Siitä, että ei osaa kieltä täydellisesti, on sekä haittaa että hyötyä.
Haittaa siinä mielessä, että arastelen yleensä asioiden kysymistä esimerkiksi silloin kun olen asiakkaana kaupassa. Okei, ehkä uskallan jo lähestyä Albert Heijnin 14-vuotiaita hyllyttäjiä ja kysyä vienosti, että missä on ne
prkl sokeriherneet, kun ei taaskaan näy.. mutta esimerkiksi vaatekaupoissa, kosmetiikkaliikkeissä tai rautatavarahelvetissä yritän parhaani mukaan vältellä myyjiä. Mikä ei kuitenkaan esimerkiksi kenkäliikkeissä toimi, koska jokaisesta mallista on esillä vain 1 kenkä/koko, joten omaa kokoa on aina pyydettävä sovitettavaksi. Mutta alan pikkuhiljaa rohkaistumaan tässä suhteessa, joudunhan töissäkin joka päivä puhumaan kuin papupata, koska on PAKKO, joten miksi en sitten uskaltaisi puhua myös muualla..
Mutta edelleen
puhelimessa puhuminen on yhtä helvettiä enkä vapaaehtoisesti soita mihinkään :D
Puutteelliseen kielitaitoon on kuitenkin hyvä vedota silloin kun joku yrittää suostutella johonkin. Esimerkiksi tänä aamuna sain ovelleni kaksi yli-innokasta Jehovan todistajaa. Ilmeisesti kyseisen lajin edustajia löytyy siis Hollannistakin, en ollut edes aiemmin ajatellut asiaa.. Herran tyrkyttäessä esitteitä ja puhuessa "jotain" (en oikeasti pysynyt ihan kärryillä) vetosin siihen, että hollannin kielen taitoni ei ole riittävän hyvä esitteiden lukemiseen enkä myöskään ole missään määrin kiinnostunut.
Siitä seurasi tottakai nämä pakonomaiset kysymykset, kuinka kauan olen asunut täällä ja miksi olen tullut tänne ja jne. Mutta loppujen lopuksi pääsin heistä aika helpolla eroon. Toivon, että oma luonteeni antaisi periksi olla tylympi näille kaikille ei-toivotuille-vieraille. Mutta eipä se ystävällisyys mitään maksa ja varsinkin täällä Hollannissa, tylynä oleminen on todella epäkohteliasta ja niin ongezellig. Olen useamman kerran saanut vastaani loukkaantuneen/närkästyneen ilmeen, kun en ole vastannut tarpeeksi ystävällisesti.
Viittasinkin aiemmin tuohon, että töissä jokapäiväinen hollannin puhuminen parantaa tottakai omaa kielitaitoani huimaa vauhtia. Kun on pakko puhua töissä, niin kieltä tulee muuallakin käytettyä enemmän. Tosin yhä enenevissä määrin meidän kotikeskustelut Justinin kanssa käydään sujuvasti siansaksalla, jossa jokainen lause sisältää x määrän englanninkielisiä ja z määrän hollanninkielisiä sanoja. Ymmärretään toisiamme kyllä täydellisesti, mutta pelkään, että ollaan hyvää vauhtia pilaamassa molempien kielitaito. Onneksi ei ole vielä lapsia sekoittamassa soppaa, koska silloin viimeistään pitää olla tarkkana puhumisen kanssa jos haluaa lapsen jonkun kielen oppivan kunnolla. Mielellään tietysti heti kaikki 3 kieltä: suomi, englanti ja hollanti.
Mutta huomaan oman kielitaitoni vajavaisuuden valitettavasti joka päivä. Työympäristöni on kokonaan hollanninkielinen, kollegani ovat kaikki (yhtä lukuunottamatta) hollantilaisia ja 90% asiakkaatkin ovat hollantilaisia tai belgialaisia.
Lähes päivittäin kuulen asiakkailta kysymyksen, että mistä olen kotoisin. Tottakai aksenttini (jota en tietenkään itse kuule) herättää huomiota. Useimpien kommentit ovat positiivisia, erityisesti kun kuulevat että tulen Suomesta. Puolalaisena saisin huomattavasti negatiivisempaa huomiota..
