Näytetään tekstit, joissa on tunniste sopeutuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sopeutuminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. helmikuuta 2015

Vain Hollannissa

Kävin tänään lääkärissä näiden vatsakipujen vuoksi. Otettiin muutama näyte, jotta voitaisiin sulkea pois ne tavallisimmat.

Mutta vain Hollannissa..

Joo, tää purkki me analysoidaan täällä ihan itse. 
Mutta nämä kaksi putkiloa sun pitäisi viedä tämän lähetelomakkeen kanssa laboratoriokeskukseen.
Ne siellä sitten analysoi ja tutkii nämä kaksi ja ilmoittaa meille tulokset.
Soitan sitten ensi viikolla että mitä niistä löytyi ja että mitä tehdään seuraavaksi, jos löytyy jotain tai jos ei löydy mitään.

Wooot..

https://dasaunddaso.files.wordpress.com/2013/07/very-funny-animal-faces-320x240.jpg?w=640
Source


... siinä sitten näyteputkiloiden kanssa autolle ja toimittamaan omia näytteitä laboratoriokeskukseen analysoitavaksi.

Hollantilaisittain tehokasta kustannussäästöä vai mitä ihmettä?

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kotimaista tavaraa

On kotimaa ja synnyinmaa.
Synnyinmaa on itsestäänselvästi Suomi, kotimaakin on Suomi vaikka koti sijaitseekin Hollannissa.
Pariin kertaan on kysytty että meinaanko hakea Hollannin kansalaisuutta. Tällä hetkellä sillä ei oikeastaan olisi elämään mitään vaikutusta, kun molemmat maat kuuluu Euroopan Unioon. Ehkä Hollannin kansalaisuus helpoittaisi joidenkin virallisten asioiden hoitamista, mutta kansalaisuuden hakemista vastaan sotii sen kalleus ja ainakin näin päältäpäin katsottuna aikamoinen paperirumba.
Ja näillä eväillä on pärjännyt toistaiseksi hyvin. Tosin ajokortin ja passin uusiminen on vasta edessäpäin, samoin kun naimisiinmeno ja lapset.. ties millaiseen paperisotaan tässä vielä joutuu!

Mutta vaikka kotimaa on Suomi, niin silti kotimaisuus tarkoittaa tällä hetkellä hollantilaista.
Kotimaisen kun ainakin itse miellän tuotteeksi, joka tulee tämän oman maan rajojen sisäpuolelta. Kotimaista ostamalla tukee oman maan kansalaisia ja edesauttaa taloutta. Kotimaista suosimalla voi todennäköisesti luottaa siihen, että tuote tulee jostain läheltä jolloin kuljetuskustannukset ja -haitat on pienemmät kuin kauempaa rahdatulla.

Olen aiemminkin puhunut siitä kuinka ihastunut olen meidän pienten lähituottajien tuotteisiin. On mahtavaa ostaa tuotteita ja tietää tasan tarkkaan, että ne on rakkaudella kasvatettu 10 metriä tuonnepäin, tuolla pellolla. Kotimaisuus kunniaan, lähituotteita aina kuin mahdollista ja jos vielä luomuna saa, niin kyllä kiitos!
Kotimaisuus tuntuu olevan aikamoinen arvo. Tuotteesta ollaan valmiita maksamaan enemmän kun se on kotimainen. Varsinkin suomalaisille, suomalaisuus eli kotimaisuus on useimmiten voittamaton myyntivaltti.

Hehkutin tehneeni viikonlopun parhaan ostoksen, kun sain 50 tulppaanin nipun 5 eurolla. Kommenttina tähän että itse ostin 10 tulppaanin nipun samalla hinnalla.. mutta ne oli kyllä kotimaisia! No niinhän nämäkin oli, mutta suomalaiselle hollantilainen tulppaani ei ole kotimainen.. ainoastaan sille suomalaiselle, joka sattuu asumaan Hollannissa ;)
Suomalainen puhuu myös aina kuinka suomalainen mansikka on maailman parasta!
Taisin itsekin kuulua niihin ennen kuin maistoin meidän naapuritilan mansikoita.. toukokuusta lokakuuhun, aina täydellisiä, makoisia ja riittävän isoja!

Harmittavasti tähän hollantilaistumiseen kuuluu myös piheyden tarttuminen.. helposti tulee ostettua sitä, mikä on tarjouksessa tai mikä on helpoiten saatavilla. Eikä suinkaan aina katsottua sitä mikä on tuotteen kotimaa. Onneksi sentään voi lohduttautua sillä, että espanjalaiset tomaatit on täältä päin katsottuna melkein lähiruokaa.. ainakin verrattuna siihen mitä ne on suomalaisille! Pari tuhatta kilometriä pienempi välimatka tekee kummia..


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ikävöimisen arvoisia asioita

Joulukuun alussa käytiin Suomessa juhlistamassa itsenäisyyspäivää ja näiden perinteisten sukujuhlien aikana sain kertoilla kuulumisia, vastailla kysymyksiin uudesta työpaikasta ja yleisestä viihtymisestä. Eniten pohdintaa omassa päässä aiheutti kysymys, että mitä oikeastaan ikävöin Suomesta? Uskoakseni olen meidän suvussa ainoa, joka on näin pitkään asunut jossain ulkomailla, ollut poissa Suomesta ja rakentanut elämää omalla tahollaan erilaisen kaavan mukaan. Toki suvusta löytyy useampiakin opiskelijavaihtoon lähteneitä ja muutenkin maailmalla seikkailijoita. Yhtäjaksoista, "oikeaa elämää" Hollanissa on nyt takana jo reilut kaksi vuotta. Oikealla elämällä tarkoitan sitä pysyvää asumista, kun ei olla väliaikaisesti opiskelemassa tai lomailemassa. Kun tämä paikka on nyt se koti, jossa asun ja johon palaan lomalta. Suomessa ei ole enää kotia, on vain ihania kyläpaikkoja ja lomakohteita.

Sama kysymys esitettiin uudelleen tällä viikolla kun olin kahden Suomi-naisen kanssa tiistai-iltana Bredassa syömässä. Onko jotain Suomessa tai Suomeen liittyvää, mitä on oikeasti ikävä?

Oma vastaukseni on varmaan aika yksiselitteinen. Ei oikeastaan.
Ei ole mitään sellaista mitä on oikeasti ikävä.
Koti kun on koti, oli se missä tahansa. Koti on siellä missä on hyvä olla ihan sellaisenaan. Elää sitä tavallista arkea päivästä toiseen.

En osaa kaivata suomalaista ruokaa, täältä kun löytyy melkein jokaiselle ruoalle/ruoka-aineelle melkein vastaava korvaava tuote. Ja ne täällä arki-ruoaksi muodostuneet on ihan yhtä hyviä kuin mitä Suomessa söisin, useimmiten vielä parempia, terveellisempiä ja ennenkaikkea halvempia! Ja sitä suuremmalla innolla niitä himoittuja asioita syön sitten Suomessa.. Saarioisten amerikkalaiset suolakurkut, HK:n herkkumaksamakkara, mustamakkara  ja hernekeitto!

Tottahan sitä joskus harmittelee että miksi Suomessa on niin paljon erilaisia laktoosittomia tuotteita kun täältä ei saa muita kuin maitoa ja joskus ehkä jogurttia. Tai miksi Suomessa on kymmeniä erilaisia proteiinituotteita sun muita terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja täällä ei ole mitään. Ja sitten taas järki käteen ja katse kaupanhyllyille. Jos haluan syödä terveellisesti, niin se onnistuu täällä ihan peruselintarvikkeillakin! Ei aina tarvitse kikkailla :)

Kuvittelin ikävöiväni saunaa mutta olen nyt reilun kuukauden käynyt aktiivisesti salilla ja siellä on sauna. En vaan ole vielä kertaakaan saanut aikaiseksi mennä saunomaan.. kun ei sille kuitenkaan nyt niin kova tarve ole. Joten kun ehdotettiin että lähdettäisiinkö Rotterdamin merimieskirkolle joku kerta saunomaan, niin tottakai! Mutta enemmänkin on kyse mukavasta seurasta ja siitä että tekee vaihteeksi jotain muuta, kuin siitä varsinaisesta saunomisesta.

Aikani asiaa pähkäiltyäni vastaus on kuitenkin, että todennäköisesti jos jotain kaipaan, niin sitä samanhenkisyyttä mitä voi toisten suomalaisten kanssa tuntea. Samankaltaista huumoria ja kulttuurinymmärrystä. Sitä ettei aina tarvitse ihmetellä ja kummastella ja arvioida, että voi vaan olla. Sitä että joku ymmärtää, että on paljon mukavampaa istua bussissa jos joku ei tunge viereen istumaan jos muuallakin on tilaa. Se etttä joku ymmärtää, että ei todellakaan kadulla tai lenkkipolulla tarvitse tuntemattomille moikkailla. Että on ihan ok joskus sanoa suoraan mitä ajattelee. Ettei aina tarvitse puhua ja smalltalkata, jos ei oikeasti ole mitään puhuttavaa. On ihan ok vaan olla ja istua hiljaa. Toinen suomalainen ymmärtää useimmiten myös sen tarpeen aina silloin tällöin vetäytyä syrjään, että saa hetken aikaa olla ihan rauhassa. Ja kukaan muu ei voi ikinä ymmärtää muumimukien hienoutta, sitä että Fazerin suklaa on maailman parasta, Novitan langasta kudottuja villasukkia, karjalanpiirakoita, ruisleipää ja korvapuusteja. Tai sitä kuinka lunta voi inhota sydämensä kyllyydestä (varsinkin jos sitä sataa täällä) mutta on outoa jos Suomessa ei ole talvella lunta. Koska se nyt vaan kuuluu asiaan.

Ja on aika siistiä puhua kieltä, jota maailmassa puhuu vain muutama muu miljoona ihminen! Aina toimiva salakieli ;) Mutta en kaipaa sitä että saisin päivittäin puhua Suomea. Voinhan aina kommunikoida salakielellä niin halutessani. En kaipaa suomenkielistä televisiota, kirjoja tai lehtiä. Tottakai aina jos niitä on saatavilla, on se vain mukavaa ekstraa!
Mutta tulen niin hyvin toimeen näinkin!

Perhe ja ystävä on tottakai oma lukunsa. Tottakai heitä on ikävä. Ja nähdään ihan liian harvoin, koska kerran tai pari vuodessa nyt on vaan armottoman vähän.
Mutta kun asiaa ei pohdi liikaa, ei tule myöskään tarvetta kieriskellä itsesäälissä ja ihmisikävässä.
Sitäpaitsi totuushan on että mulla on täällä myös perhe ja ystäviä. Huomattavasti pienempi piiri kuin Suomessa mutta tekemistä niissäkin riittää :)

torstai 21. elokuuta 2014

Aikuistumispohdintoja

Olen ehkä vihdoinkin aikuistunut hieman.

Huomasin sen tänään kun ajoin täysin harhaan.
Justin leikataan tänään sairaalassa (tai jos hyvin käy, niin tätä kirjoittaessa on leikattu jo) ja vein sen sinne puoli kahdeksitoista. Tällä kertaa olisin todennäköisesti saanut jäädä paikalle hengailemaan kun kukaan ei missään vaiheessa sanonut että lähdepäs nyt kotiin siitä, me soitetaan sitten. Mutta kun aina aikaisemmin on käsketty kotiin, niin nyt en ottanut mitään viihdykettä mukaan ja painelin suoraan autolle jahka potilas oli kärrätty huoneesta ulos.
Koska siellä sairaalassa ei kuitenkaan nyt ihan joka päivä tule käytyä, niin olin vähän epävarma siitä osaanko ajaa takaisin kotiin. Justin sanoi että seuraat vaan Roosendaal kylttejä, niin kyllä se Etten-Leur siellä jossain vaiheessa näkyy.
Kun lähdin sairaalan parkkipaikalta, niin oma järki olisi sanonut risteyksessä että käänny oikealle, sinne suuntaan mistä tultiinkin. Mutta seurasin fiksuna tietysti kokeneemman neuvoja ja päädyin täysin väärälle motarille.

Mutta sen aikuistumisen huomaa siinä, että en suinkaan mennyt paniikkiin vaan totesin, että no ajetaan sitten vähän ylimääräistä. Aikaisemmin samassa tilanteessa kun olisin samantien ollut stressihiki päällä ja naama punaisena.
Ja kyllähän sieltäkin motarilta muutaman mutkan (ja liittymän) kautta pääsinkin oikealle motarille ja kyltti Etten-Leur tuli vastaan. 

Mutta kuten todettu, tuommoisista asioista sen huomaa että jotain on päähän tarttunut vuosien varrella. Ja elämänkokemuksen karttuminenhan on automaattisesti aikuistumista, eikö?

Samaan syssyyn aikuistumisen kanssa voi pistää myös sen, että tunnen oikeasti vastuuta työstäni. Viime kerralla kun olin pari päivää lomalla töistä, niin en katsonut kertaakaan työsähköpostia. Sehän kostautui heti kun tulin takaisin. Kaikki kun ei välttämättä tajua että "out of office, please send your email to the following address" todellakin tarkoittaa sitä mitä siinä lukee. Viime kerralla yksi tilaus myöhästyi pahan kerran ja tottakai oma vika eikä suinkaan sen tavarantoimittajan, joka ei lähettänyt uutta sähköpostia eri osoitteeseen. Äsken kävin nimittäin kurkkaamassa myös sen työsähköpostin ja kyllä, samanlainen sähköpostihan siellä oli odottamassa. Se(kään) tilaus ei olisi todennäköisesti liikahtanut mihinkään ennen ensi viikkoa jos en olisi nyt lähettänyt sitä eteenpäin työkavereille, joista joku toivottavasti ottaa asian hoitaakseen. Oletteko muuten koskaan miettineet että miksi ne kaikki muut ihmiset on cc, jos kirjeenvaihto on pääasiassa kahden ihmisen välillä? Ihan vaan pikku vinkkinä, että ei kukaan huvikseen pistä puolta firmaa cc:hen vaan kyllä niillä kaikilla on joku funktio siinä hommassa. Että kannattaa mieluummin näpäyttää sitä "reply to all" nappulaa..

