Katsoin viime viikolla ensimmäiset 5 jaksoa Yle Areenan kautta Au pairit Lontoossa -ohjelmasta ja tällä viikolla viimeiset 5 jaksoa. Yhteensä siis 10 jakson verran 4 suomalaistytön arkea Lontoossa. Jotenkin tuosta ohjelmasta jäi tosi ristiriitaiset fiilikset. Tavallaan ymmärrän noita tyttöjä, tunnistan hyvin paljon samoja fiiliksiä kun mietin aikaa, jolloin olin itse au pairina. Mutta osalle jutuista joudun vaan pudistelemaan päätäni ja ohhottelemaan, että voi jee mitä teinejä.
Työskenteleminen au pairina on aikamoinen villi länsi, ikinä ei tiedä varmasti millaiseen perheeseen päätyy ja osalla on aivan mahtavia kokemuksia ja osalla taas niin kamalia, että joutuu lähtemään kesken kaiken pois. Mistään ei ole takuita ja silti au pairina on todella paljon pelkästään sen perheen armoilla. Huomaahan sen noistakin jaksoista, että kolmella neljästä ei tunnu olevaan minkäänlaista käsitystä siitä, miten huolehtia itsestään tai millaista on oikeasti ottaa vastuuta itsestä, puhumattakaan muista ihmisistä.
Itseäni ihmetytti sarjan alkujaksossa se, että ilmeisesti kukaan tytöistä ei ollut tavannut au pair perhettään etukäteen. Olisi ollut kiva, jos sarjassa olisi valotettu sitä, miksi tytöt on päättäneet lähteä au pairiksi ja mitä kautta he ovat nuo perheet löytäneet. Käyttivätkö esimerkiksi jonkunlaisen välitystoimiston apua? Myöskään kaikkien perheet eivät hakeneet tyttöä lentokentältä vaan tytöt joutuivat itse julkisilla etsimään tiensä uuteen kotiin. Kuulostaa aika karulta, varsinkin kun au pairiksi lähtiessä tavaraa on ehkä enemmän kuin viikon lomamatkalle ja jos ei ole kokemusta reissaamisesta, niin alkua voisi helpottaa (ja olo olisi varmasti tervetulleempi) jos joku hakisi lentokentältä.
Olin au pairina elokuusta 2008 huhtikuun 2009 alkuun, ensin Naardenissa ja sitten Amsterdamissa Hollannissa. Itse löysin aikoinani au pair perheeni MOL:n sivujen (nykyisin TE-palvelut) kautta. Silloin työpaikkailmoituksissa julkaistiin vielä au pair paikkoja, mutta nykyään kuulemma ei enää. Joten en tiedä, mitä kautta perheet nykyään etsivät uusia au paireja? Välityssivustojahan on paljon, mutta toimivatko ne, ei ole omaa kokemusta..
Vastasin aikoinani pariin ilmoitukseen ja molemmista sain lähes samantien vastaukset, molemmat sattumalta Hollantiin, vaikka alunperin minkäänlaista maapreferenssiä ei ollut.
Hakuprosessi eteni nopeaan. Lähetin oman hakukirjeeni vastauksena tuolla MOL:n sivuilla näkyneeseen ilmoitukseen, sain sähköpostia takaisin, jossa perheen äiti kysyi että koska voisi soittaa minulle. Soitti ja juteltiin (enää en tosin yhtään muista, että mistä) ja sovittiin että tavataan Helsingissä, kun hän on siellä työmatkalla. Oli muistaakseni juhannusviikolla tai joskus niillä main. Matkasin Helsinkiin ja tapasin perheen äidin siellä, juteltiin ja sitten myös soitettiin perheen isälle, jonka suurin huoli oli, että osaanko laittaa ruokaa (hän itse kun ei osannut kokata yhtään mitään). Puhuttiin lapsista ja työtehtävistä. Sain paikan ja sovittiin, että kun perhe tulee myöhemmin kesällä Suomeen lomalle, niin tapaan heidät vielä silloin uudestaan, ihan vaan nähdäkseni lapset ja antaakseni heidän mukaansa yhden matkalaukun, jotta tavaraa saisi perille halvemmalla. Työt alkoivat elokuun puolenvälin tietämillä, koska olin kesätöissä enkä päässyt lähtemään aiemmin.
En tavannut perheen edellistä au pairia ollenkaan, mutta laiteltiin kesän aikana sähköposteja ja lisäksi hän oli kirjoittanut mulle kirjeen, jossa antoi vinkkejä tulevaa varten. Perheen äiti haki mut lentokentältä, mikä oli tosi hyvä, koska siinä vaiheessa olin matkustamisen suhteen aikalailla yhtä ummikko kuin tuon sarjankin tytöt. Muistan vielä, kuinka harmitti, että perheen äiti ei halunnut maksaa pysäköinnistä ja tulla aulaan vastaan, vaan hän opasti että kun olen saanut laukkuni, niin nousen Schipholilla ylempään kerrokseen, jossa on lähtöaula ja jossa voi pysäköidä hetkeksi jättääkseen ihmisiä pois kyydistä. Ihmettelin, että onko se nyt niin iso vaiva pysäköidä auto, maksaa siitä ja tulla kunnolla vastaan. Mutta ilmeisesti saan olla onnellinen, että edes joku tuli hakemaan.
Ennen kun työt au pairina alkoivat, niin ajattelin että sillä taskurahalla pärjää ihan hyvin. Summa oli muistaakseni 440 euroa kuukaudessa tms. Koska puhelinlasku maksetaan, netti kuuluu kaupan päälle, ruokaa saa ottaa kaapista jne. Mutta aika pian sitä huomasi, että jos vähääkään viikonloppuisin reissasi ja halusi tehdä asioita, niin tarkkaan sai katsoa mihin rahansa pisti. Hyvin pian rupesi myös ärsyttämään, kuinka paljon vastuuta on, kuinka paljon työtehtäviä on ja kuinka vähän siitä oikeastaan itselle saa.
Perheessä oli hollantilainen isä, suomalainen äiti ja kaksi lasta. Tyttö sillä hetkellä 7v. ja poika 9v., molemmat siis jo koulussa päivät. Joka viikolle oli tiettyjä hommia, kuten kaupassakäynti, ruoanlaitto joka arkipäivä, silittäminen ja siivoaminen. Lisäksi tyttö piti viedä ja hakea koulusta sekä kuskata harrastuksiin. Molempien lasten eväät piti tehdä aamuisin sekä iltapäivällä välipalaa. Käytännössä siis arkipäivien muonitus oli kokonaan au pairin vastuulla. Kotitöitä tuntui olevan paljon, koska niihin kului paljon aikaa. Käytännössä koko talon (se oli valtava) siivoamiseen meni helposti 3-4 tuntia ja perheen äiti olisi halunnut, että imurointi tehdään vähintään kaksi kertaa viikossa. Pyykkiä pestäväksi ja silitettäväksi oli myös paljon, kerralla sai helposti kulumaan muutaman tunnin.
Perheen äiti ja isä olivat molemmat uraihmisiä, joten heidän viikkoihinsa kuului myös työmatkoja. Yrittivät sopia niin että eivät olisi yhtä aikaa pois, mutta sekään ei aina onnistunut. Vaikka au pairina kuuluu ottaa vastuuta, niin silti en kokenut olevan oikein, että olin joinakin päivinä lapsista vastuussa 24/7, vaikka vain parin päivän ajan. Oli myös kamalaa nähdä ja kokea kuinka lapset kärsivät siitä. Lapset itkivät ja ikävöivät vanhempiaan ja raivosivat minulle, jos en saanut heidän vanhempiaan kiinni puhelimitse. En muista yritinkö puhua siitä vanhemmille, mutta mielestäni oli suhteellisen järkyttävää, että he asettivat uransa lapsiensa edelle. Viikonloppuisin tottakai perhe vietti yhdessä laatuaikaa ja käytännössä au pair oli kokonaan ulkona näistä kuvioista. Opinkin aika nopeasti keksimään viikonlopuille paljon ohjelmaa ja pysymään poissa kotoa.
Muistan tuolta ajalta myös sen, kuinka epäreilulta jotkut perheen vanhempien sanomisista tuntuivat. Jostain kun oli mieleeni iskostunut, että au pairin tulisi olla kuin perheenjäsen ja auttaa perheen arjessa, ei suinkaan olla se orja, joka pyörittää koko showta. En siis kauheasti tykännyt kommenteista, joissa perheen äiti esimerkiksi epäili että en ollut hoitanut viikkosiivousta, kun loppuviikosta hyllyjen alta pyöri esiin pölypalleroita. Jos hän olisi ikinä ollut kotona ja siivonnut itse, niin tietäisi kyllä, että vaikka kuinka puunaa ja pyyhkii pölyjä, niin kyllä jo viikon päästä uudet pölyt pyörii. Tai ainakin meillä täällä kotona, kyllä jo viikossa kalusteiden alta pyörii pölyjä ja hyllyjen päällä on kevyt pölykerros. Sain myös kommenttia siitä, että en komentanut poikaa ja hänen kavereitaan tarpeeksi kun he leikkivät ja remusivat. Perheen isä oli sillä hetkellä kotona ja ajattelin mielessäni, että jos meteli kerran häiritsi häntä, niin olisi voinut myös isän roolissa siitä huomauttaa vaikka virallisesti oltiinkin vielä "au pairin työajalla". Kieltäydyin myös talon ikkunoidenpesusta (koska edellinen au pair niin neuvoi, ei kuulemma missään nimessä kuulu tehtäviin ja aiheuttaa ihan valtavan työn, 3 kerroksinen talo valtavilla ikkunoilla) vedoten siihen, että en koe sen kuuluvan tehtäviini ja perheen äiti veti herneen nenään. Hän totesi sitten tekevänsä sen joskus itse (vaikka rahaa olisi ollut palkata joku se tekemäänkin), mutta ei koskaan saanut sitä aikaiseksi. Lisäksi perheen äiti valitti siitä, kuinka en muka pitänyt omaa suihkuani tarpeeksi siistinä (vaikka pesin sen samalla tavalla kuin heidänkin suihkunsa) ja piti törkeyden huippuna sitä, että hän joutui pesemään sen itse, kun olin poissa, koska heille tuli vieraita ja suihku oli niin likainen, ettei hän kehdannut päästää vieraita sinne. En myöskään saanut viikonloppuisin pyytää kavereitani kylään, koska se on "perheen omaa aikaa" ja perheenäiti haluaa että hän voi kulkea pyjamassa omassa kodissaan jos siltä tuntuu, mutta ei voi tehdä sitä, jos "vieraita ravaa jatkuvasti". Viikolla taas olisin saanut iltaisin pyytää ihmisiä kylään,kunhan ei häirittäisi häntä tai lapsia. Usein viikolla sitten istuin kaikki illat yksin huoneessani, koska harvemmin kellään au pair kavereista oli aikaa tavata viikolla.
Tunnistan siis hyvin nuo ohjelmassakin nähdyt tyttöjen fiilikset siitä, että on yksinäinen vaikka onkin ihmisten ympäröimänä. Mutta tavallaan ei kuitenkaan ikinä ole omaa rauhaa, koska kotona on aina joku muu ja kun koti on myös työpaikka, on sitä eroa melkein mahdoton tehdä. Au pairin halutaan osallistuvan arkeen ja olevan avulias myös "työajan" ulkopuolella, mutta silti pitää osata erottaa itse, koska perhe tarvitsee myös aivan perheenkeskeistä aikaa.
Itse hain aktiivisesti kontaktia ja uusia ystäviä, ja niitä löytyikin mukavasti. Tietty oma tiivis porukka muodostuu nopeasti, mutta onneksi omalla kohdallani, joukko oli kansainvälinen eikä vain suomalaisista koostuva. Koska se on kuitenkin useimmille sen au pair vuoden tavoite, kansainvälistyä ja saada uusia kokemuksia.
Kun olin viettänyt ensimmäisessä perheessä 4-5 kuukautta sain tilaisuuden, josta en voinut kieltäytyä. Suomalainen äiti oli muuttamassa 4 lapsensa kanssa Hollantiin ja etsi lapsille hoitajaa. Päivittäin oli selkeä työaika, asuin omassa asunnossa, jonka sain perheen äidin kautta ja vuokra maksettiin hänen toimestaan, palkka oli tuplasti sen mitä tienasin ensimmäisessä perheessä, perheen kodissa kävi siivooja joten ainoa tehtävä oli olla lasten kanssa koko päivä ja huolehtia päivän aikana syötävistä sapuskoista. Lisäksi jos äiti tarvitsi lapsenvahtia iltaisin tai viikonloppuisin, hän maksoi siitä aina erikseen.
