tiistai 3. kesäkuuta 2014

Lomalle Tunisiaan

... lähtöön 109 päivää!

Lähtölaskenta alkoi reilu viikko takaperin kun vihdoin saatiin päätettyä, että minne lähdetään ja lomarahat poltteli pankkitilillä. Hollannissa maksetaan lomarahat aina toukokuun tilissä ja mullekin oli jo mukavasti kertynyt, vaikka ei ollut kuin kahdelta kuukaudelta. Kamala verotushan (muistaakseni 48%) syö siitä suurimman osan, mutta oli sentään vähän ylimääräistä peruskuukausipalkan lisäksi.

Meillähän kesäloman suunnittelu alkoi jo tammikuussa ja tottakai suunnitelmat (varsinkin ajankohta) on tässä matkan varrella kerinnyt vaihtumaan pariinkiin kertaan, kun työpaikkakin vaihtui. Ulkosuomalaisen ongelmana on se, että lähes aina haluaa (ja joutuu) lähtemään Suomeen lomalle. Vaikka Suomi onkin ihana, niin ei siellä kuitenkaan samanlaista lomafiilistä saa kuin Turkissa rannalla makaamalla. Tänäkin vuonna sain muutaman purnaavan kommentin, että eikö tulla ollenkaan Suomeen.. mutta haluttiin oikealle lomalle :) Mennään joulukuussa itsenäisyyspäivän aikoihin Suomeen, silloin on meidän suvun perinteiset itsenäisyyspäivänjuhlat (jotka olen lahjakkaasti jo useampana vuonna missannut). Tänä vuonna äitini järjestää kyseiset kekkerit, päästäkseen helpolla 60v. synttäreiden juhlinnasta :) Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Joten ei kesäistä Suomea siis tänä vuonna.

Meidän loma ajoittuu nyt syyskuun loppuun, eli ollaan virallisesti lomalla töistä 19.9-1.10 ja Tunisiassa sitten 20-27.9. Siellä pitäisi olla vielä silloin ihanan lämmintä, vajaa +30'c on aika passeli.

http://www.seabelhotels.com/pic/slider/1332174794.jpg
Source
Meidän aikaisemmat yhteiset lomat on olleet reissuja Suomeen tai sitten auto+telttalomia tässä lähialueilla: Belgia, Luxemburg ja Ranska. Ei olla siis koskaan vielä oltu aurinkolomalla yhdessä.
Joten sellaiselle haluttiin nyt ehdottomasti. Mieluiten johonkin kauaspois, Curacao ja Meksiko on sellaisia must-kohteita, joihin on vielä pakko päästä. Mutta tällä kertaa rajattiin kohteet tähän lähietäisyydelle, viikon pakettimatka, kiitos.

Kohdevaihtoehtoja oli muutamia: Kreikka, Portugali, Espanja, Turkki, Tunisia ja Egypti. Hyvin nopeasti todettiin että parhaiten meidän makuun sopivat vaihtoehdot löytyy Turkista tai Tunisiasta. Haluttiin all inclusive-loma, 4-5 tähden hotellissa, mieluiten hotellissa, josta löytyy myös wellness-palveluja, uima-altaalla ja rannan välittömässä läheisyydessä. Mieluummin rauhallinen kuin menevä kohde, mutta toisaalta olis kiva jos edes vähän kaupunkimaiseen ympäristöön pääsee suht helposti kävellen, pyörällä tai bussilla. Plussaa olisi ollut jos hotelli olisi ollut vain aikuisille, mutta sitä ei nyt tähän hätään löytynyt.

All inclusive-loma sen takia, että voi hyvillä mielin lähteä lomalle kun tietää että kulut on katettu jo etukäteen. Tottakai lomaa varten säästetään vielä kulutusrahaa, mutta jos vaikka käykin niin, että auto hajoaa 2 viikkoa ennen matkaa, niin ei mene loma sen takia pilalle. Se auto kun on pakko korjata, vaikka mikä olisi. Muuten kun ei pääse töihin... Tykkään myös siitä ajatuksesta, ettei jokaista ateriaa varten tarvitse erikseen lähteä etsimään ruokapaikkaa. Voi hyvinkin olla niin, että käydään loman aikana parina päivänä muualla lounaalla ja parina iltana ulkona syömässä, mutta pakko ei ole lähteä mihinkään. Eikä olla sellaisia, että sitten ajateltaisiin all inclusivesta maksetun rahan menevän hukkaan. Tässähän on kyse pakettilomasta ja meidän paketti oli hyvänhintainen. Joten fiiliksen mukaan mennään paikan päällä.

https://cdn.jetair.be/img/static/im750/06200/06226/06226S.JPG
Source
 Haluttiin lomalta ennen kaikkea rentoutumista ja makaamista, eli sitä ettei tarvitse tehdä yhtään mitään. Rannalla makaamista kirjan kanssa, uimista ja aurinkorasvan kanssa lotraamista. Tottakai kohteessa kiertelyä mutta en kaipaa kattavaa kulttuuripläjäystä. Kyllä siinä ihmisten ihmettelemisessä on ihan tarpeeksi :)

