Pitempi radiohiljaisuus johtui tietenkin ihanasta Suomen lomasta ja voi jösses, kun tuntuu lomalta paluu vaikealta.
Oltiin niin ihanasti lomalla kun olla ja voi. Paljon hyvää ruokaa ja juomaa, ihania ihmisiä, rentoa chillailua, shoppailua, kuulumisten vaihtamista.. ja paljon saunomista :) Useampaan kertaan puusaunassa! Siinä nyt on vaan sitä jotain verrattuna tavalliseen sähkökiukaaseen.. enemmän tunnelmaa. Kaikki
edellisen postauksen suunnitelmatkin toteutui.. munkkirinkilää ja Yyteriä lukuunottamatta. Mutta söinpäs Arnoldsin kinuskidonitsin, kumma kyllä se ei ollut yhtään niin hyvää kuin muistin. Ehkä liikaa lisäaineita, rasvaa ja sokeria :D Meillä oli joka päivälle ohjelmaa mutta silti viikon päätteeksi oli enemmän kuin rentoutunut olo.
Tosin se olotila melkein rapistui matkalla takaisin. Minkä takia lentomatkustaminen onkin niin kauheeta säätämistä ja odottelua? Meidän vaihtoaika Helsingissä oli vain 30 minuuttia, joten hirveällä kiireellä pikaostokset (Justinin vanhemmille Fazeria) ja vessassa käynti. Porttikin oli jossain ykkösterminaalin puolella, niin että jouduttiin vetään loppuspurtti siellä pitkällä käytävällä. Ja sitten kuitenkin portilla odotetaan ja ihmiset tönii ja huokailee ja kaikilla on niin hitonmoinen kiire sinne koneeseen, vaikka se kone ei kuitenkaan lähde mihinkään ennen kuin kaikki on kyydissä. Ja sitten koneen sisällä istutaan ja on ahdasta ja emot komentelee ihmisiä, jotka ei ymmärrä, että daa, puhelin kiinni lentokoneessa ja ei sitä Ipadiakaan voi pitää päällä nousun aikana. Jne jne. Hikikarpalot päässä rahdataan laukkuja Schipholilla ja yritetään ehtiä junaan.. pahimpaan iltaruuhkan aikaan tietysti. Seiso siinä nyt sitten hienosti käytävällä kolmen matkalaukun kanssa kun ihmiset yrittää päästä sisään tai ulos :D Ei ehditty Fyraan, niin otettiin Intercity Roosendaaliin.. mutta viimeksi kun sillä reissasin niin se ei kyllä pysähtynyt melkein joka asemalla kuin nyt. Kesti siis ikuisuuden ja sitten kun oltiin Roosendaalissa, niin kas kummaa kun ei keritty 3 min vaihtoajalla siihen Etten-Leurin junaan. Kun laiturilta toisella on hieman matkaa alikulkusillan kautta ja edelleenkään ne 3 matkalaukkua ei olleet kevyimmästä päästä. Pelastus saapui kuitenkin Justinin isän muodossa, joka tuli hakemaan.. kylmässä ja kaatosateessa kun ei kauheasti huvittanut odotella. Että sellainen kotimatka.
(Ja kuka vakuutti työpaikkahaastattelussa, että haluaa työskennellä lentoyhtiölle, koska myös se matka on tärkeä osa ihmisen lomakokemusta...) :D It's not all about the destination, also the journey there is important. Haha.
Pariin kertaan olen myös jo vastannut kysymykseen, että pitikö itku silmässä lähteä pois, mutta rehellisesti vastattuna, eipä juuri. Niin ihania kuin kaikki ystävät ja sukulaiset Suomessa onkin, niin kyllä täällä kuitenkin tuntuu kodilta. Omat jutut ja omat tavarat, elämässä kaikenlaista tapahtumassa. Täällä arki tuntuu jo omalta. Suomessa oli selkeästi se fiilis, että oli lomalla. Siellä siihen arkeen asettuminen tuntuisi hankalalta.