Olen nyt pohtinut tätä asiaa jo useampaankin kertaan kuluneiden viikkojen aikana ja olen entistä vakuuttuneempi seuraavasta.

http://www.mediawebapps.com/upload/quotes-1051.jpg
Source
Tässä maailmassa on aika paljon kusipäitä. Itsekeskeisiä kusipäitä, jotka ajattelee ja tavoittelee vain omaa etuaan, välittämättä muista ihmisistä. Mutta nekin kusipäät on jollekin toiselle isiä, äitejä, puolisoja, lapsia, työkavereita ja sukulaisia. Joten nekin ihmiset, joista en pidä (haluaisin sanoa inhoan, mutta se tuntuu liian vahvalta) on jollekin muulle rakkaita.

Mutta koska mun ei suinkaan tarvitse olla kaikkien kaveri, kaikkien ei tarvitse tykätä musta eikä mun tarvitse tulla kaikkien kanssa toimeen, voin rauhassa lopettaa sen turhan yrittämisen, että kaikkia kohtaan pitäisi olla ystävällinen. Olen karvaasti huomannut sen, kuinka juurikin nämä kusipääihmiset käyttävät toisten avuliaisuutta ja ystävällisyyttä hyväkseen. He myös satuttavat tahallaan tai tahattomasti ihmisiä, koska eivät ajattele nenäänsä pidemmälle tai koska satuttamalla toisia, vahvistavat omaa egoaan ja valta-asemaansa. On pieniä polkupyöriä ja maasto-autoja, tai kaarnalaivoja ja öljytankkereita.

Tästä syystä olen todennut että, voin myös olla täysin neutraali ja välinpitämätön ihmisiä kohtaan, joista en pidä. Tulen paljon onnellisemmaksi jos jaan omaa välittämistäni ja rakkauttani niitä muutamaa ihmistä kohtaan, jotka haluavat tehdä saman minulle.

Me ihmiset ollaan niin erilaisia, että on täysi mahdottomuus tulla kaikkien kanssa toimeen. Mulla on aina ollut vaikeuksia eriarvoisuuden hyväksymisessä ja siitä syystä yritänkin ajatella avoimesti monista asioista. Tähän liittyy myös se, että pyrin hyväksymään muut sellaisina kuin he ovat. Vasta vähän aikaa sitten olen oikeasti tajunnut, että voin hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat mutta se ei silti tarkoita että jokaisen ihmisen kohdalla pitäisi nähdä erityistä vaivaa. Jokaisen kanssa ei tarvitse yrittää olla kaveri. On myös oman itsenä arvostamista että keskittyy niihin ihmisiin joiden kanssa on hyvä olla.

Kuten tästä tekstistäkin huomaa, mun ajatukset tästä aiheesta on edelleen aikamoista sillisalaattia. Koska tykkään hirveästi näistä lainauksista, jaan niitä tähänkin muutaman.

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEizXFCVZWPH2TBlxxbXTQrx6dkIcZFATPJ8Lz5OM2cZv8ut7BMY4iIKQ7qxEikDA24-URAvXgUeLFh9Ms31nhVNwTl6m0sSynPgr8Gy064X9RqPF5dJ-70TC4LznpVHoTfBCs7C2qx9SW8/s1600/1238077_616532245055562_1890850653_n.jpg
Source

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjCcmsUAnjICCsV9W9HtDHtitPnR1DjTMbW58hPztvJgcjojwZtynokjkqKV_vNc4OWjm44heZNkjgclzRlfh-Zuc4wqibmVS3SJ0Rqj7cLdpgIbXzFADUD-OZ9whPx7FMsup4IRpQbex7E/s1600/422001_10151573307582302_2019074320_n.jpg
Source

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjAbP8qWk11qnNjtN4LRhfr5vxvhyphenhyphen0poWBaBflOcDZNtzUvrEVwiER1Xie4C4XrYwLyL74gVKJlmB4rHdNgjVObOEAksb5cVFxPBg3WYcnRF5Or87BRYbnAcsrdIZCmSga9MDK114l_WU/s1600/1237717_607022976006489_363025806_n.jpg
Source

Kaikki nämä ystävyyteen ja muihin ihmisiin liittyvät pohdinnat, liitän myös aikuistumiseen ja ennen kaikkea henkiseen kasvamiseen. Tosin on jokseenkin turhauttavaa yrittää määritellä jotenkin omaa elämänfilosofiaa kun ajatukset rönsyilee ja kasvaa, enkä halua elää selkeän kuution sisällä, jossa kaikki on mustavalkoista. Onneksi ihminen ei ole koskaan valmis ja on lupa muuttua.

http://media-cache-ak0.pinimg.com/236x/62/62/8e/62628e9e8eac17a3fbbf6152e6526ff8.jpg
Source

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Se (pieni) ero Hollannin ja Belgian välillä

Sitä jotenkin ennen muinoin aina kuvitteli että Belgia ja Hollanti on yhtä ja samaa. Kun on sama kieli ja samat ruokamieltymykset, samat maisemat ja aina välillä ei edes tiedä, kummassa maassa on. Raja kun kulkee siellä sun täällä ja varsinkin täällä Hollannin eteläosassa, on rajan yli menty ihan huomaamatta.

http://weknowmemes.com/wp-content/uploads/2013/03/border-between-holland-and-belgium.jpg
Source
Sitten sitä erehtyi kuvittelemaan että Belgialla ei ole mitään omaa. Puolet maasta on irtautunut Hollannista ja toinen puoli on ranskalaisten valloittamaa. Tai siltä ainakin tuntuu kun katsoo kartan kielijakaumaa. Belgialaiset on tunnettuja paksuista ranskalaisistaan reilun majoneesin kera, mutta niinhän se on myös hollantilaisten kansallisruokaa. Ja ne kuuluisat suklaat ja vohvelit, olisko kuitenkin enemmän Ranskan peruja?

http://thepetitfour.com/wp-content/uploads/2012/03/real-belgian-fries.jpg
Source

http://www.nieuwsmeteenglimlach.nl/wp-content/patat-meeneem-02.jpg
Nederlandse patat

Kaikkea sitä kuvittelee. Nyt kun on 3 kuukautta tehnyt töitä yrityksessä, jossa puolet työntekijöistä on hollantilaisia ja puolet belgialaisia.. kummasti on karissut suurimmat luulot ja realiteetti iskenyt näpeille!

Jo pelkästään työsopimuksen ehdot ja erilaiset työhön liittyvät käytännöt on erilaisia. Siinä missä Hollannissa on muutama hassu virallinen juhlapäivä, niin Belgiassa niitä virallisia juhlapäiviä on melkein joka kuukausi. Tätä meilläkin sitten kompensoidaan niin, että lomapäiviä on Hollannin työsopparissa enemmän mutta kaikkien virallisten juhlapäivien kanssa, belgialaiset on ihan yhtä paljon vapaalla. Kun Hollannissa kaikki juhlapyhät ja lomat on juhlittu kesäkuuhun mennessä, niin belgialaisilla ne jatkuu ympäri vuoden. Belgialaiset sairaslomalaiset saa rahaa valtiolta kun taas Hollannissa työnantaja maksaa.

Belgialaiset on niuhoja. Ainakin mitä tulee hollannin kielen käyttöön. Belgialaisten mielestä Hollannissa kieltä ei opeteta tarpeeksi ja sen myötä hollantilaiset on auttamattomasti huonompia ja sivistymättömämpiä kielenkäyttäjiä. Kielioppivirheet ja puolihuolimattomat lauserakenteet ja ns. puhekielen ilmaukset käy samantien belgialaisten korvaan. (Voitte kuvitella minkälaista tuskanhikeä pukkaa aina kun pitää toimiston sisällä käydä sähköpostikeskustelua. Puhuessa en jaksa niin välittää.)

http://www.dutchvoicestudio.com/images/dutch_belgium.gif
Source

Belgialaiset on myös varautuneempia kuin hollantilaiset. Tämän tosin kuulin jo ennen kuin aloitin, työhaastattelussa kun aiheesta juteltiin. Siinä missä hollantilaiset on aina samantien "gezellig! feestje!" on belgialainen varautuneempi ja juttu ei luista ilman vastapuolen aktiivista osanottoa. Ainakaan heti.. ja keskenään he on tietysti samantien samaa sakkia.

Koska olen selkeästi "ulkopuolinen" eli en kuulu kumpaakaan leiriin, en ole juurikaan kokenut ongelmia työyhteisössä. Lähinnä jatkuva kinailu on meidän tiimin sisällä kun on 2 belgialaista ja 2 hollantilaista myyntiedustajaa. Me assarit ollaan siinä välillä ja varsinkin kun ollaan molemmat naispuolisia, niin lähinnä hymistellään ja nauretaan vuorotellen molemmille osapuolille. Riippuen kummalta puolelta tulee parempaa läppää :)

http://www.holandiabeztajemnic.pl/wp-content/uploads/2013/05/fot-2-admin.jpg
Source
Vaikka kieli on periaatteessa sama, niin Hollannin hollantia ymmärrän silti paljon paremmin kuin Belgian flaamia, joka on siis hollantia, jota puhutaan Belgian yläosassa Vlaanderin alueella. Myös sanoissa on paljon eroavaisuuksia, sanat lausutaan Belgian puolella eri tavalla ja myös merkityksissä on eroja. Camping on belgialaisittain cAmping ja hollantilaisittain cÄmping. Hollannin kielessä lainataan paljon sanoja englannista ja lausuminen menee usein sinne englannin suuntaan, kun taas Belgian puolella sanoja lainataan ranskasta.

Belgian puolella sanovat toisilleen U, kun taas Hollannissa U käyttäminen on selkeästi teitittelyä, tuntemattomia ja vanhempia ihmisiä kohtaan. Belgialaiset työkaveritkin puhuttelee toisiaan U, mutta toisaalta jos sanon je/jij niin ei kukaan (pomoa lukuunottamatta!) kurtistellut kulmiaan. Yritänkin aina ison pomon kanssa muistaa että U on kova juttu.. tai sitten ylipäätään välttelen puhumista hänen seurassaan ;D

http://worldbeer2.files.wordpress.com/2010/11/belgicamapa3.gif
Source
Hollantilaiset on työntekijöinä rennompia. Kunhan hommat tulee tehtyä, niin välillä voi jauhaa 10min ihan paskaa. Omasta kokemuksestani tuntuu myös että hollantilaiset on työntekijöinä vähän vilunkipeliin taipuvaisia eikä välttämättä kaikkein luotettavimpia. Hollantilainen tekee mieluiten itselleen helpoimman kautta, jos jonkun homman voi ohjeistaa jollekin toiselle, niin yleensä niin tapahtuu.. ja se ohjeistuskin jätetään yleensä puolitiehen. Jos jotain menee vikaan, niin hollantilainen katsoo ensimmäisenä, että kukas muu tässä oli mukana ja että voisko he olla tästä vastuusta. Vilunkipeliin viittaa myös se, että hollantilaiskollegat on jo useamman kerran valehdelleet/neuvoneet valehtelemaan asiakkaalle päin naamaa kun taas belgialainen lähin esimies toteaa, että parempi hoitaa homma helpoimman ja yksinkertaisemman kautta. Ei tarvitse valehdella, mutta ei myöskään kertoa jokaista yksityiskohtaa. Kunhan homma hoituu hyvin ja asiakas on tyytyväinen. Belgialaiset kollegat on myös innokkaampia neuvomaan ja opastamaan kun hollantilainen toteaa, että kyllähän sä nyt ton osaat kun vähän itse etsit.
Disclaimerina todettakoon, että tämä on täysin puolueellinen, oma mielipiteeni, joka on tässä työkokemuks(i)en myötä tällaiseksi muodostunut. Että herne nenään taas.

http://data.boomerang.nl/s/styll/image/ouderwets-gezellig/s600/koninginnedagkopie.jpg
Source
On mukavaa, että työyhteisö ei ole yhdestä puusta veistetty. Tässä saa nauttia molempien hyvistä (ja huonoista puolista) eikä  ole vain yhtä ainoaa, oikeaa tapaa tehdä tulosta. Oma luonteeni taitaa soveltua paremmin belgialaisten joukkoon mutta on hauskaa, että työpaikallakin voidaan nauttia hollantilaisten GEZELLIG!-meiningistä. Muutenhan se olis pelkkää raatamista ;) Ja tottakai lähin esimies kun on puoliksi italialainen, niin siitä saadaan lisää vettä myllyyn. Puhumattakaan siitä yhdestä oudosta suomalaisesta.

http://minorpostcards.fi/wp-content/uploads/2012/11/Sisu-Suomi-map-Sisu-Suomi-kartta_2.jpg
Source

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Työpaikkapukeutuminen Hollannissa

Sain Katrilta kysymyksen että minkälainen pukukoodi hollantilaisissa työpaikoissa on. Aluksi rupesin vain vastaamaan kommenttiin, mutta kun se venyi ja vanui, niin päätin samantien postata tästä aiheesta lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja tottakai perustuen vain omaan kokemukseeni, joten jälkikäteissyytöksiä ei oteta vastaan :) Työhaastattelupukeutumisesta puhuin jo vähän tässä postauksessa. 

Katri kyseli, että miten täällä pukeudutaan työpaikoilla.  
Voiko farkuissa mennä töihin? Ja ollaanko niinkuin Suomessa, että toimitusjohtajatkin kulkee farkuissa ja joskus hupparissakin?

Työpaikkapukeutuminen riippuu siitä työpaikasta ja sun omasta asemasta/työnkuvasta. Hollantilaiset mun mielestä on aika rentoja kaiken pukeutumisen suhteen, esimerkiksi hääjuhliin voi vieraat tulla puku päällä ja hienossa juhlamekossa tai sitten ihan vaan farkuissa ja t-paidassa. Molemmat on nähty..

