottakai oma lukunsa. Tottakai heitä on ikävä. Ja nähdään ihan liian harvoin, koska kerran tai pari vuodessa nyt on vaan armottoman vähän.
Mutta kun asiaa ei pohdi liikaa, ei tule myöskään tarvetta kieriskellä itsesäälissä ja ihmisikävässä.
Sitäpaitsi totuushan on että mulla on täällä myös perhe ja ystäviä. Huomattavasti pienempi piiri kuin Suomessa mutta tekemistä niissäkin riittää :)

Kulttuurien yhteentörmäyksiä perheen sisällä

Tiedättekö kun on syönyt (ihan) liikaa turkinpippureita ja suu on ihan tulessa, mutta ei pysty lopettamaan ennen kuin pussi on loppu. Tulee niin suomalainen olo. Ja töissäkin hymyilytti kun italialainen pomo nyrpisteli nenäänsä salmiakille :) Onneksi myös hollantilaiset syö salmiakkia samaa tahtia kuin suomalaiset. Täkäläinen drop vaan on omaan makuuni makeampaa kuin tavallinen suomalainen ja pitääkin aina katsoa että pussin kyljessä lukee zoute drop eli se parempi, suolaisempi.. josta verenpaine kiittää :D

Suomalainen olo tulee kanssa kun istuu anoppilan sohvalla keskustelemassa siitä, mikä on pielessä perhesuhteissa kun nykyään ei koko perheen voimin nähdä niin usein ja kommunikaatio ei pelaa. Siinä istuessa tulee helposti "ei kyllä tätäkään ikinä joutuisi kokemaan Suomessa" ja sanoinkin sen ihan suoraan. Sanoin myös ihan suoraan, että olen suomalainen ja olen ERILAINEN, enkä aio myöskään kaikkea itsessäni ja käyttäytymisessäni muuttaa sen takia että he odottavat minulta jotain muuta kuin mitä olen.

Justinin veli on kuulemma useampaan kertaan vetänyt herneen nenään siitä, että en ole hänen syntymäpäiväjuhlissaan viihtynyt enkä tarpeeksi jutellut ihmisten kanssa ja siitä että puoli vuotta sitten kaupungissa yhden tapahtuman aikana en ollut ilosta hihkuen pomppinut muiden mukana, vaan ollut hyvinkin omaan tapaani vähän syrjäänvetäytynyt ja omissa oloissani sivummalla. Kuulemma se on hänestä ihan törkeää käytöstä ja siitä hän oli edelleen nyt puoli vuotta tapahtuneen jälkeen loukkaantunut ja kuulemma sen takia me ei käyty pariskunnittain syömässä puoli vuotta sitten, koska hän ei vaan voinut sietää käytöstäni. Totesinpa sitten, että olen ollut vain oma itseni enkä todellakaan tiennyt että olemukseni on häntä niin syvästi loukannut. Samaan syssyyn totesin vielä, että voisit muuten kasvaa aikuiseksi, sillä eihän se nyt häntä kohtaan ole loukkaus/syytös/hänen ongelmansa jos en viihdy syntymäpäivillä tai tule toimeen hänen ystäviensä kanssa.

Source

Hänen tyttöystävänsä oli puolestaan sydänjuuriaan myöten loukkaantunut siitä kun en ollut ottanut heihin yhteyttä tyttöystävän isoäidin poismenon johdosta. Justin oli kyllä lähettänyt meidän molempien nimissä tekstiviestin veljelleen, mutta ei kuulemma riittänyt. Myös minun olisi pitänyt tämä tapahtuma huomioida ja meidän olisi pitänyt lähettää vähintään kortti pelkän tekstiviestin sijaan. Itse taas en ymmärrä, miksi lähettäisin suruvalittelut jos en ole tyttöystävän kanssa puhunut yli puoleen vuoteen (koska he ovat vältelleet kaikenlaisia kohtaamisia meidän ja muun suvun kanssa), en tuntenut isoäitiä enkä edes tyttöystävän vanhempia. Huomautin että jos ei olla missään tekemisissä toistemme kanssa ja koska et ole minun ystäväni, niin miksi juuri tässä tilanteessa ottaisin yhteyttä. Tottakai myös oma itsepäisyyteni näyttelee tässä roolia, mutta en vaan sillä hetkellä kokenut asiaa kovinkaan tärkeäksi ja jälkeenpäin kun asiasta paisui näin järjetön kohu, niin olen pitänyt itsepintaisesti kiinni siitä, että tuskin tyttöystävän velikään lähettää minulle korttia sitten kun oma mummoni kuolee.

Tomin (Justinin veli siis) tyttöystävä myös kyseenalaisti aika törkeästi oman päätökseni muuttaa asumaan Hollantiin vain Justinin takia. Sanoin että tässä maassa on paljon asioita ja tapoja, joiden suhteen en ole mitenkään fani mutta teen niitä silti, koska ne vähän kuin kuuluvat asiaan. Sanoin myös että mitä kaueammin täällä asun, niin sitä enemmän totun hollantilaisiin tapoihin ja mitä enemmän olen asioihin tottunut, niin sitä "luonnollisemmilta" ne tuntuu. Hän näihin sitten totesi melkoisen halveksuvasti "no taitaa olla vuosisadan rakkaustarina, jos pelkästään Justinin takia kestät tätä kaikkea". En tiedä oliko loukkaus enemmän minua vai Justinia kohtaan, mutta totesin vaan että niin on.

Source

On hämmentävää olla tilanteessa, jossa toinen osapuoli ei ymmärrä eikä hyväksy sitä että on erilaisia kulttuureita, joihin kuuluu erilaisia tapoja ja erilainen käytöskulttuuri. Justinin vanhemmat on jo hyväksyneet mut sellaisena kuin olen. Ei varmasti helppoa heillekään mutta tietävät, että olen mitä olen. Tom ja Karen taas eivät ymmärrä ja hyväksy, ja varsinkaan Karen ei edes halua ymmärtää tai hyväksyä. Ollaan niin eri maailmoista kuin olla ja voi. Mutta siinä missä annan toisen rehottaa sellaisena kukkasena kuin on ja haluaa olla, niin hän kyseenalaistaa sen mitä olen ja miksi olen. Ärsyttää, vituttaa ja harmittaa. Yritän kuitenkin katsoa asian yli, yrittää tehdä vähän enemmän heille mieliksi (eli teeskennellä kuuluvani joukkoon) ja toivoa että hekin sopeutuvat siihen, että en ole hollantilainen ja tiettyjä juttuja on multa ihan turha odottaa. En muutenkaan ole erityisen sosiaalinen, niin sellainen hollantilainen feikkiystävällisyys ja tekokiinnostus raivostuttaa.

Sanoin työhaastattelussakin että olen vaikea ihminen tutustua, en anna itsestäni helposti enkä heti kaikkea, vaan ystävystyminen ja tutustuminen vaatii enemmän aikaa. Parisuhteet vaan toimii vähän eri tavalla. Yksi ihana ihminen tuo mukanaan 20 muuta ja niistä vaan on pakko oppia tykkäämään.. tai edes sietämään. Ensimmäinen viikko töissä on mennyt hyvin, todella hyvin! Pidän työkavereista. Jokainen selkeästi kunnioittaa toistaan, jokainen tekee työnsä ja auttaa tarvittaessa toisiaan. Kaikki selkeästi ymmärtävät sen että olen suomalainen ja vähän erilainen, mutta toisaalta fuusio, joka tuolla vajaa vuosi sitten tapahtui ja yhdisti hollantilaisen ja belgialaisen työyhteisön toisiinsa, on myös heille opettanut että jokaisen kulttuurin kasvatti on vähän erilainen. Jopa hollantilaisissa ja belgialaisissa on paljon eroja, vaikka niin lähellä ovatkin toisiaan. Tykkään myös siitä, että selkeästi haluavat tutustua muhun mutta kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, että olisin kuulusteltavana vaan pikemminkin antavat tilaa sille, että saan itse osallistua keskusteluun niin halutessani. Myös työtehtävät on haastavia, hyvällä tavalla ja silti ihanan rentoa työskentelyä verrattuna lentoyhtiöön. Tietynlainen paine ja deadline on läsnä, mutta täällä osataan myös rentoutua. Sitä kun ei tapahtunut lentoyhtiössä ikinä. Ja on hauska ajatella, että edellisessä työssä keskityin lennättämään ihmisiä ympäri maailmaa ja nyt uudella työlläni mahdollistan sen, että suuret laivat pystyvät seilaamaan ympäri valtameriä toiselle puolelle maapalloa.

Tästä tuli taas vähän tällainen sillisalaatti postaus. Mutta tuo lauantain perhekeskustelu (josta ei tainnut olla kenellekään mitään hyötyä, mitä nyt toimi jonkunlaisena eye openerina kaikille osapuolille) on pyörinyt päässä ja töistäkin halusin kertoa kuulumisia sen verran, että hyvin menee!

Source

Maanantai..

Työt alkaakin hallinnollisista syistä vasta 1.4. joten nyt vietän kotona vielä kaksi ylimääräistä viikkoa. Yhteensä siis lomailen kuukauden verran, ei passais valittaa mutta kummasti sitä jo kaipaa arkeen enemmän rytmiä. Hyväähän tässä lomassa on paljonkin, saa rentoutua ja tehdä asioita, joita on kaivannut viimeiset kuukaudet. Kuten kokkaamista, neulomista, lukemista, ystävien tapaamista, pyöräilyä ja lenkkeilyä.

Lisäksi saan "listalla" olleita asioita hoidettua, kuten hammaslääkärillä käynti ja veroilmoituksen tekeminen. Vaikkakin tänä vuonna sain Justinin houkuteltua kaikinpuolin pätevään ratkaisuun, eli ulkopuolinen asiantuntija täyttää meidän veroilmoitukset. Herättiin asiaan vaan vähän myöhään.. veroilmoitus pitää palauttaa ennen 1.4. ja se heppu tulee meillä käymään 25.3. kun ei ollut aiemmin vapaita aikoja. Tuo veroviidakko on kyllä aikamoista kahlaamista täällä(kin) ja varsinkin kun kielitaito sen osalta on ihan olematon. Vaikka osaan päivittäisiä juttuja hoitaa hyvin, niin kaikki eläkkeisiin, vakuutuksiin ja veroasioihin liittyvät kirjeet on täyttä hepreaa.

Viime vuonnahan sain joskus toukokuussa kirjeen, että saisin vielä veronpalautuksia vuodelta 2011 kunhan vaan täyttäisin tarvittavat lomakkeet. Täytin parhaan kykyni mukaan netin kautta lomakkeet ja odottelin pari kuukautta. Sitten tuli uusi kirje (ehkä syys-lokakuussa?) että täyttämiäni tietoja ei ole voitu käsitellä ja että joudun täyttämään uudestaan paperiversion. Yritin ottaa siitä tolkkua, mutta lopulta Justin ja sen veli Tom täytti sen niiden tietojen perusteella jotka annoin. Vieläkään en ole kuullut sieltä mitään eikä ole veronpalautuksia näkynyt tilillä. Pitäis varmaan soittaa ja kysyä, että mitä kuttua? Kummasti ei vaan yhtään houkuttele soittamaan ne kaikki kauhutarinat, joita olen täkäläisestä verovirastosta kuullut, niiden olemattomasta asiakaspalvelusta ja siitä, että kieltäytyvät puhumasta englantia. Itselleni tuolla vuodella 2011 ei ole kyllä mitään merkitystä, mutta toivottavasti se ammattilainen hoitaa viime vuoden veroasiat mallikkaasti, niin ettei niistä aiheudu sen enempää päänvaivaa.