Koska kaikki työehdot kuulostivat paljon paremmilta ja olin aika kyllästynyt ensimmäisen perheen arjen pyörittämiseen, turhanpäiväiseen valittamiseen heidän puoleltaan ja jatkuvaan tyytymättömyyteen, niin ilmoitin että lähden. Olin lähdössä Suomeen joululomalle ja kerroin ensimmäisen perheen äidille ennen sitä, että olen löytänyt uuden perheen, jossa aloitan tammikuun puolivälin jälkeen. Joten kun tulisin takaisin tammikuun alussa, niin voisin olla heidän luonaan vielä pari viikkoa ja sitten vasta muuttaa toiseen perheeseen. Mielestäni (ja olen edelleen sitä mieltä) tein reilusti kun kerroin heille hyvissä ajoin, sanoin olevani (ja uuden perheen myös) olevan joustava sen suhteen milloin aloitan, jotta heillä on aikaa etsiä uusi au pair auttamaan. Perheen äiti suuttui ihan silmittömästi, minkäänlainen järkevä keskustelu aiheesta ei tullut kuuloonkaan. Koska minua kohdeltiin siellä kuin työntekijänä (ei suinkaan perheenjäsenenä), niin pelasin itse roolini kuin työntekijänä. Irtisanouduin reilulla varoitusajalla, koska olin saanut paremman paikan.
Palasin vanhaan perheeseen joululoman jälkeen tammikuun alussa. Samana iltana perheen äiti ja isä kertoivat yhdessä tuumin, kuinka saan nyt pakata kaikki tavarani, tyhjentää huoneeni ja häipyä huomiseen iltaan mennessä. He eivät kuulemma halua minua enää kotiinsa ja vaativat myös maksamaan lentolippuni heille takaisin, koska en kuulemma ollut pitänyt omaa osaani sopimuksesta. Tässä vaiheessa on tietysti turha ruveta riitelemään siitä, oliko oma työnkuvani ollut samanlainen kuin mistä oli keskusteltu, eli olivatko he pitäneet oman osansa sopimuksesta. He myös kieltäytyivät antamasta minulle enää kotinsa wlan salasanaa, kun sanoin että tarvitsen nettiyhteyden ottaakseni yhteyttä uuden perheen äitiin ja kaikkiin ystäviini.
Kaikinpuolin siis ruma tilanne. Tuo aika siinä ensimmäisessä perheessä ei jättänyt kovinkaan auvoista oloa au pairina olosta, lähinnä oli jatkuvasti sellainen fiilis, että käytetään hyväksi sinisilmäistä tyttöä, joka haluaa tulla töihin ulkomaille. Ei tietenkään koko aika ollut pelkkää kakkaa ja myös hyviä muistoja jäi, en kadu sitä että lähdin, mutta harmittaa ettei ensimmäisen perheen kanssa mennyt putkeen. Toinen perhe onkin ihan eri stoori ja siltä ajalta on paljon lämpimämmät muistot. Sielläkään en ollut perheenjäsen, mutta työtehtävät oli paljon selkeämmät ja reilummat. Myös oma asunto auttoi paljon ja olisin viihtynyt pitempäänkin.
Luulen, että viihtymistä ja sopeutumista au pairina edesauttaa paljon se, jos on etukäteen selkeästi keskusteltu siitä mitkä on odotukset puolin ja toisin. Au pairiksi lähtevän tulee myös itse tietää mitä kokemukselta haluaa. Esimerkiksi jos eniten odottaa pelkkää yöelämää, niin lähtökohta on ehkä väärä. Olen kuullut lukemattomia huonoja kokemuksia siitä, kuinka perheen ja au pairin välillä on mennyt sukset kokonaan ristiin. Myös omien au pair kavereiden kokemuksia jaksaa hämmästellä. Toisen perhe oli ihan natsisakkia ja toisella kuin kakkoskoti. Jos aikoo ottaa au pairin kotiinsa, niin on varmaan hyvä miettiä myös sitä, että palkkaako kotiapulaisen vai ottaako kotiinsa uuden perheenjäsenen, jonka edessä uskaltaa olla kalsareissa ja jota ei kohdella kuin ulkolaista.
Facebookin Suomalaiset Hollannissa -ryhmässä yritin myös udella lapsiperheiden vanhemmilta, että minkälaiset odotukset heillä olisi, jos ottaisivat au pairin. Millaisen haluavat, millaisia työtehtäviä ja mitä kaikkea odotetaan. Myös kuinka vanhemmat itse suhtautuisivat au pairiin. En kuitenkaan saanut yhtään vastausta, ainakaan vielä. Hautautui todennäköisesti muiden keskusteluiden alle :)
Itse en tulevaisuudessa haluaisi au pairia omaan kotiini. En halua ottaa tuntematonta ihmistä kotiini asumaan, huolehtimaan siitä ja lapsistani ja vielä toivottaa hänet sydämellisesti tervetulleeksi ja toivoa/tehdä parhaani että hän sopeutuu. Ja mielestäni niin pitäisi kuitenkin tapahtua. Suhteellisen haastavaa siis myös perheille, jotka au pairin haluavat. Itse kun en ole mitenkään supersosiaalinen, en aina jaksa kiinnostua uusien ihmisten tapaamisista ja heihin tutustumisesta ja lisäksi nautin niin paljon oman kodin rauhasta, että en osaisi kuvitellakaan jakavani sitä tuntemattoman ihmisen kanssa. Tottakai siinä sitten tutustuisi, mutta eäää.. en osaa kuvitella.. Samaa sarjaa sen kanssa, etten halua palkata siivoojaa, koska siivoan mieluummin itse.
Päällimmäisenä tuosta Au pairit Lontoossa sarjasta jäi mieleen, että tytöillä ei tainnut olla minkäänlaista ideaa, että mihin ovat lähdössä ja mitä tekemään. Sarjassa ei sen kummemmin käsitelty taustoja, että miksi tytöt ovat lähdössä nyt, siinä elämäntilanteessa ulkomaille. Tyttöjen ulkomailla olo aika tuntui myös kovin lyhyeltä, Jasmiina luovutti 2kk jälkeen ja 2 muuta taisi viihtyä 4kk? Mirahan jäi vielä jatkamaan pestiä ja vaikutti hänen kohdallaan ihan hyvältä ratkaisulta. Mutta ehkä aika oli kuitenkin riittävä, kun kaikki olivat sitä mieltä että on aika lähteä kotiin ja tää on nyt niin nähty.
Taisi kaikki tytöt kuitenkin olla samaa mieltä, että kokemus oli mahtava ja ilman au pairina oloa, olisi moni asia jäänyt kokematta. Itse allekirjoitan tuon ja samaan syssyyn totean, että aina kannattaa lähteä opiskelijavaihtoon, työharjoitteluun, töihin ulkomaille jos vähäkään on sellainen fiilis.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit
tiistai 11. maaliskuuta 2014
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Haaste: millainen olit, mitä ajattelit?
Puutalobabyn Kristaliina kehitteli haasteen, jolla voi kertoa siitä millainen on ollut, mitä on tehnyt ja ajatellut, ja kuinka se kertoo siitä, millainen ihminen on nyt. Olen edelleen ihan sama ihminen kuin elokuussa 1999, mutta kuitenkin niin erilainen.
Valitut päivämäärät ovat:
elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010
Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
Mitä olet ajatellut?
Millainen on ollut elämäsi?
Miltä olet näyttänyt?
Elokuu 1999
Olen 12-vuotias ja juuri aloittanut 6. luokan Tammelan koulussa Tampereella. Olin kuvataidepainotteisella luokalla peruskoulun oppivuodet 3.-9. Toisella luokalla ollessani olin todennäköisesti ikätovereitani lahjakkaampi kuvataiteissa, koska silloinen opettajani ehdotti vanhemmilleni, että hakisin kuvataidepainotteiselle. Kuvataidepainotteinen peruskoulu tarkoitti silloin, että kuvataiteita oli 2h enemmän viikossa kuin tavallisissa luokilla. Yhteensä kuvataiteita oli viikosta riippuen 4-6h. Kuvataidepainotteinen opetus peruskoulussa tarkoitti myös tutustumista hieman erikoisiin opettajiin. Taiteellisesti lahjakkaat ja siihen suuntautuneet opettajat kun harvemmin välittivät ns. tavallisista aineista. Ala-asteella luokanopettajani ei ollut millään muotoa kiinnostunut äidinkielestä tai sen kehittämisestä. Sen sijaan laskimme paljon (mittasuhteet ja geometria ovat ollennaisia myös kuvataiteissa) ja esimerkiksi historiassa keskityimme kivikauteen ja taidehistoriaan. Van Goghin puuttuva korva ja auringonkukat kummittelevat edelleen mielessäni niiltä ajoilta.
Kuljin joka päivä bussilla kouluun ja takaisin kotiin. 6. luokkaan mennessä sekin oli jo tuttua puuhaa ja taidettiin aina silloin tällöin koulun jälkeen jäädä hengailemaan kaupungille. Samassa kerrostalossa asui 2 hyvää kaveria, Heli ja Heidi, joiden kanssa kuljettiin kimpassa. Koulussa oli oma hyvä kaveri Jaana ja samaan kaveriporukkaan taisi kuulua muutama muukin tyttö, Milla ja Jossu ainakin muistaakseni. Ehkä Riikkakin.
6. luokalla piti tehdä päätös, että haluaako jatkaa kuvataidepainotteisella vai siirtyykö tavalliselle yläasteelle. Suurin osa samoista kavereista jatkoi myös kuvataidepainoitteiselle yläasteelle, joten siirtyminen oli suhteellisen helppoa kun koulumatka ei pidentynyt kuin kilometrillä tai kahdella, ja kaverit seurasivat mukana.
Huhtikuu 2003
15-vuotiaana viimeisiä kuukausia peruskoulussa. Yhteishaussa olin hakenut kaksoistutkinto-koulutukseen, koska en halunnut vain lukioon tai ammattikouluun. Halusin molemmat ja useimpien mielestä se oli hyvä idea, saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kaksoistutkinnon suorittaminen kestää 4 vuotta ja sillä saa ammattitutkinnon, ylioppilastutkinnon ja lukion päästötodistuksen. Kouluun pääseminen ei tietenkään ollut itsestäänselvyys, mutta koska vuosien hyvällä koulumenestyksellä todistus oli aikalailla jo takataskussa, niin en myöskään kokenut suuria pelkotiloja siitä etten pääsisi opiskelemaan. Ammattitutkinnoksi olin valinnut catering-alan palveluvastaavan, koska halusin työskennellä ruoan ja ihmisten parissa mutta en kuitenkaan suurtalouskokkina. Haaveilin pääseväni töihin risteilyalukselle tai johonkin hienoon ravintolaan. Mutta varsinkin työt laivalla kiinnosti siinä vaiheessa kovasti.
Olin jossain vaiheessa hurahtanut Harry Pottereihin ja vapaa-ajalla notkuin tiiviisti forumilla nimeltä Vuotava Noidankattila eli Vuotis ja IRCissä #hpfanit. Silloin meidän irkkiporukka oli todella tiivis ja kaikki tulivat hyvin juttuun. Tavattiin myös livenä ihmisten kanssa ja ystävystyttiin oikeasti. Nykyään samojen ihmisten kanssa ei oikeastaan enää ikinä pidä yhteyttä, mutta tavallaan "se yhteys" on edelleen olemassa. Nykyään se on vain muuttanut muotoaan Facebook tuttavuuksiin ja satunnaisiin viesteihin. #hpfanien kautta tapasin myös ensimmäisen oikean poikaystäväni, Tuomaksen. Se tapahtui muistaakseni myöhemmin kesällä 2003 ja sitten kun opiskelut alkoi syksyllä, niin olo oli jo kovin paljon aikuisempi. Siinä vaiheessa tuntui, että jee, elämä alkaa! Opiskelijaelämä ja uudet ihmiset ja uudet kujeet! Taisin olla opiskelusta siinä vaiheessa enemmän innoissani kuin varsinaisesti sitten opiskelija-elämän alkaessa vuonna 2009 amk-opintojen muodossa.