Mutta työelämässä taitaa useimmissa paikoissa olla ihan business casual koodina. Eli farkut voi laittaa jos ne yhdistää kalliin kauluspaidan, kalliin neuleen ja siistien kenkien kanssa. Oman kokemuksen mukaan eli kaikissa mun Hollannin työpaikoissa on kaikki ns. pomot (eli ainakin toimitusjohtaja ja osastopäälliköt) aina olleet puku päällä. Mutta saman firman sisällä kaikki "alemman luokan" työntekijät voi hyvinkin olla farkuissa ja t-paidoissa.

Kaikissa työhaastatteluissa olen esimerkiksi ollut puku päällä, aina kauluspaita, mustat suorat housut ja jakku. Mutta sitten taas haastattelijoiden puvustus on vaihdellut, puvusta kukkamekkoon ja farkkuihin ja t-paitaan. Suosittelen silti menemään puku päällä, hollantilaisilla kun varsinkin on tapana tuomita osapuoli ensivaikutelman perusteella. Ja varsinkin ekat työpäivät kannattaa pelata varman päälle ja katsoa mitä työkavereilla on päällä.

Uusimmassa eli nykyisessä työpaikassani pukukoodi noudattelee toimistoväen osalta aikalailla business casualia, joidenkin kohdalla tosin lipsahtaen aina välillä casualin puolelle. On kuitenkin selkeä koodi, että aina asiakastapaamisiin mennään siististi business tyylillä, miehet kauluspaidoissa ja puvuissa. Mutta meidän toimistolla miehillä on joko puvun housut, chinot tai farkut, yläosana kauluspaita, neule tai siisti t-paita (yleensä aina jotain merkkiä). Lenkkareita tai huppareita ei siis näy. Naispuolisia kollegoita mulla on vain muutama, mutta noudatellaan samaa linjaa. Siistit housut (farkutkin ok) ja siisti pusero, voi olla kauluspaita, neulepusero tai paitapusero. Usein vielä neuletakin tai jakun kanssa. Itse olen ainoa, joka käyttää myös puolihameita ja mekkoja. Mutta yhdistän nekin siisteihin puseroihin ja nilkkureihin, aina sukkahousuilla. Paljaat jalat työpaikalla on musta jo aikamoinen moka.

http://www.styleround.com/wp-content/uploads/2013/08/What-Is-Business-Casual-Attire-2.png?60f84c
Source

Edellisessä työpaikassani lentoyhtiön asiakaspalvelussa oli periaatteessa vapaa pukeutumistyyli, mutta business casualia suositeltiin ja usein muistutettiin, että siisti asiallinen pukeutuminen on suositeltavaa, sillä toimistolla käy paljon vieraita ja varsinkin emoyhtiölle halutaan näyttää vain fiksua ja filmaattista. Lisäksi edellisen työpaikan koulutuksessa tuotiin hyvin esille se, että tietynlainen pukeutuminen (ja itsestä huolehtiminen) luo myös tietynlaisen fiiliksen: lisää itsevarmuutta ja luottoa omaan ammattitaitoon. Myös silloin kun palvelet asiakasta puhelimitse, etkä nenätysten. Jokainen tietää varmasti sen eron, kun vertaa omaa fiilistä silloin kun on laittautunut vimpan päälle tai sitä kun makaa sohvalla kotiverkkareissa.

Ensimmäisessä työpaikassani täällä Hollannissa sain työvaatteet hotellin puolesta, tai siis puserot ja essun. Kengät ja housut on täällä omat. Jaksan aina ihmetellä sitä täällä, kuinka tarjoilijoilla on aina omat housut ja kengät.. Suomessa kun on tiukkaan määritelty, millaisilla kengillä saa tehdä töitä ja millaisilla työkengillä saa esimerkiksi olla ravintolan keittiössä. Täällä vetää tarjoilijat kepeästi omissa lenkkareissa. Muistan kyllä että hotellin keittiössä kokeilla oli kyllä työkengät. En sitten tiedä miten tarjoilijat on niin eri, kun ihan samalla tavalla siellä kuitenkin huseerataan veitsien, kuumien pannujen ja liukkaiden rasvalattioiden seassa. Mutta Hollannissa on tosi yleistä, että työpaikalta (siis niissä paikoissa joissa käytetään univormua) vain paidan. Esimerkiksi siis kaupoissa ja ravintoloissa. Kustannuskysymys? Kuka tietää.

Hassua on myös, että täällä ei myöskään kaikki lääkärit, hammaslääkärit, terveydenhoitajat ja assistentit välttämättä käytä ollenkaan univormua. Sairaalassa mun mielestä kyllä, mutta esimerkiksi meidän omalla terveysasemalla ja hammaslääkärin vastaanotolla henkilökunta hiihtelee ihan omissa vaatteissaan. Yleensä lääkärin valkoinen takki roikkuu naulassa työhuoneen nurkassa. Hammashoitajatkin on omissa vaatteissaan, mutta kyllä niillä sentään kumihanskat ja suusuojukset on :)

Lyhyesti ja ytimekkäästi totean vielä lopuksi, että työhaastatteluissa kannattaa aina pelata varman päälle ja pistää se puku. Ja hyvin nopeaan ekan työviikon aikana selviää, mitä muut töissä käyttää ja sitä voi sitten huoletta kopioida.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kulttuurien yhteentörmäyksiä perheen sisällä

Tiedättekö kun on syönyt (ihan) liikaa turkinpippureita ja suu on ihan tulessa, mutta ei pysty lopettamaan ennen kuin pussi on loppu. Tulee niin suomalainen olo. Ja töissäkin hymyilytti kun italialainen pomo nyrpisteli nenäänsä salmiakille :) Onneksi myös hollantilaiset syö salmiakkia samaa tahtia kuin suomalaiset. Täkäläinen drop vaan on omaan makuuni makeampaa kuin tavallinen suomalainen ja pitääkin aina katsoa että pussin kyljessä lukee zoute drop eli se parempi, suolaisempi.. josta verenpaine kiittää :D

Suomalainen olo tulee kanssa kun istuu anoppilan sohvalla keskustelemassa siitä, mikä on pielessä perhesuhteissa kun nykyään ei koko perheen voimin nähdä niin usein ja kommunikaatio ei pelaa. Siinä istuessa tulee helposti "ei kyllä tätäkään ikinä joutuisi kokemaan Suomessa" ja sanoinkin sen ihan suoraan. Sanoin myös ihan suoraan, että olen suomalainen ja olen ERILAINEN, enkä aio myöskään kaikkea itsessäni ja käyttäytymisessäni muuttaa sen takia että he odottavat minulta jotain muuta kuin mitä olen.

Justinin veli on kuulemma useampaan kertaan vetänyt herneen nenään siitä, että en ole hänen syntymäpäiväjuhlissaan viihtynyt enkä tarpeeksi jutellut ihmisten kanssa ja siitä että puoli vuotta sitten kaupungissa yhden tapahtuman aikana en ollut ilosta hihkuen pomppinut muiden mukana, vaan ollut hyvinkin omaan tapaani vähän syrjäänvetäytynyt ja omissa oloissani sivummalla. Kuulemma se on hänestä ihan törkeää käytöstä ja siitä hän oli edelleen nyt puoli vuotta tapahtuneen jälkeen loukkaantunut ja kuulemma sen takia me ei käyty pariskunnittain syömässä puoli vuotta sitten, koska hän ei vaan voinut sietää käytöstäni. Totesinpa sitten, että olen ollut vain oma itseni enkä todellakaan tiennyt että olemukseni on häntä niin syvästi loukannut. Samaan syssyyn totesin vielä, että voisit muuten kasvaa aikuiseksi, sillä eihän se nyt häntä kohtaan ole loukkaus/syytös/hänen ongelmansa jos en viihdy syntymäpäivillä tai tule toimeen hänen ystäviensä kanssa.

http://mediumsworld.files.wordpress.com/2011/09/best-to-be-hated.jpg
Source
Hänen tyttöystävänsä oli puolestaan sydänjuuriaan myöten loukkaantunut siitä kun en ollut ottanut heihin yhteyttä tyttöystävän isoäidin poismenon johdosta. Justin oli kyllä lähettänyt meidän molempien nimissä tekstiviestin veljelleen, mutta ei kuulemma riittänyt. Myös minun olisi pitänyt tämä tapahtuma huomioida ja meidän olisi pitänyt lähettää vähintään kortti pelkän tekstiviestin sijaan. Itse taas en ymmärrä, miksi lähettäisin suruvalittelut jos en ole tyttöystävän kanssa puhunut yli puoleen vuoteen (koska he ovat vältelleet kaikenlaisia kohtaamisia meidän ja muun suvun kanssa), en tuntenut isoäitiä enkä edes tyttöystävän vanhempia. Huomautin että jos ei olla missään tekemisissä toistemme kanssa ja koska et ole minun ystäväni, niin miksi juuri tässä tilanteessa ottaisin yhteyttä. Tottakai myös oma itsepäisyyteni näyttelee tässä roolia, mutta en vaan sillä hetkellä kokenut asiaa kovinkaan tärkeäksi ja jälkeenpäin kun asiasta paisui näin järjetön kohu, niin olen pitänyt itsepintaisesti kiinni siitä, että tuskin tyttöystävän velikään lähettää minulle korttia sitten kun oma mummoni kuolee.

Tomin (Justinin veli siis) tyttöystävä myös kyseenalaisti aika törkeästi oman päätökseni muuttaa asumaan Hollantiin vain Justinin takia. Sanoin että tässä maassa on paljon asioita ja tapoja, joiden suhteen en ole mitenkään fani mutta teen niitä silti, koska ne vähän kuin kuuluvat asiaan. Sanoin myös että mitä kaueammin täällä asun, niin sitä enemmän totun hollantilaisiin tapoihin ja mitä enemmän olen asioihin tottunut, niin sitä "luonnollisemmilta" ne tuntuu. Hän näihin sitten totesi melkoisen halveksuvasti "no taitaa olla vuosisadan rakkaustarina, jos pelkästään Justinin takia kestät tätä kaikkea". En tiedä oliko loukkaus enemmän minua vai Justinia kohtaan, mutta totesin vaan että niin on.

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6zQr-wHsTuQzBJthPMOoKave2SBE-nETIJDsXBK949aIko4_DYAUssyuMo5ZDYQxi8run1Qre0eahnPRPAFmAVzcL7GQ3YSikRPQwM1ndgL3utxQtwRvj9Dg7J32pQCojPNjXrVp9E5C5/s1600/f5ebb24478e400ef028bae0180e3ba30.jpg
Source
On hämmentävää olla tilanteessa, jossa toinen osapuoli ei ymmärrä eikä hyväksy sitä että on erilaisia kulttuureita, joihin kuuluu erilaisia tapoja ja erilainen käytöskulttuuri. Justinin vanhemmat on jo hyväksyneet mut sellaisena kuin olen. Ei varmasti helppoa heillekään mutta tietävät, että olen mitä olen. Tom ja Karen taas eivät ymmärrä ja hyväksy, ja varsinkaan Karen ei edes halua ymmärtää tai hyväksyä. Ollaan niin eri maailmoista kuin olla ja voi. Mutta siinä missä annan toisen rehottaa sellaisena kukkasena kuin on ja haluaa olla, niin hän kyseenalaistaa sen mitä olen ja miksi olen. Ärsyttää, vituttaa ja harmittaa. Yritän kuitenkin katsoa asian yli, yrittää tehdä vähän enemmän heille mieliksi (eli teeskennellä kuuluvani joukkoon) ja toivoa että hekin sopeutuvat siihen, että en ole hollantilainen ja tiettyjä juttuja on multa ihan turha odottaa. En muutenkaan ole erityisen sosiaalinen, niin sellainen hollantilainen feikkiystävällisyys ja tekokiinnostus raivostuttaa.

Sanoin työhaastattelussakin että olen vaikea ihminen tutustua, en anna itsestäni helposti enkä heti kaikkea, vaan ystävystyminen ja tutustuminen vaatii enemmän aikaa. Parisuhteet vaan toimii vähän eri tavalla. Yksi ihana ihminen tuo mukanaan 20 muuta ja niistä vaan on pakko oppia tykkäämään.. tai edes sietämään. Ensimmäinen viikko töissä on mennyt hyvin, todella hyvin! Pidän työkavereista. Jokainen selkeästi kunnioittaa toistaan, jokainen tekee työnsä ja auttaa tarvittaessa toisiaan. Kaikki selkeästi ymmärtävät sen että olen suomalainen ja vähän erilainen, mutta toisaalta fuusio, joka tuolla vajaa vuosi sitten tapahtui ja yhdisti hollantilaisen ja belgialaisen työyhteisön toisiinsa, on myös heille opettanut että jokaisen kulttuurin kasvatti on vähän erilainen. Jopa hollantilaisissa ja belgialaisissa on paljon eroja, vaikka niin lähellä ovatkin toisiaan. Tykkään myös siitä, että selkeästi haluavat tutustua muhun mutta kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, että olisin kuulusteltavana vaan pikemminkin antavat tilaa sille, että saan itse osallistua keskusteluun niin halutessani. Myös työtehtävät on haastavia, hyvällä tavalla ja silti ihanan rentoa työskentelyä verrattuna lentoyhtiöön. Tietynlainen paine ja deadline on läsnä, mutta täällä osataan myös rentoutua. Sitä kun ei tapahtunut lentoyhtiössä ikinä. Ja on hauska ajatella, että edellisessä työssä keskityin lennättämään ihmisiä ympäri maailmaa ja nyt uudella työlläni mahdollistan sen, että suuret laivat pystyvät seilaamaan ympäri valtameriä toiselle puolelle maapalloa.

Tästä tuli taas vähän tällainen sillisalaatti postaus. Mutta tuo lauantain perhekeskustelu (josta ei tainnut olla kenellekään mitään hyötyä, mitä nyt toimi jonkunlaisena eye openerina kaikille osapuolille) on pyörinyt päässä ja töistäkin halusin kertoa kuulumisia sen verran, että hyvin menee!