Ja oltiin Justinin kanssa koko ajan ihan järkyttyneitä siitä, kuinka kallista kaikki Suomessa on ja kuinka järjettömän paljon kaduilla liikkuu humalaisia/sekakäyttäjiä/kodittomia/muuten vaan rappiolla olevia mielenterveyspotilaita. Kontrasti siihen, kuinka yksi osa väestöstä on hurahtanut kaikenmaailman dieetteihin ja terveystuotteisiin ja bodaa itseään.. (katsokaas huviksenne niitä ruokakaupan hyllyjä.. täällä myydään ainakin toistaiseksi ihan tavallista ruokaa!) ja sitten osa porukasta hilluu työttömänä ja viimeisetkin roposet pistetään kaljaan tai muihin mömmöihin. Tottakai (ja toivoakseni) suurin osa on edelleen ihan tavallisia ihmisiä, jotka käy töissä ja elää normaalia arkea, mutta jostain syystä se suuri kontrasti iski näkökenttään. Varsinkin siinä lähikaupassa..
Mutta palatakseni alun hehkutukseen, meille jäi tosi hyvä fiilis lomasta ja sitä tekis vaan mieli jatkaa. Tavaroiden purkaminen ja arjen käynnistäminen tuntuu vaativan paljon energiaa, varsinkin kun täällä on syksy selkeästi alkanut jo. Joka päivä sataa vettä. Toivottavasti saataisiin edes muutamaksi viikoksi vielä kesä takaisin, yleensä kun syys- ja lokakuut on täällä vielä ihan kauniita. Olin eilen töissä ensimmäistä päivää ja tänään iltaan. Huomenna suoraan aamun ja siinähän nämä viikot rullaa. Vielä noin 2,5 viikkoa töitä ja sitten alkaa uusi arki! 4.10 kun on ensimmäinen työpäivä uudessa paikassa :) Yritän saada pikapuoliin tarkan selonteon aikaiseksi uusista kuvioista.
Lapsena tykkäsin lentomatkustamisesta, mutta nykyään olen oppinut suhtautumaan siihen välttämättömänä pahana. Sen sijaan lapsena en myöskään tajunnut sitä, miksi ihmiset haluavat ensimmäisenä koneeseen, kun siellä joutuu muutenkin istumaan ihan tarpeeksi pitkään, mutta nykyään ihan mielelläni marssin kultakorttistatuksellani (välttämätöntä pahaa on tullut harrastettua vähän liikaa :P) sisään ensimmäisten joukossa. Mulla syy on se, että jos kone tulee täyteen, usein kaikkien matkatavarat ei mahdu ylähyllylle, vaan joskus joutuu pitämään isojakin kantamuksia jalkotilassa - tai vaikkapa sylissä, kuten sitä yhtä ukuleleä koko 6 tunnin lennon Kaliforniasta New Yorkiin... Ja itse tykkään siitä, että mulla on jalkotila täysin vapaana.
VastaaPoistaNoi nousuhötäkässä puhelimeen lärpättäjät ärsyttää muakin. Ärsyttävämpiä on vain ne tyypit, jotka vetää penkkinsä taaksepäin nousun aikana!
Tervetuloa takaisin kotiin.
Kiitos!
VastaaPoistaIhan hyvä pointti, että saa ainakin omat tavaransa ylähyllylle. Mulle kun ei ole koskaan käynyt niin, ettei olisi mahtunut, niin en ole edes ajatellut asiaa. Ja muutenkin pidän vähintään yhden pakaasin lattialla, siellä kun on kirja ja sukkapuikot ym. viihdykkeet, niin ei tarvitse edestakaisin pomppia.
Mua aina vähän ahdistaa se lentokoneeseen ja sieltä ulos tunkeminen, kaikki huitoo laukkujensa kanssa ja ajattelee vaan itseään :D Koneeseen menoa välttelen siis aina viime hetkeen. Mutta kukin tavallaan tietysti :) Paitsi jos joskus saisin matkustaa business-luokassa, niin sitten olisin siellä taatusti ensimmäisenä! :D