Tosin lievää päänsärkyä aiheuttaa Justinin äiti tämän veroasian tiimoilta. Kuulemma kun veroja voi saada takaisin kaikista sairastamiseen liittyvistä kuluista, jos ne ylittävät tietyn summan vuodessa. Eli käytännössä myös matkakuluista jos on mennyt lääkärille tai sairaalaan, mutta eihän kukaan sellaisia seuraa vaan niistä pitää itse pitää kirjaa.. ja sitten kun on vuoden pitänyt kirjaa kaikista asiaan liittyvistä kuluista, niin voi laskeskella että mitkä on kokonaiskulut ja ylittääkö ne sen tietyn summan jne jne. Ymmärrän että tämä kaikki voi olla erittäin olennaista esimerkiksi pitkäaikaissairaille, joille esimerkiksi lääkärikulut on suuri osa arkea mutta ns. tällaiselle tavalliselle pulliaiselle, joka sairastaa flunssaa kerran pari vuodessa ja kävi sairaalassa viime vuonna vain koska viisaudenhampaat poistettiin nukutuksessa, niin en näe kauheasti järkeä. Justinin äiti tottakai sanoo, että onhan se iso työ (pitää kaikesta kirjaa), mutta kyllähän se kannattaa jos vaan jotain takaisin saa. Samaan syssyyn olen nyt viimeisen puolen vuoden aikana kuullut ainakin 20 kertaa siitä, kuinka saan ison osan matkakuluista takaisin siltä ajalta kun olin töissä Amsterdamissa, koska kuljin junalla ja verovirasto haluaa tukea julkisen liikenteen käyttöä. Jaapadaaba, tottakai sinne verolomakkeeseen nämä tiedot täytetään ja lisään mukaan kuitit siitä mitä olen maksanut, mutta olen enemmän tyyppiä, että olen jo kertaalleen sen maksanut, joten that money is already gone, don't worry about it. Joten jos nyt jotain veronpalautuksia tulee, niin ihan kiva mutta en suunnitele elämääni sen mukaan, mitä aion tehdä niillä tonnin veronpalautuksilla.. toisin kuin jotkut muut... Ach, saan anopista niin päänsäryn kun se jaksaa hössöttää ihan kaikesta. Se siitä taas, piti vähän avautua :)

Mutta palatakseni tuohon alkuun, niin kaipaan päiviini enemmän tekemistä. Ja varsinkin sellaista organisoitua tekemistä. Että olisi joka päivälle joku meno, joka vaatisi suihkun, meikkiä ja siistit vaatteet. Kamalaa sanoa ääneen, mutta taidan jo kaivata töihin! Tästä vedettäköön johtopäätös että 2 viikon loma on enemmän kuin tarpeeksi akkujen lataamiseen, täydelliseen irrottautumiseen ja rentoutumiseen. Varsinkin nyt kun on maanantai ja ulkona ei edes paista aurinko, niin voisin ihan hyvin olla toimistossa. Noh, 2 viikkoa menee varmasti nopeasti.. varsinkin kun tämän viikon lopulla on aihetta juhlaan :)

Au pairin arkea

Katsoin viime viikolla ensimmäiset 5 jaksoa Yle Areenan kautta Au pairit Lontoossa -ohjelmasta ja tällä viikolla viimeiset 5 jaksoa. Yhteensä siis 10 jakson verran 4 suomalaistytön arkea Lontoossa. Jotenkin tuosta ohjelmasta jäi tosi ristiriitaiset fiilikset. Tavallaan ymmärrän noita tyttöjä, tunnistan hyvin paljon samoja fiiliksiä kun mietin aikaa, jolloin olin itse au pairina. Mutta osalle jutuista joudun vaan pudistelemaan päätäni ja ohhottelemaan, että voi jee mitä teinejä.

Työskenteleminen au pairina on aikamoinen villi länsi, ikinä ei tiedä varmasti millaiseen perheeseen päätyy ja osalla on aivan mahtavia kokemuksia ja osalla taas niin kamalia, että joutuu lähtemään kesken kaiken pois. Mistään ei ole takuita ja silti au pairina on todella paljon pelkästään sen perheen armoilla. Huomaahan sen noistakin jaksoista, että kolmella neljästä ei tunnu olevaan minkäänlaista käsitystä siitä, miten huolehtia itsestään tai millaista on oikeasti ottaa vastuuta itsestä, puhumattakaan muista ihmisistä.

Itseäni ihmetytti sarjan alkujaksossa se, että ilmeisesti kukaan tytöistä ei ollut tavannut au pair perhettään etukäteen. Olisi ollut kiva, jos sarjassa olisi valotettu sitä, miksi tytöt on päättäneet lähteä au pairiksi ja mitä kautta he ovat nuo perheet löytäneet. Käyttivätkö esimerkiksi jonkunlaisen välitystoimiston apua? Myöskään kaikkien perheet eivät hakeneet tyttöä lentokentältä vaan tytöt joutuivat itse julkisilla etsimään tiensä uuteen kotiin. Kuulostaa aika karulta, varsinkin kun au pairiksi lähtiessä tavaraa on ehkä enemmän kuin viikon lomamatkalle ja jos ei ole kokemusta reissaamisesta, niin alkua voisi helpottaa (ja olo olisi varmasti tervetulleempi) jos joku hakisi lentokentältä.

Olin au pairina elokuusta 2008 huhtikuun 2009 alkuun, ensin Naardenissa ja sitten Amsterdamissa Hollannissa. Itse löysin aikoinani au pair perheeni MOL:n sivujen (nykyisin TE-palvelut) kautta. Silloin työpaikkailmoituksissa julkaistiin vielä au pair paikkoja, mutta nykyään kuulemma ei enää. Joten en tiedä, mitä kautta perheet nykyään etsivät uusia au paireja? Välityssivustojahan on paljon, mutta toimivatko ne, ei ole omaa kokemusta..
Vastasin aikoinani pariin ilmoitukseen ja molemmista sain lähes samantien vastaukset, molemmat sattumalta Hollantiin, vaikka alunperin minkäänlaista maapreferenssiä ei ollut.

Hakuprosessi eteni nopeaan. Lähetin oman hakukirjeeni vastauksena tuolla MOL:n sivuilla näkyneeseen ilmoitukseen, sain sähköpostia takaisin, jossa perheen äiti kysyi että koska voisi soittaa minulle. Soitti ja juteltiin (enää en tosin yhtään muista, että mistä) ja sovittiin että tavataan Helsingissä, kun hän on siellä työmatkalla. Oli muistaakseni juhannusviikolla tai joskus niillä main. Matkasin Helsinkiin ja tapasin perheen äidin siellä, juteltiin ja sitten myös soitettiin perheen isälle, jonka suurin huoli oli, että osaanko laittaa ruokaa (hän itse kun ei osannut kokata yhtään mitään). Puhuttiin lapsista ja työtehtävistä. Sain paikan ja sovittiin, että kun perhe tulee myöhemmin kesällä Suomeen lomalle, niin tapaan heidät vielä silloin uudestaan, ihan vaan nähdäkseni lapset ja antaakseni heidän mukaansa yhden matkalaukun, jotta tavaraa saisi perille halvemmalla. Työt alkoivat elokuun puolenvälin tietämillä, koska olin kesätöissä enkä päässyt lähtemään aiemmin.

En tavannut perheen edellistä au pairia ollenkaan, mutta laiteltiin kesän aikana sähköposteja ja lisäksi hän oli kirjoittanut mulle kirjeen, jossa antoi vinkkejä tulevaa varten. Perheen äiti haki mut lentokentältä, mikä oli tosi hyvä, koska siinä vaiheessa olin matkustamisen suhteen aikalailla yhtä ummikko kuin tuon sarjankin tytöt. Muistan vielä, kuinka harmitti, että perheen äiti ei halunnut maksaa pysäköinnistä ja tulla aulaan vastaan, vaan hän opasti että kun olen saanut laukkuni, niin nousen Schipholilla ylempään kerrokseen, jossa on lähtöaula ja jossa voi pysäköidä hetkeksi jättääkseen ihmisiä pois kyydistä. Ihmettelin, että onko se nyt niin iso vaiva  pysäköidä auto, maksaa siitä ja tulla kunnolla vastaan. Mutta ilmeisesti saan olla onnellinen, että edes joku tuli hakemaan.

Ennen kun työt au pairina alkoivat, niin ajattelin että sillä taskurahalla pärjää ihan hyvin. Summa oli muistaakseni 440 euroa kuukaudessa tms. Koska puhelinlasku maksetaan, netti kuuluu kaupan päälle, ruokaa saa ottaa kaapista jne. Mutta aika pian sitä huomasi, että jos vähääkään viikonloppuisin reissasi ja halusi tehdä asioita, niin tarkkaan sai katsoa mihin rahansa pisti. Hyvin pian rupesi myös ärsyttämään, kuinka paljon vastuuta on, kuinka paljon työtehtäviä on ja kuinka vähän siitä oikeastaan itselle saa.

Perheessä oli hollantilainen isä, suomalainen äiti ja kaksi lasta. Tyttö sillä hetkellä 7v. ja poika 9v., molemmat siis jo koulussa päivät. Joka viikolle oli tiettyjä hommia, kuten kaupassakäynti, ruoanlaitto joka arkipäivä, silittäminen ja siivoaminen. Lisäksi tyttö piti viedä ja hakea koulusta sekä kuskata harrastuksiin. Molempien lasten eväät piti tehdä aamuisin sekä iltapäivällä välipalaa. Käytännössä siis arkipäivien muonitus oli kokonaan au pairin vastuulla. Kotitöitä tuntui olevan paljon, koska niihin kului paljon aikaa. Käytännössä koko talon (se oli valtava) siivoamiseen meni helposti 3-4 tuntia ja perheen äiti olisi halunnut, että imurointi tehdään vähintään kaksi kertaa viikossa. Pyykkiä pestäväksi ja silitettäväksi oli myös paljon, kerralla sai helposti kulumaan muutaman tunnin.

Perheen äiti ja isä olivat molemmat uraihmisiä, joten heidän viikkoihinsa kuului myös työmatkoja. Yrittivät sopia niin että eivät olisi yhtä aikaa pois, mutta sekään ei aina onnistunut. Vaikka au pairina kuuluu ottaa vastuuta, niin silti en kokenut olevan oikein, että olin joinakin päivinä lapsista vastuussa 24/7, vaikka vain parin päivän ajan. Oli myös kamalaa nähdä ja kokea kuinka lapset kärsivät siitä. Lapset itkivät ja ikävöivät vanhempiaan ja raivosivat minulle, jos en saanut heidän vanhempiaan kiinni puhelimitse. En muista yritinkö puhua siitä vanhemmille, mutta mielestäni oli suhteellisen järkyttävää, että he asettivat uransa lapsiensa edelle. Viikonloppuisin tottakai perhe vietti yhdessä laatuaikaa ja käytännössä au pair oli kokonaan ulkona näistä kuvioista. Opinkin aika nopeasti keksimään viikonlopuille paljon ohjelmaa ja pysymään poissa kotoa.

