tiistai 18. kesäkuuta 2013

Efteling

Viime torstaina meillä oli familiedag eli perhepäivä ja yllätyksenä Justinin vanhemmille mentiin koko poppoolla Eftelingiin. Efteling sijaitsee Kaatsheuvelissa, meiltä reilun puolen tunnin ajomatkan päässä. Efteling on "elämyspuisto", huvipuisto perinteisine vempaimineen pienille ja isoille sekä perinteisten klassikkosatujen mukaan rakennettu satumetsä, sprookjesbos. 

Testasin kaikki mahdolliset vitkuttimet ja totesin, että en ainakaan vielä ole liian aikuinen. Ei tule huono olo pääalaspän keikkumisesta, vaikka 26. syntymäpäivä kolkutteleekin jo melkein ovella. Muuten olen kyllä todennut olevani tulossa vähän vanhaksi ja aikuiseksi. Jännä kuinka vanhetessaan rupeaa muistuttamaan entistä enemmän omia vanhempiaan. Puutarhanhoidosta on tullut yllättävän kivaa, että terkkuja vaan äidille. Sen lisäksi viihdyn entistä enemmän kotona ja omissa oloissani, terkkuja iskälle. Mutta mikäs tässä ollessa. Viime aikoina on ollut vähän murheita töissä ja huolta myös ystävästä, joka menetti isänsä. Tuntuu kurjalta olla näin kaukana, kun haluaisi olla Suomessa antamassa täyden tuen. Ehkä murheet sitten väsyttääkin, koska tuntuu että olen jatkuvasti väsynyt. Tarvitsen useamman vapaapäivän että jaksan jotain tehdä. Jos on täysi työviikko ja siellä välissä yksi hassu vapaapäivä, niin se menee yleensä voimien keräämiseen. On kyllä pakko harkita tosissaan, josko aloittaisi jonkun urheilun.. jospa siitä saisi lisäenergiaa. Valitettavasti ei vaan ikinä ole ollut mun lempipuuhaa tuo urheilu.

Lauantaina palataan Eftelingiin, sillä Justinin työpaikan kesäjuhlat on siellä! En tiedä mitä odottaa, mutta olen innoissani :) Toivottavasti tulee kivaa. Tässä loppuun vielä läjä kuvia Eftelingistä, joka mielestäni on jokaiselle käymisen arvoinen paikka. Eftelingissä kun on tarvittavaa magiaa, tarinaa ja autenttisuutta, mikä valitettavan monesta samankaltaisesta paikasta puuttuu..

Eftelingin sisäänkäynti


Pankkiautomaatti :)


Sisälle satumetsäään..

Kenen tanssikengät?




Kultakutri..



Aarteita vartioiva lohikäärme





Hannu ja Kerttu..







Lumikki ja 7 kääpiötä







Keisarin uudet vaatteet..





4 kommenttia:

  1. Meinasin kommentoida ekan kerran jo pari viikkoa sitten, kun ekan kerran tän blogin googlettelemalla löysin (ja luin alusta loppuun), mutta ajattelin, että se tuo huonoa onnea, joten nyt vasta... :D Sain tänään tietää, että pääsen Bredaan opiskelemaan pre-masterin (ja siitä tarkotuksena sitten Tilburgissa maisteri seuraavana vuonna) eli edessä olisi pari vuotta Hollannissa! Tästä syystä siis suuri kiinnostus etenkin noita "tää arki on niin vaikeeta"-aiheisiin postauksiin :D

    Katselin, että asutte vissiinkin aika lähellä Bredaa ja koska vatvon asioita aina ihan tuhannen pitkälle, niin mietin, että olisi tosi huippua vaikkapa nähdä joskus tai jotain, kun varmaan suomeksi höpöttelyäkin tulee ikävä jossain vaiheessa :D Vaikutat ihan täyspäiseltä tyypiltä ainakin näin lukeman perusteella :)

    Tässä kommentissa ei nyt ollut mitään järkeä, mutta tosiaan noita munkin sekoiluja pääsee tuolta Days Of V blogista lukemaan, ja ehdottomasti odotan näitä sun postailuja kaikista eniten tällä hetkellä, mitä kaikkiin lukemiin blogeihin tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa hoodeille :) Asutaan todellakin ihan Bredan vieressä, tästä meiltä autolla Bredan keskustaan menee noin vartti jos sitäkään.. riippuen liikenteestä. Tottahan toki voidaan tavata jossain vaiheessa ja purkaa arjen vaikeuksia myös kasvotusten ;)

      Poista
  2. Toinen Googlaaja taalla - loysin blogin, vilkaisin paria postausta ja kikatin itseni kappyralle. Tunnistan osan noista gezelligheid-jutuista, tosiaan!

    Ihmeellisia ihmisia nama hollantilaiset.

    Tuun varmasti seuraamaan sun kirjotuksia, varsinkin kuin kaveripiiri Hollannissa seka Suomessa on pieni. Kanssakayminen ihmisten kanssa (muiden kuin hollantilaisen poikaystavan perheen ja omien tyokavereiden) on vaatimatonta. Lang leve de internet!

    Eftelingissa kavin ensimmaista kertaa jo muutama vuosi sitten, ja olen kylla ihan samaa mielta siita etta jotain maagista siina on. Linnanmaki ei ylla vastaavaan mukavuuteen ja avoimuuteen :) Aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisiä totta tosiaan ja gezelligheid on viime aikoina astetta enemmän vituttanut kuin ilostuttanut ;) Mutta kai tähänkin jossain vaiheessa tottuu... ja sama täällä, piirit on aika pienet tällä hetkellä! Mukavaa kun löysit blogin :)

      Poista