 |
| Source |
Ja ilman tuota ratkaisua vuonna 2008, en olisi tässä ja nyt. Kirjoittamassa tätä blogipostausta oman Hollannin kodin sohvalla, aurinkoisena lauantaiaamuna, Sparks kuorsaa sohvannurkassa ja Justin lähti käymään asiakkaan luona rakentaakseen jonkun laatikon. Myöhemmin tänään Rotterdamiin, illalla lempparisukulaisten luokse syömään. Lomaa vielä viikko ennen kuin uusi työ alkaa 17.3. Sopimus tuli eilen sähköpostilla muiden täytettävien papereiden joukossa.
 |
| Source |
Mutta tein siis tietoisen ratkaisun jäädä työttömäksi, koska se oli ratkaisu, jonka avulla saatoin vaikuttaa oman parisuhteeni tilanteeseen. Jos vaihtoehtona on parisuhteen loppuminen tai työn jääminen, niin mieluummin olen sitten taloudellisesti epävakaassa tilanteessa. Raha kun ei tuo onnea (vaikkakin helpottaa elämää) mutta kun tuntee olonsa rakastetuksi, onnelliseksi ja halutuksi, niin fiilis on jo paljon parempi.
 |
| Source |
Myös uuden tulevan työpaikkani kakkoshaastattelussa ratkaisuni kyseenalaistettiin. Kaikkien niiden kolmen ihmisen toimesta, jotka haastatteluun osallistuivat. Jij durft. Sinä uskallat. Kyselivät miten voin tehdä sellaisen ratkaisun tässä taloustilanteessa. Yritin selittää ilman yksityiskohtia, että uskon työssäviihtymisen ja henkilökohtaisen (fyysisen ja henkisen) hyvinvoinnin olevan tärkeämpää kuin taloudellinen turvallisuus. Ja että koen tämän olevan oikea ratkaisu. Samaan hengenvetoon tottakai kerroin, kuinka paljon haluan tulla heille töihin, kuinka koen tulevan työn sopivan omaan luonteeseeni ja ominaisuuksiini paremmin kuin nykyisen työni, ja kuinka innoissani olen siitä, että tässä työssä saan mahdollisuuden löytää oikean tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä.
En edelleenkään tiedä, olivatko he innoissaan vai kauhuissaan riskinottokyvystäni.
Mutta en usko että yksikään työnantaja katsoo huonolla sitä, että työntekijä seisoo vakaasti kengissään, pysyy ratkaisujensa takana ja on valmis puolustamaan niitä kritiikkiä kohdatessaan. Tottakai olo oli kuin Hannu Hanhella kun sain kuulla, että työpaikka on mun. Tottakai olisi voinut käydä toisinkin ja olisin edelleen joka ilta busy lähettämässä hakemuksia vähän joka puolelle.
 |
| Source |
Jokaisella on kuitenkin oikeus (ja velvollisuus) muokata elämästään juuri sellainen kuin haluaa. Muiden mielipiteitä on hyvä kuunnella, mutta niiden ei saisi antaa vaikuttaa suuriin päätöksiin. Ilman riskiä, ei voi saavuttaa mitään. Jos et viihdy ja ole onnellinen työssäsi/parisuhteessasi/opinnoissasi/elämässäsi, voisi olla aika repäistä ja kokeilla jotain muuta.
"Ultimately, you just have one life. You never know unless you try.
And you never get anywhere unless you ask."
Kate Winslet
Tämä on mottona ja pysyy!
PS. On ihan ok huomata että on tehnyt väärän ratkaisun, on inhimillistä tehdä virheitä, joskus on ok myöntää olleensa typerä ja ottaneensa turhan riskin. Parasta on jos oppii omista ja muiden virheistä. Pointti onkin siinä, että jos ei ole onnellinen, niin muutosta kannattaa hakea. Jos kaikki on hyvin, niin nauti elämästä sellaisena kuin se on. Jokainen määrittelee oman onnellisuutensa ja sen millaista elämää haluaa elää.
Nostan sulle hattua, loistava teksti!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaHyvin sanottu! Ja juuri tänään, kun taisin päättää että allekirjoitan toisenkin vuoden sopimuksen. Siinä siis riskinä se, että sopimus on hyvin hankala katkaista, ja menettää paljon, jos lähtee ennenkuin 8kk on täynnä... Tänne jääminen tuskin myöskään tekee hyvää sille mun suomalaiselle "keikkuvalle" suhteelle. Mutta suuria päätöksiä on vain välillä tehtävä.