Muistan tuolta ajalta myös sen, kuinka epäreilulta jotkut perheen vanhempien sanomisista tuntuivat. Jostain kun oli mieleeni iskostunut, että au pairin tulisi olla kuin perheenjäsen ja auttaa perheen arjessa, ei suinkaan olla se orja, joka pyörittää koko showta. En siis kauheasti tykännyt kommenteista, joissa perheen äiti esimerkiksi epäili että en ollut hoitanut viikkosiivousta, kun loppuviikosta hyllyjen alta pyöri esiin pölypalleroita. Jos hän olisi ikinä ollut kotona ja siivonnut itse, niin tietäisi kyllä, että vaikka kuinka puunaa ja pyyhkii pölyjä, niin kyllä jo viikon päästä uudet pölyt pyörii. Tai ainakin meillä täällä kotona, kyllä jo viikossa kalusteiden alta pyörii pölyjä ja hyllyjen päällä on kevyt pölykerros. Sain myös kommenttia siitä, että en komentanut poikaa ja hänen kavereitaan tarpeeksi kun he leikkivät ja remusivat. Perheen isä oli sillä hetkellä kotona ja ajattelin mielessäni, että jos meteli kerran häiritsi häntä, niin olisi voinut myös isän roolissa siitä huomauttaa vaikka virallisesti oltiinkin vielä "au pairin työajalla". Kieltäydyin myös talon ikkunoidenpesusta (koska edellinen au pair niin neuvoi, ei kuulemma missään nimessä kuulu tehtäviin ja aiheuttaa ihan valtavan työn, 3 kerroksinen talo valtavilla ikkunoilla) vedoten siihen, että en koe sen kuuluvan tehtäviini ja perheen äiti veti herneen nenään. Hän totesi sitten tekevänsä sen joskus itse (vaikka rahaa olisi ollut palkata joku se tekemäänkin), mutta ei koskaan saanut sitä aikaiseksi. Lisäksi perheen äiti valitti siitä, kuinka en muka pitänyt omaa suihkuani tarpeeksi siistinä (vaikka pesin sen samalla tavalla kuin heidänkin suihkunsa) ja piti törkeyden huippuna sitä, että hän joutui pesemään sen itse, kun olin poissa, koska heille tuli vieraita ja suihku oli niin likainen, ettei hän kehdannut päästää vieraita sinne. En myöskään saanut viikonloppuisin pyytää kavereitani kylään, koska se on "perheen omaa aikaa" ja perheenäiti haluaa että hän voi kulkea pyjamassa omassa kodissaan jos siltä tuntuu, mutta ei voi tehdä sitä, jos "vieraita ravaa jatkuvasti". Viikolla taas olisin saanut iltaisin pyytää ihmisiä kylään,kunhan ei häirittäisi häntä tai lapsia. Usein viikolla sitten istuin kaikki illat yksin huoneessani, koska harvemmin kellään au pair kavereista oli aikaa tavata viikolla.

Tunnistan siis hyvin nuo ohjelmassakin nähdyt tyttöjen fiilikset siitä, että on yksinäinen vaikka onkin ihmisten ympäröimänä. Mutta tavallaan ei kuitenkaan ikinä ole omaa rauhaa, koska kotona on aina joku muu ja kun koti on myös työpaikka, on sitä eroa melkein mahdoton tehdä. Au pairin halutaan osallistuvan arkeen ja olevan avulias myös "työajan" ulkopuolella, mutta silti pitää osata erottaa itse, koska perhe tarvitsee myös aivan perheenkeskeistä aikaa.

Itse hain aktiivisesti kontaktia ja uusia ystäviä, ja niitä löytyikin mukavasti. Tietty oma tiivis porukka muodostuu nopeasti, mutta onneksi omalla kohdallani, joukko oli kansainvälinen eikä vain suomalaisista koostuva. Koska se on kuitenkin useimmille sen au pair vuoden tavoite, kansainvälistyä ja saada uusia kokemuksia.

Kun olin viettänyt ensimmäisessä perheessä 4-5 kuukautta sain tilaisuuden, josta en voinut kieltäytyä. Suomalainen äiti oli muuttamassa 4 lapsensa kanssa Hollantiin ja etsi lapsille hoitajaa. Päivittäin oli selkeä työaika, asuin omassa asunnossa, jonka sain perheen äidin kautta ja vuokra maksettiin hänen toimestaan, palkka oli tuplasti sen mitä tienasin ensimmäisessä perheessä, perheen kodissa kävi siivooja joten ainoa tehtävä oli olla lasten kanssa koko päivä ja huolehtia päivän aikana syötävistä sapuskoista. Lisäksi jos äiti tarvitsi lapsenvahtia iltaisin tai viikonloppuisin, hän maksoi siitä aina erikseen.

Koska kaikki työehdot kuulostivat paljon paremmilta ja olin aika kyllästynyt ensimmäisen perheen arjen pyörittämiseen, turhanpäiväiseen valittamiseen heidän puoleltaan ja jatkuvaan tyytymättömyyteen, niin ilmoitin että lähden. Olin lähdössä Suomeen joululomalle ja kerroin ensimmäisen perheen äidille ennen sitä, että olen löytänyt uuden perheen, jossa aloitan tammikuun puolivälin jälkeen. Joten kun tulisin takaisin tammikuun alussa, niin voisin olla heidän luonaan vielä pari viikkoa ja sitten vasta muuttaa toiseen perheeseen. Mielestäni (ja olen edelleen sitä mieltä) tein reilusti kun kerroin heille hyvissä ajoin, sanoin olevani (ja uuden perheen myös) olevan joustava sen suhteen milloin aloitan, jotta heillä on aikaa etsiä uusi au pair auttamaan. Perheen äiti suuttui ihan silmittömästi, minkäänlainen järkevä keskustelu aiheesta ei tullut kuuloonkaan. Koska minua kohdeltiin siellä kuin työntekijänä (ei suinkaan perheenjäsenenä), niin pelasin itse roolini kuin työntekijänä. Irtisanouduin reilulla varoitusajalla, koska olin saanut paremman paikan.

Palasin vanhaan perheeseen joululoman jälkeen tammikuun alussa. Samana iltana perheen äiti ja isä kertoivat yhdessä tuumin, kuinka saan nyt pakata kaikki tavarani, tyhjentää huoneeni ja häipyä huomiseen iltaan mennessä. He eivät kuulemma halua minua enää kotiinsa ja vaativat myös maksamaan lentolippuni heille takaisin, koska en kuulemma ollut pitänyt omaa osaani sopimuksesta. Tässä vaiheessa on tietysti turha ruveta riitelemään siitä, oliko oma työnkuvani ollut samanlainen kuin mistä oli keskusteltu, eli olivatko he pitäneet oman osansa sopimuksesta. He myös kieltäytyivät antamasta minulle enää kotinsa wlan salasanaa, kun sanoin että tarvitsen nettiyhteyden ottaakseni yhteyttä uuden perheen äitiin ja kaikkiin ystäviini.

Kaikinpuolin siis ruma tilanne. Tuo aika siinä ensimmäisessä perheessä ei jättänyt kovinkaan auvoista oloa au pairina olosta, lähinnä oli jatkuvasti sellainen fiilis, että käytetään hyväksi sinisilmäistä tyttöä, joka haluaa tulla töihin ulkomaille. Ei tietenkään koko aika ollut pelkkää kakkaa ja myös hyviä muistoja jäi, en kadu sitä että lähdin, mutta harmittaa ettei ensimmäisen perheen kanssa mennyt putkeen. Toinen perhe onkin ihan eri stoori ja siltä ajalta on paljon lämpimämmät muistot. Sielläkään en ollut perheenjäsen, mutta työtehtävät oli paljon selkeämmät ja reilummat. Myös oma asunto auttoi paljon ja olisin viihtynyt pitempäänkin.

Luulen, että viihtymistä ja sopeutumista au pairina edesauttaa paljon se, jos on etukäteen selkeästi keskusteltu siitä mitkä on odotukset puolin ja toisin. Au pairiksi lähtevän tulee myös itse tietää mitä kokemukselta haluaa. Esimerkiksi jos eniten odottaa pelkkää yöelämää, niin lähtökohta on ehkä väärä. Olen kuullut lukemattomia huonoja kokemuksia siitä, kuinka perheen ja au pairin välillä on mennyt sukset kokonaan ristiin. Myös omien au pair kavereiden kokemuksia jaksaa hämmästellä. Toisen perhe oli ihan natsisakkia ja toisella kuin kakkoskoti. Jos aikoo ottaa au pairin kotiinsa, niin on varmaan hyvä miettiä myös sitä, että palkkaako kotiapulaisen vai ottaako kotiinsa uuden perheenjäsenen, jonka edessä uskaltaa olla kalsareissa ja jota ei kohdella kuin ulkolaista.

Facebookin Suomalaiset Hollannissa -ryhmässä yritin myös udella lapsiperheiden vanhemmilta, että minkälaiset odotukset heillä olisi, jos ottaisivat au pairin. Millaisen haluavat, millaisia työtehtäviä ja mitä kaikkea odotetaan. Myös kuinka vanhemmat itse suhtautuisivat au pairiin. En kuitenkaan saanut yhtään vastausta, ainakaan vielä. Hautautui todennäköisesti muiden keskusteluiden alle :)

Itse en tulevaisuudessa haluaisi au pairia omaan kotiini. En halua ottaa tuntematonta ihmistä kotiini asumaan, huolehtimaan siitä ja lapsistani ja vielä toivottaa hänet sydämellisesti tervetulleeksi ja toivoa/tehdä parhaani että hän sopeutuu. Ja mielestäni niin pitäisi kuitenkin tapahtua. Suhteellisen haastavaa siis myös perheille, jotka au pairin haluavat. Itse kun en ole mitenkään supersosiaalinen, en aina jaksa kiinnostua uusien ihmisten tapaamisista ja heihin tutustumisesta ja lisäksi nautin niin paljon oman kodin rauhasta, että en osaisi kuvitellakaan jakavani sitä tuntemattoman ihmisen kanssa. Tottakai siinä sitten tutustuisi, mutta eäää.. en osaa kuvitella.. Samaa sarjaa sen kanssa, etten halua palkata siivoojaa, koska siivoan mieluummin itse.

Päällimmäisenä tuosta Au pairit Lontoossa sarjasta jäi mieleen, että tytöillä ei tainnut olla minkäänlaista ideaa, että mihin ovat lähdössä ja mitä tekemään. Sarjassa ei sen kummemmin käsitelty taustoja, että miksi tytöt ovat lähdössä nyt, siinä elämäntilanteessa ulkomaille. Tyttöjen ulkomailla olo aika tuntui myös kovin lyhyeltä, Jasmiina luovutti 2kk jälkeen ja 2 muuta taisi viihtyä 4kk? Mirahan jäi vielä jatkamaan pestiä ja vaikutti hänen kohdallaan ihan hyvältä ratkaisulta. Mutta ehkä aika oli kuitenkin riittävä, kun kaikki olivat sitä mieltä että on aika lähteä kotiin ja tää on nyt niin nähty.

Taisi kaikki tytöt kuitenkin olla samaa mieltä, että kokemus oli mahtava ja ilman au pairina oloa, olisi moni asia jäänyt kokematta. Itse allekirjoitan tuon ja samaan syssyyn totean, että aina kannattaa lähteä opiskelijavaihtoon, työharjoitteluun, töihin ulkomaille jos vähäkään on sellainen fiilis.