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj-lVeaSVKmvmklXz-gA2FE02rGBti2hjLT60f1ni8TxRQNqGciba4nzxzEB9mcUgkB_mR6TdqgurhajTe47VS7py14bghMGy-EgHetChbsap0gKR9mnwloqtpoA9O8lV7nA__QRPHjMqY/s1600/no_regrets.png
Source

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Au pairin arkea

Katsoin viime viikolla ensimmäiset 5 jaksoa Yle Areenan kautta Au pairit Lontoossa -ohjelmasta ja tällä viikolla viimeiset 5 jaksoa. Yhteensä siis 10 jakson verran 4 suomalaistytön arkea Lontoossa. Jotenkin tuosta ohjelmasta jäi tosi ristiriitaiset fiilikset. Tavallaan ymmärrän noita tyttöjä, tunnistan hyvin paljon samoja fiiliksiä kun mietin aikaa, jolloin olin itse au pairina. Mutta osalle jutuista joudun vaan pudistelemaan päätäni ja ohhottelemaan, että voi jee mitä teinejä.

Työskenteleminen au pairina on aikamoinen villi länsi, ikinä ei tiedä varmasti millaiseen perheeseen päätyy ja osalla on aivan mahtavia kokemuksia ja osalla taas niin kamalia, että joutuu lähtemään kesken kaiken pois. Mistään ei ole takuita ja silti au pairina on todella paljon pelkästään sen perheen armoilla. Huomaahan sen noistakin jaksoista, että kolmella neljästä ei tunnu olevaan minkäänlaista käsitystä siitä, miten huolehtia itsestään tai millaista on oikeasti ottaa vastuuta itsestä, puhumattakaan muista ihmisistä.

Itseäni ihmetytti sarjan alkujaksossa se, että ilmeisesti kukaan tytöistä ei ollut tavannut au pair perhettään etukäteen. Olisi ollut kiva, jos sarjassa olisi valotettu sitä, miksi tytöt on päättäneet lähteä au pairiksi ja mitä kautta he ovat nuo perheet löytäneet. Käyttivätkö esimerkiksi jonkunlaisen välitystoimiston apua? Myöskään kaikkien perheet eivät hakeneet tyttöä lentokentältä vaan tytöt joutuivat itse julkisilla etsimään tiensä uuteen kotiin. Kuulostaa aika karulta, varsinkin kun au pairiksi lähtiessä tavaraa on ehkä enemmän kuin viikon lomamatkalle ja jos ei ole kokemusta reissaamisesta, niin alkua voisi helpottaa (ja olo olisi varmasti tervetulleempi) jos joku hakisi lentokentältä.

Olin au pairina elokuusta 2008 huhtikuun 2009 alkuun, ensin Naardenissa ja sitten Amsterdamissa Hollannissa. Itse löysin aikoinani au pair perheeni MOL:n sivujen (nykyisin TE-palvelut) kautta. Silloin työpaikkailmoituksissa julkaistiin vielä au pair paikkoja, mutta nykyään kuulemma ei enää. Joten en tiedä, mitä kautta perheet nykyään etsivät uusia au paireja? Välityssivustojahan on paljon, mutta toimivatko ne, ei ole omaa kokemusta..
Vastasin aikoinani pariin ilmoitukseen ja molemmista sain lähes samantien vastaukset, molemmat sattumalta Hollantiin, vaikka alunperin minkäänlaista maapreferenssiä ei ollut.

Hakuprosessi eteni nopeaan. Lähetin oman hakukirjeeni vastauksena tuolla MOL:n sivuilla näkyneeseen ilmoitukseen, sain sähköpostia takaisin, jossa perheen äiti kysyi että koska voisi soittaa minulle. Soitti ja juteltiin (enää en tosin yhtään muista, että mistä) ja sovittiin että tavataan Helsingissä, kun hän on siellä työmatkalla. Oli muistaakseni juhannusviikolla tai joskus niillä main. Matkasin Helsinkiin ja tapasin perheen äidin siellä, juteltiin ja sitten myös soitettiin perheen isälle, jonka suurin huoli oli, että osaanko laittaa ruokaa (hän itse kun ei osannut kokata yhtään mitään). Puhuttiin lapsista ja työtehtävistä. Sain paikan ja sovittiin, että kun perhe tulee myöhemmin kesällä Suomeen lomalle, niin tapaan heidät vielä silloin uudestaan, ihan vaan nähdäkseni lapset ja antaakseni heidän mukaansa yhden matkalaukun, jotta tavaraa saisi perille halvemmalla. Työt alkoivat elokuun puolenvälin tietämillä, koska olin kesätöissä enkä päässyt lähtemään aiemmin.

En tavannut perheen edellistä au pairia ollenkaan, mutta laiteltiin kesän aikana sähköposteja ja lisäksi hän oli kirjoittanut mulle kirjeen, jossa antoi vinkkejä tulevaa varten. Perheen äiti haki mut lentokentältä, mikä oli tosi hyvä, koska siinä vaiheessa olin matkustamisen suhteen aikalailla yhtä ummikko kuin tuon sarjankin tytöt. Muistan vielä, kuinka harmitti, että perheen äiti ei halunnut maksaa pysäköinnistä ja tulla aulaan vastaan, vaan hän opasti että kun olen saanut laukkuni, niin nousen Schipholilla ylempään kerrokseen, jossa on lähtöaula ja jossa voi pysäköidä hetkeksi jättääkseen ihmisiä pois kyydistä. Ihmettelin, että onko se nyt niin iso vaiva  pysäköidä auto, maksaa siitä ja tulla kunnolla vastaan. Mutta ilmeisesti saan olla onnellinen, että edes joku tuli hakemaan.

Ennen kun työt au pairina alkoivat, niin ajattelin että sillä taskurahalla pärjää ihan hyvin. Summa oli muistaakseni 440 euroa kuukaudessa tms. Koska puhelinlasku maksetaan, netti kuuluu kaupan päälle, ruokaa saa ottaa kaapista jne. Mutta aika pian sitä huomasi, että jos vähääkään viikonloppuisin reissasi ja halusi tehdä asioita, niin tarkkaan sai katsoa mihin rahansa pisti. Hyvin pian rupesi myös ärsyttämään, kuinka paljon vastuuta on, kuinka paljon työtehtäviä on ja kuinka vähän siitä oikeastaan itselle saa.

Perheessä oli hollantilainen isä, suomalainen äiti ja kaksi lasta. Tyttö sillä hetkellä 7v. ja poika 9v., molemmat siis jo koulussa päivät. Joka viikolle oli tiettyjä hommia, kuten kaupassakäynti, ruoanlaitto joka arkipäivä, silittäminen ja siivoaminen. Lisäksi tyttö piti viedä ja hakea koulusta sekä kuskata harrastuksiin. Molempien lasten eväät piti tehdä aamuisin sekä iltapäivällä välipalaa. Käytännössä siis arkipäivien muonitus oli kokonaan au pairin vastuulla. Kotitöitä tuntui olevan paljon, koska niihin kului paljon aikaa. Käytännössä koko talon (se oli valtava) siivoamiseen meni helposti 3-4 tuntia ja perheen äiti olisi halunnut, että imurointi tehdään vähintään kaksi kertaa viikossa. Pyykkiä pestäväksi ja silitettäväksi oli myös paljon, kerralla sai helposti kulumaan muutaman tunnin.

Perheen äiti ja isä olivat molemmat uraihmisiä, joten heidän viikkoihinsa kuului myös työmatkoja. Yrittivät sopia niin että eivät olisi yhtä aikaa pois, mutta sekään ei aina onnistunut. Vaikka au pairina kuuluu ottaa vastuuta, niin silti en kokenut olevan oikein, että olin joinakin päivinä lapsista vastuussa 24/7, vaikka vain parin päivän ajan. Oli myös kamalaa nähdä ja kokea kuinka lapset kärsivät siitä. Lapset itkivät ja ikävöivät vanhempiaan ja raivosivat minulle, jos en saanut heidän vanhempiaan kiinni puhelimitse. En muista yritinkö puhua siitä vanhemmille, mutta mielestäni oli suhteellisen järkyttävää, että he asettivat uransa lapsiensa edelle. Viikonloppuisin tottakai perhe vietti yhdessä laatuaikaa ja käytännössä au pair oli kokonaan ulkona näistä kuvioista. Opinkin aika nopeasti keksimään viikonlopuille paljon ohjelmaa ja pysymään poissa kotoa.

Muistan tuolta ajalta myös sen, kuinka epäreilulta jotkut perheen vanhempien sanomisista tuntuivat. Jostain kun oli mieleeni iskostunut, että au pairin tulisi olla kuin perheenjäsen ja auttaa perheen arjessa, ei suinkaan olla se orja, joka pyörittää koko showta. En siis kauheasti tykännyt kommenteista, joissa perheen äiti esimerkiksi epäili että en ollut hoitanut viikkosiivousta, kun loppuviikosta hyllyjen alta pyöri esiin pölypalleroita. Jos hän olisi ikinä ollut kotona ja siivonnut itse, niin tietäisi kyllä, että vaikka kuinka puunaa ja pyyhkii pölyjä, niin kyllä jo viikon päästä uudet pölyt pyörii. Tai ainakin meillä täällä kotona, kyllä jo viikossa kalusteiden alta pyörii pölyjä ja hyllyjen päällä on kevyt pölykerros. Sain myös kommenttia siitä, että en komentanut poikaa ja hänen kavereitaan tarpeeksi kun he leikkivät ja remusivat. Perheen isä oli sillä hetkellä kotona ja ajattelin mielessäni, että jos meteli kerran häiritsi häntä, niin olisi voinut myös isän roolissa siitä huomauttaa vaikka virallisesti oltiinkin vielä "au pairin työajalla". Kieltäydyin myös talon ikkunoidenpesusta (koska edellinen au pair niin neuvoi, ei kuulemma missään nimessä kuulu tehtäviin ja aiheuttaa ihan valtavan työn, 3 kerroksinen talo valtavilla ikkunoilla) vedoten siihen, että en koe sen kuuluvan tehtäviini ja perheen äiti veti herneen nenään. Hän totesi sitten tekevänsä sen joskus itse (vaikka rahaa olisi ollut palkata joku se tekemäänkin), mutta ei koskaan saanut sitä aikaiseksi. Lisäksi perheen äiti valitti siitä, kuinka en muka pitänyt omaa suihkuani tarpeeksi siistinä (vaikka pesin sen samalla tavalla kuin heidänkin suihkunsa) ja piti törkeyden huippuna sitä, että hän joutui pesemään sen itse, kun olin poissa, koska heille tuli vieraita ja suihku oli niin likainen, ettei hän kehdannut päästää vieraita sinne. En myöskään saanut viikonloppuisin pyytää kavereitani kylään, koska se on "perheen omaa aikaa" ja perheenäiti haluaa että hän voi kulkea pyjamassa omassa kodissaan jos siltä tuntuu, mutta ei voi tehdä sitä, jos "vieraita ravaa jatkuvasti". Viikolla taas olisin saanut iltaisin pyytää ihmisiä kylään,kunhan ei häirittäisi häntä tai lapsia. Usein viikolla sitten istuin kaikki illat yksin huoneessani, koska harvemmin kellään au pair kavereista oli aikaa tavata viikolla.

Tunnistan siis hyvin nuo ohjelmassakin nähdyt tyttöjen fiilikset siitä, että on yksinäinen vaikka onkin ihmisten ympäröimänä. Mutta tavallaan ei kuitenkaan ikinä ole omaa rauhaa, koska kotona on aina joku muu ja kun koti on myös työpaikka, on sitä eroa melkein mahdoton tehdä. Au pairin halutaan osallistuvan arkeen ja olevan avulias myös "työajan" ulkopuolella, mutta silti pitää osata erottaa itse, koska perhe tarvitsee myös aivan perheenkeskeistä aikaa.

Itse hain aktiivisesti kontaktia ja uusia ystäviä, ja niitä löytyikin mukavasti. Tietty oma tiivis porukka muodostuu nopeasti, mutta onneksi omalla kohdallani, joukko oli kansainvälinen eikä vain suomalaisista koostuva. Koska se on kuitenkin useimmille sen au pair vuoden tavoite, kansainvälistyä ja saada uusia kokemuksia.

Kun olin viettänyt ensimmäisessä perheessä 4-5 kuukautta sain tilaisuuden, josta en voinut kieltäytyä. Suomalainen äiti oli muuttamassa 4 lapsensa kanssa Hollantiin ja etsi lapsille hoitajaa. Päivittäin oli selkeä työaika, asuin omassa asunnossa, jonka sain perheen äidin kautta ja vuokra maksettiin hänen toimestaan, palkka oli tuplasti sen mitä tienasin ensimmäisessä perheessä, perheen kodissa kävi siivooja joten ainoa tehtävä oli olla lasten kanssa koko päivä ja huolehtia päivän aikana syötävistä sapuskoista. Lisäksi jos äiti tarvitsi lapsenvahtia iltaisin tai viikonloppuisin, hän maksoi siitä aina erikseen.

Koska kaikki työehdot kuulostivat paljon paremmilta ja olin aika kyllästynyt ensimmäisen perheen arjen pyörittämiseen, turhanpäiväiseen valittamiseen heidän puoleltaan ja jatkuvaan tyytymättömyyteen, niin ilmoitin että lähden. Olin lähdössä Suomeen joululomalle ja kerroin ensimmäisen perheen äidille ennen sitä, että olen löytänyt uuden perheen, jossa aloitan tammikuun puolivälin jälkeen. Joten kun tulisin takaisin tammikuun alussa, niin voisin olla heidän luonaan vielä pari viikkoa ja sitten vasta muuttaa toiseen perheeseen. Mielestäni (ja olen edelleen sitä mieltä) tein reilusti kun kerroin heille hyvissä ajoin, sanoin olevani (ja uuden perheen myös) olevan joustava sen suhteen milloin aloitan, jotta heillä on aikaa etsiä uusi au pair auttamaan. Perheen äiti suuttui ihan silmittömästi, minkäänlainen järkevä keskustelu aiheesta ei tullut kuuloonkaan. Koska minua kohdeltiin siellä kuin työntekijänä (ei suinkaan perheenjäsenenä), niin pelasin itse roolini kuin työntekijänä. Irtisanouduin reilulla varoitusajalla, koska olin saanut paremman paikan.