Maaliskuu 2009
Olen elokuusta 2008 lähtien ollut Hollannissa. Ensin au pairina kahdelle kouluikäiselle lapselle kiireisessä business-perheessä ja sitten joulukuussa kun sain tarjouksen toisesta perheestä, en juurikaan epäröinyt vaihtaa. Olin siinä vaiheessa melkoisen kyllästynyt perheeseen, joka ei ikinä ollut tyytyväinen siihen mitä tein ja kuitenkin maksoi melkoisen vähän työmäärään nähden. Vietin joululoman Suomessa ja palasin takaisin ensimmäiseen perheeseen, joka potkaisi minut tavaroineen pellolle ensimmäisenä iltana. Tai siis hakivat rautatieasemalta, toivat kotiinsa ja totesivat, että pakkaa tavarasi ja lähde huomiseen mennessä. Siinä vaiheessa oli melkoinen paniikki päällä ja epätoivo, että järjestyykö kaikki. Uusi työnantajani eli perheen äiti oli siinä vaiheessa korvaamaton.
Uusi perhe oli kuin lottovoitto entiseen verrattuna ja tykkäsin elämästäni suunnattomasti. Mun oli tarkoitus olla au pairina ainakin kesään asti mutta maalikuussa 2009 putosi pommi, kun työnantaja ilmoitti, että hän joutuu valitettavasti irtisanomaan mut koska firma, jossa hän on töissä, he joutuvat kiristämään ja irtisanomaan suurimman osan ihmisistä. Jolloin myöskään perheen äidillä ei ollut enää niin paljon töitä, joten hän sai oman elämänsä toimimaan ilman au pairia, ystävien avulla ja järjestelykysymyksillä.
Maaliskuu 2009 Amsterdamissa oli hyvä, mutta erikoinen kuukausi. Vietettiin hyvien au pair ystävien kanssa läksiäisiä, käytiin bilettämässä yhdessä viimeisiä kertoja ja tapailin muutamia miehiä. Paria viikkoa ennen lähtöä tavattiin Justinin kanssa. Vaikka kyseessä ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, niin jonkunlainen yhteys kuitenkin syntyi. Kerittiin tapaamaan muistaakseni kaksi kertaa ennen kuin Justin lähti Itävaltaan laskettelemaan. Kun hän palasi sieltä, niin mun lähtöön oli muistaakseni 4 päivää. Justin tuli suoraan Itävallasta kotiin, purki ja pakkasi kamansa uudelleen ja tuli mun luokse Amsterdamiin. Ne muutama hassu päivää vietettiin yhdessä ja meistä tuli enemmän tai vähemmän pari. Lähtö oli kamalaa, kun ei tiennyt että miten tästä edetään ja tuleeko tästä yhtään mitään. Ei oikeastaan edes tunnettu toisiamme kunnolla vielä silloin. Suurin osa tutustumisesta hoidettiin sitten jälkeenpäin kun olin jo Suomessa. Lukemattomia MSN-videochättejä ja Skype-puheluita. Melkein samantien kun olin Suomessa, niin varasin uudestaan matkan Hollantiin. Toukokuulle 2009 että pääsisin juhlimaan Justinin synttäreitä. Justin on myöhemmin sanonut, että vasta sitten kun tulin toukokuussa takaisin, niin hän oli varma, että meidän juttu toimii. Ne pari ensimmäistä kuukautta kun oli enemmän tai vähemmän tutustumista.
18.9.2009
Elämää Jyväskylässä ja ammattikorkeakoulussa on takana pari viikkoa. Olen 22-vuotias ja opiskelijaryhmäni vanhimmasta päästä. Ryhmästä löytyy toki vanhempiakin mutta suurempi osa on edellisenä keväänä ylioppilaaksi valmistuneita. Tunnen oloni vanhaksi enkä oikein löydä omaa paikkaani ryhmässä. Sama tunne jatkuu oikeastaan koko opiskeluiden ajan, vaikka tutustunkin ihmisiin. En myöskään tunne oloani kotoisaksi Jyväskylässä. Paikka on niin pieni ja jotenkin epäkäytännöllinen, bussitkaan ei kulje niin hyvin kuin Tampereella. Asun soluasunnossa, joka asuntona on ihan jees, mutta en juurikaan tule toimeen kämppikseni kanssa. Sama ongelma tosin toistuu jokaisen kämppiksen kanssa ja jokaisessa soluasunnossa, joten ilmeisesti tuota asumismuotoa ei vaan ole tarkoitettu mulle.
Opinnot matkailun restonomiksi ei juurikaan innosta. Ala on oikea, mutta tuntuu että opinnoissa ei käsitellä juurikaan niitä asioita, joita itse pidän matkailussa olennaisina. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa keskitytään paljon perinteiseen yrittämiseen ja liiketoimintaan. Meille yritetään perustella, että ensimmäisenä vuonna opinnoilla luodaan tietoperustaa ja vasta myöhempinä vuosina opinnoissa keskitytään oikeasti matkailuun. Pitää kyllä paikkaansa, mutta tuntuu älyttömältä, että 3,5 vuoden opinnoissa vasta kolmantena vuonna tulee oikeasti matkailuasiaa. En missään vaiheessa ole ollut supertyytyväinen opintoihini kyseissä opinahjossa. Jo syksyllä 2009 kun kansainvälisyysasioita esiteltiin, päätin että haen sekä harjoitteluun että vaihtoon ulkomaille. Hollantiin tietysti!
Sopeutumista Jyväskylään vaikeutti todennäköisesti myös se, että matkasin joka viikonloppu Tampereelle töihin. Pisin ja paras työnantajasuhteeni on todennäköisesti ollut Fazer Leipomoiden paistopiste Citymarketin sisällä. Aloitin siellä 15-vuotiaana vuonna 2002 ja jatkoin työskentelyä aina kevääseen 2010 asti, jolloin lähdin Hollantiin harjoitteluun. Työtä tein toki pätkäsopimuksilla, kun aina välillä mennä viipotin milloin missäkin. Mutta Fazerille palaaminen oli aina kuin kotiinsa olisi tullut. Harmi, että koko konseptia ei ole enää olemassakaan.
17.7.2010
Kuuma kesä Hollannissa. Asun Justinin kanssa Justinin vanhempien yläkerrassa. Matkustan joka päivä junalla Etten-Leurista Haagiin ja sieltä rautatieasemalla ratikalla hotellille, jossa teen ensimmäistä restonomi-harjoitteluani. Matka kestää noin 1,5h suuntaansa ja matka sujuu suhteellisen leppoisasti, kunhan junat kulkevat. Pari kertaa kesän aikana joku hyppää junan eteen ja silloin kotimatkaan kuluu tunteja kiertoteitä pitkin. Muistan myös tulipalon Rotterdamin asemalla, jonka ansiosta junat tyhjennettiin Schiedamin asemalla ja ei ollut mitään tietoa, että miten olisin päässyt kotiin. Onneksi Justin oli samalla suunnalla töissä ja tuli hakemaan.
Inhoan asumista Justinin vanhempien luona. Anoppi nipottaa ja vaatii joka asiasta jotain, appi on muuten vaan outo. Helpotus kuitenkin häämöttää, sillä ollaan saatu vuokrattua pieni asunto. Heinäkuussa vielä remontoitiin, mutta kun seinät oli maalattu ja lattiat asennettu (keittiöstä puhumattakaan) niin päästiin muuttamaan. Oma pieni asunto Lidlin yläpuolella, jonka kattoterassi oli polttavan kuuma. Tuntuu että elämä järjestyy ja kaikki palaset loksahtaa kohdalleen. Harjoittelu loppuu heinäkuun lopussa ja jatkuva reissaaminen loppuu. Tykkäsin hotellista ja sen työntekijöistä kuitenkin mielettömän paljon. Tunne oli ilmeisesti molemmipuolinen, sillä sain mielettömät läksiäislahjat. Paremmat kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin työelämässä. Kun harjoittelu loppuu ja vaihto-oppilasvuoden alkuun on vielä aikaa reilu kuukausi, me päätetään lähteä kesälomareissulle.
Meillä on Justinin veljen auto käytössä, firman auto, jonka bensoja ei tarvitse maksaa. Luksusta! Ajetaan ensin Belgian kautta Luxemburgiin. Muistan edelleen Viandenin kumpuilevat maisemat ja maauimalan tyylisen paikan korkealla vuorella. Kun sää on epävakaista ja jatkuvaa sateen pakoilua, päätetään lähteä Ranskaan. Ajetaan koko maan halki auringon perässä ja päädytään yhden yön pysähdyksellä Marseillesiin. Siellä on hurjan lämmin, mutta ei leirintäalueita missään. Ajetaan vuorilla ja ollaan epätoivoisia kun kaikki hotellitkin on täynnä. Muutama leirintäalue, jolla löydetään, on myös täynnä. Mietitään, että voidaanko pystyttää vain teltta johonkin ja yöpyä siinä. Päädytään kuitenkin tienvarsihotelliin ja yhden yön jälkeen päätetään ajaa takaisin Luxemburgiin. Lähinnä sen takia, että rahat loppuu melko nopeasti jos joudutaan joka yö nukkumaan hotellissa. Uuvuttava mutta antoisa matka, kokemus, joka ei varmasti hevillä unohdu.
Valitut päivämäärät ovat:
elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010
Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
Mitä olet ajatellut?
Millainen on ollut elämäsi?
Miltä olet näyttänyt?
Elokuu 1999
Olen 12-vuotias ja juuri aloittanut 6. luokan Tammelan koulussa Tampereella. Olin kuvataidepainotteisella luokalla peruskoulun oppivuodet 3.-9. Toisella luokalla ollessani olin todennäköisesti ikätovereitani lahjakkaampi kuvataiteissa, koska silloinen opettajani ehdotti vanhemmilleni, että hakisin kuvataidepainotteiselle. Kuvataidepainotteinen peruskoulu tarkoitti silloin, että kuvataiteita oli 2h enemmän viikossa kuin tavallisissa luokilla. Yhteensä kuvataiteita oli viikosta riippuen 4-6h. Kuvataidepainotteinen opetus peruskoulussa tarkoitti myös tutustumista hieman erikoisiin opettajiin. Taiteellisesti lahjakkaat ja siihen suuntautuneet opettajat kun harvemmin välittivät ns. tavallisista aineista. Ala-asteella luokanopettajani ei ollut millään muotoa kiinnostunut äidinkielestä tai sen kehittämisestä. Sen sijaan laskimme paljon (mittasuhteet ja geometria ovat ollennaisia myös kuvataiteissa) ja esimerkiksi historiassa keskityimme kivikauteen ja taidehistoriaan. Van Goghin puuttuva korva ja auringonkukat kummittelevat edelleen mielessäni niiltä ajoilta.
Kuljin joka päivä bussilla kouluun ja takaisin kotiin. 6. luokkaan mennessä sekin oli jo tuttua puuhaa ja taidettiin aina silloin tällöin koulun jälkeen jäädä hengailemaan kaupungille. Samassa kerrostalossa asui 2 hyvää kaveria, Heli ja Heidi, joiden kanssa kuljettiin kimpassa. Koulussa oli oma hyvä kaveri Jaana ja samaan kaveriporukkaan taisi kuulua muutama muukin tyttö, Milla ja Jossu ainakin muistaakseni. Ehkä Riikkakin.
6. luokalla piti tehdä päätös, että haluaako jatkaa kuvataidepainotteisella vai siirtyykö tavalliselle yläasteelle. Suurin osa samoista kavereista jatkoi myös kuvataidepainoitteiselle yläasteelle, joten siirtyminen oli suhteellisen helppoa kun koulumatka ei pidentynyt kuin kilometrillä tai kahdella, ja kaverit seurasivat mukana.
Huhtikuu 2003
15-vuotiaana viimeisiä kuukausia peruskoulussa. Yhteishaussa olin hakenut kaksoistutkinto-koulutukseen, koska en halunnut vain lukioon tai ammattikouluun. Halusin molemmat ja useimpien mielestä se oli hyvä idea, saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kaksoistutkinnon suorittaminen kestää 4 vuotta ja sillä saa ammattitutkinnon, ylioppilastutkinnon ja lukion päästötodistuksen. Kouluun pääseminen ei tietenkään ollut itsestäänselvyys, mutta koska vuosien hyvällä koulumenestyksellä todistus oli aikalailla jo takataskussa, niin en myöskään kokenut suuria pelkotiloja siitä etten pääsisi opiskelemaan. Ammattitutkinnoksi olin valinnut catering-alan palveluvastaavan, koska halusin työskennellä ruoan ja ihmisten parissa mutta en kuitenkaan suurtalouskokkina. Haaveilin pääseväni töihin risteilyalukselle tai johonkin hienoon ravintolaan. Mutta varsinkin työt laivalla kiinnosti siinä vaiheessa kovasti.
