sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ihana arki, osa: Jääkaappi

Viimeksi oli puhetta, että elämässä ei tapahdu mitään muuta kuin kiireistä perusarkea. Joten härkää sarvista ja sitä itseään myös tänne. Marraskuussa (kyllä, näin kauan kesti ennen kuin sain sen tänne asti) bongasin tällaisen haasteen Puutalobabysta ja ajattelin, että tuo olisi hauska toteuttaa itsekin.

Aiemminkin olen täällä kertonut, että meillä tehdään ruokaostokset kerran viikkoon, nykyään aina lauantaisin. Itse en ikinä käy viikolla kaupassa, tai korkeintaan rautatieaseman minimarketissa hakemassa lounaseväitä jos kotona ei ole kaapissa mikään houkutellut. Justin käy todella harvoin viikolla, ainoastaan jos tarvitaan kipeästi jotain. Nykyään meidän huushollin kokkailutkin on 99% Justinin harteilla, aikaisemman 85% sijaan. Tässä arjessa en ehdi viikolla ikinä tekemään ruokaa, koska en ole ikinä ensimmäisenä kotona. Yleensä ruoka odottaa aina valmiina kun tulen tai jos ollaan molemmat myöhässä, niin sitten haetaan jotain. Tosin tein (tyypillisen) vakaan päätöksen, että nyt on ruokavalio taas tarkkailun alla :D Kauheaa, kuinka joulun aikaan tulee syötyä niin paljon ja ihan liikaa kaikkia herkkuja. Olo on lievästi sanottuna turpea. Josko se tästä vähän kesään mennessä laskisi :P

Seuraavassa kuitenkin kurkistus meidän jääkaappiin. Kuvat taitaa olla reilun viikon takaa, ensin ennen kauppareissua ja sitten kauppareissun jälkeen. Normaalitilanteessa ennen kauppareissua jääkaappi on yleensä tyhjempi kuin näissä kuvissa. Nyt joulusta ja Justinin 2 viikon lomasta johtuen meillä oli enemmän ruokaa kaapissa kuin yleensä. Vaikka ei se kyllä ikinä tyhjä ole :) Voisi joskus huvikseen kokeilla, kuinka kauan voitaisiin elellä ilman kaupassakäyntiä kaikkien pakastimessa ja kuiva"kaapissa" (meillä on kylläkin vetolaatikot) olevien ruoka-aineiden avulla. Ensimmäisenä tottakai loppuisi vihreät ja muut tuoreet, mutta aika kauan perussafkaa saisi väsäiltyä.

Jääkaapin ovi on aina melko täynnä

Koskenlaskijaa ostin Rotterdamin merimieskirkolta törkeään hintaan, ajatuksena oli tehdä lohikeittoa mutta Justin ei ole toistaiseksi innostunut ajatuksesta. Pitää varmaan tehdä ihan itselle kattilallinen ja syödä sitä 3 päivää... Lisäksi voita, pestoa, mascarponejuustoa, sambal chilitahnaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja.

Hollantilaiset rakastaa kaikkia kastikkeita ja sooseja! Löytyy siis ketsuppia, bbq-kastiketta, valkosipulikastiketta, sinappia, majoneesia (tietysti!), remouladesoosia kalan kanssa ja tuo pussi on juustoraastetta. Tällä viikolla ostin myös salaatinkastiketta jonon jatkoksi :D

Pullomargariinia, kahvimaitoa, mansikkaomenasosetta, kirsikkatomaatteja ja Sparksin ruokaa suljetussa rasiassa. Neiti syö vain puoli pussia kerrallaan ja noita pusseja on mahdotona säilyttää jotenkin siististi ilman tuota rasiaa.

Vettä, viiniä, colaa, tuoremehua ja kivennäisvettä.
Justinin maidot edessä, oma laktoositon takana (käytetään lähinnä ruoanlaittoon), joulun Baileys, kermavaahtoa, mehutiivistettä, luumuhilloa ja Justinin Danio/Danonet etualalla. Mun kreikkalaiset jogurtit takana ja lisäksi creme frecheä.