Olen muistaakseni kaksi kertaa aiemmin ollut pakettimatkalla. Joskus muinoin Aurinkomatkojen kyydissä Kreikan Kos-saarella ja sitäkin ennen Deturin matkassa Egyptissä. Nyt haluttiin nimenomaan tunnetun matkanjärjestäjän matka, en varmaan voi liikaa korostaa tätä kriteeriä "helppo pakettimatka". Matkustetaan Arkella, joka kuuluu TUI konserniin ja ainakin Finnmatkat Suomessa sujahtaa saman puljun alle. Googlettelin huvikseni myös suomalaisia matkanjärjestäjiä siinä vaiheessa kun oltiin jo valittu Tunisia, mutta ilmeisesti tällä hetkellä ainoastaan Detur järjestää Tunisiaan matkoja. Liekö liian elähtänyt kohde, joka ei enää kiinnosta suomalaisia? Mene ja tiedä.

http://www.holidaycheck.com/data/urlaubsbilder/mittel/6/1164468073.jpg
Source
Me matkustetaan Amsterdamista Enfidhaan, Arken omilla lomalennoilla. Enfidhasta bussikuljetus Port el Kantaouihin, jossa majoitutaan 4 tähden hotelliin. Varattiin vielä superior-huonekin, kun Justinin sydän ei sykähtänyt perinteisemmälle tunisialaiselle sisustukselle. Superior-huoneet on remontoituja ja moderneja. Hotellista löytyy oma wellness-kylpylä/osasto <3 Siihen ainakin varaan lomabudjetista osan, että pääsen hemmoteltavaksi! Pari ravintolaa, pari baaria, pari uima-allasta, erilaisia aktiviteetteja ja urheilujuttuja. Eiköhän me siellä viikko lilluta euforiassa.

http://exp.cdn-hotels.com/hotels/2000000/1660000/1650700/1650659/1650659_64_z.jpg
Source
Tunisiasta tiedän vaan ne perusjutut mitkä olen nopsaan lukaissut eri matkasivustoilta. Veikkaan että kokemuksena tulee olemaan samantapainen kuin Egypti. Ja Egyptistä (10 vuoden takaa) on ainakin ihan hyvät muistot, pitää muistaa opetella taas suhtautumaan siihen kaupankäyntiin ja tinkaamiseen :D Jos kellään on hyviä vinkkejä Tunisiaa varten, niin kaikki otetaan mielellään vastaan! Ilmeisesti viisumia ei tarvita (kumpikaan meistä, Justin olis tarvinnut viisumin Turkkiin!) ja rahaa ei saa viedä tai tuoda maasta, joten sitä pitää sitten vaihtaa siellä. Ja 98% muslimiväestö ei arvosta, jos hilluu vähäpukeisena muualla kuin rannalla tai uima-altaalla. Check.

Kuvituksena hotellin markkinointikuvia, poimittuna Internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja kun kuitenkin kiinnostaa, niin matkan hinnaksi tuli pyöristettynä 619 euro per nenä, sisältäen matkat, majoituksen, all inclusive-ruokailut, 20kg matkalaukun molemmille + käsimatkatavara ja paremman (tilavamman) istumapaikan lentokoneessa.

Joko saa tehdä aamukamman?

2 kommenttia:

  1. Me oltiin Soussessa vuonna 2008. Kaytiin myos Port El Kantaouissa. Mulla ja mun kaverilla meni suoraan sanottuna hermo. Kaksi 19-vuotiasta suomalaistyttoa tunisialaisten armoilla=ei hyva:D Monena iltana katottiin mielummin hotellihuoneessa tv:ta kun lahettiin kaduille hortoilemaan. Miehet (kaupustelijat & ravintoloiden sisaanheittajat) tarrasi kasivarsista kiinni, hyppi eteen kaduilla tukkien tien jne. Mut myos ryostettiin. Kaksi miesta juoksi takaapain, leikkasi laukun hihnan linkkarilla katki ja samalla kaaduin maahan loukaten itteni. Loppu meni kuitenkin hyvin. Sain laukkuni takasin ja mitaan ei ollut varastettu. 19-vuotiaana kuitenkin vahan pelotti tunisialaisella poliisiasemalla keskella yota:D tuo oli vielapa mun eka ulkomaanmatka ilman vanhempia. Hehe. Mutta te olette vanhempia, sulla on mies mukana suojelemassa liian innokkailta kosijoilta ja ootte all inclusive-hotellissa, etta eikohan teijan loma tuu olemaan paljon parempi :) Port El Kantaoui on myos paljon siistimpi kuin Sousse, joka ainakin tuolloin 7 vuotta takaperin oli saastainen (roskia oli kaduilla yms). Muistakaa TINKIA :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) Onneksi on tuo parimetrinen mukana, tuskin kukaan uskaltaa päälle käydä! Pitää tosiaan muistaa taskuvarkaita varoa, jos vaikka hommaisi sellaisen aina tyylikkään vyölaukun ja pistäis t-paidan alle ;D Jostain ulkomaalaiselta vinkkisivustolta luin myös että all inclusive-hotellien/resorttien rannekkeet kannattaa piilottaa kun lähtee kaupungille tilsimään.. kauppiaat kun kuulemma hinnoittelee sen mukaan kuinka hienossa paikassa asuu..

      Poista