Olin jossain vaiheessa hurahtanut Harry Pottereihin ja vapaa-ajalla notkuin tiiviisti forumilla nimeltä Vuotava Noidankattila eli Vuotis ja IRCissä #hpfanit. Silloin meidän irkkiporukka oli todella tiivis ja kaikki tulivat hyvin juttuun. Tavattiin myös livenä ihmisten kanssa ja ystävystyttiin oikeasti. Nykyään samojen ihmisten kanssa ei oikeastaan enää ikinä pidä yhteyttä, mutta tavallaan "se yhteys" on edelleen olemassa. Nykyään se on vain muuttanut muotoaan Facebook tuttavuuksiin ja satunnaisiin viesteihin. #hpfanien kautta tapasin myös ensimmäisen oikean poikaystäväni, Tuomaksen. Se tapahtui muistaakseni myöhemmin kesällä 2003 ja sitten kun opiskelut alkoi syksyllä, niin olo oli jo kovin paljon aikuisempi. Siinä vaiheessa tuntui, että jee, elämä alkaa! Opiskelijaelämä ja uudet ihmiset ja uudet kujeet! Taisin olla opiskelusta siinä vaiheessa enemmän innoissani kuin varsinaisesti sitten opiskelija-elämän alkaessa vuonna 2009 amk-opintojen muodossa.
Maaliskuu 2009
Olen elokuusta 2008 lähtien ollut Hollannissa. Ensin au pairina kahdelle kouluikäiselle lapselle kiireisessä business-perheessä ja sitten joulukuussa kun sain tarjouksen toisesta perheestä, en juurikaan epäröinyt vaihtaa. Olin siinä vaiheessa melkoisen kyllästynyt perheeseen, joka ei ikinä ollut tyytyväinen siihen mitä tein ja kuitenkin maksoi melkoisen vähän työmäärään nähden. Vietin joululoman Suomessa ja palasin takaisin ensimmäiseen perheeseen, joka potkaisi minut tavaroineen pellolle ensimmäisenä iltana. Tai siis hakivat rautatieasemalta, toivat kotiinsa ja totesivat, että pakkaa tavarasi ja lähde huomiseen mennessä. Siinä vaiheessa oli melkoinen paniikki päällä ja epätoivo, että järjestyykö kaikki. Uusi työnantajani eli perheen äiti oli siinä vaiheessa korvaamaton.
 |
| Joka viikonloppu bilettämässä :) |
Uusi perhe oli kuin lottovoitto entiseen verrattuna ja tykkäsin elämästäni suunnattomasti. Mun oli tarkoitus olla au pairina ainakin kesään asti mutta maalikuussa 2009 putosi pommi, kun työnantaja ilmoitti, että hän joutuu valitettavasti irtisanomaan mut koska firma, jossa hän on töissä, he joutuvat kiristämään ja irtisanomaan suurimman osan ihmisistä. Jolloin myöskään perheen äidillä ei ollut enää niin paljon töitä, joten hän sai oman elämänsä toimimaan ilman au pairia, ystävien avulla ja järjestelykysymyksillä.
 |
| Minä ja perheen nuorimmainen :) |
 |
| Kesällä 2009 Suomessa |
 |
| Tampereella |
18.9.2009
Elämää Jyväskylässä ja ammattikorkeakoulussa on takana pari viikkoa. Olen 22-vuotias ja opiskelijaryhmäni vanhimmasta päästä. Ryhmästä löytyy toki vanhempiakin mutta suurempi osa on edellisenä keväänä ylioppilaaksi valmistuneita. Tunnen oloni vanhaksi enkä oikein löydä omaa paikkaani ryhmässä. Sama tunne jatkuu oikeastaan koko opiskeluiden ajan, vaikka tutustunkin ihmisiin. En myöskään tunne oloani kotoisaksi Jyväskylässä. Paikka on niin pieni ja jotenkin epäkäytännöllinen, bussitkaan ei kulje niin hyvin kuin Tampereella. Asun soluasunnossa, joka asuntona on ihan jees, mutta en juurikaan tule toimeen kämppikseni kanssa. Sama ongelma tosin toistuu jokaisen kämppiksen kanssa ja jokaisessa soluasunnossa, joten ilmeisesti tuota asumismuotoa ei vaan ole tarkoitettu mulle.
 |
| Uudet opiskelijat lähdössä rientoihin, minä pinkissä takissa |
Sopeutumista Jyväskylään vaikeutti todennäköisesti myös se, että matkasin joka viikonloppu Tampereelle töihin. Pisin ja paras työnantajasuhteeni on todennäköisesti ollut Fazer Leipomoiden paistopiste Citymarketin sisällä. Aloitin siellä 15-vuotiaana vuonna 2002 ja jatkoin työskentelyä aina kevääseen 2010 asti, jolloin lähdin Hollantiin harjoitteluun. Työtä tein toki pätkäsopimuksilla, kun aina välillä mennä viipotin milloin missäkin. Mutta Fazerille palaaminen oli aina kuin kotiinsa olisi tullut. Harmi, että koko konseptia ei ole enää olemassakaan.
17.7.2010
Kuuma kesä Hollannissa. Asun Justinin kanssa Justinin vanhempien yläkerrassa. Matkustan joka päivä junalla Etten-Leurista Haagiin ja sieltä rautatieasemalla ratikalla hotellille, jossa teen ensimmäistä restonomi-harjoitteluani. Matka kestää noin 1,5h suuntaansa ja matka sujuu suhteellisen leppoisasti, kunhan junat kulkevat. Pari kertaa kesän aikana joku hyppää junan eteen ja silloin kotimatkaan kuluu tunteja kiertoteitä pitkin. Muistan myös tulipalon Rotterdamin asemalla, jonka ansiosta junat tyhjennettiin Schiedamin asemalla ja ei ollut mitään tietoa, että miten olisin päässyt kotiin. Onneksi Justin oli samalla suunnalla töissä ja tuli hakemaan.
 |
| Luxemburgissa |
Inhoan asumista Justinin vanhempien luona. Anoppi nipottaa ja vaatii joka asiasta jotain, appi on muuten vaan outo. Helpotus kuitenkin häämöttää, sillä ollaan saatu vuokrattua pieni asunto. Heinäkuussa vielä remontoitiin, mutta kun seinät oli maalattu ja lattiat asennettu (keittiöstä puhumattakaan) niin päästiin muuttamaan. Oma pieni asunto Lidlin yläpuolella, jonka kattoterassi oli polttavan kuuma. Tuntuu että elämä järjestyy ja kaikki palaset loksahtaa kohdalleen. Harjoittelu loppuu heinäkuun lopussa ja jatkuva reissaaminen loppuu. Tykkäsin hotellista ja sen työntekijöistä kuitenkin mielettömän paljon. Tunne oli ilmeisesti molemmipuolinen, sillä sain mielettömät läksiäislahjat. Paremmat kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin työelämässä. Kun harjoittelu loppuu ja vaihto-oppilasvuoden alkuun on vielä aikaa reilu kuukausi, me päätetään lähteä kesälomareissulle.
 |
| Asuntoa remontoimassa |
Meillä on Justinin veljen auto käytössä, firman auto, jonka bensoja ei tarvitse maksaa. Luksusta! Ajetaan ensin Belgian kautta Luxemburgiin. Muistan edelleen Viandenin kumpuilevat maisemat ja maauimalan tyylisen paikan korkealla vuorella. Kun sää on epävakaista ja jatkuvaa sateen pakoilua, päätetään lähteä Ranskaan. Ajetaan koko maan halki auringon perässä ja päädytään yhden yön pysähdyksellä Marseillesiin. Siellä on hurjan lämmin, mutta ei leirintäalueita missään. Ajetaan vuorilla ja ollaan epätoivoisia kun kaikki hotellitkin on täynnä. Muutama leirintäalue, jolla löydetään, on myös täynnä. Mietitään, että voidaanko pystyttää vain teltta johonkin ja yöpyä siinä. Päädytään kuitenkin tienvarsihotelliin ja yhden yön jälkeen päätetään ajaa takaisin Luxemburgiin. Lähinnä sen takia, että rahat loppuu melko nopeasti jos joudutaan joka yö nukkumaan hotellissa. Uuvuttava mutta antoisa matka, kokemus, joka ei varmasti hevillä unohdu.
 |
| Rock Werchter ja festarin leirintäalue |
perjantai 4. tammikuuta 2013
Hollannin kielen opiskelu
Yksi asia, joka jäi eilen mainitsematta uuden vuoden lupausten listalta.. hollannin kielen opiskelu tulevan vuoden aikana.
En osaa tarkkaan määritellä mikä on se taso, jolla tällä hetkellä olen. Pitäisi varmaan mennä tasotestiin ja valita sen mukaan sitten joku kurssi. Ongelmana on lähinnä, että kaikki hyvätasoiset kurssit/opettajat maksaa melko paljon. Ja nyt kun ei ole työtä, niin aikaa kyllä olisi opiskella, mutta ei rahaa irrottaa montaa sataa euroa opiskeluun.
Ensimmäisen kerran opiskelin hollantia vuonna 2008 Naardenin volksuniversiteitissa eli kansalaisopistossa. Kyseessä oli aloittelijoille tarkoitettu kurssi ja samalla kurssilla oli myös paljon muita au paireja. Jaksoin muistaakseni käydä siellä muutaman kuukauden ennen kuin totesin ettei siitä oikeasti ole mitään hyötyä. Ongelmana kansalaisopistoissa on, että opettajat ovat hollanninkielisiä opettajia, jotka eivät ole useimmiten tottuneet opettamaan ulkomaalaisia. On mahdotonta oppia "hauki on kala" -menetelmällä jos ei ymmärrä. Kansalaisopistojen ryhmissä on myös ongelmana ryhmien suuruus ja se, että ihmiset oppivat asiat eri tahtiin. Myös opiskelutahti on oikeaan oppimiseen liian hidasta, kerran viikossa 1,5-2h kerrallaan. Opoimista ei myöskään edistänyt se, että olin au pairina suomalaisille lapsille, joiden kielitaitoa piti pitää yllä puhumalla suomea.
Vuonna 2009 opiskelin kieltä itsenäisesti. Opettelemalla sanoja, verbien taivutuksia yms. netistä sekä vanhasta oppikirjasta, jonka sain lainaan Justinin sedältä. Syksyllä 2009 tapasin kerran viikossa hollantilaisen pojan kanssa, joka oli yliopistossa vaihto-opiskelijana. Hän opetti minulle hollantia ja minä hänelle suomea. Totesin, että en osaa opettaa kellekään kieltä. Voin vain sanoa mikä on oikein tai väärin, mutta en osaa selittää miksi. En itsekään saanut tuosta "opetuksesta" kauheasti irti, koska ei ollut minkäänlaisia selkeitä raameja minkä mukaan opiskella.
Keväästä 2010 syksyyn 2011 asuin Hollannissa ja kieli tavallaan tarttui jo olemassa olevaan pohjaan. Syksyllä 2010 menin uudestaan kansalaisopistoon, tällä kertaa Bredan volksuniversiteitiin. Menin uudestaan alkeiskurssille, joka oli virhe. Muutaman vuoden aikana kieli oli jo tarttunut sen verran, että oli mielettömän turhauttavaa istua ja kuunnella kun muut opettelevat sanomaan nimeään hollanniksi. Periaatteessa se, mihin tarvitsisin opetusta alkeista lähtien on kielioppi ja kirjoittaminen, mutta siihen ei yleensä juurikaan panosteta kansalaisopistojen alkeiskursseilla. Enemmänkin kielen käyttämiseen arjessa ja vähän itsestä kertomiseen, jonka hallitsen jo sujuvasti. Silloin ei valitettavasti ollut mahdollisuutta siirtyä opiskelemaan kieltä 2.tason kurssille, koska kaikki kurssit olivat täynnä. Lopetin siis kesken.
Keväällä 2011 sain puutteellisella kielitaidollani töitä Bredan Ikeasta. Silloin oli pakko puhua hollantia ja yrittää saada itsensä ymmärretyksi. Useimmat työkavereista eivät millään tavalla huomioineet sitä, että olen ulkomaalainen. Tavallaan tietysti erittäin hyvä asia, mutta kyllä olisi muutaman kerran tehnyt mieli sanoa, että en muuten ymmärtänyt kuin sanan sieltä ja toisen täältä.