Palasin vanhaan perheeseen joululoman jälkeen tammikuun alussa. Samana iltana perheen äiti ja isä kertoivat yhdessä tuumin, kuinka saan nyt pakata kaikki tavarani, tyhjentää huoneeni ja häipyä huomiseen iltaan mennessä. He eivät kuulemma halua minua enää kotiinsa ja vaativat myös maksamaan lentolippuni heille takaisin, koska en kuulemma ollut pitänyt omaa osaani sopimuksesta. Tässä vaiheessa on tietysti turha ruveta riitelemään siitä, oliko oma työnkuvani ollut samanlainen kuin mistä oli keskusteltu, eli olivatko he pitäneet oman osansa sopimuksesta. He myös kieltäytyivät antamasta minulle enää kotinsa wlan salasanaa, kun sanoin että tarvitsen nettiyhteyden ottaakseni yhteyttä uuden perheen äitiin ja kaikkiin ystäviini.

Kaikinpuolin siis ruma tilanne. Tuo aika siinä ensimmäisessä perheessä ei jättänyt kovinkaan auvoista oloa au pairina olosta, lähinnä oli jatkuvasti sellainen fiilis, että käytetään hyväksi sinisilmäistä tyttöä, joka haluaa tulla töihin ulkomaille. Ei tietenkään koko aika ollut pelkkää kakkaa ja myös hyviä muistoja jäi, en kadu sitä että lähdin, mutta harmittaa ettei ensimmäisen perheen kanssa mennyt putkeen. Toinen perhe onkin ihan eri stoori ja siltä ajalta on paljon lämpimämmät muistot. Sielläkään en ollut perheenjäsen, mutta työtehtävät oli paljon selkeämmät ja reilummat. Myös oma asunto auttoi paljon ja olisin viihtynyt pitempäänkin.

Luulen, että viihtymistä ja sopeutumista au pairina edesauttaa paljon se, jos on etukäteen selkeästi keskusteltu siitä mitkä on odotukset puolin ja toisin. Au pairiksi lähtevän tulee myös itse tietää mitä kokemukselta haluaa. Esimerkiksi jos eniten odottaa pelkkää yöelämää, niin lähtökohta on ehkä väärä. Olen kuullut lukemattomia huonoja kokemuksia siitä, kuinka perheen ja au pairin välillä on mennyt sukset kokonaan ristiin. Myös omien au pair kavereiden kokemuksia jaksaa hämmästellä. Toisen perhe oli ihan natsisakkia ja toisella kuin kakkoskoti. Jos aikoo ottaa au pairin kotiinsa, niin on varmaan hyvä miettiä myös sitä, että palkkaako kotiapulaisen vai ottaako kotiinsa uuden perheenjäsenen, jonka edessä uskaltaa olla kalsareissa ja jota ei kohdella kuin ulkolaista.

Facebookin Suomalaiset Hollannissa -ryhmässä yritin myös udella lapsiperheiden vanhemmilta, että minkälaiset odotukset heillä olisi, jos ottaisivat au pairin. Millaisen haluavat, millaisia työtehtäviä ja mitä kaikkea odotetaan. Myös kuinka vanhemmat itse suhtautuisivat au pairiin. En kuitenkaan saanut yhtään vastausta, ainakaan vielä. Hautautui todennäköisesti muiden keskusteluiden alle :)

Itse en tulevaisuudessa haluaisi au pairia omaan kotiini. En halua ottaa tuntematonta ihmistä kotiini asumaan, huolehtimaan siitä ja lapsistani ja vielä toivottaa hänet sydämellisesti tervetulleeksi ja toivoa/tehdä parhaani että hän sopeutuu. Ja mielestäni niin pitäisi kuitenkin tapahtua. Suhteellisen haastavaa siis myös perheille, jotka au pairin haluavat. Itse kun en ole mitenkään supersosiaalinen, en aina jaksa kiinnostua uusien ihmisten tapaamisista ja heihin tutustumisesta ja lisäksi nautin niin paljon oman kodin rauhasta, että en osaisi kuvitellakaan jakavani sitä tuntemattoman ihmisen kanssa. Tottakai siinä sitten tutustuisi, mutta eäää.. en osaa kuvitella.. Samaa sarjaa sen kanssa, etten halua palkata siivoojaa, koska siivoan mieluummin itse.

Päällimmäisenä tuosta Au pairit Lontoossa sarjasta jäi mieleen, että tytöillä ei tainnut olla minkäänlaista ideaa, että mihin ovat lähdössä ja mitä tekemään. Sarjassa ei sen kummemmin käsitelty taustoja, että miksi tytöt ovat lähdössä nyt, siinä elämäntilanteessa ulkomaille. Tyttöjen ulkomailla olo aika tuntui myös kovin lyhyeltä, Jasmiina luovutti 2kk jälkeen ja 2 muuta taisi viihtyä 4kk? Mirahan jäi vielä jatkamaan pestiä ja vaikutti hänen kohdallaan ihan hyvältä ratkaisulta. Mutta ehkä aika oli kuitenkin riittävä, kun kaikki olivat sitä mieltä että on aika lähteä kotiin ja tää on nyt niin nähty.

Taisi kaikki tytöt kuitenkin olla samaa mieltä, että kokemus oli mahtava ja ilman au pairina oloa, olisi moni asia jäänyt kokematta. Itse allekirjoitan tuon ja samaan syssyyn totean, että aina kannattaa lähteä opiskelijavaihtoon, työharjoitteluun, töihin ulkomaille jos vähäkään on sellainen fiilis.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Rohkeus, uskallus, ratkaisu

Olen näiden 26,5 ikävuoden aikana aika ajoittain tehnyt ratkaisuja, jotka muista ihmisistä tuntuu hassuilta/kummilta/rohkeilta/tyhmiltä jne. Ratkaisuja, jotka sillä hetkellä on tuntuneet hyviltä ja oikeilta. Tottakai kun näin jälkeenpäin ajattelee, niin osaa olisi tietysti voinut harkita kauemminkin ja niistä on oppinut paljon. Mutta on niin totta, että mikään tehty ei kaduta, vaan se mikä on jäänyt tekemättä.

http://www.skimbacolifestyle.com/wp-content/uploads/2013/10/the-only-things-in-life-you-regret-are-the-risks-you-didnt-take.jpg
Source
Varsinkin viime vuosina (karkeasti sanottuna vuodet siitä 20-kesäisestä eteenpäin) olen tehnyt oikeasti hyviä ratkaisuja. Pikainen muutto Ylivieskaan oli väärä ratkaisu silloisen poikaystävän perässä, mutta oli enemmän kuin hyvä ratkaisu lähteä au pairiksi tänne Hollantiin. Pääsinpähän pois Ylivieskasta ja eroon suhteesta, joka ei vienyt eteenpäin elämässä. Oli oikea ratkaisu seurata sitä unelmaa, joka oli elänyt jo pari vuotta mielessä. Pakko päästä ulkomaille, elämään, asumaan ja kokemaan!

Ja ilman tuota ratkaisua vuonna 2008, en olisi tässä ja nyt. Kirjoittamassa tätä blogipostausta oman Hollannin kodin sohvalla, aurinkoisena lauantaiaamuna, Sparks kuorsaa sohvannurkassa ja Justin lähti käymään asiakkaan luona rakentaakseen jonkun laatikon. Myöhemmin tänään Rotterdamiin, illalla lempparisukulaisten luokse syömään. Lomaa vielä viikko ennen kuin uusi työ alkaa 17.3. Sopimus tuli eilen sähköpostilla muiden täytettävien papereiden joukossa.

http://angelabrook.com/wp-content/uploads/2012/04/Comfort-zone.jpg
Source
Oli erittäin suuri riski irtisanoutua työpaikasta ilman tietoa tulevasta. Jäin tietoisesti siis työttömäksi aikana, jolloin ihmisiä jää työttömäksi jatkuvasti ja työttömänä olleet pysyvät työttöminä kuukausia, jopa vuosia. Paska taloustilanne, vielä paskemmat yritykset, jotka tavoittelevat aina vaan suurempia voittoja, välittämättä pätkääkään rivityöntekijöistä ja paskat poliitikot, jotka keskittyvät aina ja jatkuvasti vääriin asioihin. Suomessakin kansanedustajan on helppo hymyillä yli 3000 euron kuukausipalkalla ja voivotella, että kyllä nyt pitää opiskelijoiden/työttömien/yksinhuoltajien/eläkeläisten etuja kiristää, kun ei valtiolla ole rahaa. (Voisin muuten jauhaa maailman epäreiluudesta vaikka kuinka kauan, mutta se nyt ei ollut ollenkaan tämän jutun pointti.)

Mutta tein siis tietoisen ratkaisun jäädä työttömäksi, koska se oli ratkaisu, jonka avulla saatoin vaikuttaa oman parisuhteeni tilanteeseen. Jos vaihtoehtona on parisuhteen loppuminen tai työn jääminen, niin mieluummin olen sitten taloudellisesti epävakaassa tilanteessa. Raha kun ei tuo onnea (vaikkakin helpottaa elämää) mutta kun tuntee olonsa rakastetuksi, onnelliseksi ja halutuksi, niin fiilis on jo paljon parempi.

http://31.media.tumblr.com/tumblr_m5f1naKKz81qcirk4o1_500.jpg
Source
Tottakai ratkaisua helpotti se, että en viihtynyt entisessä työssäni kovinkaan hyvin. Kun työ vie kaiken ajan, ajan kaikelta muulta elämältä, niin työn pitäisi olla paljon palkitsevampaa kuin työ, jossa olin. Useimmat ihmiset joiden kanssa asiasta juttelin, sanoivat kyllä ymmärtävänsä ratkaisuni. Mutta eivät tiedä uskaltaisivatko toimia samoin.

Myös uuden tulevan työpaikkani kakkoshaastattelussa ratkaisuni kyseenalaistettiin. Kaikkien niiden kolmen ihmisen toimesta, jotka haastatteluun osallistuivat. Jij durft. Sinä uskallat. Kyselivät miten voin tehdä sellaisen ratkaisun tässä taloustilanteessa. Yritin selittää ilman yksityiskohtia, että uskon työssäviihtymisen ja henkilökohtaisen (fyysisen ja henkisen) hyvinvoinnin olevan tärkeämpää kuin taloudellinen turvallisuus. Ja että koen tämän olevan oikea ratkaisu. Samaan hengenvetoon tottakai kerroin, kuinka paljon haluan tulla heille töihin, kuinka koen tulevan työn sopivan omaan luonteeseeni ja ominaisuuksiini paremmin kuin nykyisen työni, ja kuinka innoissani olen siitä, että tässä työssä saan mahdollisuuden löytää oikean tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä.

En edelleenkään tiedä, olivatko he innoissaan vai kauhuissaan riskinottokyvystäni.

Mutta en usko että yksikään työnantaja katsoo huonolla sitä, että työntekijä seisoo vakaasti kengissään, pysyy ratkaisujensa takana ja on valmis puolustamaan niitä kritiikkiä kohdatessaan. Tottakai olo oli kuin Hannu Hanhella kun sain kuulla, että työpaikka on mun. Tottakai olisi voinut käydä toisinkin ja olisin edelleen joka ilta busy lähettämässä hakemuksia vähän joka puolelle.

http://teacherrebootcamp.com/files/2013/07/Screen-Shot-2013-07-12-at-7.13.01-PM-29d1x60.png
Source
 Haluan kuitenkin omalla esimerkilläni kertoa siitä, että riskinotto kannattaa ja vaikeidenkin ratkaisujen tekeminen palkitsee. Joskus, jossain kohtaa. Ei kannata pelätä muutosta ja oman elämän käsiin ottamista. Useimmille meille ulkosuomalaisille tämä on tottakai tuttua, ratkaisuja on tehtävä, vaikka äiti itkisi kotona ja sisko kinuaisi kainalossa, että älä lähde.

Jokaisella on kuitenkin oikeus (ja velvollisuus) muokata elämästään juuri sellainen kuin haluaa. Muiden mielipiteitä on hyvä kuunnella, mutta niiden ei saisi antaa vaikuttaa suuriin päätöksiin. Ilman riskiä, ei voi saavuttaa mitään. Jos et viihdy ja ole onnellinen työssäsi/parisuhteessasi/opinnoissasi/elämässäsi, voisi olla aika repäistä ja kokeilla jotain muuta.

"Ultimately, you just have one life. You never know unless you try. 
And you never get anywhere unless you ask." 
Kate Winslet

Tämä on mottona ja pysyy!

PS. On ihan ok huomata että on tehnyt väärän ratkaisun, on inhimillistä tehdä virheitä, joskus on ok myöntää olleensa typerä ja ottaneensa turhan riskin. Parasta on jos oppii omista ja muiden virheistä. Pointti onkin siinä, että jos ei ole onnellinen, niin muutosta kannattaa hakea. Jos kaikki on hyvin, niin nauti elämästä sellaisena kuin se on. Jokainen määrittelee oman onnellisuutensa ja sen millaista elämää haluaa elää.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Pienikin muutos on hyvästä

Sometimes we need to stop analyzing the past, stop planning the future, stop figuring out precisely how we feel, stop deciding exactly what we want, and just see what happens.

Postasin tuon maanantaina Facebookiin ja yritän nyt toteuttaa sitä edes vähän, edes oman pääni sisällä. Toistaiseksi juurikaan onnistumatta (ai miten niin ainainen organisoija ja järjestelijä, jolle kalenteri on puoli elämää), mutta ehkä yrittäminenkin on hyvästä. 