VastaaPoistaKiitos! Ja sepä se, niitä päätöksiä on vaan tehtävä ja sitten elettävä sen mukaan. Kyllä se suhde odottaa, jos se on niin tarkoitettu. Mutta selkeästi ainakaan se mies ei ole sua kovasti Suomeen vetämässä, jos toinen vuosi tuntuu hyvältä ratkaisulta tähän väliin. Tiedät varmasti itse mikä on paras ratkaisu sulle :)
PoistaTipsu! En tiedä kenen ansiota on, että olet omilla aivoillasi ajatteleva älykäs nuori nainen, mutta olen ylpeä isä. Erinomainen asenne omaan elämääsi. Sinusta kuullaan vielä, muuallakin kuin täällä blogistaniassa. Sanonpahan vain...:)
VastaaPoistaKiitos isu! <3
PoistaNiin samaa mieltä tästä! Riippuu varmasti luonteesta, mutta ainakin omani on sellainen, että vain tekemättömät asiat ovat jääneet harmittamaan. Hienoa, että säkin uskalsit, ja se uskallus kantoi noinkin pian hedelmää!
VastaaPoistaYksi pikkujuttu pitää vaan oikaista tuosta kansanedustajien palkasta. Sehän on yli 5000 e/kk, mutta musta siinä ei ole mitään vikaa, koska valtiontaloudessa kansanedustajien palkat eivät tunnu missään, ja eihän ilman tuota hyvää palkkaa me saataisi yhtäkään taloudesta mitään ymmärtävää päättäjää paikalle. Olisi vaan talo täynnä populisteja ja kovaäänisiä huutelijoita, kun iso osa tämän hetkisistäkin kansanedustajista saisi yksityiseltä sektorilta yhtä paljon tai enemmänkin palkkaa kuin siellä eduskunnassa. Eihän sinne kukaan palkan takia lähde, ja moni jättäisi pienemmällä palkalla lähtemättä ollenkaan, koska suurin osa eduskuntavaaliehdokkaista joutuu laittamaan useamman tonnin omaa rahaa vaalikampanjaansa.
Kiitos oikaisusta, omat kommentit tästä aiheesta lähtee aina mutu-pohjalta kun en ole ikinä oikeasti perehtynyt politiikkaan ja siihen liittyviin faktoihin. Oma ärsytys aihetta kohtaan kun nousee siitä, että kansanedustaja, joka tienaa kuitenkin reilusti tavallista kansalaista enemmän, vieraantuu aika helposti siitä "tavallisen kansalaisen arjesta" ja silloin niiden vaikeidenkin taloudellisten päätösten on erilaista, kun se ei kosketa niin herkästi omaa nahkaa. Ja tottakai siellä on paljonkin niitä kansanedustajia, jotka ovat palkkansa ansainneet, ymmärtävät taloutta ja tekevät oikeudenmukaisia päätöksiä, mutta tuntuu että mukaan joukkoon eksyy aina niitä erilaisia hiihtäjiä. Lisää ärsytystä aiheuttaa se, miten duuneja pistetään arvostus- ja tärkeysjärjestykseen palkkapussin perusteella, kun jokaisella on kuitenkin oikeus työhön, josta tykkää ja jonka osaa, ja sillä työllä on jokaisella oikeus ansaita taloudellinen toimeentulo. Tottakai voidaan keskustella siitä, kuinka enemmän kouluttautunut ansaitsee ansaita enemmän ja myös vastuuta kantava on oikeutettu korvaukseen siitä että on henkilökohtaisesti vastuussa yrityksestä tai sen osasta. Mutta en vieläkään ole keksinyt järkevää selitystä, miten kukaan voi tehdä niin arvokasta työtä että kuukausipalkka pyörii 10 000 eurossa, kuten jotkut yritysjohtajat?