Kieli kyllä tarttuu kun se on jatkuvasti läsnä omassa arjessa ja elinympäristössä. Puhun melko sujuvasti jo ja pärjään tavallisissa tilanteissa. Justinin kanssa puhutaan puoliksi englantia ja puoliksi hollantia, useimmiten aikamoista sekametelisoppaa siis. Mutta ollaan totuttu siihen ja se tulee luontevasti. Useimmitenhan sanotaan, että kahden kielen rinnakkain ja sekaisin käyttäminen ei ole hyväksi, koska taidot molemmissa tulee vajavaisiksi. Todennäköisesti totta, mutta on vaikeaa päästää irti tavasta, jolla on tottunut kommunikoimaan.
Eniten ongelmia on kieliopissa ja kirjoittamisessa. Puhuminen ja lukeminen sujuu paremmin. Myös sanavarastoa pitäisi laajentaa jatkuvasti. Huomasin sen hyvin kun kirjoitin eilen avointa työhakemusta ja CV:tä. Oma sanavarasto on edelleen hyvin suppea, joten kieli ei ole millään tavalla rikasta. Sain hyvää palautetta ja korjatun version hakemuksestani yhdeltä tutulta, nyt on ehkä jotain mahdollisuuksia että hakemus edes luetaan, eikä heitetä suoraan roskiin :)
Tilasin itselleni pariksi kuukaudeksi hollanninkielisen naisten viikkolehden, nimeltä Vriendin. Tyyliltään samaa kuin Anna tai Menaiset. Olen ostanut muutamia irtonumeroita ja uskon, että lukemisesta ei ainakaan voi olla haittaa kielen oppimiselle.Vielä kun saisi itsestään niin paljon irti, että kirjoittaisi jokaisen tuntemattoman sanan ylös ja kääntäisi sen.. sanavarasto karttuisi ehkä vielä nopeampaa :)
Lisävaihtoehto, jolla kieltä voisi myös ruveta harjoittamaan lisää, on palata vanhojen oppikirjojen äärelle. Edelleen on tallessa hollannin alkeiskurssin kirjat, joista olen oikeasti opiskellut vain muutaman ensimmäisen kappaleen. Pitää siis ottaa niskasta kiinni ja tehdä päiväjärjestys, johon kuuluu joka päivä muutama tunti hollannin opiskelua. Jos saisin nuo kirjat kahlattua läpi, niin voisi harkita seuraavan tason kirjojen hankkimista. Jos jollain on ylimääräisiä, niin otan mielihyvin vastaan ;)
Paras vaihtoehto olisi tietysti sinne oikealle kurssille meneminen, pitää varmaan yrittää löytää jotain vaihtoehtoja ja katsoa paljonko sellainen maksaisi. Justinin äiti saattaisi jopa lainata rahat, jos löytyisi sopiva kurssi. Anne yrittää kyllä kaikin tavoin auttaa kielen oppimisessa ja työpaikan löytämisessä, mutta useimmiten hössääminen on sitä luokkaa, että en meinaa jaksaa. Joskus liika yrittäminenkin on pahasta. Tai sitten vaan suomalainen juntturaluonne haraa vastaan ;)
Mutta tuskin kukaan voi kieltää kielen oppimisen tärkeyttä. Jos tässä maassa haluaa asua ja löytää töitä, ylipäätänsä pärjätä arjessa, niin kielen oppimisesta on apua. Varsinkin kun en asu suuressa kaupungissa, jossa ulkomaalaisia on paljon enemmän. Amsterdamissa, Rotterdamissa tai Haagissa kukaan ei ihmettele, jos ei puhu hollantia. Jopa Breda on kansainvälisempi kuin Etten-Leur, siellä on totuttu kansainvälisiin opiskelijoihin ja koska monissa paikoissa on opiskelijoita töissä, niin palveluakin on helppo saada englanniksi. Tässä pienessä kyläpahaisessa taas ei olla niin totuttu ulkomaalaisiin.
Muistan alkuaikoina, jolloin en itse vielä puhunut juurikaan hollantia, kuinka kaikki katsoivat lähinnä kieroon kun sanoin, että en osaa kieltä. Myöskään Justinin sukulaisten ei ollut sitä helppo niellä, vaikka suvussa on muillakin ulkomaalaisia puolisoita. Justinin sedän (ex)poikaystävä on Kiinasta ja Justinin serkun kihlattu Brasiliasta. Tottakai myös he ovat opiskelleet hollannin kielen. Nykyään saan sukulaisilta jo positiivista palautetta siitä, kuinka olen oppinut melko nopeasti puhumaan hollantia.
Hyvää viikonloppua! Fijne weekend!
En osaa tarkkaan määritellä mikä on se taso, jolla tällä hetkellä olen. Pitäisi varmaan mennä tasotestiin ja valita sen mukaan sitten joku kurssi. Ongelmana on lähinnä, että kaikki hyvätasoiset kurssit/opettajat maksaa melko paljon. Ja nyt kun ei ole työtä, niin aikaa kyllä olisi opiskella, mutta ei rahaa irrottaa montaa sataa euroa opiskeluun.
Ensimmäisen kerran opiskelin hollantia vuonna 2008 Naardenin volksuniversiteitissa eli kansalaisopistossa. Kyseessä oli aloittelijoille tarkoitettu kurssi ja samalla kurssilla oli myös paljon muita au paireja. Jaksoin muistaakseni käydä siellä muutaman kuukauden ennen kuin totesin ettei siitä oikeasti ole mitään hyötyä. Ongelmana kansalaisopistoissa on, että opettajat ovat hollanninkielisiä opettajia, jotka eivät ole useimmiten tottuneet opettamaan ulkomaalaisia. On mahdotonta oppia "hauki on kala" -menetelmällä jos ei ymmärrä. Kansalaisopistojen ryhmissä on myös ongelmana ryhmien suuruus ja se, että ihmiset oppivat asiat eri tahtiin. Myös opiskelutahti on oikeaan oppimiseen liian hidasta, kerran viikossa 1,5-2h kerrallaan. Opoimista ei myöskään edistänyt se, että olin au pairina suomalaisille lapsille, joiden kielitaitoa piti pitää yllä puhumalla suomea.
 |
| Kuva |
Keväästä 2010 syksyyn 2011 asuin Hollannissa ja kieli tavallaan tarttui jo olemassa olevaan pohjaan. Syksyllä 2010 menin uudestaan kansalaisopistoon, tällä kertaa Bredan volksuniversiteitiin. Menin uudestaan alkeiskurssille, joka oli virhe. Muutaman vuoden aikana kieli oli jo tarttunut sen verran, että oli mielettömän turhauttavaa istua ja kuunnella kun muut opettelevat sanomaan nimeään hollanniksi. Periaatteessa se, mihin tarvitsisin opetusta alkeista lähtien on kielioppi ja kirjoittaminen, mutta siihen ei yleensä juurikaan panosteta kansalaisopistojen alkeiskursseilla. Enemmänkin kielen käyttämiseen arjessa ja vähän itsestä kertomiseen, jonka hallitsen jo sujuvasti. Silloin ei valitettavasti ollut mahdollisuutta siirtyä opiskelemaan kieltä 2.tason kurssille, koska kaikki kurssit olivat täynnä. Lopetin siis kesken.
Keväällä 2011 sain puutteellisella kielitaidollani töitä Bredan Ikeasta. Silloin oli pakko puhua hollantia ja yrittää saada itsensä ymmärretyksi. Useimmat työkavereista eivät millään tavalla huomioineet sitä, että olen ulkomaalainen. Tavallaan tietysti erittäin hyvä asia, mutta kyllä olisi muutaman kerran tehnyt mieli sanoa, että en muuten ymmärtänyt kuin sanan sieltä ja toisen täältä.
Kieli kyllä tarttuu kun se on jatkuvasti läsnä omassa arjessa ja elinympäristössä. Puhun melko sujuvasti jo ja pärjään tavallisissa tilanteissa. Justinin kanssa puhutaan puoliksi englantia ja puoliksi hollantia, useimmiten aikamoista sekametelisoppaa siis. Mutta ollaan totuttu siihen ja se tulee luontevasti. Useimmitenhan sanotaan, että kahden kielen rinnakkain ja sekaisin käyttäminen ei ole hyväksi, koska taidot molemmissa tulee vajavaisiksi. Todennäköisesti totta, mutta on vaikeaa päästää irti tavasta, jolla on tottunut kommunikoimaan.
 |
| Kuva |
Tilasin itselleni pariksi kuukaudeksi hollanninkielisen naisten viikkolehden, nimeltä Vriendin. Tyyliltään samaa kuin Anna tai Menaiset. Olen ostanut muutamia irtonumeroita ja uskon, että lukemisesta ei ainakaan voi olla haittaa kielen oppimiselle.Vielä kun saisi itsestään niin paljon irti, että kirjoittaisi jokaisen tuntemattoman sanan ylös ja kääntäisi sen.. sanavarasto karttuisi ehkä vielä nopeampaa :)
Lisävaihtoehto, jolla kieltä voisi myös ruveta harjoittamaan lisää, on palata vanhojen oppikirjojen äärelle. Edelleen on tallessa hollannin alkeiskurssin kirjat, joista olen oikeasti opiskellut vain muutaman ensimmäisen kappaleen. Pitää siis ottaa niskasta kiinni ja tehdä päiväjärjestys, johon kuuluu joka päivä muutama tunti hollannin opiskelua. Jos saisin nuo kirjat kahlattua läpi, niin voisi harkita seuraavan tason kirjojen hankkimista. Jos jollain on ylimääräisiä, niin otan mielihyvin vastaan ;)
 |
| Kuva |
Mutta tuskin kukaan voi kieltää kielen oppimisen tärkeyttä. Jos tässä maassa haluaa asua ja löytää töitä, ylipäätänsä pärjätä arjessa, niin kielen oppimisesta on apua. Varsinkin kun en asu suuressa kaupungissa, jossa ulkomaalaisia on paljon enemmän. Amsterdamissa, Rotterdamissa tai Haagissa kukaan ei ihmettele, jos ei puhu hollantia. Jopa Breda on kansainvälisempi kuin Etten-Leur, siellä on totuttu kansainvälisiin opiskelijoihin ja koska monissa paikoissa on opiskelijoita töissä, niin palveluakin on helppo saada englanniksi. Tässä pienessä kyläpahaisessa taas ei olla niin totuttu ulkomaalaisiin.
Muistan alkuaikoina, jolloin en itse vielä puhunut juurikaan hollantia, kuinka kaikki katsoivat lähinnä kieroon kun sanoin, että en osaa kieltä. Myöskään Justinin sukulaisten ei ollut sitä helppo niellä, vaikka suvussa on muillakin ulkomaalaisia puolisoita. Justinin sedän (ex)poikaystävä on Kiinasta ja Justinin serkun kihlattu Brasiliasta. Tottakai myös he ovat opiskelleet hollannin kielen. Nykyään saan sukulaisilta jo positiivista palautetta siitä, kuinka olen oppinut melko nopeasti puhumaan hollantia.
Hyvää viikonloppua! Fijne weekend!
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Elämäni osoitteet
Korvatakseni aiemmin kokemani lähtöpaniikin luontevalla itsevarmuudella (hah), niin päätin listata aiemmat muutot. Ihan sillä mentaliteetilla, että eihän tässä nyt olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.. ja hyvä tästä tulee, joohan?
1. Tampere 02.07.1987 - 19.09.1993
Synnyin Tampereella heinäkuun helteisenä päivänä vuonna 1987 ja ensimmäinen kotini oli omakotitalo Hervannan kaupunginosassa Tampereella. Ei siis siinä Hervannan ydinkeskustassa niiden susirumien DDR-talojen vieressä vaan siellä vähän kauempana.. muistikuvat on aika hämärät. Omakotitalo oli kuitenkin hieno ja riittävän iso ja takapihalla oli leikkimökkikin. Ja syreenipensaita.
2. Tampere 20.09.1993 - 28.01.1994
Seuraava osoite oli tilapäismajoitus mummoni asunnossa, koska omakotitalomme Hervannassa oli jo myyty ja uusi asunto ei ollut saatavilla. Mummoni asui sillä aikaa äitini siskon luona serkkutyttöjeni kanssa ja toiseksi vanhin veljeni asui äitini toisen siskon perheen alakerrassa. Vanhin veli oli muuttanut jo pois kotoa ja tilapäismajoituksessa majailimme siis minä, pikkuveljeni, isäni ja äitini.