Viime aikoina on ollut paljon takaiskuja, sitä että elämä potkii päähän joka suunnalta ja olo on melko epätoivoinen miettiessä että koska asiat vihdoin kääntyy positiivisempaan päin. Sitä ajautuu melkein väistämättä sellaiseen survival-moodiin, tekee koska on pakko. Väistämättä pohtii myös sitä, että kuinka paljon on omissa käsissä, mihin asioihin on mahdollisuus vaikuttaa ja mitkä asiat tulisi vaan hyväksyä ja ottaa vastaan sellaisena kuin ne annetaan. 

http://citizenbrand.typepad.com/.a/6a00d8341c728253ef0120a576afcf970b-pi
Source
Lopetan siis menneisyyden analysoimisen, turha on tässä vaiheessa enää miettiä, olisiko joku asia toisin jos olisi tehnyt erilaisen valinnan jossain kohtaa. En voi suunnitella liikaa tulevaisuutta, koska on niin paljon asioita jotka on avoinna ja joihin en edes pysty vaikuttamaan. Voin vaan toivoa että tulevaisuus tuo mukanaan parempia aikoja, enemmän onnellisuutta ja elämiseen keveyttä. Omien fiilisten ja koko elämäntilanteen pohtiminen on kuluttavaa, pakko yrittää löytää jotain muuta mihin keskittyä. Hetki kerrallaan elämää eteenpäin. 

http://beyondbreastcancer.files.wordpress.com/2011/05/happiness0e550e61c8a8833-800wi.jpg%3Fw%3D620
Source
Tarvitsen asioita, joista innostua ja inspiroitua. Asioita, joista saa energiaa ja joihin keskittyä. Jos kellään teistä on hyviä vinkkejä tai ideoita, mitä tehdä ja mistä innostua, niin jakakaa kiitos kommentoimalla. Kaikki ideat on tervetulleita!

Elämä kulkee selkeästi erilaisissa vaiheissa ja kausissa eteenpäin, tällä hetkellä tuntuu että omassa elämässä on jonkunlaisen muutoksen aika. Tai ainakin kasvun paikka. On jännä huomata kuinka vuosien saatossa on ajatellut asioista tietyllä tavalla ja kuinka omat mielipiteet ja oma persoona on muuttuneet. Ehkä nyt on hyvä hetki pohtia aikuistumista.  

http://blogs.imediaconnection.com/files/2012/06/7-steps1.png
Source

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Rauhallista joulua..

Voi jee, kun pitkästä aikaa rupeaa kirjoittamaan ja kirjoittaakin oikein kunnolla.. niin arvatkaa kuinka paljon harmittaa, jos kaikki teksti yhtäkkiä vaan katoaa? Ihan kiva tuo bloggerin ominaisuus, että automaattisesti tallentaa mutta pitääkö se juuri siinä vaiheessa tallentaa kun kaikki teksti on hävinnyt.. Ne aikaisemmat luonnosversiot (täynnä tekstiä) olisi paljon kivemmat.

Edellinen teksti oli ehkä astetta positiivisempi sillä tässä päässä kiihtyy vitutusaste nollasta sataan heti kun jotain menee pieleen :D Pikku vinkkinä sille anonyymille kommentoijalle (jonka kommentteja en suinkaan ole julkaissut) että jos harmittaa lukea elämän realiteetteja, niin ei ehkä kannata suunnata tähän osoitteeseen, vaan niihin blogeihin joiden sisältö on enemmän suuntautunut "elämä on ihanaa ja meillä kaikilla aina niin mukavaa".. :)

Tosiasiassa sen kadonneen postauksen sisältä oli pääasiassa sitä, kuinka tällä hetkellä elämässä on kaikki hyvin. Työpaikan vaihdoksen myötä arki on muuttanut muotoaan paljon, niin hyvässä kuin pahassa. Omaa aikaa on vähän, liian vähän ja yli 60h viikossa työpaikalle uhrattua aikaa, alkaa ottamaan pikkuhiljaa veronsa. Vaivihkaa etsiskelenkin uutta työpaikkaa, jos vielä parempi sattuisi tulemaan eteen. Olen todella tyytyväinen siihen kuinka paljon enemmän nautin nykyisestä työstäni, mutta olen myös vakuuttunut että samantyyppistä työtä löytyy varmasti vielä paremmasta firmasta ja paremmilla työehdoilla. Joten turha tyytyä mihinkään, jos on mahdollisuus vielä parempaan. Mutta toistaiseksi kaikki sujuu hyvin, joten työnhaku on projekti enemmän taustalla kuin päällimmäisenä mielessä.

Blogille ei oikeastaan ole jäänyt aikaa, johtuen kiireisestä arjesta ja viikonloppujen pyhittämisestä kodille ja parisuhteelle. Nyt yli vuoden Hollannissa asumisen jälkeen on sopeutuminenkin hyvällä mallilla. Tuntuu että olen ainakin tällä hetkellä löytänyt oman paikkani olla. Olen sopeutunut asioihin, niin että aiemmin suunnatonta vitutusta aiheuttaneet asiat on nykyään siedettäviä tai jopa hauskoja! Esimerkiksi tänään vietettiin taas perinteisiä synttäreitä suvun kesken ja siellä oli oikeasti hauskaa! Nyt on jo sellainen fiilis, että kuuluu joukkoon :)

Tuntuu myös ettei blogiin ole kauheasti mitään päivitettävää. Arki rullaa niin samanlaisena päivästä toiseen ja ennen kaikkea nopeasti. Viikot vaan suhahtelee ohitse ja hyvä kun niitä edes huomaa. Nyt jouluna olen 2 päivää vapaalla, tänään ja huomenna. Rauhallista joulua vietellään, ilman suurempia juhlallisuuksia ja stressiä. Lahjoja on, hyvää ruokaa riittävästi ja aikaa sukulaisille myös. Blogi on jatkuvasti mielessä kuitenkin, lähinnä niin että haluaisin päivittää teille jotain uutta lukemista, mutta samaan aikaan en keksi että mitä ja koska saisin aikaa istua alas kirjoittamaan.. Lupauksia tulevasta en siis anna, mutta hyvin mahdollista, että blogi palautuu taas enemmän aktiiviseksi kun/jos nykyisessä elämäntilanteessa jotain taas muuttuu. Arki kun on hyvinkin seesteistä (vaikkakin kiireistä) tällä hetkellä, niin ei myöskään ole sellaista jatkuvaa tarvetta purkaa omia ajatuksia.

Oikeastaan halusin vain toivottaa kaikille rauhallista joulua ja menestystä uudelle vuodella 2014! Täällä ollaan edelleen ruudun takana ja elämä Hollannissa sujuu (tällä hetkellä) mukavasti :)







tiistai 12. marraskuuta 2013

Uuteen maahan ja kulttuuriin sopeutumisesta

Kohta on vuosi kulunut siitä kun muutin Suomesta pois ja vaikka olen aiemmin asunut Hollannissa pitempääkin pätkää, niin silti nyt tuntuu erilaiselta. Kun tietää ettei ole kyse väliaikaisesta asumisesta ja tarkoitus on pysyä maassa maan tavalla. Ajattelinkin listata asioita, jotka kannattaa hoitaa kuntoon uudessa kotimaassa niin sopeutuminen helpottuu ja uusi maa alkaa nopeammin tuntua omalta. Jokainen tietysti muuttaa uuteen maahan omista lähtökohdistaan ja taustatkin on erilaiset, mutta on tiettyjä asioita joita ei kannata jättää välistä. Kannattaa myös pitää mielessä, että uuteen maahan muuttaminen ja ennen kaikkea se sopeutuminen, ei ikinä ole niin helppoa kuin etukäteen kuvittelee.

1. Kokoa peruselementit niin nopeasti kuin mahdollista.
Ihmisellä pitää olla asunto, johon muuttaa. Joten asunnon hankkimisen lisäksi, huolehdi kaikista virallisista asioista. Kuten virallinen muuttoilmoitus ja rekisteröityminen maahan/kaupunkiin. Hoida itsellesi sekä asunnollesi/tavaroillesi vakuutus. Ota selvää miten lääkäripalvelut toimivat, ota siis ennakkoon selvää mihin menet jos sairastut, miten pitää toimia ja miten maksaa.

2. Arjen sankarit.
Jokaisessa maassa on omat käytäntönsä siitä, miten voi hakea töihin ja mitä dokumentteja pitää olla. Euroopan unionin sisällä suomalaisilla on vapaa liikkumis- ja työoikeus, mutta asiat ei useimmiten ole niin yksinkertaisia koska jokaisella maalla on omat sääntönsä. Hollannissa esimerkiksi työn saaminen on mahdotonta ilman BSN-numeroa, sairausvakuutusta, virallista osoitetta ja pankkitiliä. Jokaisella hoidettavalla asialla on syy-seuraussuhde. Virallinen osoite on näistä ensimmäinen, koska sen avulla rekisteröidytään kaupunkiin. Rekisteröitymisen jälkeen saa BSN-numeron. Sairausvakuutusta varten tarvitsee olla kyseinen numero, osoite sekä pankkitili. Ilman osoitetta ei myöskään saa pankkitiliä. Pankkitili tarvitaan myös puhelinliittymän avaamiseen ja ylipäätänsä kaikkien sopimusten järjestämiseen (esimerkiksi sähkö, tv, internet jne jne.). Hoida siis käytännön asiat kuntoon samantien ja tämä rumba vaatii yleensä pitkää pinnaa ja riittävästi aikaa. Asioiden hoitamista helpottaa huomattavasti jos mukanasi on tulkki/muu henkilö, joka puhuu maan kieltä. On myös hyvä selvittää, mistä kaupoista pitää minkäkinlaisia tuotteita lähteä etsimään. Lähimmän ruokakaupan löytäminen on olennaista ja sen valikoimiin tutustuminen taatusti haastavaa mutta mielenkiintoista.

3. Työpaikka.
Työpaikka ei toimi ainoastaan kätevänä rahanlähteenä uudessa maassa vaan myös sidoksena yhteiskuntaan. Työpaikan kautta pääset osaksi paikallista yhteisöä, tutustut moniin uusiin ihmisiin ja saat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos muutat uuteen maahan opiskeluiden perässä, niin yleensä koulu toimii samalla tavalla kuin työpaikka. Omasta mielestäni on tärkeää, että jokaisella on paikka mihin kuuluu ja jonka mukana saa sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Kuulumatta minkäänlaiseen yhteisöön, oma maailma jää helposti uudessa maassa kovin pieneksi. Oman mielenterveyden kannalta suosittelen siis pikaista työllistymistä, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty.

4. Uuteen maahan tutustuminen.
Uudessa maassa kaikki on jännittävää ja erilaista. Ruoka, ihmiset, paikat, tavat ja kulttuuri.. niihin tutustuminen auttaa sopeutumaan. Jos ei ikinä kokeile paikallista ruokaa tai yritä tutustua paikallisiin ihmisiin, jos ei yritä ymmärtää kulttuuria tai tapoja, niin voisi ehkä yhtä hyvin jäädä sitten omaan kotimaahan. Ehkä vähän tylysti sanottu, mutta miksi muuttaa uuteen maahan ja sitten viettää aikaa vain muiden expattien tai oman maan kansalaisten kanssa, pitäen niin tiukasti kiinni omasta kulttuurista että kaikki uudessa maassa tuntuu väärältä.. tavallaan se on kuin omaan nilkkaan ampumista, edesauttaen sitä että koti-ikävä vaan kasvaa ja että uuteen maahan sopeutuminen vie vielä kauemmin.

5. Koti-ikävän hyväksyminen.
Kaikille meille tulee niitä päiviä ja hetkiä, kun kaikki uudessa maassa on ihan paskaa. Itseäni on ainakin auttanut tutustuminen kulttuurishokin teoreettiseen puoleen, eli että on ihan normaalia kuinka tunteet vaihtelee tiettyjen ajanjaksojen jälkeen ja että lähes kaikki kokevat samat vaiheet uuteen maahan sopeutuessa. Koti-ikävän hyväksymiseen auttaa myös edellä mainittu vaihe. On hyvä erottaa eri maiden kulttuurilliset eroavaisuudet ja parhaimmassa tapauksessa nauttia molempien kulttuurien hyvistä (ja huonoista) puolista. On ihan ok ikävöidä perhettä, suomalaista saunaa ja ruisleipää, mutta niistä ei kannata tehdä elämän johtotähtiä. Koti-ikävän hyväksyminen voi tarkoittaa myös uudessa maassa erilaisten vaihtoehtojen etsimistä, joista tulee itselle hyvä olo. Sopeutuminen tarkoittaa muokkautumista. Omasta itsestä on hyvä pitää kiinni, mutta kynsin ja hampain vastaanharaaminen ei auta ketään.

7. Etsi suomalainen ystävä.
Uudessa maassa, missä ikinä se onkaan, on todennäköisesti myös toinen suomalainen. On hyvä löytää ihminen tai kaksi, jotka tulevat samasta kulttuurista kuin sinä ja jotka tietävät täsmälleen ne asiat, joita uudessa maassa ihmettelet ja kummastelet. Niin ihanaa kuin olisikin olla uniikki, niin silti on mukava tietää että olemassa on kohtalotoveri, joka taatusti tietää miltä susta tuntuu. Asioiden läpikäyminen tuon kohtalotoverin kanssa auttaa, ihan varmasti. Asioiden selostaminen perheelle ja ystäville Suomessa ei ole sama asia, koska harvemmin kukaan ymmärtää täsmälleen kuinka erilaista elämä on toisessa maassa.

8. Etsi paikallisia kontakteja.
Tässä usein jo työpaikka tai koulu toimii lähtökohtana, mutta jos niin ei ole, niin kontakteja voi löytää muutenkin. Esimerkiksi hyvin epäsuomalaiseen tyyliin rupeamalla jututtamaan naapureita, lähistön asukkaita tai ihmisiä kaupassa. Älä oleta, että jokaisesta jututtamastasi ihmisestä tulee uusi ystävä, mutta kontaktit auttavat kaikin puolin sopeutumista. Jo pelkästään se, että lähikauppasi kassa tunnistaa ja hymyilee, on mukava alku.

9. Opettele kieli.
Kielikurssille menemällä tai itseopiskelulla pääsee näppäristi jo monen tässäkin postauksessa mainitun asian yli. Kielen opettelu auttaa tutustumaan ihmisiin sekä kulttuuriin. Jo pelkkä perusfraasien ymmärtäminen ja tervehtiminen vieraalla kielellä auttavat sopeutumaan nopeammin. Teet itsellesi palveluksen opettelemalla kieltä ainakin sen verran, että pystyt asioimaan kaupassa ja omassa lähiympäristössä.

