Yritänkin siis keskittyä nyt vaan positiivisiin asioihin, joita muutos tuo tullessaan.
Ensimmäinen ja todella olennainen, työvaatteet. Tai siis, niiden puute! Uudessa duunissa saa olla omat vaatteet päällä, kunhan ne on edes jotenkin toimistokelpoiset. Tuskin siis verkkareissa, mutta farkut ja siisti paita käy hyvin. Tämä taitaa itseasiassa olla ensimmäinen työpaikkani, jossa saa olla omissa vaatteissa. Virallisten työvaatteiden käytössä on joskus puolensa, mutta nyt olen ainakin kurkkuani myöten täynnä työvaatteiden pesua ja silitystä. Hotellin tarjoamat työpaidat kun on maailman ärsyttävintä materiaalia, rypistyvät samantien silityksen jälkeen ja suorastaan imevät jokaisen tahran itseensä. Silitetty paita on jo tunnin päällä olon jälkeen likaisen, käytetyn ja ryppyisen näköinen. Vaikka ei edes olisi saanut päälleen cappuccinon vaahtoja tai oluthanan loppuja. Puhumattakaan voitahroista ja jogurtin jämistä... Ja kun työvaatteita ei ole tarpeeksi edes viikon työvuoroihin ja työvuorot on epäsäännöllisiä ilta-aamu-ilta-ilta-aamu-aamu yhdistelmiä, niin pyykinpesu on ollut aikamoista logistiikkaa. Työpaitoja kun on kolme ja essuja alunperin kaksi (ostin itse kaksi lisää), jokaiselle päivälle uuden vaatekerran saaminen vaatii joka viikko aikamoista työtuntimäärää. Omasta mielestäni täysin hukkaan mennyttä aikaa. Ironistahan tässä on se, että pyykinpesu ja silittäminen on omasta mielestäni kotihommista niitä kaikkein mukavimpia. Ehtona tälle mukavuulle vain on se, että niitä saa tehdä omaan tahtiin silloin kun huvittaa. Ei niin, että PAKKO pestä pyykkiä jotta saa huomenna työpaidan päälle, vaikka ei yhtään huvittaisi.
Toinen ilonaihe on, että uusi työ ei ole enää fyysisesti niin rankkaa. Kukaan ikinä tarjoilijana töitä tehnyt tietää, kuinka paljon yksi työvuoro sisältää kantamista, nostamista, tavaroiden siirtelyä, kävelyä, puolijuoksua, paikallaan seisomista, vääriä työasentoja jne jne. On siis mukava ajatus, että tulevaisuudessa en ole työvuoron jälkeen puolikuollut, vaikka onkin ollut kiire ja päivä täynnä töitä.
En lakkaa iloitsemasta siitä ajatuksesta, että uusi työ on säännöllistä ja arkeen muodostuu ihan oikea rytmi. Kieltämättä hieman aikainen rytmi, jos joku aamu kello soi viiden pintaan.. mutta ainakin rytmi säilyy samana. Mielestäni kun on täysin epäinhimillistä teettää iltavuoro-aamuvuoro-komboa ja olettaa että työpanostus on yhtä vahva, vaikka unta olisi takana muutama huono tunti.
Kenties hieman yllättävä asia, mutta olen iloinen, että uudessa työpaikassa saan itse päättää mitä syön. Hotellilla kun ruoka kuului luontaisetuihin, mutta varsinkin iltavuorossa ollessa se oli enemmän negatiivista kuin positiivista. Keittiö kun tekee valmiin annoksen, joka on syötävä turhia valittamatta tai sitten olla syömättä, mutta muutakaan ei ole tarjolla. Ja 7 kuukauden jälkeen alkaa pikkuhiljaa tympäistä syödä aina jotain muuta kuin itse haluaisi. Joskus ruoka on hyvää, mutta useimmiten ei. Esimerkkeinä mm. kukkurallisia lautasia (valkoista) pastaa, jossa on yksi kauhallinen jonkunlaista kastiketta. Ei salaattia tai vihanneksia. Tai lautasellinen, jossa on köntti (puoliraakaa) lihaa ja lisukkeena ranskalaisia/friteerattuja perunakroketteja tms. yhtä ravinnepitoista. Keittiö yleensä syöttää henkilökunnalle ruokia, jotka on yli tai jotka muuten heitettäisiin menemään. Tai jos ei ole mitään sellaista ruokaa, niin vaihtoehtona on tuo lautasellinen pastaa, joka ei maistu miltään muulta kuin valkoiselta pastalta. Tervetuloa siis terveelliset, omat eväät ja tervemenoa viimeisen puolen vuoden aikana kertyneet kilot.