3. Tampere 29.01.1994 - 28.09.1999
Tilava asunto pienkerrostalon ylimmässä kerroksessa uudehkolla asuinalueella, jossa asui paljon lapsiperheitä. Sain paljon kavereita naapuruston muksuista ja meillä oli mahtava meno. Aloitin eskarin ja koulun tästä asunnosta käsin. Voisi sanoa, että tässä talossa asuin lapsuusvuodet. Noista aiemmista osoitteista kun ei ole omakohtaisia muistikuvia, lähinnä valokuvista ja muiden jutuista koottuja muistoja.
4. Tampere 29.09.1999 - 02.08.2007
Äidin ja isän erottua muutimme tähän asuntoon äitini ja pikkuveljeni kanssa. Taisin olla jo aikamoinen murkku siinä vaiheessa, yläasteikäinen. Tämä on kivenheiton päässä tuosta edellisestä asunnosta ja tässä samassa osoitteessa äitini asuu edelleen ja minä siis tällä hetkellä myös. Pikkuveljeni on jo ostanut oman rivarinpätkän ja sitäkin ennen kerinnyt asua jo useammassa osoitteessa. Aikaisemmin näiden talojen ja vanhan talon välissä oli suon tapainen "mulausalue" ja pieni metsäpläntti. Nyt samalla paikalla on pelkkiä taloja. Alue siis, johon muutimme vuonna 1994 on muuttunut 18 vuodessa paljon. Lapsiperheitä täällä asuu edelleen mutta myös monenlaista muuta väkeä. Alue on rakennettu täyteen eikä uusia kaavoitussuunnitelmia ilmeisesti ole, koska mihinkään ei enää uutta taloa taida mahtua. Palvelut on parantuneet huimasti ympärillä, mutta sama koulu on edelleen olemassa, jossa aloitin ykkösellä ja päiväkoti, jossa kävin eskarin, on edelleen samalla paikalla. Alueella asuu myös osittain samoja ihmisiä, jotka on asuneet täällä yhtä kauan kuin mekin. Eli siis kohta melkein 20 vuotta!
Noissa vuosiluvussa ei näy ajanjaksoa, jolloin tein työharjoittelua Ylivieskassa asuen silloisen poikaystäväni luona. Asuimme pienessä yksiössä yhdessä muutaman kuukauden. Seurauksena päätin muuttaa asumaan Ylivieskaan sitten kun omat opintoni on saatu päätökseen, eli keväällä 2007. Tarkoituksena oli asua Ylivieskassa seuraavat pari vuotta, niin kauan että poikaystäväni saisi omat opintonsa valmiiksi ja voisimme yhdessä muuttaa asumaan Jyväskylään ja jatkaa opiskelua siellä.
5. Ylivieska 03.08.2007 - 31.05.2008
Näin jälkeenpäin voi vain todeta, että virheistään oppii. Asuin Ylivieskassa vajaan vuoden, kävin koulua Kalajoella ja koko sen ajan taisin voida aika huonosti, sekä fyysisesti että henkisesti. Muuttaa nyt keskelle ei mitään (pahoittelut vaan pohjoisen ihmisille, mutta Tampereeseen tottuneelle nuorelle naiselle, Ylivieska on aikamoinen arvonalennus), tuntematta ketään ja yrittää jotenkin olla onnellinen ja pärjätä. Ei vaan toiminut. Kävin myös asumassa Rovaniemellä 6 viikkoa kun tein yhden harjoittelun. Duuni ihan jees, kaikki muu ei. Asiaan tais silloinkin vaikuttaa kamala kämppis ja asunto, jossa ei ollut edes jääkaappia :D Keväällä päätin, että nyt on aika tehdä jotain ja rupesin etsiskelemään au pairin paikkaa ulkomailta. Hollannista löytyi sopivia paikkailmoituksia ja loppu onkin historiaa. Kesän 2008 olin töissä ja asuin äidin luona Tampereella. Siinä vaiheessa ei oltu vielä erottu poikaystävän kanssa, vaan sen aika tuli sitten myöhemmin syksyllä, kun itselle kävi niin selväksi, ettei paluuta entiseen ole.
6. Naarden elokuu-joulukuu 2008
Muutin Hollantiin kaupunkiin nimeltä Naarden, jonka rautatieasema sijaitsi Bussumissa. Yleisemmin tunnettu Naarden-Bussumin asemana. Vähän paremmin toimeentulevien ihmisten ja ennen kaikkea perheiden aluetta. Olin au pairina suomalais-hollantilaisessa perheessä, äiti suomalainen ja isä hollantilainen. Perheessä 2 lasta, 9-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö. Molemmat siis kävivät jo koulussa, poika omatoimisesti pyörällä ja tyttöä vein kävellen tai pyörällä kouluun. Suomalainen äiti oli töissä suomalaisessa/kansainvälisessä firmassa ja teki melko ympäripyöreää päivää. Hollantilainen isä pyöritti omia bisneksiään, milloin missäkin. Isä oli säännöllisesti joka toisen viikon melkein pois ja äitikin kävi aina välillä työmatkoilla. Huolehdin täysin alipalkattuna perheen arjesta enkä oikeastaan tuntenut oloani kovin kotoisaksi. Ärsytti se, että niin paljon oli siivoamista ja vaikka kuinka siivosin, niin aina sain kuulla valitusta siitä, kuinka muka en ole siivonnut tarpeeksi hyvin.
Rikkailla perheillä on kuitenkin tapana ottaa au paireja, joten alueella oli paljon muitakin nuoria naisia. Tiivis porukka muotoutui aika nopeasti ja oli hauskaa käydä yhdessä juhlimassa tai sitten viettää muuten aikaa yhdessä. Omaan lähimpään ystäväpiiriini kuului 2 saksalaista, 1 suomalainen (tai suomenruotsalainen vietnamilainen (monimutkaiset sukujuuret, sori Hanh jos luet tätä)), 1 tanskalainen, 1 meksikolainen ja 1 amerikkalainen. Tottakai mukana pyöri monia muitakin, mm. tyttöjä Etelä-Afrikasta mutta heidän kanssaan en tullut kovin hyvin juttuun. Lisäksi tutustuin kanadalaiseen ja australialaiseen tyttöön, jotka tuntuvat edelleen läheisiltä. Kanadalaisen Mariannen kanssa ollaan oltu jälkeenpäin enemmänkin tekemisissä, koska myös hän rupesi seurustelemaan hollantilaisen pojan kanssa ja asuikin hetken aikaa Amsterdamissa, ennen kuin muutti Kanadan kautta Austraaliaan opiskelemaan ja on siellä nyt kihloissa australialaisen pojan kanssa.
7. Amsterdam tammi-huhtikuu 2009
Sain joulukuussa 2008 viestin Facebookissa perheenäidiltä, joka oli etsimässä itselleen au pairia. Kysyi tunsinko ketään mukavaa suomalaista tai olisinko kenties itse ollut kiinnostunut vaihtamaan perhettä. Kuultuani hänen tarjouksensa, en miettinyt kauhean kauaa, että vaihdanko. Au pair perheen vaihdon myötä sain oman asunnon Amsterdamissa (live out au pair siis) ja palkkani tuplaantui. Lisäksi sain sanoa siivoamiselle hyvästit, sillä hommiini kuului ainoastaan säännöllisenä työaikana lasten kanssa oleminen ja heidän ruokkimisensa. Eli kaikista ilta- ja viikonloppuvahtimisista sain ylimääräisen korvauksen. Lapsia oli 4 ja yksinhuoltajaäiti. Työ oli tottakai haastavaa mutta kertaakaan en katunut vaihtoani.
Alkuperäinen perheeni ei muuten arvostanut vaihtoani yhtään, eivätkä myöskään millään tavalla ymmärtäneet sitä, vaikka puhuin vaihtoni syistä rehellisesti ja suoraan. Lähdin heidän perheestään joululomalle Suomeen ja lupasin tehdä päätökseni lomani aikana. Soitinkin heille Suomesta ja ilmoitin päätöksestäni. Uuden perheeni äidin kanssa olin sopinut, että mennään joustavasti tilanteen mukaan. Vanhalle perheelleni siis ilmoitin olevani käytettävissä vähintään 2 viikkoa Suomesta paluuni jälkeen. Palasin Suomesta Hollantiin vanhan perheeni luo ja sain hyvin jäisen vastaanoton. Perheen isä haki rautatieasemalta ja rupatteli niitä näitä ajomatkalla. Oltuani "kotona" noin tunnin ja lasten mentyä nukkumaan, he kutsuivat minut alakertaan ja ilmoittivat, että saan pakata tavarani samantien ja lähteä heti seuraavana päivänä. He edellyttivät myös, että uusi työnantajani maksaa joululomani lentoliput heille takaisin. Kun sanoin, että tarvitsisin talon langattomaan verkkoon salasanan, ilmoittaakseni kaikille nopeista muutoksista, he sanoivat ettei minulla ole siihen mitään oikeutta.
Voisi sanoa, että siinä kohtaa ei ollut itku kaukana ja aikamoinen paniikki meinasi iskeä. Yläkerrassa rupesin pakkaamaan paniikissa tavaroitani (niitä oli paljon!) ja sain onneksi puhelimitse kiinni uuden perheeni äidin, joka oli onneksi uskomattoman joustava ja avulias. Hän maksoi lentolippuni vanhalle perheelle, järjesti pikavauhtia asunnon, johon muutin sekä lähetti ystävänsä hakemaan minut ja tavarani Naardenista Amsterdamiin.
Olen oikeastaan edelleen aika järkyttynyt vanhan au pair perheeni käytöksestä. Yritin kuitenkin omalta osaltani hoitaa tilanteen hyvin aikuismaisesti ja asiallisesti. Tottakai ymmärrän pettymyksen, mutta jos emme kumpikaan olleet tyytyväisiä toisiimme, niin miksi olisin kärsinyt siellä vielä yli puoli vuotta?
Amsterdamin elämästä ja ajoista voisi joskus kirjoitella vähän enemmänkin tarinaa.
8. Tampere huhtikuu-elokuu 2009
Muutin takaisin Suomeen melko yllättäen (siitä lisää joku toinen kerta), mutta onneksi äitirakas otti avosylin vastaan. Sain myös työpaikan ja tein töitä siihen asti kunnes amk-opinnot alkoivat Jyväskylässä. Oli melkoinen kulttuurishokki olla niin pitkän ajan jälkeen takaisin Suomessa. Monet asiat tuntuivat niin erilaisilta. Nyt jälkeenpäin kun reissaamisesta kahden maan välillä on tullut vähän kuin elämäntapa, niin samanlaista fiilistä ei ole ollut. Ensimmäisellä kerralla kulttuurishokki on aina pahin. En osannut odottaa paluushokkia, joten se yllätti kyllä.
9. Jyväskylä 23.08.2009 - 19.04.2010
Aloitin ensimmäisen vuoden matkailun restonomiopinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Asuin soluasunnossa kamalan kämppiksen kanssa. Viikonloppuisin kävin Tampereella töissä, joten en missään vaiheessa oikein asettunut aloilleni Jyväskylään. Se heijastui myös myöhemmin opiskeluvuosina. Jyväskylä ei ole ikinä eikä vieläkään tunnu millään tavalla omalta kaupungilta. Se on vain se tyhmä kaupunki, jossa nyt muutaman mutkan kautta satun opiskelemaan. Harmittaa edelleen, etten vaihtanut opiskeluiden alkuaikoina Helsinkiin Haaga-Heliaan.
10. Etten-Leur 20.04.2010 - 11.08.2011
Palasin Hollantiin, mutta täysin erilaisesta lähtökohdasta ja eri puolelle maata kuin aiemmin. Ensin asuttiin Justinin vanhempien luona kunnes löydettiin oma pieni vuokra-asunto. Pienestä vuokra-asunnosta sai myös kodin vielä pienempi kissanpentu, Sparks <3
Huhtikuussa 2010 matkaanlähtöäni muuten vaikeutti Islannin tuhkapilvi. Muistatteko vielä kaaoksen? Olin aloittamassa harjoitteluani Haagissa ja vielä paria päivää ennen harjoitteluni alkua olin jumissa Suomessa. 2010-2011 oli muutenkin hyvin monimuotoinen vuosi. Olin vaihto-oppilaana koko vuoden, joten opinnot etenivät kyllä mutta silti olin jotenkin niin kaukana Suomesta kuin olla ja voi. Oli sellainen oikeasti ulkosuomalaisen fiilis.