Vaikka pystyn keskustelemaan kollegoideni kanssa ja varsinkin kahdenkeskiset keskustelut sujuvat hyvin, niin usein ryhmässä jään sanattomaksi. Reagointikykyni hollannin kielellä ei ole vielä huippuluokkaa ja en kykene siihen käsittämättömään chitchat liibalaapaan, jota varsinkin ruokkiksella tunnutaan harrastettavan. Erityisesti kun suurin osa työntekijöistä tulee samalta alueelta, joten useimmilla on samat ystävä- ja tuttavapiirit. Niissä keskusteluissa jää helposti ulkopuolelle. En myöskään osaa itse aloittaa keskustelua hollanniksi niiden kanssa, keitä en tunne vielä. Ehkä kyseessä on myös suomalaisten kuuluisa kyvyttömyys small talkin -suhteen eikä ainoastaan vajaa kielitaitoni ;)
En myöskään pysty välttämään ajatusta siitä, että työkaverini eivät todennäköisesti saa minusta täysin oikeanlaista kuvaa ihmisenä, koska en välttämättä pysty kommunikoimaan niin tehokkaasti kuin haluaisin. Toistaiseksi kielitaitoni tekee minusta epävarmemman, hiljaisemman ja ujomman ihmisen kuin oikeasti olenkaan. No, onpahan ainakin motivaatiota opiskella lisää kieltä :)
Mielenkiintoisia pohdintoja! Ja tuttuja myös! Me puhuimme miekkoseni kanssa ensimmäiset puoli vuotta englantia, jota hän kyllä puhuu erittäin hyvin, olihan se vuosia hänen työkielensä + on asunutkin Yhdysvalloissa. Mutta jossain vaiheessa minuakin alkoi kiusata se, että siitä yhteisestä kielestä alkoi tulla sellaista hassua puuroa, kun englantiin tuli sotkettua sanoja ja rakenteita molempien äidinkielistä + vielä ruotsista. Sitten siirryimme minun toiveestani puhumaan ranskaa. Nyt tuntuu tosi oudolta puhua hänelle englantia, kun sitä joskus ei-ranskankielisten kanssa joutuu harrastamaan. :) Hän halusi alkuun puhua englantia, kun ajatteli että on tasapuolisempaa puhua kieltä, joka ei ole kummankaan äidinkieli. Ei se silti käytännössä mikään ongelma ole ollut. :)
VastaaPoistaMeillä tosiaan puhutaan tuota siansaksaa, lähinnä sen takia, että yritän enenevissä määrin käyttää hollantia.. ja aina puhuessa en välttämättä edes rekisteröi, että mitä kieltä sieltä suusta tulee ulos. Silloin kun tavattiin Justinin kanssa, niin puhuttiin automaattisesti englantia kun hollannin kielitaitoni koostui vain yksittäisistä sanoista. Justin on asunut 10 vuotta Uudessa-Seelannissa, joten englanti ei ollut minkäänlainen ongelma. Ja on todennäköistä, että siirrytään yhä enemmän käyttämään hollantia mutta en silti halua luopua "oikeudestani englantiin". Aina kun väsyttää, vituttaa tai turhauttaa, niin käytän mieluummin englantia :) Mutta koska asutaan Hollannissa, niin onhan se käytännöllisempää puhua maan kieltä. Justinin suomi kun koostuu muutenkin ainoastaan kirosanoista :D Taistelen sitten joskus myöhemmin sen kanssa, että saan lapset oppimaan myös suomea..
VastaaPoistaKolahti tuo, että kielitaito tekee itsetään epävarmemman ja ujomman: mulla on jatkuvasti tuo fiilis ulkomailla! Kun asuin lapsena perheen kanssa Jenkeissä, muutuin vuodessa übersosiaalisesta tosi sulkeutuneeksi, kun en osannut puhua luokkatovereille englantia, mutta ymmärsin kyllä, että minua pidettiin kielitaidon puutteen takia vähän vajaana. Nykyäänkin Jenkeissä tunnen olevani sen verran alakynnessä kielen kanssa, että olen usein mieluummin hiljaa. Euroopassa englanniksi taas tuntee olevansa vahvoilla, mutta työmiittareissa, joissa työkaverit puhuvat vähän väliä ranskaa, se ei paljoa lohduta...
VastaaPoistaTäällä edelleen sama juttu.. sitä mieluummin on hiljaa jos ei äkkiä keksi jotain järkevää sanottavaa. Ja tuntuu (en tiedä ajatteleeko muut niin), että asiakkaat saa multa huonompaa palvelua kuin muilta, koska en hallitse kieltä täydellisesti. Yritän sitten muuten hyvällä palvelulla kompensoida.. altijd blijven lachen meillä sanotaan (eli aina hymyillään vaikka mikä olisi). Täytyy toivoa, että tilanne ajan kuluessa muuttuu :) Ja tottakai se muuttuu, jos/kun kielitaito paranee vuosi vuodelta. Mutta nyt olo on sellainen taka-alalla kuikuileva :)
Poista