Lopuksi olen ehkä eniten iloinen siitä, että tulevaisuudessa en ole työpaikallani enää se "ainoa ulkomaalainen". Kuinka ärsyttävää on ollut, kun asiat selitetään mieluummin kollegalleni kuin minulle, koska epäillään etten ymmärrä tai osaa. Alleviivattakoon nyt vielä, että suurin osa työkavereista on olleet mukavia ja ystävällisiä. En ole millään tavalla työpaikkakiusattu, pikemminkin vain aliarvostettu. Ja koska olen "se ulkomaalainen" omine tapoineni ja omalla persoonallani, niin en ole täysin koskaan sopeutunut joukkoon. Ehkä olisi itselleni ollut helpompaa vain mennä mukaan ja esittää vähän jotain muuta kuin olen sopeutuakseni paremmin, mutta en kyllä millään tavalla koe sitä omakseni. Ehkä on vähän suomalaista ajattelua, että jos en kelpaa tällaisena kuin olen, niin olkoon sitten ilman :) Olen liian moneen kertaan kuullut tuolla hotellilla kuinka "uuden kollegan pitää sopia vanhaan joukkoon" ja he haluavat aina palkata ihmisiä, jotka tulevat hyvin toimeen vanhojen kanssa. Ymmärrän tuon periaatteen kyllä, mutta mielestäni on väärin, että kaikkien siellä työskentelevien ihmisten pitäisi olla samasta muotista. Jos kaikki ovat samanlaisia niin töissä kuin vapaa-ajallakin, niin miten ihmeessä ihmiset voivat ilahduttaa erilaisuudellaan, käyttää sitä hyödyksi ja täydentää toistensa puutteita? Taidan olla vaan vähän liian paljon idealisti :) Toteanpa kuitenkin, että tuolla omaa erilaisuuttani ei nähty mitenkään rikkautena, vaan lähinnä oudoksuttiin.
Viikonloppuna oli anopin 60-vuotissynttärit ja kaikki ihmiset olivat iloisia puolestani, että olen löytänyt uuden työpaikan ja että selkeästi olen innoissani siitä. Olen saanut uudesta työpaikasta todella paljon kommentteja (sekä täällä että Suomessa), sekä negatiivisia että positiivisia. Negatiiviset liittyvät lähes poikkeuksetta työmatkan pituuteen, joka samalla lisää työpäivän pituutta. Olen kyllästymiseen asti toistellut samaa asiaa, mutta toteanpa nyt vielä kerran, että tiesin kyllä työpaikkaa hakiessani että mitä se tarkoittaa. En olisi hakenut työpaikkaa, jos en olisi sitä halunnut. Joten oma valinta! Rankkaa varmasti, mutta myös aikaa itselle. Joka päivä 3-4 tuntia aikaa lukea kirjaa, selata nettiä, kutoa tai vain olla. Loppukaneettina, en ole ainoa. Joku innokas voi etsiä tilastoja kuinka moni maailmalla matkustaa päivittäin työhönsä reilun matkan, koska haluaa olla töissä isossa firmassa, isossa kaupungissa mutta silti pitää kiinni kodistaan maaseudun rauhassa. Ette usko kuinka onnellinen olin, kun yksi meidän respan naisista sanoi, että juu, ei se paha ole, hänenkin miehensä matkustaa joka päivä Amsterdamiin töihin! Halleluja :D
 |
| Source |
Mä olen kulkenut pari vuotta työmatkaa, joka oli ideaalitilanteessa noin 1,5 tuntia suuntaansa, mutta venyi usein parituntiseksi. Musta se olis ollut ihan ok, jos kaikki olisi toiminut edes keskimäärin ajallaan. Jos saa rauhassa istua junassa, voi tosiaan lukea, kuunnella podcasteja tai vaikka päivittää blogia. ;) Se mikä mua rassasi omassa työmatkassa oli tosiaan se, että ne lähijunat kulkivat miten sattuivat, olivat usein niin täynnä, ettei istumaan mahtunut jne. Oli hirveän stressaavaa, kun töistä lähtiessä piti tsekkailla, kulkeeko junia, vai joutuuko jumittamaan jossain lähiössä kulkuyhteyksien ulottumattomissa syystä X (lakko/sää/matkustajien sairauskohtaukse tai itsemurhat/tekniset ongelmat). Epäilen, että Hollanissa tällaisia ongelmia on ehkä vähemmän? :)
