Sairaalassa, part 2

Jo edellisellä kerralla sairaalassa ollessani sain mukaani 2 vihkollista ohjeita, joilla valmistautua leikkaukseen/nukutukseen sekä päiväkäyntiin sairaalassa. Luonnollisesti piti olla syömättä ja juomatta, mutta lisäksi tulla täysin ilman meikittä/naamarasvaa/hajusteita/koruja/kynsilakkaa jne. Joten edellisenä iltana vielä poistelin vanhoja kynsilakkoja ja pakkasin sairaalakassin mukaan. Lukemista ja vähän käteistä rahaa, ei pankkikorttia tai läppäriä. Helposti puettavat vaatteet.

Kun on normaalisti tottunut käyttämään aamulla vähintään tunnin suihkussa käymiseen, meikkaamiseen ja hiusten laittoon, niin lähtö kävi yllättävän nopeasti.. nopea suihku ja tukan kuivaus. Olisi tehnyt mieli syödäkin, varsinkin kun tietää että seuraavaan ateriaan on hetki aikaa..

Sairaalassa oltiin aamulla 7 aikoihin ja alkukyselyiden jälkeen pääsin huoneeseen. Justin oli paikalla vähän aikaa mutta lähti sitten kotiin. Puoli yhdeksän aikaan sain vetää sairaalakaavun (semmosen perseettömän mekon, jota näkee vaan amerikkalaisissa tv-sarjoissa) päälle ja ottaa esilääkityksen. Samantien rullasivat osastolle, jossa pistivät tipan. Tai yrittivät.. aikansa tökittyään totesivat, että tippa ei onnistu kämmenselkään, joten laittoivat sen sitten käsivarteen. Jännitti ihan hirveästi kun ei tiennyt mitä odottaa. Hoitajat ihmettelivät sukunimeä ja jouduin jokaiselle selittämään, että tulen Suomesta. Kirurgi kävi nopeasti moikkaamassa ja varoitti, että hermojen läheisyyden vuoksi, leikkauksesta saattaa seurata huulen osittain puutuminen muutamaksi kuukaudeksi. Mutta sen tiesin jo edellisestä kerrasta. Kirurgikaan ei ollut sama, mutta eipä sillä loppujen lopuksi ole paljon väliä.

Tippa kädessä kuskasivat sairaalasänkyni operaatiohuoneeseen ja pääsin itse kiipeämään operaatiopöydälle. Ympäri kroppaa liimattiin tarroja sydämen monitorointia varten ja oikeaan käsivarteen kiinnitettiin valmiiksi verenpaineen mittausta varten mansetti. Anestesialääkäri kysyi mistä olen kotoisin ja sitten olinkin jo taju kankaalla. Seuraava muistikuva on heräämöstä, jossa pään ympärillä oli valtava side, joka piteli paikallaan jääpakkauksia molempien poskien päällä. Juuri ennen heräämistä kuvittelin olevani omassa sängyssä, joten oli niin outo fiilis tajuta olevansa sairaalassa. Muistan taustalla jonkun ihmetelleen sukunimeäni, johon pöpperöpääni kanssa totesin tulevani Suomesta. Siitä hetken päästä joku kysyi onko kipuja ja pumppasivat suoneen jotain "nopeasti ja tehokkaasti vaikuttavaa". Sitten joku tuli selittämään tuttavastaan, joka on naimisissa suomalaisen Anna-Maijan kanssa, mutta tällä hetkellä he asuvat Sveitsissä. Suurimman osan ajasta olin kuitenkin ihan pihalla. Muistan päässeeni operaatiohuoneeseen noin yhdeksän aikaa ja olin kuulemma ensimmäisen kerran hereillä 10.20. Yhdentoista aikaan kärräsivät takaisin omalle osastolle ja nukuin reilun tunnin. Sen jälkeen olin jo enemmän ja vähemmän hereillä. Sain lisää kipulääkkeitä, join vettä ja söin vla:ta (jogurtin ja maitokiisselin välimuoto). Kun olin käynyt vessassa ja muutenkin "kunnossa" hoitajat soittivat Justinille, että saa tulla hakemaan. Muistaakseni lähdettiin sairaalasta puoli kahden aikaan.

Apteekin kautta kotiin. Autossa oli mielettömän huono olo ja kotona päädyin suoraan sohvalle. Iltapäivä meni enemmän ja vähemmän sumussa, nukuin suurimman osan ajasta. Hirveän määrän kipulääkkeitä joudun/saan syödä päivän aikana, lisäksi jääpusseja aina välillä poskillle. Koko naama on edelleen turvoksissa ja ihan perkeleen kipeä.

Aika menee paljolti nukkuessa ja lääkkeitä popsiessa. Tänään söin ekaa kertaa vähän keittoa, muuten on ollut jogurttilinjalla. Tehokas dieetti!

Jatkuvasti päässä pyörii, että miksi ihmiset ei ole koskaan rehellisiä siitä, kuinka hemmetin paljon kaikki tämmöiset operaatiot sattuu ja jättää jälkiä. Oon ihan mustelmilla niistä kaikista tarroista ja neuloista, puhumattakaan tästä naamasta, joka näyttää siltä että olen saanut reilusti turpiini. Parasta on se, että itse operaatiosta ei ole minkäänlaista muistikuvaa! Eläköön nukutus!

Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa ja toivottavasti parin päivän päästä olo on jo enemmän normaali! Haaveilen jo kunnon ruoasta ja siitä, että pääsen leipomaan cookieseja :)

Mustelma tipan jäljiltä..

Eilen illalla.. koko naama turvoksissa :(