11. Jyväskylä 19.08.2011 - 12.05.2012
Uusi soluasunto Jyväskylässä. Kämppis samaa sarjaa kuin edellisetkin. Toivottavasti ei tarvitse enää ikinä asua tuntemattomien kanssa soluasunnossa, se ei vaan sovi mulle. Viimeinen opiskeluvuosi ja taistelin tosissani, että saan opinnot ajoissa tehtyä. Kirosin moneen kertaan kuinka vaihtoon lähtemisessä kannustetaan mutta käytännön asioista (niinkuin kurssien hyväksilukemisesta ja pakollisten opintojen suorittamisesta) ei koululla huolehdi kukaan. Kaikki pitää itse selvittää ja hakata päätä seinään ennen kuin asiat jotenkin järjestyy. Asuin, opiskelin ja kävin töissä Jyväskylässä, mutta kaupungista ei silti tullut mulle sydänystävää.
12. Tampere 13.05.2012 - 29.11.2012
Olin tosi helpottunut keväällä kun pakolliset opintojaksot oli suoritettu ja edessä oli enää harjoittelu ja opinnäytetyö. Helpottunut myös siitä, että Jyväskylään (ja kamaliin solukämppiin) ei tarvinnut enää palata. Iloinen siitä, että pääsin Tampereelle oman perheen ja omien tuttujen pariin. Sama duunikin tuntui Tampereella paljon kivemmalta kuin Jyväskylässä. Nyt vietetään taas viimeisiä viikkoja täällä ennen kuin ruutuun pläjähtää jälleen uusi osoite :)
1. Tampere 02.07.1987 - 19.09.1993
Synnyin Tampereella heinäkuun helteisenä päivänä vuonna 1987 ja ensimmäinen kotini oli omakotitalo Hervannan kaupunginosassa Tampereella. Ei siis siinä Hervannan ydinkeskustassa niiden susirumien DDR-talojen vieressä vaan siellä vähän kauempana.. muistikuvat on aika hämärät. Omakotitalo oli kuitenkin hieno ja riittävän iso ja takapihalla oli leikkimökkikin. Ja syreenipensaita.
2. Tampere 20.09.1993 - 28.01.1994
Seuraava osoite oli tilapäismajoitus mummoni asunnossa, koska omakotitalomme Hervannassa oli jo myyty ja uusi asunto ei ollut saatavilla. Mummoni asui sillä aikaa äitini siskon luona serkkutyttöjeni kanssa ja toiseksi vanhin veljeni asui äitini toisen siskon perheen alakerrassa. Vanhin veli oli muuttanut jo pois kotoa ja tilapäismajoituksessa majailimme siis minä, pikkuveljeni, isäni ja äitini.
3. Tampere 29.01.1994 - 28.09.1999
Tilava asunto pienkerrostalon ylimmässä kerroksessa uudehkolla asuinalueella, jossa asui paljon lapsiperheitä. Sain paljon kavereita naapuruston muksuista ja meillä oli mahtava meno. Aloitin eskarin ja koulun tästä asunnosta käsin. Voisi sanoa, että tässä talossa asuin lapsuusvuodet. Noista aiemmista osoitteista kun ei ole omakohtaisia muistikuvia, lähinnä valokuvista ja muiden jutuista koottuja muistoja.
4. Tampere 29.09.1999 - 02.08.2007
Äidin ja isän erottua muutimme tähän asuntoon äitini ja pikkuveljeni kanssa. Taisin olla jo aikamoinen murkku siinä vaiheessa, yläasteikäinen. Tämä on kivenheiton päässä tuosta edellisestä asunnosta ja tässä samassa osoitteessa äitini asuu edelleen ja minä siis tällä hetkellä myös. Pikkuveljeni on jo ostanut oman rivarinpätkän ja sitäkin ennen kerinnyt asua jo useammassa osoitteessa. Aikaisemmin näiden talojen ja vanhan talon välissä oli suon tapainen "mulausalue" ja pieni metsäpläntti. Nyt samalla paikalla on pelkkiä taloja. Alue siis, johon muutimme vuonna 1994 on muuttunut 18 vuodessa paljon. Lapsiperheitä täällä asuu edelleen mutta myös monenlaista muuta väkeä. Alue on rakennettu täyteen eikä uusia kaavoitussuunnitelmia ilmeisesti ole, koska mihinkään ei enää uutta taloa taida mahtua. Palvelut on parantuneet huimasti ympärillä, mutta sama koulu on edelleen olemassa, jossa aloitin ykkösellä ja päiväkoti, jossa kävin eskarin, on edelleen samalla paikalla. Alueella asuu myös osittain samoja ihmisiä, jotka on asuneet täällä yhtä kauan kuin mekin. Eli siis kohta melkein 20 vuotta!
Noissa vuosiluvussa ei näy ajanjaksoa, jolloin tein työharjoittelua Ylivieskassa asuen silloisen poikaystäväni luona. Asuimme pienessä yksiössä yhdessä muutaman kuukauden. Seurauksena päätin muuttaa asumaan Ylivieskaan sitten kun omat opintoni on saatu päätökseen, eli keväällä 2007. Tarkoituksena oli asua Ylivieskassa seuraavat pari vuotta, niin kauan että poikaystäväni saisi omat opintonsa valmiiksi ja voisimme yhdessä muuttaa asumaan Jyväskylään ja jatkaa opiskelua siellä.
5. Ylivieska 03.08.2007 - 31.05.2008
Näin jälkeenpäin voi vain todeta, että virheistään oppii. Asuin Ylivieskassa vajaan vuoden, kävin koulua Kalajoella ja koko sen ajan taisin voida aika huonosti, sekä fyysisesti että henkisesti. Muuttaa nyt keskelle ei mitään (pahoittelut vaan pohjoisen ihmisille, mutta Tampereeseen tottuneelle nuorelle naiselle, Ylivieska on aikamoinen arvonalennus), tuntematta ketään ja yrittää jotenkin olla onnellinen ja pärjätä. Ei vaan toiminut. Kävin myös asumassa Rovaniemellä 6 viikkoa kun tein yhden harjoittelun. Duuni ihan jees, kaikki muu ei. Asiaan tais silloinkin vaikuttaa kamala kämppis ja asunto, jossa ei ollut edes jääkaappia :D Keväällä päätin, että nyt on aika tehdä jotain ja rupesin etsiskelemään au pairin paikkaa ulkomailta. Hollannista löytyi sopivia paikkailmoituksia ja loppu onkin historiaa. Kesän 2008 olin töissä ja asuin äidin luona Tampereella. Siinä vaiheessa ei oltu vielä erottu poikaystävän kanssa, vaan sen aika tuli sitten myöhemmin syksyllä, kun itselle kävi niin selväksi, ettei paluuta entiseen ole.
6. Naarden elokuu-joulukuu 2008
Muutin Hollantiin kaupunkiin nimeltä Naarden, jonka rautatieasema sijaitsi Bussumissa. Yleisemmin tunnettu Naarden-Bussumin asemana. Vähän paremmin toimeentulevien ihmisten ja ennen kaikkea perheiden aluetta. Olin au pairina suomalais-hollantilaisessa perheessä, äiti suomalainen ja isä hollantilainen. Perheessä 2 lasta, 9-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö. Molemmat siis kävivät jo koulussa, poika omatoimisesti pyörällä ja tyttöä vein kävellen tai pyörällä kouluun. Suomalainen äiti oli töissä suomalaisessa/kansainvälisessä firmassa ja teki melko ympäripyöreää päivää. Hollantilainen isä pyöritti omia bisneksiään, milloin missäkin. Isä oli säännöllisesti joka toisen viikon melkein pois ja äitikin kävi aina välillä työmatkoilla. Huolehdin täysin alipalkattuna perheen arjesta enkä oikeastaan tuntenut oloani kovin kotoisaksi. Ärsytti se, että niin paljon oli siivoamista ja vaikka kuinka siivosin, niin aina sain kuulla valitusta siitä, kuinka muka en ole siivonnut tarpeeksi hyvin.
Rikkailla perheillä on kuitenkin tapana ottaa au paireja, joten alueella oli paljon muitakin nuoria naisia. Tiivis porukka muotoutui aika nopeasti ja oli hauskaa käydä yhdessä juhlimassa tai sitten viettää muuten aikaa yhdessä. Omaan lähimpään ystäväpiiriini kuului 2 saksalaista, 1 suomalainen (tai suomenruotsalainen vietnamilainen (monimutkaiset sukujuuret, sori Hanh jos luet tätä)), 1 tanskalainen, 1 meksikolainen ja 1 amerikkalainen. Tottakai mukana pyöri monia muitakin, mm. tyttöjä Etelä-Afrikasta mutta heidän kanssaan en tullut kovin hyvin juttuun. Lisäksi tutustuin kanadalaiseen ja australialaiseen tyttöön, jotka tuntuvat edelleen läheisiltä. Kanadalaisen Mariannen kanssa ollaan oltu jälkeenpäin enemmänkin tekemisissä, koska myös hän rupesi seurustelemaan hollantilaisen pojan kanssa ja asuikin hetken aikaa Amsterdamissa, ennen kuin muutti Kanadan kautta Austraaliaan opiskelemaan ja on siellä nyt kihloissa australialaisen pojan kanssa.
7. Amsterdam tammi-huhtikuu 2009
Sain joulukuussa 2008 viestin Facebookissa perheenäidiltä, joka oli etsimässä itselleen au pairia. Kysyi tunsinko ketään mukavaa suomalaista tai olisinko kenties itse ollut kiinnostunut vaihtamaan perhettä. Kuultuani hänen tarjouksensa, en miettinyt kauhean kauaa, että vaihdanko. Au pair perheen vaihdon myötä sain oman asunnon Amsterdamissa (live out au pair siis) ja palkkani tuplaantui. Lisäksi sain sanoa siivoamiselle hyvästit, sillä hommiini kuului ainoastaan säännöllisenä työaikana lasten kanssa oleminen ja heidän ruokkimisensa. Eli kaikista ilta- ja viikonloppuvahtimisista sain ylimääräisen korvauksen. Lapsia oli 4 ja yksinhuoltajaäiti. Työ oli tottakai haastavaa mutta kertaakaan en katunut vaihtoani.
Alkuperäinen perheeni ei muuten arvostanut vaihtoani yhtään, eivätkä myöskään millään tavalla ymmärtäneet sitä, vaikka puhuin vaihtoni syistä rehellisesti ja suoraan. Lähdin heidän perheestään joululomalle Suomeen ja lupasin tehdä päätökseni lomani aikana. Soitinkin heille Suomesta ja ilmoitin päätöksestäni. Uuden perheeni äidin kanssa olin sopinut, että mennään joustavasti tilanteen mukaan. Vanhalle perheelleni siis ilmoitin olevani käytettävissä vähintään 2 viikkoa Suomesta paluuni jälkeen. Palasin Suomesta Hollantiin vanhan perheeni luo ja sain hyvin jäisen vastaanoton. Perheen isä haki rautatieasemalta ja rupatteli niitä näitä ajomatkalla. Oltuani "kotona" noin tunnin ja lasten mentyä nukkumaan, he kutsuivat minut alakertaan ja ilmoittivat, että saan pakata tavarani samantien ja lähteä heti seuraavana päivänä. He edellyttivät myös, että uusi työnantajani maksaa joululomani lentoliput heille takaisin. Kun sanoin, että tarvitsisin talon langattomaan verkkoon salasanan, ilmoittaakseni kaikille nopeista muutoksista, he sanoivat ettei minulla ole siihen mitään oikeutta.
Voisi sanoa, että siinä kohtaa ei ollut itku kaukana ja aikamoinen paniikki meinasi iskeä. Yläkerrassa rupesin pakkaamaan paniikissa tavaroitani (niitä oli paljon!) ja sain onneksi puhelimitse kiinni uuden perheeni äidin, joka oli onneksi uskomattoman joustava ja avulias. Hän maksoi lentolippuni vanhalle perheelle, järjesti pikavauhtia asunnon, johon muutin sekä lähetti ystävänsä hakemaan minut ja tavarani Naardenista Amsterdamiin.
Olen oikeastaan edelleen aika järkyttynyt vanhan au pair perheeni käytöksestä. Yritin kuitenkin omalta osaltani hoitaa tilanteen hyvin aikuismaisesti ja asiallisesti. Tottakai ymmärrän pettymyksen, mutta jos emme kumpikaan olleet tyytyväisiä toisiimme, niin miksi olisin kärsinyt siellä vielä yli puoli vuotta?
Amsterdamin elämästä ja ajoista voisi joskus kirjoitella vähän enemmänkin tarinaa.