Rohkeus, uskallus, ratkaisu

Olen näiden 26,5 ikävuoden aikana aika ajoittain tehnyt ratkaisuja, jotka muista ihmisistä tuntuu hassuilta/kummilta/rohkeilta/tyhmiltä jne. Ratkaisuja, jotka sillä hetkellä on tuntuneet hyviltä ja oikeilta. Tottakai kun näin jälkeenpäin ajattelee, niin osaa olisi tietysti voinut harkita kauemminkin ja niistä on oppinut paljon. Mutta on niin totta, että mikään tehty ei kaduta, vaan se mikä on jäänyt tekemättä.

Source

Varsinkin viime vuosina (karkeasti sanottuna vuodet siitä 20-kesäisestä eteenpäin) olen tehnyt oikeasti hyviä ratkaisuja. Pikainen muutto Ylivieskaan oli väärä ratkaisu silloisen poikaystävän perässä, mutta oli enemmän kuin hyvä ratkaisu lähteä au pairiksi tänne Hollantiin. Pääsinpähän pois Ylivieskasta ja eroon suhteesta, joka ei vienyt eteenpäin elämässä. Oli oikea ratkaisu seurata sitä unelmaa, joka oli elänyt jo pari vuotta mielessä. Pakko päästä ulkomaille, elämään, asumaan ja kokemaan!

Ja ilman tuota ratkaisua vuonna 2008, en olisi tässä ja nyt. Kirjoittamassa tätä blogipostausta oman Hollannin kodin sohvalla, aurinkoisena lauantaiaamuna, Sparks kuorsaa sohvannurkassa ja Justin lähti käymään asiakkaan luona rakentaakseen jonkun laatikon. Myöhemmin tänään Rotterdamiin, illalla lempparisukulaisten luokse syömään. Lomaa vielä viikko ennen kuin uusi työ alkaa 17.3. Sopimus tuli eilen sähköpostilla muiden täytettävien papereiden joukossa.

Source

Oli erittäin suuri riski irtisanoutua työpaikasta ilman tietoa tulevasta. Jäin tietoisesti siis työttömäksi aikana, jolloin ihmisiä jää työttömäksi jatkuvasti ja työttömänä olleet pysyvät työttöminä kuukausia, jopa vuosia. Paska taloustilanne, vielä paskemmat yritykset, jotka tavoittelevat aina vaan suurempia voittoja, välittämättä pätkääkään rivityöntekijöistä ja paskat poliitikot, jotka keskittyvät aina ja jatkuvasti vääriin asioihin. Suomessakin kansanedustajan on helppo hymyillä yli 3000 euron kuukausipalkalla ja voivotella, että kyllä nyt pitää opiskelijoiden/työttömien/yksinhuoltajien/eläkeläisten etuja kiristää, kun ei valtiolla ole rahaa. (Voisin muuten jauhaa maailman epäreiluudesta vaikka kuinka kauan, mutta se nyt ei ollut ollenkaan tämän jutun pointti.)

Mutta tein siis tietoisen ratkaisun jäädä työttömäksi, koska se oli ratkaisu, jonka avulla saatoin vaikuttaa oman parisuhteeni tilanteeseen. Jos vaihtoehtona on parisuhteen loppuminen tai työn jääminen, niin mieluummin olen sitten taloudellisesti epävakaassa tilanteessa. Raha kun ei tuo onnea (vaikkakin helpottaa elämää) mutta kun tuntee olonsa rakastetuksi, onnelliseksi ja halutuksi, niin fiilis on jo paljon parempi.

Source

Tottakai ratkaisua helpotti se, että en viihtynyt entisessä työssäni kovinkaan hyvin. Kun työ vie kaiken ajan, ajan kaikelta muulta elämältä, niin työn pitäisi olla paljon palkitsevampaa kuin työ, jossa olin. Useimmat ihmiset joiden kanssa asiasta juttelin, sanoivat kyllä ymmärtävänsä ratkaisuni. Mutta eivät tiedä uskaltaisivatko toimia samoin.

Myös uuden tulevan työpaikkani kakkoshaastattelussa ratkaisuni kyseenalaistettiin. Kaikkien niiden kolmen ihmisen toimesta, jotka haastatteluun osallistuivat. Jij durft. Sinä uskallat. Kyselivät miten voin tehdä sellaisen ratkaisun tässä taloustilanteessa. Yritin selittää ilman yksityiskohtia, että uskon työssäviihtymisen ja henkilökohtaisen (fyysisen ja henkisen) hyvinvoinnin olevan tärkeämpää kuin taloudellinen turvallisuus. Ja että koen tämän olevan oikea ratkaisu. Samaan hengenvetoon tottakai kerroin, kuinka paljon haluan tulla heille töihin, kuinka koen tulevan työn sopivan omaan luonteeseeni ja ominaisuuksiini paremmin kuin nykyisen työni, ja kuinka innoissani olen siitä, että tässä työssä saan mahdollisuuden löytää oikean tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä.

En edelleenkään tiedä, olivatko he innoissaan vai kauhuissaan riskinottokyvystäni.

Mutta en usko että yksikään työnantaja katsoo huonolla sitä, että työntekijä seisoo vakaasti kengissään, pysyy ratkaisujensa takana ja on valmis puolustamaan niitä kritiikkiä kohdatessaan. Tottakai olo oli kuin Hannu Hanhella kun sain kuulla, että työpaikka on mun. Tottakai olisi voinut käydä toisinkin ja olisin edelleen joka ilta busy lähettämässä hakemuksia vähän joka puolelle.

Source

 Haluan kuitenkin omalla esimerkilläni kertoa siitä, että riskinotto kannattaa ja vaikeidenkin ratkaisujen tekeminen palkitsee. Joskus, jossain kohtaa. Ei kannata pelätä muutosta ja oman elämän käsiin ottamista. Useimmille meille ulkosuomalaisille tämä on tottakai tuttua, ratkaisuja on tehtävä, vaikka äiti itkisi kotona ja sisko kinuaisi kainalossa, että älä lähde.

Jokaisella on kuitenkin oikeus (ja velvollisuus) muokata elämästään juuri sellainen kuin haluaa. Muiden mielipiteitä on hyvä kuunnella, mutta niiden ei saisi antaa vaikuttaa suuriin päätöksiin. Ilman riskiä, ei voi saavuttaa mitään. Jos et viihdy ja ole onnellinen työssäsi/parisuhteessasi/opinnoissasi/elämässäsi, voisi olla aika repäistä ja kokeilla jotain muuta.

"Ultimately, you just have one life. You never know unless you try. 
And you never get anywhere unless you ask." 
Kate Winslet

Tämä on mottona ja pysyy!

PS. On ihan ok huomata että on tehnyt väärän ratkaisun, on inhimillistä tehdä virheitä, joskus on ok myöntää olleensa typerä ja ottaneensa turhan riskin. Parasta on jos oppii omista ja muiden virheistä. Pointti onkin siinä, että jos ei ole onnellinen, niin muutosta kannattaa hakea. Jos kaikki on hyvin, niin nauti elämästä sellaisena kuin se on. Jokainen määrittelee oman onnellisuutensa ja sen millaista elämää haluaa elää.

Hello there Travel Blog Awards!

Sitä aina jotenkin kuvittelee, että eihän tätä blogia kukaan lue :) Mutta joku ihana oli kuitenkin päättänyt ehdottaa tätä epäsäännöllisen säännöllisesti päivittyvää blogia sarjassa "Asuminen ulkomailla". Ja tottahan toki se lämmittää mieltä .. joten saa äänestää!

Yritän ahkeroida "oikean päivityksen" taas luettavaksi tämän viikon aikana. Perjantaita ja viikonloppua odotellessa!

Uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutumisesta

Kohta on vuosi kulunut siitä kun muutin Suomesta pois ja vaikka olen aiemmin asunut Hollannissa pitempääkin pätkää, niin silti nyt tuntuu erilaiselta. Kun tietää ettei ole kyse väliaikaisesta asumisesta ja tarkoitus on pysyä maassa maan tavalla. Ajattelinkin listata asioita, jotka kannattaa hoitaa kuntoon uudessa kotimaassa niin sopeutuminen helpottuu ja uusi maa alkaa nopeammin tuntua omalta. Jokainen tietysti muuttaa uuteen maahan omista lähtökohdistaan ja taustatkin on erilaiset, mutta on tiettyjä asioita joita ei kannata jättää välistä. Kannattaa myös pitää mielessä, että uuteen maahan muuttaminen ja ennen kaikkea se sopeutuminen, ei ikinä ole niin helppoa kuin etukäteen kuvittelee.

1. Kokoa peruselementit niin nopeasti kuin mahdollista.
Ihmisellä pitää olla asunto, johon muuttaa. Joten asunnon hankkimisen lisäksi, huolehdi kaikista virallisista asioista. Kuten virallinen muuttoilmoitus ja rekisteröityminen maahan/kaupunkiin. Hoida itsellesi sekä asunnollesi/tavaroillesi vakuutus. Ota selvää miten lääkäripalvelut toimivat, ota siis ennakkoon selvää mihin menet jos sairastut, miten pitää toimia ja miten maksaa.

2. Arjen sankarit.
Jokaisessa maassa on omat käytäntönsä siitä, miten voi hakea töihin ja mitä dokumentteja pitää olla. Euroopan unionin sisällä suomalaisilla on vapaa liikkumis- ja työoikeus, mutta asiat ei useimmiten ole niin yksinkertaisia koska jokaisella maalla on omat sääntönsä. Hollannissa esimerkiksi työn saaminen on mahdotonta ilman BSN-numeroa, sairausvakuutusta, virallista osoitetta ja pankkitiliä. Jokaisella hoidettavalla asialla on syy-seuraussuhde. Virallinen osoite on näistä ensimmäinen, koska sen avulla rekisteröidytään kaupunkiin. Rekisteröitymisen jälkeen saa BSN-numeron. Sairausvakuutusta varten tarvitsee olla kyseinen numero, osoite sekä pankkitili. Ilman osoitetta ei myöskään saa pankkitiliä. Pankkitili tarvitaan myös puhelinliittymän avaamiseen ja ylipäätänsä kaikkien sopimusten järjestämiseen (esimerkiksi sähkö, tv, internet jne jne.). Hoida siis käytännön asiat kuntoon samantien ja tämä rumba vaatii yleensä pitkää pinnaa ja riittävästi aikaa. Asioiden hoitamista helpottaa huomattavasti jos mukanasi on tulkki/muu henkilö, joka puhuu maan kieltä. On myös hyvä selvittää, mistä kaupoista pitää minkäkinlaisia tuotteita lähteä etsimään. Lähimmän ruokakaupan löytäminen on olennaista ja sen valikoimiin tutustuminen taatusti haastavaa mutta mielenkiintoista.

3. Työpaikka.
Työpaikka ei toimi ainoastaan kätevänä rahanlähteenä uudessa maassa vaan myös sidoksena yhteiskuntaan. Työpaikan kautta pääset osaksi paikallista yhteisöä, tutustut moniin uusiin ihmisiin ja saat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos muutat uuteen maahan opiskeluiden perässä, niin yleensä koulu toimii samalla tavalla kuin työpaikka. Omasta mielestäni on tärkeää, että jokaisella on paikka mihin kuuluu ja jonka mukana saa sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Kuulumatta minkäänlaiseen yhteisöön, oma maailma jää helposti uudessa maassa kovin pieneksi. Oman mielenterveyden kannalta suosittelen siis pikaista työllistymistä, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty.