PoistaTää on musta tosi mielenkiintoinen aihe monellakin tavalla. Mä itse suhtaudun tähän palkkakysymykseen kysynnän ja tarjonnan lailla. Itse en tee mitään unelmaduunia, mutta siitä maksetaan hyvin, koska se ei taida olla oikein kenenkään unelmaduunia, mutta silti tarvitaan joku sitä tekemään. Olen siis vaihtanut mielenkiintoisen uran korkeampaan palkkaan, jolloin on sitten enemmän mahdollisuuksia esim. matkustaa vapaa-ajalla. Musta työn arvostuksella ja siitä saatavalla palkalla ei ole eikä pitäisikään olla mitään tekemistä toistensa kanssa, vaan ensisijaisesti pitäisi maksaa työstä sen verran, että sitä saadaan joku tekemään. Opettajahan on Suomessa erittäin arvostettu ammatti, muttei siitä mitenkään erityisen hyvin tienaa (koska muutenhan kaikki haluaisivat opettajiksi, koska se on oikeasti henkisesti palkitsevaa työtä), kun taas lakimiehiä ei arvosta kukaan, mutta siitä maksetaan, koska alalla ei muuten olisi tarpeeksi työntekijöitä.
PoistaLisäksi ajatus siitä, että jokaisella on oikeus työhön josta tykkää, ei musta toimi, koska mites sitten ne, jotka ovat supernirsoja sen suhteen, mitä töitä haluavat tehdä? Musta sen sijaan pitää pyrkiä siihen, että kaikilla on työtä (tiettyyn rajaan asti - ainakin mun tulevaisuudenhaaveissa siintää kymmentuntiset työviikot, kun robotit hoitavat suurimman osan töistä!), mutta jos joku on kiinnostunut tekemään vain työtä, josta kukaan ei ole kiinnostunut maksamaan, niin sitten saattaa joutua tekemään töitä, jotka eivät kiinnosta. Mun työkavereista 90%:lla on haaveita tehdä jotain muuta kuin mitä nyt, mutta jos ne kaikki toteuttaisivat haaveensa, yhteiskunta menisi lievästi sanottuna persiilleen, kun mun alaa vaivaa jo nyt työvoimapula. Hyvä siis, että palkkaus pitää heidät alalla, ja jos ne 10 000 euron kuukausipalkat kiinnostaa, niin tervetuloa vaan tänne: opinnot on vaikeita, työ välillä tosi rasittavaa, työpäivät stressaavia, työtehtävät usein epämotivoivia ja harvoin palkitsevia, mutta toi mainitsemasi palkkaustaso sen sijaan on esim Jenkeissä ihan arkipäivää, eikä tarvitse olla edes minkään sortin johtaja, koska osaavasta työvoimasta on pulaa. Silti mä harkitsen aina tasaisin väliajoin sun alalle siirtymistä. :P
Tosta "tavallisten kansalaisten arjesta" vieraantumisesta oon samaa mieltä, ja tän takia musta on tosi hyvä, että Suomessa ei ole yksityiskouluja, joten niiden kansanedustajienkin lapset joutuvat käymään ne täysin samat koulut, jotka ovat leikkauksien kohteena. Terveydenhuollossa tää musta jo näkyy, että kun ei itse tarvitse jonottaa julkisella, niin ei välttämättä myöskään priorisoida julkista terveydenhuoltoa budjettipäätöksissä. Kansanedustajat vaan pakolla käyttämään niitä julkisia palveluita!
Hyviä ja mielenkiintoisia mielipiteitä! Tästä aiheesta tekis melkein mieli keskustella viinipullon äärellä :)
PoistaOlitko koulutukseltasi jonkunsortin insinööri? Vai sekoitanko johonkuhun toiseen.. No mutta joka tapauksessa hyviä pointteja. Koska voihan sen myös noin nähdä! Että kouluttautuu duuniin, josta ei välttämättä kauheasti pidä, koska työstä saadun palkan avulla voi sitten tehdä muita asioita, jotka tuottaa omaan elämään enemmän sisältöä. Itse koen työssäviihtymisen tärkeäksi, koska työpaikalla vietetään kuitenkin niin suuri osa elämästä. Mutta tottakai siihenkin vaikuttaa hirveän moni asia, että miksi joku viihtyy yhdessä työpaikassa, joka toisen mielestä on ihan paska.
Lähinnä ajan takaa sitä, että jos oma työ ei miellytä pätkääkään, niin pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus etsiä ja vaihtaa sellaiseen, josta tykkäisi vähän enemmän. Liittyy myös tuohon työn mielekkyyteen. Uskon meinaan siihen, että jos tykkää työstään, niin myös tuottavuus on parempi ja tulokset sen mukaisia!
Olen myös sitä mieltä, että kaikilla pitäisi olla oikeus työhön. En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka ovat niin nirsoja, että eivät suostu tekemään töitä.. että istuvat mieluummin kotona tekemättä mitään. Se sotii niin paljon omia periaatteita vastaan.