8. Tampere huhtikuu-elokuu 2009
Muutin takaisin Suomeen melko yllättäen (siitä lisää joku toinen kerta), mutta onneksi äitirakas otti avosylin vastaan. Sain myös työpaikan ja tein töitä siihen asti kunnes amk-opinnot alkoivat Jyväskylässä. Oli melkoinen kulttuurishokki olla niin pitkän ajan jälkeen takaisin Suomessa. Monet asiat tuntuivat niin erilaisilta. Nyt jälkeenpäin kun reissaamisesta kahden maan välillä on tullut vähän kuin elämäntapa, niin samanlaista fiilistä ei ole ollut. Ensimmäisellä kerralla kulttuurishokki on aina pahin. En osannut odottaa paluushokkia, joten se yllätti kyllä.
9. Jyväskylä 23.08.2009 - 19.04.2010
Aloitin ensimmäisen vuoden matkailun restonomiopinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Asuin soluasunnossa kamalan kämppiksen kanssa. Viikonloppuisin kävin Tampereella töissä, joten en missään vaiheessa oikein asettunut aloilleni Jyväskylään. Se heijastui myös myöhemmin opiskeluvuosina. Jyväskylä ei ole ikinä eikä vieläkään tunnu millään tavalla omalta kaupungilta. Se on vain se tyhmä kaupunki, jossa nyt muutaman mutkan kautta satun opiskelemaan. Harmittaa edelleen, etten vaihtanut opiskeluiden alkuaikoina Helsinkiin Haaga-Heliaan.
10. Etten-Leur 20.04.2010 - 11.08.2011
Palasin Hollantiin, mutta täysin erilaisesta lähtökohdasta ja eri puolelle maata kuin aiemmin. Ensin asuttiin Justinin vanhempien luona kunnes löydettiin oma pieni vuokra-asunto. Pienestä vuokra-asunnosta sai myös kodin vielä pienempi kissanpentu, Sparks <3
Huhtikuussa 2010 matkaanlähtöäni muuten vaikeutti Islannin tuhkapilvi. Muistatteko vielä kaaoksen? Olin aloittamassa harjoitteluani Haagissa ja vielä paria päivää ennen harjoitteluni alkua olin jumissa Suomessa. 2010-2011 oli muutenkin hyvin monimuotoinen vuosi. Olin vaihto-oppilaana koko vuoden, joten opinnot etenivät kyllä mutta silti olin jotenkin niin kaukana Suomesta kuin olla ja voi. Oli sellainen oikeasti ulkosuomalaisen fiilis.
11. Jyväskylä 19.08.2011 - 12.05.2012
Uusi soluasunto Jyväskylässä. Kämppis samaa sarjaa kuin edellisetkin. Toivottavasti ei tarvitse enää ikinä asua tuntemattomien kanssa soluasunnossa, se ei vaan sovi mulle. Viimeinen opiskeluvuosi ja taistelin tosissani, että saan opinnot ajoissa tehtyä. Kirosin moneen kertaan kuinka vaihtoon lähtemisessä kannustetaan mutta käytännön asioista (niinkuin kurssien hyväksilukemisesta ja pakollisten opintojen suorittamisesta) ei koululla huolehdi kukaan. Kaikki pitää itse selvittää ja hakata päätä seinään ennen kuin asiat jotenkin järjestyy. Asuin, opiskelin ja kävin töissä Jyväskylässä, mutta kaupungista ei silti tullut mulle sydänystävää.
12. Tampere 13.05.2012 - 29.11.2012
Olin tosi helpottunut keväällä kun pakolliset opintojaksot oli suoritettu ja edessä oli enää harjoittelu ja opinnäytetyö. Helpottunut myös siitä, että Jyväskylään (ja kamaliin solukämppiin) ei tarvinnut enää palata. Iloinen siitä, että pääsin Tampereelle oman perheen ja omien tuttujen pariin. Sama duunikin tuntui Tampereella paljon kivemmalta kuin Jyväskylässä. Nyt vietetään taas viimeisiä viikkoja täällä ennen kuin ruutuun pläjähtää jälleen uusi osoite :)
lauantai 10. marraskuuta 2012
Tarina alkakoon alusta
From Holland with Love -blogi sai alkunsa lokakuussa 2012, mutta oikeastaan blogin pitäminen olisi voinut alkaa jo vuonna 2008. Silloiseen elämäntilanteeseeni jokseenkin kyllästyneenä päätin, että nyt tai ei koskaan, on aika lähteä ulkomaille. Haave, joka oli elänyt mielessäni jo pidempään. Helpoin vaihtoehto sillä hetkellä oli selailla Työvoimatoimiston sivuja ja etsiä au pairin paikkoja. Silloin niitä vielä oli tarjolla, nykyään portaali au pairin hakuun on ilmeisesti eri, koska niitä ei ilmoituksia ei enää näy. Muutama sopiva paikka löytyi, lähetin vastauksia ja sain kiinnostuneita yhteydenottoja takaisin. Ei aikaakaan kun olin käynyt työhaastattelussa ja saanut paikan. Näinkö helppoa se olikin, mietin. Elokuussa 2008 lähdin ihan ummikkona au pairiksi suomalais-hollantilaiseen perheeseen. Perheessä 2 lasta, hollantilainen isä ja suomalainen äiti. Paikkana oli Naarden, joka tunnetaan rikkaiden ihmisten alueena Amsterdamin kupeessa. Loppujen lopuksi päädyin viettämään siinä perheessä noin 5 kuukautta ja joulun jälkeen vaihdoin toiseen perheeseen. Hyvin erilaiseen perheeseen, yksinhuoltajaäiti ja 4 lasta. Sain kuitenkin työsuhde-etuna oman asunnon Amsterdamin keskustasta. Mitä muuta voisi reilu parikymppinen sinkkutyttö toivoa? Elämä oli siihen aikaan hulvatonta hauskanpitoa, jolloin sai kokeilla ja mennä. Ihana 8 kuukautta Hollannissa opetti paljon ja kasvatti ihmisenä.
Vietettyäni 7 kuukautta Hollannissa, eli vain kuukautta ennen kuin oli aika palata takaisin Suomeen, tapasin Justinin. Tapaaminen järjestyi aikalailla hetken mielijohteesta ja oli monien asioiden summa sille viikolle. Ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta kiinnostusta herätti niin, että tavattiin toistekin. Ja sitten pari viimeistä päivää ennen lähtöä vietettiin kokonaan yhdessä. Jotenkin kiintymys toiseen kasvaa hirveän lyhyessä ajassa ja sitten todettiin, että pakkohan tätä on kokeilla. Outoa ja erikoista. Parisuhteen kypsyttäminen etäsuhteessa voi olla melkoisen haastavaa, kun toista ei tunne vielä kunnolla ja tutustuminen hoidetaan nurinkurisesti jälkeenpäin nettikeskusteluiden avulla.
Mutta siitä selvittiin ja keväällä 2010 palasin Hollantiin. Siinä vaiheessa olin suorittanut vuoden matkailun restonomiopintoja ja tein ensimmäisen harjoitteluni Haagissa, eräässä ihanassa hotellissa. Vaikka päivittäinen 4h matkustaminen oli rankkaa, niin aika oli ehdottomasti sen arvoista. Kesän 2010 aikana muutettiin ensimmäiseen yhteiseen asuntoon Hollannissa, eli päästiin Justinin vanhempien nurkista pois. Mikä ihana helpotus! Vaikka asunto olikin pieni kuin mikä, niin ainakin siellä oli oma rauha! Syksyllä 2010 aloitin vaihto-oppilasvuoden NHTV Bredassa, eli samanlaisessa koulussa kuin ammattikorkeakoulu Suomessa. Haastavin kouluvuoteni ikinä, mutta ehdottomasti myös antoisin enkä hetkeäkään vaihtaisi pois. Syksyn harmaudessa pieneen yhteistalouteemme muutti myös kissanrääpäle, jolle annoin nimen Sparks. Riiviöstä on kasvanut aikalailla yksinäinen susi, joka silloin tällöin kaipaa hyväilyjä. Keväällä 2011 oli aika etsiä toimeentulo tulevaa kesää varten ja huhtikuussa pääsin IKEA:an töihin. Kokemus sekin, joka jatkui elokuuhun asti.
Syksystä 2011 olen ollut taas Suomessa, eli nyt jo reilun vuoden verran. Tulin Suomeen viimeistelemään matkailun restonomiopinnot, jotta voisin sitten hyvällä omallatunnolla (ja valmiiden tutkintopapereiden kera) palata Hollantiin. Ja hei, nyt tosiaan ollaan niin pitkällä!
Kulunut vuosi on ollut koulun kanssa ankaraa aherrusta, tosin jo nyt, aika kultaa muistot eikä tuskanhiki enää valu strategisen johtamisen tehtävien kanssa :) Kaikki opintojaksot on nyt suoritettu, joukossa muutama ylimääräinen opintopiste... Opinnäytetyö on virallisesti palautettu, ensi viikolla menen vielä Jyväskylään esittelemään valmiin työn sekä kirjoittamaan kypsyysnäytteen. Sitten vaan jännitetään, minkä arvosanan saan opinnäytetyöstä tutkintopapereihin. Joulukuussa sekin sitten viimeistään selviää.
Matkaliput Hollantiin on jo olemassa ja lähtöpäivä 29.11.2012. Siitä lisää sitten myöhemmin.
Vietettyäni 7 kuukautta Hollannissa, eli vain kuukautta ennen kuin oli aika palata takaisin Suomeen, tapasin Justinin. Tapaaminen järjestyi aikalailla hetken mielijohteesta ja oli monien asioiden summa sille viikolle. Ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta kiinnostusta herätti niin, että tavattiin toistekin. Ja sitten pari viimeistä päivää ennen lähtöä vietettiin kokonaan yhdessä. Jotenkin kiintymys toiseen kasvaa hirveän lyhyessä ajassa ja sitten todettiin, että pakkohan tätä on kokeilla. Outoa ja erikoista. Parisuhteen kypsyttäminen etäsuhteessa voi olla melkoisen haastavaa, kun toista ei tunne vielä kunnolla ja tutustuminen hoidetaan nurinkurisesti jälkeenpäin nettikeskusteluiden avulla.
Mutta siitä selvittiin ja keväällä 2010 palasin Hollantiin. Siinä vaiheessa olin suorittanut vuoden matkailun restonomiopintoja ja tein ensimmäisen harjoitteluni Haagissa, eräässä ihanassa hotellissa. Vaikka päivittäinen 4h matkustaminen oli rankkaa, niin aika oli ehdottomasti sen arvoista. Kesän 2010 aikana muutettiin ensimmäiseen yhteiseen asuntoon Hollannissa, eli päästiin Justinin vanhempien nurkista pois. Mikä ihana helpotus! Vaikka asunto olikin pieni kuin mikä, niin ainakin siellä oli oma rauha! Syksyllä 2010 aloitin vaihto-oppilasvuoden NHTV Bredassa, eli samanlaisessa koulussa kuin ammattikorkeakoulu Suomessa. Haastavin kouluvuoteni ikinä, mutta ehdottomasti myös antoisin enkä hetkeäkään vaihtaisi pois. Syksyn harmaudessa pieneen yhteistalouteemme muutti myös kissanrääpäle, jolle annoin nimen Sparks. Riiviöstä on kasvanut aikalailla yksinäinen susi, joka silloin tällöin kaipaa hyväilyjä. Keväällä 2011 oli aika etsiä toimeentulo tulevaa kesää varten ja huhtikuussa pääsin IKEA:an töihin. Kokemus sekin, joka jatkui elokuuhun asti.
Syksystä 2011 olen ollut taas Suomessa, eli nyt jo reilun vuoden verran. Tulin Suomeen viimeistelemään matkailun restonomiopinnot, jotta voisin sitten hyvällä omallatunnolla (ja valmiiden tutkintopapereiden kera) palata Hollantiin. Ja hei, nyt tosiaan ollaan niin pitkällä!
Kulunut vuosi on ollut koulun kanssa ankaraa aherrusta, tosin jo nyt, aika kultaa muistot eikä tuskanhiki enää valu strategisen johtamisen tehtävien kanssa :) Kaikki opintojaksot on nyt suoritettu, joukossa muutama ylimääräinen opintopiste... Opinnäytetyö on virallisesti palautettu, ensi viikolla menen vielä Jyväskylään esittelemään valmiin työn sekä kirjoittamaan kypsyysnäytteen. Sitten vaan jännitetään, minkä arvosanan saan opinnäytetyöstä tutkintopapereihin. Joulukuussa sekin sitten viimeistään selviää.
Matkaliput Hollantiin on jo olemassa ja lähtöpäivä 29.11.2012. Siitä lisää sitten myöhemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)