4. Uuteen maahan tutustuminen.
Uudessa maassa kaikki on jännittävää ja erilaista. Ruoka, ihmiset, paikat, tavat ja kulttuuri.. niihin tutustuminen auttaa sopeutumaan. Jos ei ikinä kokeile paikallista ruokaa tai yritä tutustua paikallisiin ihmisiin, jos ei yritä ymmärtää kulttuuria tai tapoja, niin voisi ehkä yhtä hyvin jäädä sitten omaan kotimaahan. Ehkä vähän tylysti sanottu, mutta miksi muuttaa uuteen maahan ja sitten viettää aikaa vain muiden expattien tai oman maan kansalaisten kanssa, pitäen niin tiukasti kiinni omasta kulttuurista että kaikki uudessa maassa tuntuu väärältä.. tavallaan se on kuin omaan nilkkaan ampumista, edesauttaen sitä että koti-ikävä vaan kasvaa ja että uuteen maahan sopeutuminen vie vielä kauemmin.

5. Koti-ikävän hyväksyminen.
Kaikille meille tulee niitä päiviä ja hetkiä, kun kaikki uudessa maassa on ihan paskaa. Itseäni on ainakin auttanut tutustuminen kulttuurishokin teoreettiseen puoleen, eli että on ihan normaalia kuinka tunteet vaihtelee tiettyjen ajanjaksojen jälkeen ja että lähes kaikki kokevat samat vaiheet uuteen maahan sopeutuessa. Koti-ikävän hyväksymiseen auttaa myös edellä mainittu vaihe. On hyvä erottaa eri maiden kulttuurilliset eroavaisuudet ja parhaimmassa tapauksessa nauttia molempien kulttuurien hyvistä (ja huonoista) puolista. On ihan ok ikävöidä perhettä, suomalaista saunaa ja ruisleipää, mutta niistä ei kannata tehdä elämän johtotähtiä. Koti-ikävän hyväksyminen voi tarkoittaa myös uudessa maassa erilaisten vaihtoehtojen etsimistä, joista tulee itselle hyvä olo. Sopeutuminen tarkoittaa muokkautumista. Omasta itsestä on hyvä pitää kiinni, mutta kynsin ja hampain vastaanharaaminen ei auta ketään.

7. Etsi suomalainen ystävä.
Uudessa maassa, missä ikinä se onkaan, on todennäköisesti myös toinen suomalainen. On hyvä löytää ihminen tai kaksi, jotka tulevat samasta kulttuurista kuin sinä ja jotka tietävät täsmälleen ne asiat, joita uudessa maassa ihmettelet ja kummastelet. Niin ihanaa kuin olisikin olla uniikki, niin silti on mukava tietää että olemassa on kohtalotoveri, joka taatusti tietää miltä susta tuntuu. Asioiden läpikäyminen tuon kohtalotoverin kanssa auttaa, ihan varmasti. Asioiden selostaminen perheelle ja ystäville Suomessa ei ole sama asia, koska harvemmin kukaan ymmärtää täsmälleen kuinka erilaista elämä on toisessa maassa.

8. Etsi paikallisia kontakteja.
Tässä usein jo työpaikka tai koulu toimii lähtökohtana, mutta jos niin ei ole, niin kontakteja voi löytää muutenkin. Esimerkiksi hyvin epäsuomalaiseen tyyliin rupeamalla jututtamaan naapureita, lähistön asukkaita tai ihmisiä kaupassa. Älä oleta, että jokaisesta jututtamastasi ihmisestä tulee uusi ystävä, mutta kontaktit auttavat kaikin puolin sopeutumista. Jo pelkästään se, että lähikauppasi kassa tunnistaa ja hymyilee, on mukava alku.

9. Opettele kieli.
Kielikurssille menemällä tai itseopiskelulla pääsee näppäristi jo monen tässäkin postauksessa mainitun asian yli. Kielen opettelu auttaa tutustumaan ihmisiin sekä kulttuuriin. Jo pelkkä perusfraasien ymmärtäminen ja tervehtiminen vieraalla kielellä auttavat sopeutumaan nopeammin. Teet itsellesi palveluksen opettelemalla kieltä ainakin sen verran, että pystyt asioimaan kaupassa ja omassa lähiympäristössä.

10. Löydä itsellesi mieluinen asia.
Uuden harrastuksen aloittaminen voi toimia myös ponnahduslautana uusien ihmisten tapaamiselle ja yhteenkuuluvaisuuden tunteelle. Mutta ennen kaikkea jonkun itselle mieluisen asian tekeminen/harrastaminen antaa itselle aikaa. Jokaisella on se oma juttunsa, joka auttaa jaksamaan ja jonka avulla pysyy järjissään. Sanoisin että siitä kiinni pitäminen ja oman hyvinvoinnin tärkeyden muistaminen, on avainsanoja uuteen maahan sopeutumisessa.

Päivitystä työrintamalta

Sain vihdoin viime viikon perjantaina hotellinjohtajan hihasta nykäistyä, että meidän on nyt puhuttava. Ensin hän yritti ehdottaa, että josko vasta maanantaina, mutta totesin, että jospa nyt kuitenkin mieluummin tänään. Hänellä ei siis edelleenkään ollut asian suhteen kiire, vaikka perjantaina työsopimukseni päättymiseen oli aikaa noin 2 viikkoa. Enkä siis missään vaiheessa ollut kuullut, että minkälainen tulevaisuuteni kyseisessä firmassa mahtaisi olla.

Muutamista idealistisista (ja kannustavista!) blogiin tulleista kommenteista huolimatta, kyseessä ei missään nimessä ollut kehityskeskustelu. Pomoni ei kysynyt, miten olen viihtynyt tai muutenkaan keskustellut siitä, miten olen työni tehnyt. Hän kysyi, miksi halusin tavata. Vastasin, että en ole kuullut mitä haluatte tehdä sopimukseni jatkon kanssa. Samaan syssyyn jatkoin, että olen mielelläni töissä syyskuun loppuun asti mutta lokakuun alusta aloitan uudessa työpaikassa. Hän totesi, että ok. ?!

Kuulemma mielellään pitävät minut syyskuun loppuun asti ja sitten kyselivät (operations manager oli myös paikalla samassa huoneessa), että mihin olen menossa ja mitä tekemään. Selitin vaihtavani firmaa, koska uusi on enemmän siihen suuntaan, mitä olen opiskellut. Ja sen lisäksi pystyn tekemään työni suomeksi ja englanniksi, jatkuvan hollannin polottamisen sijaan. Tuntuu itsestänikin aika uskomattomalta, että missään vaiheessa ei kyselty että kuinka olen viihtynyt. Olisin myös halunnut sanoa, että kaipaisin vähän enemmän palautetta omasta työstäni ja muutenkin parempaa sisäistä kommunikointia, mutta missään vaiheessa keskustelua siihen ei tullut saumaa. Pyysin myös, että saisin pidennetyn sopimuksen kirjallisena, mutta pomoni ratkaisi asian lähettämällä minulle "keskustelumme vahvistuksen" sähköpostilla, jossa todetaan, että olen lähdössä uusiin tehtäviin mutta jatkan firman palveluksessa syyskuun loppuun. Mitään ei ole siis allekirjoitettu, mutta onpahan jotain "paperilla".

Myönnetty loma pysyy ennallaan, eli kun palaan Suomesta, niin mahdollisia työpäiviä on jäljellä 20. Tai ei edes niin paljoa, koska jossain välissä on kuitenkin vapaata. Joten asiat järjestyi hyvin vanhassa työpaikassa, mutta silti on edelleen sellainen olo, että onpas epämääräistä toimintaa. Ei yhtään sellaista, mihin on suomalaisten työnantajien kanssa tottunut. Täkäläinen työlainsäädäntö on myös mulle vielä outo, en osaa sanoa, että miten asioiden tulisi oikeasti hoitua kun en ole perehtynyt asiaan. Kummasti vertaa, että Suomessa on näin ja näin, mutta täällä ei välttämättä toimi samalla tavalla. Esimerkiksi määräaikaisten työsopimusten kanssa toimiminen tai työvuorolistojen toimittaminen. Suomessa ei tulisi kuuloonkaan, että saa työvuorolistan 2 päivää ennen. Meillä taas tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että työvuorolistat on aina myöhässä. Kuulin myös, että vaikka on määräaikainen työsopmus, niin jos itse haluaa irtisanoutua, niin on silti velvollinen työskentelemään kuukauden irtisanomisajan. Eli jos määräaikainen työsopimus päättyy 31.8. ja samana päivänä ilmoittaa, että ei halua jatkaa, niin joutuu silti olemaan töissä syyskuun loppuun asti. Mikä taas mun mielestä tuntuu ihan käsittämättömältä. Kuin myös se, että miten koko homma voi muka olla työntekijän vastuulla? Luulisi nyt, että työnantajalla on velvollisuus ilmoittaa jatkuuko työt määräaikaisen sopimuksen päättymisen jälkeen. Viidakon meininkiä siis...

Viime perjantaina sain myös postitse sopimuspaketin uudesta työpaikasta. Olenkin tässä nyt viikon mittaan kahlannut aikamoisen määrän paperia, enkä vieläkään ole lukenut kaikkea. Myös muutamat tarkentavat sähköpostit on jo lähtenyt, kun ei meinaa ymmärtää. Tykkään kuitenkin tästä uudesta työpaikasta jo senkin takia, että kaikki tuntuu toimivan tehokkaammin ja selkeämmin. Työsopimuksen lisäksi luettavana on työehtosopimus ja henkilöstön käsikirja. Paljon sääntöjä, rajoituksia, oikeuksia ja velvollisuuksia. Mutta tykkään siitä, että asiat on selkeitä. Eipähän tarvitse arpoa ja miettiä omiaan, kun kaikkeen varmasti löytyy vastaus. Täysin toisenlaista siis kuin puoli vuotta sitten rekrytointiprosessini tähän nykyiseen firmaan.

Mutta kaikki näyttää hyvältä ja rullailee sujuvasti eteenpäin.
Ensi viikon torstaina on contract intake, joten siellä sitten selvitellään viimeisetkin paperit. Ensi viikon perjantaina lähdetään lomalle Suomeen (ihanaa!) ja sitten kun sieltä tullaan, niin onkin jo syyskuu mukavasti menossa. Pari viikkoa vanhassa työpaikassa ja sitten muutama päivä vapaata ennen kuin uudet työt alkaa 4.10. Kuulemma pehmeä lasku, kun ensimmäinen työpäivä on perjantai. Sitten alkaakin täysi hööki, kun koulutuksessa istutaan tiiviisti joka päivä ainakin ensimmäinen kuukausi. Aiheesta seuraa varmasti myöhemmin lisää... :)

Source

Suosituimmat hakusanat

Tässä kuluneen puolen vuoden aikana, blogiin on löydetty mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla. Ensimmäisenä listalla keikkuu kylläkin "From Holland with Love blogi", joten ainakin osa tietää mitä etsii :) Vinkkinä sanottakoon, että jos on Bloggerin käyttäjä, niin seuraamista helpottaa kun liittää blogin omien luettavien blogien joukkoon. Ja tietääkseni Bloggerin käyttäjä voi olla myös, vaikka ei kirjoittaisikaan omaa blogia.