10. Löydä itsellesi mieluinen asia.
Uuden harrastuksen aloittaminen voi toimia myös ponnahduslautana uusien ihmisten tapaamiselle ja yhteenkuuluvaisuuden tunteelle. Mutta ennen kaikkea jonkun itselle mieluisen asian tekeminen/harrastaminen antaa itselle aikaa. Jokaisella on se oma juttunsa, joka auttaa jaksamaan ja jonka avulla pysyy järjissään. Sanoisin että siitä kiinni pitäminen ja oman hyvinvoinnin tärkeyden muistaminen, on avainsanoja uuteen maahan sopeutumisessa.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Päivitystä työrintamalta

Sain vihdoin viime viikon perjantaina hotellinjohtajan hihasta nykäistyä, että meidän on nyt puhuttava. Ensin hän yritti ehdottaa, että josko vasta maanantaina, mutta totesin, että jospa nyt kuitenkin mieluummin tänään. Hänellä ei siis edelleenkään ollut asian suhteen kiire, vaikka perjantaina työsopimukseni päättymiseen oli aikaa noin 2 viikkoa. Enkä siis missään vaiheessa ollut kuullut, että minkälainen tulevaisuuteni kyseisessä firmassa mahtaisi olla.

Muutamista idealistisista (ja kannustavista!) blogiin tulleista kommenteista huolimatta, kyseessä ei missään nimessä ollut kehityskeskustelu. Pomoni ei kysynyt, miten olen viihtynyt tai muutenkaan keskustellut siitä, miten olen työni tehnyt. Hän kysyi, miksi halusin tavata. Vastasin, että en ole kuullut mitä haluatte tehdä sopimukseni jatkon kanssa. Samaan syssyyn jatkoin, että olen mielelläni töissä syyskuun loppuun asti mutta lokakuun alusta aloitan uudessa työpaikassa. Hän totesi, että ok. ?!

Kuulemma mielellään pitävät minut syyskuun loppuun asti ja sitten kyselivät (operations manager oli myös paikalla samassa huoneessa), että mihin olen menossa ja mitä tekemään. Selitin vaihtavani firmaa, koska uusi on enemmän siihen suuntaan, mitä olen opiskellut. Ja sen lisäksi pystyn tekemään työni suomeksi ja englanniksi, jatkuvan hollannin polottamisen sijaan. Tuntuu itsestänikin aika uskomattomalta, että missään vaiheessa ei kyselty että kuinka olen viihtynyt. Olisin myös halunnut sanoa, että kaipaisin vähän enemmän palautetta omasta työstäni ja muutenkin parempaa sisäistä kommunikointia, mutta missään vaiheessa keskustelua siihen ei tullut saumaa. Pyysin myös, että saisin pidennetyn sopimuksen kirjallisena, mutta pomoni ratkaisi asian lähettämällä minulle "keskustelumme vahvistuksen" sähköpostilla, jossa todetaan, että olen lähdössä uusiin tehtäviin mutta jatkan firman palveluksessa syyskuun loppuun. Mitään ei ole siis allekirjoitettu, mutta onpahan jotain "paperilla".

Myönnetty loma pysyy ennallaan, eli kun palaan Suomesta, niin mahdollisia työpäiviä on jäljellä 20. Tai ei edes niin paljoa, koska jossain välissä on kuitenkin vapaata. Joten asiat järjestyi hyvin vanhassa työpaikassa, mutta silti on edelleen sellainen olo, että onpas epämääräistä toimintaa. Ei yhtään sellaista, mihin on suomalaisten työnantajien kanssa tottunut. Täkäläinen työlainsäädäntö on myös mulle vielä outo, en osaa sanoa, että miten asioiden tulisi oikeasti hoitua kun en ole perehtynyt asiaan. Kummasti vertaa, että Suomessa on näin ja näin, mutta täällä ei välttämättä toimi samalla tavalla. Esimerkiksi määräaikaisten työsopimusten kanssa toimiminen tai työvuorolistojen toimittaminen. Suomessa ei tulisi kuuloonkaan, että saa työvuorolistan 2 päivää ennen. Meillä taas tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että työvuorolistat on aina myöhässä. Kuulin myös, että vaikka on määräaikainen työsopmus, niin jos itse haluaa irtisanoutua, niin on silti velvollinen työskentelemään kuukauden irtisanomisajan. Eli jos määräaikainen työsopimus päättyy 31.8. ja samana päivänä ilmoittaa, että ei halua jatkaa, niin joutuu silti olemaan töissä syyskuun loppuun asti. Mikä taas mun mielestä tuntuu ihan käsittämättömältä. Kuin myös se, että miten koko homma voi muka olla työntekijän vastuulla? Luulisi nyt, että työnantajalla on velvollisuus ilmoittaa jatkuuko työt määräaikaisen sopimuksen päättymisen jälkeen. Viidakon meininkiä siis...

Viime perjantaina sain myös postitse sopimuspaketin uudesta työpaikasta. Olenkin tässä nyt viikon mittaan kahlannut aikamoisen määrän paperia, enkä vieläkään ole lukenut kaikkea. Myös muutamat tarkentavat sähköpostit on jo lähtenyt, kun ei meinaa ymmärtää. Tykkään kuitenkin tästä uudesta työpaikasta jo senkin takia, että kaikki tuntuu toimivan tehokkaammin ja selkeämmin. Työsopimuksen lisäksi luettavana on työehtosopimus ja henkilöstön käsikirja. Paljon sääntöjä, rajoituksia, oikeuksia ja velvollisuuksia. Mutta tykkään siitä, että asiat on selkeitä. Eipähän tarvitse arpoa ja miettiä omiaan, kun kaikkeen varmasti löytyy vastaus. Täysin toisenlaista siis kuin puoli vuotta sitten rekrytointiprosessini tähän nykyiseen firmaan.

Mutta kaikki näyttää hyvältä ja rullailee sujuvasti eteenpäin.
Ensi viikon torstaina on contract intake, joten siellä sitten selvitellään viimeisetkin paperit. Ensi viikon perjantaina lähdetään lomalle Suomeen (ihanaa!) ja sitten kun sieltä tullaan, niin onkin jo syyskuu mukavasti menossa. Pari viikkoa vanhassa työpaikassa ja sitten muutama päivä vapaata ennen kuin uudet työt alkaa 4.10. Kuulemma pehmeä lasku, kun ensimmäinen työpäivä on perjantai. Sitten alkaakin täysi hööki, kun koulutuksessa istutaan tiiviisti joka päivä ainakin ensimmäinen kuukausi. Aiheesta seuraa varmasti myöhemmin lisää... :)

http://superbowl.wol.org/data/sites/1072/images/2013/StayTuned.png
Source

maanantai 12. elokuuta 2013

Työpaikan kesäjuhlat hollantilaisittain

En ole vielä jutellut nykyisen työpaikan kanssa siitä, että olen saanut uuden työpaikan mutta tämän viikon aikana toivottavasti tapahtuu. Pomo kun ei itse tehnyt asian eteen mitään koko viikon aikana (mitä se kertoo paikasta kun työsopimus on kuitenkin enää reilun pari viikkoa voimassa), niin nappasin eilen hihasta että josko voitaisiin jutella pian.

Eilen meillä oli kuitenkin työpaikan "kesäjuhlat" eli personeelsuitje. Olin yksi epäonnekkaista, joka joutui ensin töihin aamuvuoroon, mutta asiat järjestyi paremmin kuin hyvin kun pääsin lähtemään jo ennen sovittua aikaa. Piti olla töissä 13 asti (kun kokoontuminen oli sovittu 13.30) mutta pääsin lähtemään jo puoli kaksitoista, joten jäi jopa aikaa käydä kotona suihkussa.

Hotelli, jossa olen töissä, käyttää paljon lähiruokatuotteita. Aihetta sivusin aiemmin kesällä tässä postauksessa. Joten kesäjuhlien ohjelmassa oli vierailla kahdella näistä tuottajista, pyöräillä, syödä ja juoda hyvin.

Kokoontuminen oli sovittu parsatilalle klo 13.30. Oli pyydetty etukäteen, että jokainen pyytäisi kyydin tuttavaltaan, koska sieltä jatkettaisiin matkaa vuokratuilla pyörillä ja takaisin samaan pisteeseen ei enää palattaisi. Joten omalla autolla tulijoiden auto jäisi automaattisesti parsatilan pihaan, ei niin kovin kätevää.

Meidän yöportieeri jää ensi viikolla eläkkeelle, joten kesäjuhlat olivat samalla hänelle läksiäiset. Ensin nautittiin kakkukahvit sateessa. Kakut Hollannissa on muuten lähes aina kauheen nättejä ulkopuolelta, mutta täysin mitäänsanomattomia maultaan. You have been warned. Lisäksi sateen ennakointi on hollantilaisille täyttä taidetta. Jokaisella on puhelimessaan buienradar, jolla arvioidaan sitä, miten sadepilvet osuvat omalle kulkureitille.. mihin aikaan, millä voimakkuudella ja kauanko se kestää :D Haha, jokapäiväistä puuhaa tuo sateen ennustaminen. Joten jokaisen kytätessä puhelintaan, tulivat siihen lopputulokseen että meidät kohdannut sade on vain lyhyt kuuro ja loppupäivän voisimme pyöräillä kuivina.

Varsinainen ohjelma kakkukahvien jälkeen oli opastettu kierros parsatilalla. Olen aiemmin ollut samassa paikassa yhden intensiivikurssin puitteissa ja saanut saman kierroksen englanniksi. Tuttua kauraa siis, mutta silti ihan mukavaa. Ja farmari itse osasi kertoa paljon enemmän yksityiskohtia hollanniksi kuin pari vuotta sitten englanniksi :) Meidän kierroksella keskityttiin parsantuotannon lisäksi paljon viinin viljelyyn, jota paikassa siis tehdään parsan ja kaiken muun viljelyn ohella. Meillä töissä ei kyseisiä viinejä ole (meidän operation managerin mielestä heidän viininsä on täyttä kuraa, olisittepa nähneet sen naaman vääntelyt.. ei ehkä kaikkein poliittisesti korrektein ihminen hän), mutta tilan liköörejänsä ja portviiniään kylläkin. Kierroksen aikana nautittiin lasilliset tilan omaa kuivaa valkoviiniä, joka ainakin omaan suuhuni maistui mukavan raikkaalta. Kierroksen päätteeksi sai myös maistella eri liköörejä, mutta ainakaan omalle kohdalleni osunut mansikkalikööri ei ollut mitään erityistä herkkua.

Photo

Parsatila on täällä Etten-Leurissa ja kotisivut löytyvät tästä, klik klik.

Parsatilan pihassa odottivat vuokratut polkupyörät ja pienen säätelyn jälkeen lähdimme mahtavassa 19 hengen letkassa pyöräilemään kohti seuraavaa kohdetta. Pyöräilymatka oli noin 6-7km välillä ja päädyimme jäätelöntuottajan pihamaalle. Tällä alueella on useampiakin jäätelöntekijöitä/tuottajia, jotka siis tekevät itse alusta loppuun omat jäätelönsä ja reseptinsä ja useimmat myyvät omaa tuotantoaan pienestä kioskista tilan yhteydessä tai toimittavat jäätelöään ravintoloille. Hotellin käyttämä jäätelöntuottaja on hyvin pieni 2 hengen yritys, joka valmistaa erilaisia kerma- ja sorbettijäätelöitä. Niiden lisäksi he tekevät käsintehtyjä konvehteja ja leivonnaisia, myös kakkuja ja jääveistoksia tilauksesta. Tilan yrittäjä ja omistaja kertoi meille omasta historiastaan, hän oli aloittanut kokkina ravintolassa, jonka jälkeen erikoistunut leipuriksi. Leipurina hän oli erikoistunut kakkuihin ja leivoksiin, mutta omasta kiinnostuksestaan lopulta erikoistunut jäätelöön. Monipuolinen työhistoria siis, joka kaikki on varmasti lisännyt hänen ammattitaitoaan siinä mitä hän nyt tekee. Esittelykierroksen jälkeen jokainen sai maistaa yhden jäätelöpallon verran hänen luomuksiaan.

Photo

Jäätelöntuottajan toimipiste on Rijsbergissä ja kotisivut tässä, klik klik.

Jäätelöiden jälkeen jatkoimme pyörällä matkaa kohti Bredaa. Matkaa kertyi varmaan vähän alle tai päälle 10km, josta viimeinen osuus pyöräiltiin metsäpoluilla. Jonkunasteista hilpeyttä ja epätoivoa herätti poluilla olleet pehmeän hiekan osuudet, joissa jokainen kaatui vähintään kerran.. Päädyttiin samaan ketjuun kuuluvan hotellin terassille, jossa nautittiin parit viinilasilliset ja erittäin hollantilaiset bittergarnituur-annokset. Friteerattuja herkkuja siis.

Viimeinen pyöräilyetappi oli todella lyhyt, hotellilta ravintolaan. Ravintola oli japanilaiseen erikoistunut Ume, joka löytyy Bredan keskustasta. Ravintola on all you can eat ja supersuosittu. Ruokia voi tilata 5 kierrosta ja jokaisella kierroksella on mahdollista tilata 5 annosta per henkilö. Juomat eivät sisälly hintaan, mikä mielestäni on ihan ymmärrettävää, kun ruokaa on älyttömästi. Viikonloppuisin maksaa muistaakseni 26 euroa per nenä. Meidän pöytäseurue oli jo kolmannella kierroksella täynnä ja viimeiset palat taisteltiin alas, sillä jokaisesta syömättä jääneestä annoksesta joutuu maksamaan. Parempi siis olla tilaamatta liikaa :) Mutta oli superhyvät sushit ja hauska idea, kun kaikkea pystyi kokeilemaan ja maistelemaan pöytäseurueen kesken.

Photo: En nu heerlijk sushi eten!!