Tokalla hyllyllä yleensä leivän päälle laitettavat, rasiassa kinkkua yms. Joskus myös juustoa. Takana suolakurkkuja kahta sorttia. Lisäksi hilloa ja hillopurkin takana lisää kirsikkatomaatteja. Leikkelerasian päällä suolattua voita ja hillopurkin vieressä margariinia. Margariinirasian päällä uuden vuoden munasalaatti.

Rasia tuorepastaa ja sen päällä pötkö salamia. Suljetussa rasiassa juustot, jotka jäi joululta.

Seuraavalta hyllyltä löytyy kalkkunasuikaleita, pekonikuutioita, curryketsuppia, viinirypäleitä ja lisää kastiketta, tämä ranskanperunoille. Lisäksi pussi juustokuutioita, jotka Justin osti vahingossa kun ymmärsi väärin mitä olin kirjoittanut kauppalistaan. Mietin edelleen mihin saan noi kuutiot tungettua. Alapuolella olevalla hyllyllä pari olutta, yksi "siideri", kuoharipullo ja vielä yksi kastke, tämä hunajasinappi.

Vihanneslaatikosta löytyy aina omenoita ja paprikaa. Lähes aina myös porkkanoita. Kuten huomasitte niin kirsikkatomaatteja on myös aina, mutta harvemmin vihanneslaatikossa. Kurkku on vähän eksynyt vieras. Jos tulee talvella ostettua, niin lähes puolet jää aina syömättä.
Koko komeudessaan.


Yläkerran jääkaapissa olemme keskittyneet juomapuoleen. Punakorkkiset alahyllyllä on 0,5l kivennäisvesipulloja. Juon noita mieluummin kuin 1,5l jotka väljähtyy niin nopeasti. Onneksi meillä kierrätetään muoviroskat..

Myös yläkerrasta.

Kaupassakäynnin jälkeen...
Lisää kreikkalaista jogurttia. Lisäyksenä vatkattavaa kermavaahtoa ja ruokakermaa. Ja vielä yksi uuden vuoden munasalaatti.

Lisää juustoa.. chilituorejuustoa, sinihomejuustoa ja mozzarellaa. Lisäksi takana Gooood Energy energiajuomia.

Kalafilettä, maustettuja possunsuikaleita, paljon juustoraastetta ja sieniä.

Lisäyksenä salaattia ja kevätsipulia. Lisää paprikaa ja kirsikkatomaatteja!

Täynnä!

3 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista nähdä toisen ihmisen jääkaapin sisältö. Mullakin on aina paljon juustoja, ja Suomesta aionkin tuoda kunnon juustot lomalta :-) Mäkin syön talvella vain kirsikkatomaatteja, ja kurkuista usein jää puolet. Mutta, täältä Saudeista saakin kolmasosan kokoisia minikurkkuja - kätsyä!

    VastaaPoista
  2. Heips,
    ehka voisit tehda perunasalaattia? Siihenhan ne juustokuutiot saisi lisattya sekaan. Tai sitten cocktailtikkuihin kurkun ja viinirypaleiden kanssa vai onko liian 90-lukua ;)

    Muuten, tomaatteja ei valttis tarvi sailyttaa jaakaapissa, eika myoskaan omenoita, silla saisi vahan lisaa tilaa jaakaappiin :)

    VastaaPoista
  3. Teilla on iso jaakaappi! Ihan kay kateeksi :)

    Jotenkin on aina hankala jarjestaa jaakaappi niin etta myos ne takana olevat rasiat, purkit ja pullot nakyvat ja tulevat kaytetyiksi. Onneksi olen niin lyhyt etta ylimman tason naen vaan alapuolelta ja naen pullojen pohjat.

    Jaakaapin parasta antia naposteluhimoon meilla pain ovat kirsikkatomaatit, viinirypaleet, pienet makeat porkkanat (nam!) seka muunlaiset kasvikset joita mielellaan raakana syon. Mutta olen ehka liian suomalainen kayttamaan kastikkeita - parempi puolisko laittaa joko majoneesia, curry-ketsuppia tai valkosipulikastiketta melkein kaiken paalle! :D

    VastaaPoista