Blogiin on löydetty esimerkiksi seuraavilla hakusanoilla:

Kipeänä lentäminen: Kirjoitin lähtövalmisteluiden humussa tästä muistaakseni pariinkiin otteeseen, esim. tässä. Todettakoon nyt kuitenkin, että siihen on syynsä, miksi lentämistä sairaana ei suositella ja yleensä flunssa (tai jälkitauti) pahenee lentomatkan aikana. Oireita voi lennolla helpottaa nenäsuihkeella ja puuduttavilla korvatipoilla. Ensimmäinen on aina mukana, jälkimmäinen löytyy myös mutta niitä en missään vaiheessa vielä kokeillut.

Source

Hollannin kieli: Hollantilaisten itsensä mielestä hollanti on vaikea kieli oppia ja heillä on usein ongelmia oikeinkirjoituksen kanssa, d:t ja t:t menee helposti sekaisin. Mutta esimerkiksi tämän linkin mukaan, hollanti on kieli, joka on suhteellisen helppo oppia englantia äidinkielenään puhuville ihmisille. Suomalaisena en tietenkään kuulu kyseiseen kategoriaan, mutta en silti pidä hollantia mitenkään älyttömän vaikeana kielenä. Se on kieli siinä missä saksa ja ruotsikin, opittavissa mutta vaatii tietysti motivaatiota ja panostusta. Kieltä taitamattomalle hollannin kieli kuulostaa (ainakin kaikkien kommenttien perusteella) siansaksalle tai älämölölle, jota puhutaan peruna suussa. Myös ääntäminen aiheuttaa hämmennystä, ne kuuluisat kurkkuäänteet...

Hollannin kielen kurssi: Itse opiskelen tällä hetkellä NT2 (= Nederlands als tweede taal) kurssilla ja päämääräni on Staatsexamen. Mietin edelleen itsekseni että suoritanko kyseisen kokeen 1 vai 2 tasolla. Kyseinen kurssi järjestetään ROC:n (regionaal onderwijscentrum) alaisuudessa. ROC on siis laajemman paikallisen alueen koulutusyhtymä, jonka "alaisuudessa" toimivat alueella sijaitsevat koulut. Monimutkainen selitys, eikä välttämättä täysin oikein, mutta niin olen sen ymmärtänyt. Oman alueeni ROC:n kuuluu kouluja ainakin kaupungeista: Breda, Roosendaal, Etten-Leur ja Bergen op Zoom. Itse käyn koulussa Bergen op Zoomissa ja koulu on nimeltään Kellebeek College. Hollannin kielen kursseja järjestetään tavallisen koulujen (kuten omani) lisäksi erityisissä kielikouluissa (Google auttaa) ja kansalaisopistoissa. Erityisistä yksityisistä kielikouluista ei ole kokemusta, voivat olla hyvinkin tehokkaita mutta kalliita. Kansalaisopiston kursseista ei itselläni ole hyvää kokemusta ja koska hintaluokka on melkein samaa kuin tavallisissa kouluissa, niin kehotan googlettamaan NT2 ja sitä kautta etsimään listan, josta löytyy koulut, jotka tarjoavat kyseistä opetusta. Internetistä harvemmin löytyy tietoa, joten ainoa vaihtoehto on sen jälkeen ottaa yhteyttä kyseiseen kouluun ja kysyä sieltä.

Source

 Hollantilaiset miehet: Poikaystäväni on hollantilainen, joten tekeekö se kyseisen aihealueen asiantuntijan? Ei juurikaan :) Hollantilaiset miehet ovat maailman pisimpiä (omani 207cm) ja heillä on suomalaisia miehiä useammin, pitkähköt hiukset ja usein vielä kiharat. Hollantilaiset huolehtivat ulkonäöstään mielestäni suomalaisia enemmän, koskee niin miehiä kuin naisiakin. Tosin naisilla luonnollinen tyyli on must, usein meikkiä on vain vähäsen. Hollantilaisilla miehillä on useimmiten peruskäytöstavat hallussa, mutta he saattavat olla myös hyvin ylimielisiä. Silti hollantilaiset miehet ovat helpommin lähestyttävissä olevia kuin hollantilaiset naiset. Hollannin kulttuuriin kuuluu myös kevyt flirttailu, kiusoittelu ja lempinimien käyttö. Se, että joku kutsuu sinua nimellä schat (kulta), ei tarkoita että kyseinen ihminen on ihastunut sinuun :)

Source

Hollantiin muutto: Muutin Hollantiin marraskuun 2012 lopussa ja olen nyt asunut maassa virallisesti reilun puoli vuotta. Pari kertaa aiemminkin olen muuttanut Hollantiin, mutta silloin väliaikaisesti. Ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja toisen kerran 2010. Parin vuoden syklillä siis :) En usko, että Hollantiin muutto eroaa mitenkään muuttamisesta toiseen EU-maahan. Jokaisessa maassa on oma byrokratiansa ja niistä pitää ottaa selvää ennen lähtöä tai viimeistään paikan päällä. EU:n kansalaisella on oikeus oleskella EU-maassa 3kk ilman virallista rekisteröitymistä, mutta esimerkiksi asunnon tai työpaikan löytäminen tuona aikana on usein mahdotonta ilman virallista rekisteröitymistä. Usein muuttoon on joku syy (työpaikka, opiskelu tai poikaystävä) ja sitä syytä tulee ja pitää käyttää hyödyksi omien asioiden järjestämisessä. Työ- tai opiskelupaikka antaa varmasti joitakin hyviä vinkkejä siihen mistä löytää katto pään päälle ja miten hoitaa asiat. Saan säännöllisesti yhteydenottoja tutuilta, niiden tutuilta tai täysin tuntemattomilta ihmisiltä, jotka kysyvät vinkkejä siihen, mistä löytää Hollannista asunnon ja miten järjestää omat asiansa. Voin antaa parit vinkit ja linkit (niinkuin olen tehnyt tähän asti), mutta olen oikeastaan aika kyllästynyt siihen, että käytän aikaani asioiden googlettamiseen ja viestin kirjoittamiseen, ja saan yleensä vastaukseksi "tuosta nyt ei ollut juurikaan apua" tai en saa vastausta ollenkaan. Erityisesti kun ihmiset kysyvät asuntoa Amsterdamista tai muualta Pohjois-Hollannista. (Asun edelleen Etelä-Hollannissa pienessä kaupungissa.) Ihan vaan vinkkinä, että jos haluaa muuttaa ulkomaille, niin sen eteen on itse tehtävä töitä ja selvitettävä asioita. Pätee myös Hollannin byrokratiaan, kukaan ei kerro mitä tehdä.. vaan oletuksena on että tiedät itse ja hoidat asiat. 

Source

 Hamstraajan koti: En kyllä pitäisi itseäni mitenkään hamstraajana :) Paitsi ehkä kirjojen suhteen.. niitä kun löytyy jo vinopino, enkä raaski hankkiutua eroon. Seuraavan kerran kun pääsen Suomeen, niin hamstrauslistalla on kyllä joitain asioita.. kuten villalankaa, Lumenen meikkejä ja salmiakkia. Toiseen maahan muuttaessa on usein ongelmallista, mitä pakata mukaan. Vinkkinä sanottakoon, että niitä asioita, joita ei uudesta maasta niin vain löydykään ja joihin on tottunut. Uusia vaatteita saa ostettua helposti, kenties mukaan kannattaa pakata vain parhaimmat luottovaatteet. Mutta Muumimukeja täältä ei saa, joten ehkä joka-aamuinen kahvikupillinen on sen arvoinen :) Jokainen tietää itse, mikä on omassa arjessa tärkeää ja mistä tulee se kodin tuntu. Suuri rakkauteni kirahveihin näkyy myös täällä meillä kotona ja edelleen kaihoan sitä yhtä kirahvitaulua Suomesta tänne, en vaan tiedä kuinka saisin sen kuljetettua. Pitäisi varmaan googletella ja yrittää löytää korvike :)

Source

Gefeliciteerd: Gefeliciteerd on hollannin kielen sana ja tarkoittaa onnea, onnitteluja. Se kannattaa oppia mahdollisimman nopeasti sillä jokaisissa juhlissa se on pakko toistaa ainakin parikymmentä kertaa. Gefeliciteerd sanotaan kun jollain on synttärit, kun ihmiset menevät naimisiin, kun he saavat lapsia, kun he ovat saaneet uuden työpaikan tai valmistuneet koulusta. Juhlissa gefeliciteerd ei sanota ainoastaan juhlakalulle ja asianosaisille, vaan kaikille paikalla olijoille. Sen pakollisen kättelyn/suukottelun ja halailun osana tietysti :) Muistan itseni kuinka hankala tuo sana oli enkä meinannut millään saada sitä mongerrettua ulos suustani. Harjoitus tekee kuitenkin mestarin...

Millaisia hollantilaiset ovat: Kirjoittelin viime postauksessani suhteellisen negatiiviseen sävyyn hollantilaisista ja jo ennen muuttoani, pohdin tässä postauksessa, onko Hollanti epäystävällinen maa. En osaa summata ajatuksiani yhdeksi isoksi loppupäätelmäksi. Niin kuin missä tahansa muussakin maassa, hollantilaisia on joka lähtöön. Vertailussa esimerkiksi suomalaisiin.. Hollantilaiset tervehtivät myös tuntemattomia, he käyvät helposti juttusille missä tahansa vaikka eivät ihmisiä tuntisikaan. Ensivaikutelmana hollantilaiset ovat usein hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Hollantilaiset rakastavat ulkoilua ja pyöräilyä, säässä kuin säässä. Siksi terasseilla istuu melkein vuodenajasta riippumatta ihmisiä. Hollantilaiset ovat tarkkoja raha-asioistaan, mutta esimerkiksi pubissa jokainen ostaa vuorollaan porukalleen kierroksen, ei niin että jokainen maksaa vain oman juomansa. Hollantilaiset tykkäävät juhlimisesta mutta silti humalaiset öykkäröijät ovat todella harvassa. Pukeutumisen suhteen hollantilaiset ovat mestareita business casual tyylissä, useimmilla on aina jalassaan farkut, yhdistettynä rentoon paitaan ja jakkuun. Vaikka joskus näkee jos jonkinmoista tyyliä kaduilla, niin pääsääntöisesti hollantilainen ei ikinä lähde verkkariasussa kaupungille. Kun menen kauppaan collegehousuilla ja hupparilla, olen lähes aina ainoa :)

Järjestätkö itse omat läksiäisesi: En järjestänyt läksiäisiä. Näen mielelläni ihmisiä ja kutsun ihmisiä kylään, mutta en ole juurikaan kotonani valtavissa pippaloissa ja varsinkaan jos joudun olemaan huomion keskipisteenä. Suuret juhlat vaativat myös yhteistyötä.. Ystävien pitää olla valmiita tulemaan kutsuttaessa (miksi aikataulutus on nykyään niin suuri ongelma?) ja mielellään valmiita myös vähän auttamaan. Täällä varsinkin juhlien järjestäminen on haastavaa, ihmisillä on tietyt odotukset ja suuren ihmismäärän kestitseminen ei tunnu juurikaan juhlalta vaan työltä, joka on pakko tehdä. Omille synttäreilleni olisin ollut valmis kutsumaan Justinin perheen syömään, mutta Justin ei itse halunnut. Kutsuin siis vain kahvittelemaan. Koko sukua en halua kutsua.. ehkä sitten muutaman vuoden päästä kun täytän 30.