VastaaPoistaKolme vuotta sitten kuljin kanssa yhden kesän täältä Etten-Leurista Haagiin töihin. Junamatkat vaihtoineen ja ratikkamatka Haagissa olivat kanssa noin parituntia yhteen suuntaan. Muistan kyllä jo tuolta ajalta, että junat olivat usein myöhässä tai niitä vain jäi tulematta. Harvemmin kuitenkaan niin pahasti, että olisin reilusti myöhästynyt töistä. Kerran muistan jääneeni jumiin asemalle x, koska seuraavalla asemalla oli ollut tulipalo ja junat eivät kulkeneet sinne eivätkä pois. Siinä sitä sitten vähän aikaa mietti, että mitäs nyt.
PoistaJoten tiedostan kyllä jo nyt, että näitäkin ongelmia varmasti tulee eteen. Olen tavallaan henkisesti varautunut ja toivon vaan, että ei ihan jokaviikkoista ole. Itseäni se ei oikeastaan haittaa, kunhan ehdin töihin ajoissa. Joten toivotaan että myöhästymiset on vain minuuteista kiinni ja että suurin osa junista kulkee kuitenkin. Omilla yhteyksilläni pääsen varmasti myös istumaan suurimman osan matkasta, koska hyppään junaan tarpeeksi ajoissa (jotkut asemat kun on huomattavasti ruuhkaisempia kuin toiset). Joten en osaa tilastollisesti sanoa, että onko vähemmän vai ei.. riippuu varmaan myös reitistä ja ajankohdasta :) Mutta ongelmia täälläkin joukkoliikenteessä on riittävästi!
Toivotaan siis, että matka kulkee siellä jouhevasti. :) Mulla oli onneksi liukuva työaika, joten tavallaan en voinut myöhästyä töistä (ellei ollut esim. aamukokousta tms.), mutta olihan se hirveän ärsyttävää, jos oli kotoa lähtenyt ennen seitsemää, ja saapui duunipaikalle kymmeneltä. Ja vieressä 10 minuutin työmatkaa omalla autolla kulkeva työkaveri hämmästelemässä, että miten mä nyt vasta tulen. ;D
Poista1,5 tuntia, hui kauhistus... tai joo, jos matkalle ottaa läppärin mukaan, niin kyllähän minäkin sen ajan saisin kulumaan (tai vaikka ilmankin läppäriä, käsitöiden ja kirjojen parissa), että sinänsä ymmärrän pointtisi, ja tietenkin tärkeintä on tehdä työtä, josta pitää. Itse olen lapsuuden melkein tunnin koulumatkojen (suuntaansa) jälkeen yrittänyt työelämässäni päästä sellaiseen tilanteeseen, että työmatka on max puoli tuntia, ja tämän hetkisestä seitsemän minuutin bussimatkasta tai vartin pyöräilystä olen supertyytyväinen... mutta minäpä asunkin mieluummin kaupungin vilskeessä, ja oletan, että te joudutte asuinpaikkaa valitessa myös tasapainottelemaan Justinin työpaikan kanssa.
VastaaPoistaMeillä enemmistö tulee muuten töihin ulkomailta, ja monella heistä taitaa työmatka kanssa olla toista tuntia. Pyörittelin yhdellekin työkaverille päätäni, että miten jaksat, voivoi... kunnes hän totesi, että yhteishuoltajuudessa olevien lasten äiti asuu Pariisissa, joten helpompi näin. Olen yrittänyt sen jälkeen pitää suuni kiinni!