En silti loppupeleissä tiedä mitä oikeastaan pitäisi ajatella siitä, että ihminen tekee työtä, jota inhoaa koska saa siitä hyvää palkkaa. Koska pakkohan työssä tai työympäristössä pitää olla jotain muutakin mielekästä kuin palkka.. Edelleen kun olen sitä mieltä, että ei raha tuo onnea vaikkakin helpottaa paljon elämää.
En tiedä mikä on oikeastaan "mun ala" :) Olen opiskellut matkailun restonomiksi, mutta koen tehneeni silloin väärän valinnan. Ala itsessäänhän on todella mielenkiintoinen ja tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia, mutta itsensä läpilyöminen ja sen tekeminen, mitä oikeasti haluaisi tehdä, on aikalailla saavuttamaton unelma. Tuleva työpaikkakin (yritys ja teollisuuden ala) on jotain ihan muuta kuin edeltänyt lentoyhtiö. Myös omat työtehtäväni vaihtuvat enkä ole enää etulinjan asiakaspalvelija. En tiedä siirrynkö nyt unelmaduuniin, mutta tällä hetkellä vaakakupissa painaa myös moni muuhun työssäviihtymiseen vaikuttava tekijä. Tulevaisuus näyttää :)
Ja tuosta viimeisestä olen yksiselitteisesti täysin samaa mieltä!
Juu, olen insinööri, ja kieltämättä kouluttautuessa alalle luulin, että olisin alasta kiinnostuneempi. Eihän tää työ mitään tervan juomista ole, mutta voisin kuvitella, että monessa muussa paikassa työskentely olisi helpompaa, mukavampaa ja palkitsevampaa - ja päivääkään tätä en palkatta tekisi. Koulutusvaihtoehtoja lukion jälkeen miettiessä ihan oikeasti harkitsin paria alaa, jossa työviihtyvyys olisi ollut varmaan korkeampi, mutta rankkasin ne ulos laskuista, koska työllisyysnäkymät ja palkkakehitys eivät olleet kovinkaan hyvän kuuloiset. Myöhemmin olen monesti miettinyt, teinkö silloin virheen, ja tuon kommentin "sun alasta" heitin, koska olen saanut käsityksen, että olet "matkailualalla". Jos siis oikeasti tekisin just sitä mitä lystää, niin perustaisin matkatoimiston, mutta ala taitaa olla vähän liian kilpailtu ja mun kokemus liian ohutta, että se olisi millään muotoa taloudellisesti järkevä ratkaisu.
PoistaTähän liittyen mielenkiintoinen artikkeli eräästä opiskelujen aikaisesta puolitutusta, joka lähti mukaan vielä pahempaan oravanpyörään liikkeenjohdon konsultiksi ja nykyään taitaa olla sun kanssa aika samaa mieltä: http://ylioppilaslehti.fi/2013/11/parempaakin-tekemista/
Sentään sitä alaa itse tajusin välttää, kun yrityksen tutustumiskäynnillä kuudesta työntekijästä viisi oli perheellisiä miehiä (vaimot kotona) ja yksi sinkkunainen, jolla "ei ole aikaa perheelle". Siitäkin huolimatta, että jos sille tielle olisi lähtenyt, alkupalkat Suomessa olisivat olleet noin viisi tonnia kuussa, Jenkeissä noin $200 000 vuodessa.
Ihmeessä jatketaan tästä viinilasillisen ääressä jos joskus törmätään. ;)
Itse en koulutusta valittaessa juurikaan miettinyt tulevaisuuden kuvioita sen pidemmälle, en mahdollista työllistymistä tai palkkausta. Harvinaisen tyhmä ja nuori siis siinä vaiheessa :) Nyt valitsisin ehdottomasti toisin, mutta tällä hetkellä ainakaan koulunpenkki ei houkuttele yhtään takaisin. Ehkä vielä joskus.. who knows.
PoistaMielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä artikkeli. Vielä pitää lukaista tuo Ellen Huertan blogikirjoitus "Why I left Google". Sehän tässä elämässä ja valinnanvapaudessa on hienoa, että ei ikinä ole liian myöhäistä muuttaa ja muuttua. Ja omien virheiden myöntämisestä ja ymmärtämisestä sitä vasta oppiikin.