Source

Sopeutuminen ja tottuminen hollantilaisiin ihmisinä

Hollannissa ei juhlita juhannusta, paitsi Ikeassa, joka on 22 asti auki :) Eivät ole vissiin ihan hokanneet juhannuksen ideaa.. että nautittaisiin kauniista kesäillasta ulkona yhdessä ystävien ja sukulaisten.. eikä suinkaan tavaratalossa, joka on täynnä halpatuotettua tavaraa :)

Source

Me oltiin kuitenkin toisenlaisessa juhlahumussa lauantaina, kun oli Justinin työpaikan kesäjuhlat Eftelingissä. Oli mukavaa, joskin hassua kun kyseessä on useamman tuhannen työntekijän yritys, niin väkeä oli enemmän kuin tarpeeksi. Myös täysi mahdottomuus että tietäisi tai tuntisi edes puolia ihmisistä. Muutamaan tuttuun kuitenkin törmättiin ja vaihdettiin kuulumisia. Herätin myös jonkunlaista kiinnostusta ihmisissä, sillä useimmat tietävät Justinin tyttöystävän olevan Suomesta.. mutta läheskään kaikki eivät tietenkään tiedä, että olen asunut täällä nyt jo reilun puoli vuotta ja että puhun hollantia jne. Aika juhlissa meni tosi nopeasti ja ilta oli ohi melkein huomaamatta. Paljon kauemmin tuntui kestävän tuskainen yhteisbussikuljetus, lähinnä siksi että meidänkin bussiin oli eksynyt muutama sitä tiettyä hollantilaista tyyppiä, jota en vaan kestä. Todettiinkin yhdessä tuumin, että ensi vuonna sitten omalla autolla. Justinia tosin nämä ihmiset eivät haittaa, varmaankin siksi että käytös on niin "hollantilaista" ja hän on siihen tottunut. Justinia ehkä häiritsee enemmän se, kuinka minä valitan ja ahdistun näistä ihmisistä :D Hänkin pääsee siis helpommalla jos vaan mennään omalla autolla. 

Siellä bussissa istuessani oivalsin nimittäin lopultakin mistä on kyse. On meinaan aikaisemminkin käynyt samalla tavalla, että olen ihan innoissani lähdössä jonnekin juhliin tai tapahtumaan, mutta hyvin nopeasti mielialani laskee kuin häränhäntä. Riina muistaakseni joskus kirjoitti, että Pariisissa on ihan normaalia, että suurin osa ihmisistä vähän vittuilee eikä ole niin ystävällisiä. Muistan jo silloin ajatelleeni, että eikä, en pystyisi asumaan tuollaisessa paikassa.

Source

Lauantaina olin siis hyvällä fiiliksellä ja innoissani juhlista, kunnes hetken aikaa bussissa istuttuani rupesin ärsyyntymään. Ja sitten tajusin, että syy tähän löytyy kahdesta bussin etuosassa istuvasta nuorehkosta naishenkilöstä..
En väitä, että kaikki hollantilaiset ovat samanlaisia, mutta tietynlaisia yhtenäisyyksiä ja samoja piirteitä olen nyt bongannut useampaan kertaan. Ja näistä nousee aina karvat pystyyn. En tiedä johtuuko kulttuurieroista, tottumuskysymyksistä, omista henkilökohtaisista mieltymyksistäni vai mistä.

Source

Mutta en siedä yhdistelmää, joka on:
- kovaäänisyys
- itsekkyys ja oman itsensä ylivoimainen korostaminen
- ilkeys
- välinpitämättömyys muita kohtaan

Hollantilaiset rakastavat pitää meteliä, hauskanpitoon kuuluu jatkuva älämölö, toisten päällepuhuminen, rallatukset ja ylipäätänsä kovaäänisyys. Hollantilaisille on todella tyypillistä oman navan ajattelu, he ajattelevat ensisijaisesti sitä, mikä heille sopii ja mikä ei sovi. He pitävät tiukasti kiinni siitä mitä on sovittu tai mitä he haluavat, joustoa harvemmin löytyy. Omaan korvaani ilkeät kommentit ja muille naureskelu on tyypillistä hollantilaisille. Hollantilaiset myös pitävät tiukasti yhtä keskenään ja se, joka tipahtaa ulkopuolelle, saa usein kärsiä joukkoylivoimasta, vinoista katseista ja oudoista kommenteista. Samaan syssyyn kuuluu myös kaksinaamaisuus ja takinkääntö.. usein ilkeiden kommenttien tai tekojen jälkeen, hollantilainen päättääkin olla hetken aikaa ystävällinen ja avulias, tehden toiselle osapuolelle mahdottomaksi sen, että osoittaisi mieltään tai olisi vihainen.

Source

Tässä nyt puhtaana listauksena asioita, joita olen todistanut viime viikkojen aikana ja joiden takia olen useampaan kertaan joutunut nieleskelemään, että mitäköhän tästäkin nyt pitäisi ajatella. Kun ei vain mene yksiin oman käytökseni tai ajatusmaailmani kanssa..

1. Kadulla kulkee ryhmä naisia, joilla on kaikilla vaaleanpunaista päällä. Suureen ääneen kommentointia, kuinka naurettavan näköistä. Sitten kommentoijat tajuavat, että kyseessä on polttariseurue. Kommenttina: No kai niiden piti joku koodi keksiä. Oma mielipiteeni tästä on, että antaisivat ihmisten olla rauhassa sellaisia kuin ovat. Mutta aina pitää kommentoida negatiiviseen sävyyn.
2. Toinen polttariseurue. Morsian on jo vähän vanhempi, ehkä 40-vuotias. Kommenttina: "No jo on aikakin että tuo menee naimisiin".
3. Bussikuski pysähtyy juuri kun valot vaihtuvat punaisiksi ja valitsee eri reitin kuin kyydissä olijat olisivat valinneet. Suureen ääneen kommentointia, valitusta ja ohjeistusta. Samaan syssyyn kuitenkin tarjoavat bussikuskille karkkia/sipsiä/juotavaa ns. rauhantarjouksena. Mielestäni vain älytöntä käytöstä.
4. Musiikki aivan törkeän kovalla ja kun sitä pyydetään hiljentämään, kommenttina: "Älä viitsi olla tuollainen ilonpilaaja".
5. Pyydän töissä apua, koska omat käteni ovat täynnä tavaraa, josko kollega (joka ei tee sillä hetkellä mitään) voisi käydä printtaamassa asiakkaalle kuitin. Hän toteaa, että mene itse. Myöhemmin sama kollega kommentoi asiaa sanomalla: Ehkä et ole vielä ymmärtänyt toimintatapaa, mutta tuollaisessa tilanteessa ei ole mitään järkeä pyytää apua. Laita vain omat asiasi sivuun ja mene, asiakas ymmärtää kyllä odottaa hetken, varsinkin jos näki että kätesi ovat täynnä tavaraa.
6. Töissä kollega pyytää että joku tulisi auttamaan häntä, koska hänellä on kiire. Kun hän saa apua ja tilanne rauhoittuu hieman, kyseinen kollega menee taakse istumaan, lepäämään ja juoruamaan, välittämättä siitä että apuun tullutta kollegaa tarvittaisiin muualla.
7. Kun yritetään sovittaa useamman ihmisen aikatauluja yhteen, ehdotuksena tulee usein pari päivää. Jos ne eivät sovi, niin tilannetta pidetään ihan mahdottomana ja muita ihmisiä hankalina. Kommenttina on myös tullut, että tehdään sitten syyskuussa, koska heinä-elokuussa "mulla nyt vaan ei ole yhtään vapaata päivää".
8. Ihmiset kommentoivat ja valittavat avoimesti siitä, että eräs pariskunta on päättänyt pitää häänsä tiettynä päivänä heinäkuussa. Päivä on kuulemma täysin sopimaton, koska "silloin kaikki ovat tietysti lomalla ja reissussa, eikä ketään kiinnosta sovittaa lomiansa yhden hääpäivän mukaan".
9. Jos et ole täysin samalla aaltopituudella muiden kanssa, ajattelet eri tavalla ja toimit eri tavalla, olet automaattisesti outo ja vähän erikoinen. Sinua ihmetellään sen sijaan että yritettäisiin ymmärtää. Enkä puhu pelkästään omasta itsestäni, vaan myös samassa työpaikassa olevista ihmistä. Jos joku tekee jotain eri tavalla, hän kuulee siitä jatkuvaa vinoilua tai sitten selän takana kommentoidaan.

Source

Nämä tässä esittämäni ajatukset eivät missään nimessä mene yksiin sen kanssa, mitä hollantilaisista yleensä sanotaan. Hollantilaisten kun sanotaan olevan ystävällisiä, avuliaita ja avoimia. En kiellä sitä, että ensivaikutelma useimmista ihmisistä onkin näin. Mutta ainakin omalla kohdallani, olen huomannut myös täysin päinvastaista käytöstä ihmisissä.

Tiedostan kyllä olevani edelleen keskellä sopeutumisprosessia. Ehkä tämän hetken negatiivisuus johtuu siitä. Myönnettäköön kyllä, että näitä samoja asioita olen ihmetellyt ja pohtinut useampaan kertaan vuosien varrella. Mutta tavallaan odotan sitä, kun en kauheasti enää jaksa välittää muiden ilkeilyistä tai olen vaan tottunut siihen. Ehkä se fiilis tulee jo parin vuoden päästä, ehkä sitä pitää odottaa 5 tai 10 vuotta. Mene ja tiedä. Tuntuu tyhmältä listata asioita, jotka häiritsee ja aina kun kirjoitan ne ylös, niin tuntuu että liioittelen tai vähättelen.. "menikö se nyt oikeasti noin" tai "tajuaakohan ihmiset nyt oikeasti mitä tarkoitan". Kyseenalaistan siis jatkuvasti myös omaa käytöstäni ja ajatuksiani. Useimmiten juurikin niin, että miksi ihmeessä mä vedän tästä herneen nenään kun kaikille muille se tuntuu olevan ihan normaalia :D

Source

Mietin uutta työpaikkaa ja uusia mahdollisuuksia, mutta toisaalta olen tyytyväinen että nyt on joku työpaikka. Mielenkiinnolla odotan, että uusivatko sopimukseni vai eivät. Ilmeisesti suomalainen työmentaliteettini on tuottanut myös heille päänvaivaa. Oma tapani työskennellä kun eroaa työpaikkani kulttuurista. Itse teen mieluiten koko ajan jotain, suoritan rauhallisesti mutta jatkuvasti. Työpaikallani on suosiossa mentaliteetti, että tehdään hirveällä höökillä kaikki hommat pois ja sitten laiskotellaan vähän aikaa. Työpaikalla kännykän räplääminen, istuskelu ja juoruaminen työkavereiden kanssa, kun tuntuu joskus olevan tärkeämpää kuin asiakkaiden tyytyväisenä pitäminen. Työkaverini pitävät outona sitä, että haluan koko ajan tehdä jotain. Minulle taas tuottaa vaikeuksia olla tekemättä mitään, varsinkin jos näen asioita joita voisin tehdä. Myönnettäköön että pidän myös hölmön hommana sitä, että juostaan pää kolmantena jalkana silloin kun on kiire ja lipsutaan kaikista standardeista, kuin se, että tehtäisiin koko ajan kunnolla. Yritän kuitenkin sopeutua myös työpaikallani muiden tapoihin, sillä en halua taas tipahtaa tyhjän päälle. Ainakin uusi työsopimus takaisi sen, että normaali arki saisi jatkua kuten tähänkin asti. 