Illalla meidän eläkkeelle lähtijää muistettiin vielä jättimäisellä matkalaukulla ja 250 euron matkalahjakortilla. Ei huono siis! Ja hyvä korvaus siitä, että herra joutui koko pyöräilyreissun vetämään pinkit haalarit päällä.. taisi muutaman kerran kirota meidän ravintolapäällikön hornantuuttiin :)

Lähdin ensimmäisenä pois kun Justin tuli hakemaan klo 22.15 ja osan ilta jatkui vielä baareihinkin. Mutta oli mukavaa olla mukana ja olla ihmisten kanssa eri tavalla tekemisissä. Töissä jokainen kun on aina omalla tavallaan stressaantunut eikä niin vapautunut. Tuollaisen päivän jälkeen melkein ajattelee, että harmi on lähteä pois mutta kyllä arki töissä taas pian iskee päälle.. ja sitten en malta odottaa, että pääsen siistiin sisätyöhön istumaan toimistoon! :)

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Suosituimmat hakusanat

Tässä kuluneen puolen vuoden aikana, blogiin on löydetty mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla. Ensimmäisenä listalla keikkuu kylläkin "From Holland with Love blogi", joten ainakin osa tietää mitä etsii :) Vinkkinä sanottakoon, että jos on Bloggerin käyttäjä, niin seuraamista helpottaa kun liittää blogin omien luettavien blogien joukkoon. Ja tietääkseni Bloggerin käyttäjä voi olla myös, vaikka ei kirjoittaisikaan omaa blogia.

Blogiin on löydetty esimerkiksi seuraavilla hakusanoilla:

Kipeänä lentäminen: Kirjoitin lähtövalmisteluiden humussa tästä muistaakseni pariinkiin otteeseen, esim. tässä. Todettakoon nyt kuitenkin, että siihen on syynsä, miksi lentämistä sairaana ei suositella ja yleensä flunssa (tai jälkitauti) pahenee lentomatkan aikana. Oireita voi lennolla helpottaa nenäsuihkeella ja puuduttavilla korvatipoilla. Ensimmäinen on aina mukana, jälkimmäinen löytyy myös mutta niitä en missään vaiheessa vielä kokeillut.

http://api.ning.com/files/*K5qtoHSaaEeHe1to0cE2Ii30AIbzVPsf5lsER6Mb1OSwkDhbKjWXzTxlzAPBUXXSp10jljxd*5Kv**X-R2V2IrPk08*7I*i/0flying_sick640.jpg
Source
Hollannin kieli: Hollantilaisten itsensä mielestä hollanti on vaikea kieli oppia ja heillä on usein ongelmia oikeinkirjoituksen kanssa, d:t ja t:t menee helposti sekaisin. Mutta esimerkiksi tämän linkin mukaan, hollanti on kieli, joka on suhteellisen helppo oppia englantia äidinkielenään puhuville ihmisille. Suomalaisena en tietenkään kuulu kyseiseen kategoriaan, mutta en silti pidä hollantia mitenkään älyttömän vaikeana kielenä. Se on kieli siinä missä saksa ja ruotsikin, opittavissa mutta vaatii tietysti motivaatiota ja panostusta. Kieltä taitamattomalle hollannin kieli kuulostaa (ainakin kaikkien kommenttien perusteella) siansaksalle tai älämölölle, jota puhutaan peruna suussa. Myös ääntäminen aiheuttaa hämmennystä, ne kuuluisat kurkkuäänteet...

Hollannin kielen kurssi: Itse opiskelen tällä hetkellä NT2 (= Nederlands als tweede taal) kurssilla ja päämääräni on Staatsexamen. Mietin edelleen itsekseni että suoritanko kyseisen kokeen 1 vai 2 tasolla. Kyseinen kurssi järjestetään ROC:n (regionaal onderwijscentrum) alaisuudessa. ROC on siis laajemman paikallisen alueen koulutusyhtymä, jonka "alaisuudessa" toimivat alueella sijaitsevat koulut. Monimutkainen selitys, eikä välttämättä täysin oikein, mutta niin olen sen ymmärtänyt. Oman alueeni ROC:n kuuluu kouluja ainakin kaupungeista: Breda, Roosendaal, Etten-Leur ja Bergen op Zoom. Itse käyn koulussa Bergen op Zoomissa ja koulu on nimeltään Kellebeek College. Hollannin kielen kursseja järjestetään tavallisen koulujen (kuten omani) lisäksi erityisissä kielikouluissa (Google auttaa) ja kansalaisopistoissa. Erityisistä yksityisistä kielikouluista ei ole kokemusta, voivat olla hyvinkin tehokkaita mutta kalliita. Kansalaisopiston kursseista ei itselläni ole hyvää kokemusta ja koska hintaluokka on melkein samaa kuin tavallisissa kouluissa, niin kehotan googlettamaan NT2 ja sitä kautta etsimään listan, josta löytyy koulut, jotka tarjoavat kyseistä opetusta. Internetistä harvemmin löytyy tietoa, joten ainoa vaihtoehto on sen jälkeen ottaa yhteyttä kyseiseen kouluun ja kysyä sieltä.

http://www.deredactie.be/polopoly_fs/1.1095019!image/3336397535.jpg_gen/derivatives/landscape670/3336397535.jpg
Source
 Hollantilaiset miehet: Poikaystäväni on hollantilainen, joten tekeekö se kyseisen aihealueen asiantuntijan? Ei juurikaan :) Hollantilaiset miehet ovat maailman pisimpiä (omani 207cm) ja heillä on suomalaisia miehiä useammin, pitkähköt hiukset ja usein vielä kiharat. Hollantilaiset huolehtivat ulkonäöstään mielestäni suomalaisia enemmän, koskee niin miehiä kuin naisiakin. Tosin naisilla luonnollinen tyyli on must, usein meikkiä on vain vähäsen. Hollantilaisilla miehillä on useimmiten peruskäytöstavat hallussa, mutta he saattavat olla myös hyvin ylimielisiä. Silti hollantilaiset miehet ovat helpommin lähestyttävissä olevia kuin hollantilaiset naiset. Hollannin kulttuuriin kuuluu myös kevyt flirttailu, kiusoittelu ja lempinimien käyttö. Se, että joku kutsuu sinua nimellä schat (kulta), ei tarkoita että kyseinen ihminen on ihastunut sinuun :)

http://blu.stb.s-msn.com/i/98/AEBC8DC42B7A37D2A198A6BFFA760.jpg
Source
Hollantiin muutto: Muutin Hollantiin marraskuun 2012 lopussa ja olen nyt asunut maassa virallisesti reilun puoli vuotta. Pari kertaa aiemminkin olen muuttanut Hollantiin, mutta silloin väliaikaisesti. Ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja toisen kerran 2010. Parin vuoden syklillä siis :) En usko, että Hollantiin muutto eroaa mitenkään muuttamisesta toiseen EU-maahan. Jokaisessa maassa on oma byrokratiansa ja niistä pitää ottaa selvää ennen lähtöä tai viimeistään paikan päällä. EU:n kansalaisella on oikeus oleskella EU-maassa 3kk ilman virallista rekisteröitymistä, mutta esimerkiksi asunnon tai työpaikan löytäminen tuona aikana on usein mahdotonta ilman virallista rekisteröitymistä. Usein muuttoon on joku syy (työpaikka, opiskelu tai poikaystävä) ja sitä syytä tulee ja pitää käyttää hyödyksi omien asioiden järjestämisessä. Työ- tai opiskelupaikka antaa varmasti joitakin hyviä vinkkejä siihen mistä löytää katto pään päälle ja miten hoitaa asiat. Saan säännöllisesti yhteydenottoja tutuilta, niiden tutuilta tai täysin tuntemattomilta ihmisiltä, jotka kysyvät vinkkejä siihen, mistä löytää Hollannista asunnon ja miten järjestää omat asiansa. Voin antaa parit vinkit ja linkit (niinkuin olen tehnyt tähän asti), mutta olen oikeastaan aika kyllästynyt siihen, että käytän aikaani asioiden googlettamiseen ja viestin kirjoittamiseen, ja saan yleensä vastaukseksi "tuosta nyt ei ollut juurikaan apua" tai en saa vastausta ollenkaan. Erityisesti kun ihmiset kysyvät asuntoa Amsterdamista tai muualta Pohjois-Hollannista. (Asun edelleen Etelä-Hollannissa pienessä kaupungissa.) Ihan vaan vinkkinä, että jos haluaa muuttaa ulkomaille, niin sen eteen on itse tehtävä töitä ja selvitettävä asioita. Pätee myös Hollannin byrokratiaan, kukaan ei kerro mitä tehdä.. vaan oletuksena on että tiedät itse ja hoidat asiat. 

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjSY05CM6I5SRy7bUHozAYVlWE7p36WCjTw8etvDnkG-j-bmSGhsar-s1xpLmNoUIgdyjl7QyeYXvLZFQeGCJbOhqszCJBiofF7GRF3H8f4rz23yvZufT11-EHCDNv5DVvi8tj0XsXPn0Ab/s1600/dd9tdf6v_64g37p6jd6_b.jpg
Source
 Hamstraajan koti: En kyllä pitäisi itseäni mitenkään hamstraajana :) Paitsi ehkä kirjojen suhteen.. niitä kun löytyy jo vinopino, enkä raaski hankkiutua eroon. Seuraavan kerran kun pääsen Suomeen, niin hamstrauslistalla on kyllä joitain asioita.. kuten villalankaa, Lumenen meikkejä ja salmiakkia. Toiseen maahan muuttaessa on usein ongelmallista, mitä pakata mukaan. Vinkkinä sanottakoon, että niitä asioita, joita ei uudesta maasta niin vain löydykään ja joihin on tottunut. Uusia vaatteita saa ostettua helposti, kenties mukaan kannattaa pakata vain parhaimmat luottovaatteet. Mutta Muumimukeja täältä ei saa, joten ehkä joka-aamuinen kahvikupillinen on sen arvoinen :) Jokainen tietää itse, mikä on omassa arjessa tärkeää ja mistä tulee se kodin tuntu. Suuri rakkauteni kirahveihin näkyy myös täällä meillä kotona ja edelleen kaihoan sitä yhtä kirahvitaulua Suomesta tänne, en vaan tiedä kuinka saisin sen kuljetettua. Pitäisi varmaan googletella ja yrittää löytää korvike :)

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJom9A8A_HSVGj_V7YZ-wsVuCXO0SI_7_J_a-rz9KRmFAEp_GtHW2Qzussi5XljOVGlKcvhS3BRl-p2HHGkOSQ8_JEZnxlgw8_Q8abjUGBUzK0WG_F6I9y19ziq4atdV_R0WlKdXHlkz8/s1600/muumimania.jpg
Source
Gefeliciteerd: Gefeliciteerd on hollannin kielen sana ja tarkoittaa onnea, onnitteluja. Se kannattaa oppia mahdollisimman nopeasti sillä jokaisissa juhlissa se on pakko toistaa ainakin parikymmentä kertaa. Gefeliciteerd sanotaan kun jollain on synttärit, kun ihmiset menevät naimisiin, kun he saavat lapsia, kun he ovat saaneet uuden työpaikan tai valmistuneet koulusta. Juhlissa gefeliciteerd ei sanota ainoastaan juhlakalulle ja asianosaisille, vaan kaikille paikalla olijoille. Sen pakollisen kättelyn/suukottelun ja halailun osana tietysti :) Muistan itseni kuinka hankala tuo sana oli enkä meinannut millään saada sitä mongerrettua ulos suustani. Harjoitus tekee kuitenkin mestarin...

Millaisia hollantilaiset ovat: Kirjoittelin viime postauksessani suhteellisen negatiiviseen sävyyn hollantilaisista ja jo ennen muuttoani, pohdin tässä postauksessa, onko Hollanti epäystävällinen maa. En osaa summata ajatuksiani yhdeksi isoksi loppupäätelmäksi. Niin kuin missä tahansa muussakin maassa, hollantilaisia on joka lähtöön. Vertailussa esimerkiksi suomalaisiin.. Hollantilaiset tervehtivät myös tuntemattomia, he käyvät helposti juttusille missä tahansa vaikka eivät ihmisiä tuntisikaan. Ensivaikutelmana hollantilaiset ovat usein hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Hollantilaiset rakastavat ulkoilua ja pyöräilyä, säässä kuin säässä. Siksi terasseilla istuu melkein vuodenajasta riippumatta ihmisiä. Hollantilaiset ovat tarkkoja raha-asioistaan, mutta esimerkiksi pubissa jokainen ostaa vuorollaan porukalleen kierroksen, ei niin että jokainen maksaa vain oman juomansa. Hollantilaiset tykkäävät juhlimisesta mutta silti humalaiset öykkäröijät ovat todella harvassa. Pukeutumisen suhteen hollantilaiset ovat mestareita business casual tyylissä, useimmilla on aina jalassaan farkut, yhdistettynä rentoon paitaan ja jakkuun. Vaikka joskus näkee jos jonkinmoista tyyliä kaduilla, niin pääsääntöisesti hollantilainen ei ikinä lähde verkkariasussa kaupungille. Kun menen kauppaan collegehousuilla ja hupparilla, olen lähes aina ainoa :)

Järjestätkö itse omat läksiäisesi: En järjestänyt läksiäisiä. Näen mielelläni ihmisiä ja kutsun ihmisiä kylään, mutta en ole juurikaan kotonani valtavissa pippaloissa ja varsinkaan jos joudun olemaan huomion keskipisteenä. Suuret juhlat vaativat myös yhteistyötä.. Ystävien pitää olla valmiita tulemaan kutsuttaessa (miksi aikataulutus on nykyään niin suuri ongelma?) ja mielellään valmiita myös vähän auttamaan. Täällä varsinkin juhlien järjestäminen on haastavaa, ihmisillä on tietyt odotukset ja suuren ihmismäärän kestitseminen ei tunnu juurikaan juhlalta vaan työltä, joka on pakko tehdä. Omille synttäreilleni olisin ollut valmis kutsumaan Justinin perheen syömään, mutta Justin ei itse halunnut. Kutsuin siis vain kahvittelemaan. Koko sukua en halua kutsua.. ehkä sitten muutaman vuoden päästä kun täytän 30.

http://stuffdutchpeoplelike.files.wordpress.com/2010/08/molen_met_tulpen_klein2.jpg
Source