sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ei karnevaaleja, ei ystävänpäivää.. vaan maailman paras kotiviikonloppu!

Täällä useimmat ihmiset juhlivat tällä hetkellä ihan hulluina karnevaaleja ja aika monet ihmiset oli ihan intopiukassa eilen ystävänpäivätohinoista. Me taas ollaan nautittu maailman parhaasta viikonlopusta, ilman mitään velvoitteita tai pakotteita.

Normaalisti yksi päivä viikonlopusta menee siihen, että olen hevostelemassa puoli päivää ja toisen puolikkaan siitä päivästä siivoan kotona. Se toinen päivä yleensä taas on jotain pakko käydä kaupoilla/kahvittelemassa/ulkona syömässä/jotain kivaa yhdessä.. eli siis pakko _tehdä_ jotain!

Koska hevostelemiset jäi tältä viikonloput väliin, syystä että hevosteluystävä oli muissa tapahtumissa koko viikonlopun, päätin (osittain myös rahallisesti suht tiukan kuukauden suhteen) että mitä jos ei koko viikonloppuna tekiskään yhtään mitään pakollista. Oltaisiin vain yhdessä, rennosti ja chillaten. Lataisi vähän akkuja kotosalla ja tekisi jotain sellaista, mihin ei ikinä tunnu riittävän aikaa. Niinkuin esimerkiksi pyyhkisi pölyjä kaikkien mahdollisten pintojen päältä, niinkuin eilen! Ihan parasta :) kun ei ollut pakko mutta kerrankin oli aikaa.

En tasan ole ikinä ollut mikään hullua rymistelyä ja remuamista rakastava, joten karnevaalit jäi tänäkin vuonna suosiolla väliin. Ystävänpäivä on täällä enemmän sellainen amerikkalaistyylinen rakastavaisten päivä ja jostain syystä suomalainen ystävänpäivä vetoaa omiin fiiliksiin paljon enemmän. Ja tuntuu hassulta että kukkakimput maksaa tuplasti enemmän kuin normaalisti vain yhden päivän takia. Tarkoitus oli ett syötäisiin vain kotona hyvin ja jätettäisiin lahjomiset vähemmälle. Reilun kuukauden päästä juhlistetaan kuitenkin taas vuosipäivää, panostetaan siihen sitten enemmän.
Sain kuitenkin Justinilta rasiallisen käsintehtyjä konvehteja ja ihanan kortin, joten omasta puolestani tarjosin meille eilen mahtavat take away-sushit illalliseksi.

Eilen aamulla heräsin lauantaiseen tapaan salille, sen jälkeen nautittiin pitkän kaavan mukaan aamupalaa. Rupesin kaikessa rauhassa siivoilemaan, todellakin pyyhkien kaikki mahdolliset pölypaikat, keittiön purkit ja purnukat täyttäen ja vielä olohuoneen ilmettä keväistäen. Tykkään vaihdella meidän kasvien, kynttilöiden, tarjottimien ym. sisustusesineiden paikkoja tasaisin väliajoin. Kun alakerta oli puunattu viimeisen päälle, raahustin imurin kanssa yläkertaan ja löysin Justinin kuorsaamasta sängyltä :D Sen sijaan että olisin vetänyt herneen nenään, jätin imurin käytävälle ja kömmin tyytyväisenä peiton alle. Reilu tunti torkkumista lämpimässä, kerkeehän sitä loput siivoamaan myöhemminkin.

Myöhemmin haettiin tosiaan takeaway sushit ja oli kyllä harvinaisen positiivinen kokemus! Useemminkin voisi hakea sushia sen lauantaisen pitsan sijaan. Sohvalla katsottiin peräti kaksi leffaa ja nautittiin oikein perinteisestä lauantai-illasta ilman  kummempaa härdelliä.
Tänään nukuttiin pitkään, ilman herätyskelloa kahdeksaan asti ja sitten Sparks herätti. Tönäisin Justinin avaamaan Sparksille oven pihalle ja sen jälkeen vielä tyytyväisenä 2,5 tuntia lisäunta.
Ei huonompaa vaihtelua, yleensä aina on kello soimassa kun on sitä sun tätä hoidettavana.

Tänään loput siivoukset, pyykin pyöritystä ja pyöräilemässäkin käytiin. Ihana auringonpaiste ja vihdoinkin tuntuu siltä että kyllä se kevät ja kesä sieltä tulee. Jotenkin kauhean raskaita nää viimeiset kuukaudet olleet. Tuntuu että parin viimeisen vuoden ajan nää talvikuukaudet on olleet raskaampia kuin aikaisemmin. Hassua sinänsä, kun kuvittelisi että Suomessa asuessa siitä olisi ollut enemmän haittaa, kun siellä se pimeyden aika on vielä pari kuukautta pidempi.

Pitää ehkä useammin ottaa agendaan tämmöinen tyhjä viikonloppu. Ei ole huuhaata, että joskus on hyvä vaan olla <3

1 kommentti:

  1. Kuulostaa kyllä ihanan rennolta. Itsellä oli eilen menoa, joten tänään olen vaan ottanut ihan rennosti kissa kainalossa… Huomenna sitten voisikin taas siivota ja leipoa yms :)

    VastaaPoista