Source

Täällä sataa vaihteeksi vettä ja harmittaa, etten pääse pyöräilemään. En ole sokerista mutta ei vesisateessa kastumisessa ole mielestäni mitään houkuttelevaa. Taidan siis napata auton alle ja toivon, että saan vielä tänään sesongin viimeiset parsat ostettua. Virallinen sesonki kun taisi päättyä eilen. Toivotaan että satoa on vielä yhden aterian verran jäljellä :)

Source

Tyhmä ja epäkohtelias suomalainen, joka ei ymmärrä tätä kulttuuria

Kun tekee paljon töitä, niin...
- pyykit kasaantuu
- syö epäterveellisempää ruokaa
- ärsyyntyy helpommin
- koti on likainen
- ei ole aikaa sosiaalisen elämän ylläpitoon, ystäville ja sukulaisille
- villasukat ei valmistu
- blogia ei päivitä kukaan

Kaikki on tottakai kiinni omista valinnoista, mikä on itselle tärkeää ja mielekästä. Tein viime viikolla rankan työviikon, tuntimäärissä vain vähän normaalia pidempi, mutta rankka viikko muodostui yksinomaan aamuvuoroista. Kun herää joka aamu klo 5, niin ei paljon naurata. En ole ikinä pitänyt itseäni sen kummemmin aamu- tai iltaihmisenä, mutta kyllä ennen kuutta herääminen tuntuu aika epäinhimilliseltä. Ja kun vihdoin pääsee töistä kotiin, niin ei paljon huvita mikään.

Justinin 31v. synttäreitä vietettiin torstaina. Koska tämän postauksen perusteella tiedätte, kuinka fanaattisia hollantilaiset on syntymäpäivien suhteen, niin tottakai meille tuli illalla Justinin vanhemmat ja veli tyttöystävineen kahville. Ajaksi oli sovittu klo 19.30-20, vanhemmat tulivat juuri ennen puoli yhdeksää ja veli juuri ennen yhdeksää. Jo tässä kohtaa meni herne nenään.. arki-iltana olisi syytä noudattaa sovittua aikaa! Ja totuttuun tapaan jokainen tällää perseensä penkkiin ja odottaa palvelua.. kuppi kahvia/teetä nenän eteen ja samaan syssyyn kakkua. Kun olin hoitanut emännän velvollisuudet ja seurustellut vähän aikaa, totesin meneväni nukkumaan. Minun mielestäni kun on erittäin ajattelematonta sukulaisilta tulla myöhässä ja sitten vielä istua lääräämässä pari tuntia, varsinkin kun tiedossa oli että meillä on huomenna aikainen aamu (totesivat vain, että minkä ihmeen takia heräät niin aikaisin...). Mutta se on vain minun mielipiteeni, hollantilaisten mielestä kun kaikki on vaan gezellig.

Olen ehkä jo päässyt yli sen vaiheen "mitä ne nyt musta ajattelee", ainakin sukulaisten keskuudessa. Olen suomalainen ja ehkä tapojeni kanssa vähän outo, mutta mitä sitten. En jaksa aina pelata tämän kulttuurin säännöillä, varsinkin kun ne ei tunnu yhtään omilta. Suurimman osan aikaa teen kyllä muille mieliksi, mutta ei se silti tunnu omalta.

En jaksa aina poskisuukotella kaikkia, sekä saavuttaessa että lähtiessä. Varsinkaan niitä ihmisiä, joiden kanssa en ole edes jutellut koko iltana. Mikä järki? Muuta kuin että se on kohteliasta? Öö, kenen mielestä?

Ärsyttää, että juhlissa ystävien ja sukulaisten kesken, vieraat ovat kuin ravintolassa. Ruokaa ja juomaa pitää olla riittävästi, on isäntäparin tehtävä huolehtia että kaikki ovat tyytyväisiä ja riittävästi ravittuja. Normaalisti tarjoaisin apuani tarjoiluissa, mutta täällä on tottunut siihen, että istua tököttää tekemättä yhtään mitään. Viikonloppuna Justinin ja Tomin synttäreitä juhlittiin Zeelandissa, ensin leirintäalueella kahvittelemalla ja sitten satamassa grillaamalla. Ja kaikki sukulaiset tietysti kutsuttu.. Jotenkin tuo tyypillinen juhlinta kotioloissa on jokseenkin hyväksyttävää, mutta leirintäalueolosuhteissa.. Suomessa itse järjestäisin samanlaiset kekkerit periaatteella, että jokainen tuo mukanaan jotakin, niin juomaa kuin ruokaakin. Kaikki tekevät yhdessä jotain ja kaikilla on kivaa. Mutta täällä.. me tehtiin Justinin kanssa kaikki ruokaostokset ja Tom hoiti juomapuolen. Justinin äiti huolehti leirintäalueella kahvin keittämisestä, vieraiden istuessa pyllyillään. Sama homma myös satamassa kun grillattiin. Ehkä se olen vaan minä ja minun outo suomalainen kulttuuritaustani, mutta en vaan käsitä. Justin grillaa, Tomin tyttöystävä esivalmistelee salaatti ym. ainekset, minä hoidan loppusiivouksen. Todella gezellig.

Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen, teltassa oli kylmä, märkä ja kaikinpuolin inhottavaa, olin ihan valmis lähtemään kotiin. Ensin kuitenkin aamupalaa. Joka luonnollisesti piti hakea kaupasta, koska eihän kukaan nyt ole ottanut mitään ruokaa mukaan.. Ja siinä vaiheessa kun olen ollut hereillä 3 tuntia ilman aamupalaa, olen hakenut sen aamupalan kaupasta (myös kaikille muille), kattanut pöydän ja istunut sen ääressä 2 tuntia, enkä vieläkään saa syödä, koska KAIKKI eivät ole paikalla, niin menee muuten herne nenään. Joskus ja vaan joskus, musta tuntuu että gezelligheid on lähinnä vittuilua ja muiden ihmisten itsekkyyttä. En voi tehdä niinkuin itse haluan, koska se on epäkohteliasta muita kohtaan. On myös todella epäkohteliasta tehdä jotain kulttuurisääntöjen vastaista, riippumatta siitä mikä olisi järkevää/mukavaa/mielekästä.

Ehkä mulla oli vaan huono viikonloppu. Ja tyhmä epäkohtelias suomalainen tyttö nyt vaan on outo. Antakaa sen olla rauhassa, älkääkä vaan puhuko sille.. kyllä se 20 vuoden päästä on jo jotain oppinut.

Mutta hei, tällä viikolla mulla on vaan 3 työvuoroa. Aluksi olin listan nähtyäni vähän kiukkuinen (missä mun rahat!) mutta nyt olen vaan tyytyväinen, että saan vähän chillata ja hoitaa asioita pois listalta.

Koti on nyt vaihteeksi puhtaaksi puunattu, pyykkikasat vähenee silmissä, on ollut enemmän aikaa miettiä mitä syödä ja aikaa tehdä se (kylmäsavulohta ja ruisleipää, mmm!) ja meidän takapiha muuttuu hitaasti mutta varmasti nätimmäksi. Mulla on myös deitti yhden ystävättären kanssa tällä viikolla ja kappas, blogikin päivittyy taas (ainakin tämän postauksen verran). Kohta rupeaa myös sukkapuikot heilumaan.

Anteeksi avautuminen. Ei ollut kovin kohteliasta ;)

Verovirasto aka Belastingdienst

Alkuviikosta panikoin, kun en ollut vielä saanut Suomesta veroehdotusta. Luettuani Facebookista kaikkien kavereiden hehkutuksia veronpalautuksista, suuntasin osoitteeseen vero.fi ja yritin epätoivoisesti löytää jonkun sähköisen asioinnin linkin, jota kautta voisin lukea veroehdotukseni netin kautta. No ihan turhaahan se oli, kun ei se ole mahdollista. Mikä on mun mielestä aika älytöntä. Jos veroehdotuksen muutokset voi palauttaa netin kautta, niin miksi sitä koko ehdotushöskää ei ole saatavilla netin kautta?

Törmäsin kuitenkin veretseisauttavaan tietoon siitä, että ulkomaille muuttava suomalainen on muuttovuoden ja sitä seuraavat 3 vuotta verovelvollinen Suomeen. Siis mitä, pitääkö mun jumalauta maksaa veroja sekä Hollantiin että Suomeen? Tietojen hamuamisen jälkeen totesin, että aika epätodennäköistä. EU-maiden sisällä (ja kenties joidenkin muidenkin maiden?) kun tuplaverotusta ei ole. Eli maksan veroni vain Hollantiin ja Suomen verotoimistolle voin/joudun ilmoittaan ne tiedot, mutta veroja en joudu maksamaan kahteen kertaan. Mutta esimerkiksi jos Suomeen olisi jäänyt talo tai muuta omaisuutta, niin siitä joutuisin edelleen maksamaan veroja Suomeen. Hah, onneksi ei ole omaisuutta, on vain velkaa :)

Source

Apuja kysyessäni sain monta ystävällistä vinkkiä tutkia vero.fi -sivustoa. Kiitos vaan, mutta ymmärtääkö joku oikeasti että mitä niiden tekstit tarkoittaa? Pääpiirteissään ymmärrän ehkä joo, mutta aina tuntuu löytyvän joku poikkeus sääntöön ja mistä sitä tietää, päteekö just tämä laki omalla kohdalla. Otinkin hyvään talteen kansainvälisen henkilöverotuksen palvelunumeron, mutta ainakaan näillä näkumin en joudu sinne tänä vuonna soittamaan.

Sain nimittäin veroehdotuksen päivän vai kaksi sen panikoinnin jälkeen. Ihan postissa tuli perille, harvinaisen ryppyisenä mutta kuitenkin. Joulukuussa tulee pieni summa palautuksia Suomen tilille, jee! Kuulemma sinne voisi ilmoittaa myös kansainvälisen tilinumeron, mutta mitä suotta kun Suomen tili on kuitenkin edelleen olemassa ja käytössä.

Tällä hetkellä päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin verot Hollannissa. Olen nyt saanut kaksi palkkaa ja kaksi palkkalaskelmaa, mutta vaikka kuinka sitä tavaan, niin en ymmärrä että maksanko veroja automaattisesti palkastani vai en. Näyttäisi siltä, että en maksa, mikä todellakin saa täällä verenpaineen nousemaan. En nimittäin halua ensi vuonna useamman tonnin laskua verotoimistolta. Näiden asioiden pohtiminen ja "järjestäminen" on suhteellisen mielenkiintoista.. Miksi tämä on näin vaikeaa ja miksi kukaan ei voi vaan ystävällisesti toimittaa sellaista selkeää infopakettia kotiin?! Mulla kun on se BSN-numero, joka toimii veronumerona ja sosiaaliturvanumerona, ja ties minä, niin luulis nyt hemmetti että ne verottaisivat automaattisesti.

Source

Mutta asia on siis nyt selvityksen alla. Ts. Justin saa luvan selvittää asian jonkun kanssa ja jotain kautta :>

Nyt mun pitäisi ruveta maalamaan puutarhalaattoja.. tältä osin tulossa jonkunlainen kuvapostaus parin viikon sisällä. Stay tuned!